YHDEKSÄS KOHTAUS.
Vilho (yksin).
VILHO. Lempo vieköön, kuinka tuo mies minua säikähdytti! Onneksi ei hän kumminkaan mitään huomannut. Hän varmaankin olisi heti — — — Mutta nyt joutuisasti ennenkuin muita ennättää tulla. Jos asettuisin tuonne noiden kasvien taakse, ollakseni paremmin kätkössä. Kas noin; täältä minua ei kukaan näe, siitä voin olla varma. Eikös hittoa! Tuolla istuu Eva Ruusunen vastapäätä ikkunassaan ja katselee aivan suoraan tänne. No, mutta täällä kartiinin takana? Kas, täällä on hyvä, vallan hyvä! Hiljaa! luulin kuulleeni astuntoa! — — — Ei, ei, luulottelua se vaan lienee ollut. Noniin! (Nuuskaa kuumeentapaisella kiivaudella). Ah, kuinka ihanata, kuinka taivaallista! Kuinka, se virkistää ja vahvistaa! Tulen aivan kuin toiseksi ihmiseksi! Sydämeni käy niin keveäksi, koko olentoni muuttuu! Oi, kuinka onnellinen, kuinka autuas olenkin! Ah! Vielä kerran — ja toinen — kolmas — neljäs — ja viides —!