LXI.
Nähtyään yrityksensä turhaan rauenneen, ja ett'ei kaupunkia voitu valloittaa eikä Jugurthaa saada tappelemaan muuten kuin väijyen tai hänelle itselleen etuisalla paikalla, ja että kesä jo oli loppuun kulunut, Metellus läksi Zaman luota ja pani vartio-väestöitä niihin kaupunkiin, jotka olivat kuninkaasta luopuneet ja kyllin lujat paikan luonnon taikka muurien kautta. Muun sotajoukon sioitti hän Numidiaa lähinnä olevaan voittomaahan talvea viettämään. Mutta tätä aikaa hän ei, muitten esimerkkiä noudattaen, omistanut levolle ja ylölliselle elämälle; vaan koska sota asein ei suuresti edistynyt, hankkiutui hän virittämään kuninkaalle salaisia pauloja hänen ystäväinsä kautta ja aseiden asemesta käyttämään näiden uskorikkoisuutta. Siis rupesi hän monilla lupauksilla koettelemaan Bomilcaria, — joka Jugurthan kanssa oli ollut Romassa ja sieltä salaisesti, takausmiehet hankittuaan, oli lähtenyt Massivan murhasta langetettua tuomiota pakoon, — koska tällä, joka nautti kuninkaan ylintä ystävyyttä, paraiten oli tilaisuutta häntä pettämään; ja ensi aluksi laittoi hän niin, että tämä salaisesti tuli hänen puheilleen; sitten, varmasti vakuutettuaan, että, jos hän laittaisi Jugurthan elävänä tai kuolleena hänen käsiinsä, senaati hänelle suvaitsisi rankaisemattomuuden ja hänen omat rikoksensa anteeksi, houkutteli hän helposti puolellensa Numidialaisen, joka oli vilpillinen luonnonlaadultaan ja sen ohessa pelkäsi, että, jos Romalaisten kanssa rauha rakennettaisiin, hän itse rauhan-ehtojen kautta heitettäisiin niille rangaistavaksi.