XCVIII.
Eipä säikähtynyt kuitenkaan Marius siinä niin vaikiassa tilassa tai ollut alamielisempi kuin ennenkään, vaan liikkui kaikkialla ratsas-parvensa kanssa, jonka oli valinnut pikemmin urhoollisimpain miesten kuin likimpäin ystäväinsä joukosta, tuli välistä ahdingossa oleville omaisilleen avuksi, kävi välistä taas vihollisten päälle, missä nämät olivat seisahtuneet taajimpiin ryhmiin vastarintaa tekemään, ja auttoi (niin) omalla urhoollisuudellaan sotilaita, koska kaikkien yhteisessä häiriössä ei voinut heille käskyjä antaa. Ja päivä oli jo lopussa, mutta barbarilaiset eivät ollenkaan hellittäneet, vaan kävivät, luullen yön itselleen etuisaksi, niinkuin kuninkaat olivat käskeneet, rajummasti päälle. Nyt teki Marius tilaa myöden päätöksen ja otti haltuunsa kaksi toistaan lähellä olevaa kunnasta, että hänen väellään olisi paikka, mihin voisi vetäytyä takaisin. Näistä oli toisella, joka ei ollut kyllin avara leiripaikaksi, suuri vesilähde; toinen oli käytettäväksi sopiva, koska se, suureksi osaksi ollen ylhäinen ja jyrkkä, tarvitsi vaan vähän varustusta. Muuten käski hän Sullan hevoismiesten kanssa pitää yötä veden lähellä. Itse hän vähitellen kokosi yhteen hajalliset sotilaansa, kun vihollistenkaan häiriö ei ollut vähempi; sitten hän vei kaikki täyttä pohtia kunnahalle. Näin pelästyivät kuninkaat, paikan hankaluuden pakoituksesta, pois tappelemasta; mutt' eivät he kuitenkaan suvainneet väkensä vetäytyä kauvemmas, vaan ympäröivät kumpaisenkin kunnahan suurella joukolla ja asettuivat avaralle alalle. Sitten pitivät barbarilaiset, taajaan valkeita tehtyään, tapansa mukaan enimmän ajan yötä iloa, riehuen ja kirkuen; itse päällikötkin röykkäilivät voittajain tavoin, kun eivät (näet) olleet paenneet. Tätä kaikkea oli Romalaisten helppo nähdä pimiästä ja korkeimmilta paikoilta, ja se oli heille suureksi kiihoitukseksi.