LXVI.
Jugurtha, kun nyt heittämyksen sikseen jätettyään alkoi sodan, rupesi suurella huolella varustelemaan kaikkia, kiirehtimään, kokoomaan sotajoukkoa, peloituksella tai palkintoja lupaamalla viettelemään puoleensa kuntia, jotka olivat hänestä luopuneet, linnoittamaan itselleen edullisia paikkoja, korjaamaan tai ostamalla hankkimaan puolto-ja ryntö-aseita sekä muuta, mitä rauhan toivolla oli menettänyt, houkuttelemaan Romalaisten orjia, jopa rahalla viettelemään niitäkin, jotka olivat vartioväkenä; lyhyesti sanoen, hän ei heittänyt mitään kokematta ja kajoomatta, vaan käytti kaikkia keinoja. Siispä tapahtuikin Vagassa, johon Metellus aluttain, Jugurthan rauhaa tehdessä, oli pannut vartioväestön, että kaupungin ylimykset, joita kuningas hartaasti rukoili ja jotka ennen eivät olleet vapaatahtoisesti hänestä luopuneet, vannoutuivat yhteen; — sillä alhaiso oli kuten tavallista, semminkin Numidialaisissa, mielenlaadultaan huikentelevainen, kapinaan, erisopusuuteen ja valtio-kumoukseen mieluisa, rauhaa ja hiljaisuutta vastaan; — kun sitten keskenään olivat sopineet kaikista, määräsivät he (teolleen) kolmannen päivän, koska se juhlallisesti vietettiin yli koko Afrikan ja siis nähtävästi tarjosi enemmän huvia ja hillitöntä menoa kuin mitään peloittavaa. Mutta kuin aika tuli, kutsuivat he huoneisinsa centurionit ja tribunit sekä itse kaupungin päällikön T. Turpilius Silanon, mikä minkin, ja surmasivat kesken atriaa heidät kaikki paitsi Turpilion; sitten he kävivät sotilasten kimppuun, jotka kuleksivat tuolla täällä, aseettomina, niinkuin luonnollista semmoisena päivänä, kun ei päällikkyydestä tietoa ollut. Samaa teki, osaksi aateliston neuvosta, osaksi omasta halustaan semmoisiin asioihin kiihtyneenä, rahvaskin, jolle itse meteli ja kapina oli mieleen, vaikk'ei tapahtumia ja tarkoitusta tunteneet.