LXXXVII.
Mutta konsuli, kun oli täyttänyt täysilukuisiksi legionit ja apuväestön kohortit, läksi hedelmälliseen ja saaliista rikkaasen seutuhun, lahjoitti kaikki, mitä siellä otettiin, sotilaille, kävi sitten ahdistamaan linnoja sekä kaupunkia, jotka asemansa ja vartioväkensä puolesta olivat vähemmin lujia ja antautui usein, milloin missäkin paikassa, tappeluihin, josko nuot vähäpätöisiäkin olivat. Uudet sotilaatpa nyt ottivat pelkäämättä osaa tappeluun; he näkivät pakenevien joutuvan vangiksi tai surman omiksi, kaikkien urhoollisimpain olevan paraimmassa turvassa, vapautta, isänmaata, vanhempia ynnä kaikkea muuta suojeltavan aseilla ja kunniaa sekä rikkautta (niinikään niillä) hankittavan. Siis tulivat lyhyellä ajalla uudet ja vanhat yhteen, ja kaikkien urhoollisuus tuli yhdenlaiseksi. Vaan kuninkaat, kun olivat saaneet tiedon Marion tulosta, vetäytyivät eri haaroille vaikiapääsyisiin paikkoihin. Niin oli Jugurthalle hyväksi näkynyt, koska hän toivoi pian voitavan karata hajalla olevain vihollisten päälle ja Romalaisten, niinkuin enimmästään tapahtuu, pelon haihduttua, heittäyvän löyhyyteen ja hillittömyyteen.