XIII.
Mutta maine näin suuresta surmatyöstä leviää pian yli koko Afrikan. Adherbalille ja kaikille, jotka olivat olleet Micipsan vallan alla, tulee pelko. Numidialaiset jakautuvat kahteen osaan: enimmät seuraavat Adherbalia, mutta tuota toista ne, jotka sodassa ovat kunnollisemmat. Siis varustelee Jugurtha sotalaumoja, niin suuria kuin suinkin voipi, yhdistää valtansa alle kaupunkeja, osasta väkisin, osasta heidän omasta tahdostaan, hankkiutuu koko Numidiaa hallitsemaan. Vaikka Adherbal oli lähettänyt Romaan lähettiläitä, ilmoittamaan veljensä surmaa ja omaa tilaansa, valmisteli hän kuitenkin itseänsä, sotilaittensa paljouteen luottaen, asein taistelemaan. Mutta kun asia tuli miekan ratkaistavaksi, pakeni hän voitettuna tappelusta (Romalaisten) voittomaahan, ja läksi sitten Romaan. Nytkös Jugurtha, tuumansa toimeen pantua, kun rauhassa itsekseen mietiskeli tekoansa, pelkäämään Roman kansaa, eikä hänellä ollut muussa toivoa sen vihaa vastaan, kuin aateliston ahneudessa ja omassa rahassaan. Siis lähettää hän muutamain päiväin perästä lähettiläitä paljon kullan ja hopean kanssa Romaan, ja käskee näiden ensin runsaasti lahjoa vanhoja ystäviä, sitten hankkia uusia, ja vihdoin arvelematta lahjoilla valmistella ketä suinkin voivat. Mutta kun lähettiläät olivat tulleet Romaan ja kuninkaan käskyn mukaan lähettäneet isoja lahjoja hänen kestiystävillensä ja muille, joiden mahtavuus siihen aikaan oli voimakas senaatissa, niin tapahtui semmoinen muutos, että Jugurtha suurimmasta vihasta tuli aateliston suosioon ja mieliin. Ja näistä kokivat toiset toivosta, toiset jo saamainsa palkintoin tähden, käyden rukoilemassa itsekutakin senaatin jäsentä, laittaa niin, ettei kovin ankaraa päätöstä tehtäisi häntä vastaan. Kun siis lähettiläät voivat luottaa asiaansa, suodaan kumpaisellenkin pääsy senaatin eteen. Olemme kuulleet Adherbalin silloin puhuneen seuraavalla tavalla: