LXIII.
Samaan aikaan sattui Uticassa C. Mariolle, hänen jumalille kiitosuhria kantaessaan, että uhritietäjä hänelle oli ennustanut suuria ja ihmeellisiä asioita. Sentähden pitäisi hänen, jumaliin luottaen, panna toimeen, mitä mielessään ajatteli, ja niin usein kuin mahdollista koetella onneaan: kaikki menestyisi muka hyvästi. Mutta tätäpä kiihoitti jo ennestään ääretön halu konsulin-virkaan; ja sen saavuttamiseen olikin hänellä yltäkylläisessä määrässä kaikki muut omaisuudet, paitsi suvun ikä, nimittäin: ahkeruus, rehellisyys, suuri sotataito, sodassa hirmuinen, kotona kohtuullinen mieli, joka ei ollut hekuman eikä rikkauden orja ja himosi vaan kunniaa. Hän oli syntynyt Arpinossa sekä koko lapsuuden ijän aikana siellä saanut kasvatuksensa; ja niin pian kun hänen ikänsä sieti sotapalvelusta, hän harjoitti itseään sotatoimissa, ei kreikalaisessa kaunopuheliaisuudessa eikä kaupungin elämän hempeydessä. Näin tuleentuivat jaloissa toimissa lyhyellä ajalla hänen turmeltumattoman henkensä voimat. Siis, heti kun hän kansalta pyysi sotatribunin virkaa, nimitettiin hän siksi kaikissa ruoduissa; helposti tunnettuna, vaikka enimmät eivät olleet nähneet häntä. Sitten hankki hän itselleen siitä virasta toisen toisensa, perään; ja viroissaan hän aina käyttiikse niin, että häntä pidettiin paremman arvoisena, kuin se oli, jota hän toimitti. Ja kuitenkaan ei rohjennut tämä siihen aikaan asti semmoinen mies — sillä myöhemmin ylpeytensä saattoi hänen lankeemukseen — hakea konsulinvirkaa. Silloin antoi vielä rahvas muita virkoja, aatelisto konsulinviran keskensä kädestä kätehen. Ei kellään vasta-aateloitulla ollut niin suurta kuuluisuutta ja urotöiden mainetta, ett'ei häntä olisi pidetty mahdottomana siihen kunniaan ja ikäänkuin saastaisena.