XLII.
Sillä sittenkun Tiberius ja C. Gracchus, joitten esivanhemmat punilais-sodassa ja muissa olivat paljon kartuttaneet valtakuntaa, rupesivat rahvasta vapauteen saattamaan ja ilmi antamaan noiden harvain (aatelispohattain) rikoksia, niin oli syynalainen ja siksi peloissaan oleva aatelisto, milloin liittolaisten ja latinalaisten, milloin romalaisten ritarien kautta, jotka toivo liitosta (aatelisten kanssa) oli luovuttanut rahvaasta, käynyt Gracchoin päällekanteita vastustamaan ja miekalla tappaneet, ensin Tiberion, sitten muutamien vuotten perästä samaa yrittelevän Cajon, joista toinen oli tribuni, toinen siirtokunnan perustamista varten valittu triumviri, ynnä M. Fulvius Flaccon. Ja tosiaan ei ollutkaan Gracchoilla, voiton kiihkon vuoksi, kyllin malttava mieli. Mutta parempi on rehellisessä yrityksessä tulla voitetuksi, kuin kehnoilla keinoilla sortaa vääryyttä. Mielensä mukaan käyttäen tätä voittoa, saatti siis aatelisto miekalla ja maanpakolaisuuteen ajamalla monta ihmistä perikatoon, ja tuotti niin tuleviksi ajoiksi itselleen enemmän pelkoa kuin mahtavuutta. Ja tämä seikka se enimmiten syöksee turmioon suurimmat valtakunnat, kun tahtovat toiset toisiaan voittaa tavalla millä tahansa ja liian ankarasti kostaa voitetuille. Mutta jos rupeen erittäin ja asian laveuden mukaan puhumaan puolueiden kiistoista ja kaikista valtakunnan tavoista, niin onpi aika minulta loppuva ennenkuin aine. Sentähden palaankin takaisin kerrottavaani.