LXXVI.
Mutta kuningas, joka nyt enään ei pitänyt mitään Metellolle mahdottomana, koska hän toimeliaisuudellaan oli voittanut kaikki, varustukset, aseet, paikat, ajat, jopa itse luonnonkin, joka muita hallitseepi, pakeni yöllä kaupungista, lapset ja enin osa aarteita muassaan. Eikä hän sittemmin missään paikassa viipynyt yhtä päivää tai yhtä yötä enempää, vaan oli jonkun asian vuoksi kiirusta pitävinään. Mutta oikiastaan hän pelkäsi petosta, jota arveli kiiruulla voivansa välttää; sillä semmoiset keinot keksitään muka joutilaisuudessa ja tarjoutuvan tilapään johdosta. Mutta Metellus, kun näki kaupunkilaisten olevan tappovalmiit ja kaupungin vahvan sekä varustusten että paikan kautta, saarti muurit vallilla ja kaivannolla. Sitten käski hän tilan mukaan sopivimmilla paikoilla kuljettaa suojakattoja (muuria kohden), luoda vallin ja vallille rakennetuista torneista suojella työtä ja työmiehiä. Tätä vastaan kiirehtivät kaupunkilaiset varustuksia tekemään; lyhyesti sanoen, ei kumpaisetkaan laiminlyöneet mitään. Vihdoin valloittivat Romalaiset, paljosta työstä ja tappeluista jo sitä ennen väsyneinä, neljänkymmenen päivän perästä siitä, kun sinne oli tultu, ainoastaan kaupungin; kaiken saaliin hävittivät ylikarkurit. Nämät, kun havaitsivat muuria särkiöillä jyskytettävän ja tilansa auttamattomaksi, kantoivat kullan, hopian ja muun kalun, jota kallisarvoisena pidetään, kuninkaalliseen palatsiin, täyttivät siellä itsensä viinalla sekä ruualla ja heittivät aarteet, huoneen ja itsensä tulen turmeltavaksi. Näin he omasta vapaasta tahdostaan kärsivät sen rangaistuksen, jota voitettuina vihollisilta olivat pelänneet.