ENSIMÄINEN KOHTAUS
Albert, Selma ja Salmela (istuvat oikealla puolella [näyttämöltä katsoen] pöydän ympärillä, jossa on kahvineuvot likööreineen. Heillä on päällysvaatteet yllä ja heidän puvuistaan näkee että he tulevat jostakin hienommasta tilaisuudesta).
SALMELA (kohottaen lasinsa): Neiti Selma, saanko luvan? Olkaa nyt niin hyvä!
SELMA (nauraen): Ei, ei, en minä enää, johan minä otin yhden. En pääse kotiin sitten.
ALBERT (haukotellen): Ota pois vaan kun sinulla kerran on kunnia olla viftillä rakkaan veljesi ja tuon toisen tyhjäntoimittajan kanssa. Maljanne!
(Juo pohjaan).
SELMA. Niin, mitähän pappa sanoisi, mitä ihmeessä hän sanoisi, jos hän tietäisi että minä tässä keskellä yötä —! (Maistaa lasistaan) Ai, ai, kun se on imelätä! Kyll'on hyvää tämmöinen avekki!
SALMELA. Te maistatte niin vähän. Onko teillä kahvia? Ehkä saan tarjota —?
SELMA. Kiitoksia, minulla on vielä. Mutta muista nyt Abbe, ei hiiskahdusta, ei pienintäkään viittausta kellenkään siitä että minä tällä tapaa olen antanut itseäni narrata, sillä —
ALBERT. Että sinä olet antanut itseäsi narrata! Itsehän sinä meidät tänne viekottelit.
SELMA. Minäkö?
ALBERT. No, kukas muu? Kotimatkalla Alliance Françaisesta kun me, sinä, minä ja tämä toivorikas nuori mies, joka asuu aivan toisessa päässä kaupunkia, mutta joka nyt näinä viimeisinä aikoina, hiis' ties' mistä syystä, on ruvennut pitämään niin hellää huolta perheestämme! — Niin no, kun me kuljimme tästä Nationaalin ohitse, niin huudahdit sinä: Kas, kun tuolta vielä loistaa valkeata! Mennäänpäs sinne viftaamaan. Ja kun minä puolestani en koskaan hyvää asiata —
SELMA. Niin, mutta enhän minä sillä mitään tarkoittanut — ilman aikojanihan vaan —
SALMELA. Niin, te sanoitte olevanne semmoisella hurjapäisellä seikkailutuulella ja että teitä huvittaisi kerran nähdä, mimmoiset ne ovat nuo paikat, joissa herrat niin hyvin viihtyvät ja joissa —
SELMA. Niin, mutta hyvät herrat, se olisi ollut teidän velvollisuutenne estää minua. Tehän kuulutte siihen viisaampaan sukupuoleen, ha ha ha!
ALBERT. Sanoinhan minä että kyllä ukko papan tekotukka nousee pystyyn, jos hän saa vihiä siitä, että hänen tyttärensä —
SALMELA. Niin, mutta kun sitten muistimme, että herra hovineuvos olikin valtioneuvoksen luona Uuden vieraskodin johtokunnan kokouksessa, jossa sitten tavallisesti jälestäpäin pelataan whistiä myöhään aamuun asti, niin —
SELMA. Niin, niin, syyttäkää vaan minua. Mutta Abbe, ajatteleppas, ajatteleppas jos Viivi sill'aikaa on tullut kaupunkiin ja minä vaan istun täällä aivan rauhallisesti! Sehän olisi kaunista!
ALBERT (täyttää lasinsa): No, jos on tullut, niin on tullut.
SALMELA. Kuka tuo Viivi on?
SELMA. Hän on meidän serkkumme maalta ja hän kirjoitti minulle toissa päivänä että hän tulee meille tänään tahi huomenna.
SALMELA. Tuleeko hän viipymään kauan?
SELMA. Ainoastaan muutamia päiviä. Niillä on siellä hänen kotipitäjässään Alamäellä jonkunmoinen suurempi juhlatilaisuus ja siksi pitää hänen täällä laitattaa itselleen vähän hienompi puku tietysti. Niin, se on kaunis tyttö ja te tulette varmaan rakastumaan häneen, herra Salmela.
ALBERT. Ikävä hän minusta on. Ja sitä paitsi hän on köyhä, ettei kannata häntä hakkaillakaan.
(Juo).
SELMA. Oh, elä sinä hänestä huolehdi. Onhan hänellä ollut kosijoita siellä maalla parikin, vaikk'ei ole vielä siitä mitään varmempata kuultu. Ja kyllä minäkin hänestä pidän, vaikka hän välistä onkin liian kiivas ja itsepäinen. Rupeanko puhemieheksenne, herra Salmela?
SALMELA (ottaa lasinsa): Mutta mitä varten neiti nyt noin — tiedättehän kyllä — Kuulkaa, olkaa nyt hyvä ja maistakaa vähän, hiukkasen vaan —
SELMA. En uskalla — en totisesti uskalla —
ALBERT (haukotellen): Niin, pullo on nyt lopussa. Tilataanko uutta vai —?
SALMELA. Se on tietty. (Soittaa) Kalle!
SELMA. Ei nyt enää. Nyt on jo kerrassaan aika lähteä. Ainakaan en minä —
(Vetää harson kasvoilleen).