KUUDES LUKU
Kapteeni Arblaster
Kun Dick ja Lawless päästettiin takatietä ulos talosta, jossa lordi
Risingham majaili, oli ilta jo käsissä.
He pysähtyivät puutarhanmuurin suojaan neuvottelemaan, mitä tietä olisi viisainta kulkea. Heidän asemansa oli sangen vaarallinen. Jos joku sir Danielin miehistä sattuisi heidät näkemään ja nostaisi metelin, heidät otettaisiin silmänräpäyksessä vangiksi, ja silloin he olisivat mennyttä miestä. Eivätkä vaarat väijyneet heitä yksin Shorebyn kaupungissa, koko ympäristö kuhisi vihollisen vartioita, joiden käsiin he milloin tahansa saattoivat joutua.
Jonkin matkan päässä he näkivät myllyn, joka kohosi aukeamalla, ja sen läheisyydessä hyvin suuren ladon, jonka ovet olivat selkosen selällään.
"Jospa piiloutuisimme tuonne, kunnes yö joutuu?" Dick ehdotti.
Koska Lawless ei tietänyt parempaakaan keinoa, he juoksivat mainittuun latoon ja pian loisti kuu hopeanvalkoisena lumelle. Nyt jos koskaan heidän oli pyrittävä entiseen majataloonsa, vaihtaakseen vaaralliset valepukunsa tavallisiin vaatteisiin. Mutta yön pimeydessäkin oli varminta kiertää kaupungin syrjäkatuja ja välttää vilkasliikkeisempiä paikkoja.
He saivat tehdä pitkän kierroksen. He joutuivat rantaan lähelle tuota Dickille niin tärkeätä taloa, joka nyt oli pimeä ja autio, ja saapuivat viimein satamaan. Monet laivoista olivat, mikäli he saattoivat kirkkaassa kuutamossa erottaa, nostaneet ankkurinsa ja käyttivät hyväkseen suotuisaa säätä, suunnatakseen kulkunsa toisiin satamiin. Tästä syystä sataman oluttuvat, joissa vastoin voimassa olevaa lakia paloi tuli vielä iltasoiton jälkeen, eivät olleet enää tungokseen asti täynnä väkeä, ja hilpeät merimieslaulut olivat vaienneet.
Nostellen munkinkaapujensa liepeitä polviin asti Dick ja hänen lihava toverinsa riensivät eteenpäin lumikinosten läpi, puikkelehtien ranta-aittojen ja kaikenlaisten romukasojen välitse, ja olivat jo saapuneet puolitiehen satamasta, kun he joutuivat aivan lähelle muuatta oluttupaa. Juuri samassa avattiin äkkiä ovi, ja kirkas valovirta osui pakolaisiin.
He pysähtyivät heti ja olivat vaipuvinaan syvään keskusteluun.
Kolme miestä astui ulos ovesta toinen toisensa jälkeen, ja kolmas sulki oven. He astuivat kaikki jotakuinkin epävarmasti.
Dick ja Lawless tunsivat heti kaksi heistä. Toinen oli "Hyvän Toivon" isäntä, kapteeni Arblaster, ja toinen hänen laivamiehensä. Kolmas oli tuntematon. Kookkain heistä puhui valittavalla äänellä:
"Seitsemän astiaa hienointa ranskalaista viiniä, mitä ikinä mikään viinikauppias on myynyt, paras purjealus koko Dartmouthissa, kullattu Mariankuva ja kolmetoista puntaa selvää kultarahaa…"
"Niin, niin, olen minäkin kärsinyt tappiota", toinen keskeytti. "Martinpäivänä minulta varastettiin viisi riikintaalaria ja nahkakukkaro, joka sekin kyllä oli maksanut aika lailla."
Kapteenin vaikeroivat sanat vaikuttivat syvästi Dickiin. Tähän asti hän oli tuskin kertaakaan ajatellut Arblaster-rukkaa, joka hänen ajattelemattoman kepposensa tähden oli menettänyt koko omaisuutensa. Näinä sotaisina aikoina ylemmät säädyt eivät näet paljoa piitanneet halpasäätyisten ihmisoikeuksista. Mutta tämä odottamaton kohtaus johdatti peittelemättä hänen mieleensä, miten omavaltaisesti hän oli menetellyt toisen omaisuuden suhteen ja kuinka surkeasti hänen yrityksensä oli päättynyt. Molemmat, sekä Dick että Lawless, kääntyivät poispäin, jotta heitä ei tunnettaisi.
Mutta laivakoira oli paennut hylystä ja päässyt takaisin Shorebyhin. Se seurasi nyt Arblasterin kintereillä. Äkkiä se alkoi vainuta ja höristää korviaan ja rupesi sitten rajusti haukkumaan molempia munkkeja.
Sen isäntä lausui epävakaisella äänellä:
"Kuulkaahan, kunnon ystävät! Antakaa lantti köyhälle laivuriraukalle, jonka koko omaisuus on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Kysykää tältä Tomilta, laivamieheltäni, ellette minua usko. Seitsemän astiaa hyvää ranskalaista viiniä, plataanipuinen, runsaasti kullattu Marian-kuva ja kolmetoista puntaa kultana ja hopeana! Mitä siitä arvelette? Sitä paitsi ei kukaan kumppaneistani koko Dartmouthin ankkuripaikalla ole tapellut ranskalaisia vastaan niin rohkeasti kuin minä. Kas niin, raha tänne vain!"
Dick ja Lawless eivät uskaltaneet kumpikaan hiiskua, peläten että kapteeni tuntisi heidät äänestä. He seisoivat siinä avuttomina kuin vene karilla, eivätkä tienneet mitä tehdä, minne kääntyä. — "Oletko mykkä poika?" kysyi viimein laivuri.
"Toverit", hän sopersi kääntyen toisten puoleen, "minä en pidä mykistä, he ovat epäkohteliasta väkeä."
Mutta Tom, joka oli vahva, tukeva mies, oli sillä aikaa alkanut epäillä noita kahta äänetöntä munkkia. Hän astui askelen eteenpäin, tarttui kovakouraisesti Lawlessin olkapäähän ja kysyi karkeasti kiroten, mikä häntä vaivasi, kun hän ei vastannut. Lawless huomasi joutuneensa kiikkiin ja antoi merimiehelle niin kovan töytäyksen, että tämä kaatui pitkin pituuttaan hietikolle. Sitten vanha seikkailija pötki käpälämäkeen ja käski Dickin seurata perässä.
Kaikki tämä oli silmänräpäyksen työ. Mutta ennen kuin Dick ennätti paeta, oli Arblaster iskenyt häneen kiinni, ja Tom, joka sätki hiekalla, tarttui hänen toiseen sääreensä, kolmannen miehen heiluttaessa uhkaavasti miekkaansa.
Richard Shelton ei tällä hetkellä tuntenut niin paljon pelkoa ja suuttumusta kuin nöyryytystä. Hän häpesi sitä, että hän, joka oli päässyt sir Danielin käsistä ja voittanut lordi Risinghamin suosion, nyt oli aivan avuttomana vanhan juopuneen laivurin ja hänen parin toverinsa vallassa. Sen lisäksi sanoi hänen omatuntonsa, nyt kun oli liian myöhäistä, että hän ansaitsi rangaistuksen, koska hänellä ei ollut rahoja korvata laivurille vahinkoa, minkä oli hänelle tuottanut.
"Malttakaahan, kun katson häntä silmästä silmään", sanoi laivuri kääntäen Dickin kasvot kuuta kohti. "Pyhä neitsyt!" hän huusi sitten, "sehän on laivanryöstäjä!"
"Hei!" Tom huusi.
"Niin, totta tosiaan! Se on hän itse ilmi elävänä!" Arblaster toisti.
"Kuules sinä lurjus!" hän kirkui. "Missä on laivani? Missä on viinini?
Kas niin, nyt olet käsissäni. Maltahan, kyllä minä sinut löylytän."
Raivostuneet miehet alkoivat piestä Dickiä voimiensa takaa. Dick ei päässyt heidän käsistään muulla tavoin kuin houkuttelemalla heidät uudestaan kapakkaan keskustelemaan asioista. Tapansa mukaan miehet ahkerasti joivat, kunnes Dick arveli hetken sopivaksi ja luikahti nopeasti ovesta ulos.
Juopuneet miehet hoipertelivat hänen jälkeensä kiljuen ja meluten. Mutta Dick oli heitä sukkelampi. Kaavun liepeet nostettuna hän pimeässä juoksi henkensä takaa, tietämättä minnepäin Lawless oli suunnannut matkansa ja minnepäin hänen itsensä tuli pyrkiä.
Harhailtuansa puolen yötä hän pääsi jonkinlaiseen vierasmajaan kaupungin ulkopuolelle, missä hän sai kohtalaisen yösijan, ja vaipui heti sikeään uneen.