XXXV.
Olipa siihen aikaan Romassa eräs Numidialainen, nimeltä Massiva, Gulussan poika, Masinissan pojanpoika, joka, kun kuninkaiden riidassa oli ollut Jugurthan vastustaja, maanpakolaisena oli lähtenyt Afrikasta, sittenkun Cirta oli heittäynyt ja Adherbal oli surmattu. Tätä kehoitti Sp. Albinus, joka seuraavana vuonna, Bestian jälkeen, Q. Minucius Rufon kanssa piti konsulin virkaa, senaatilta pyytämään Numidian valtakuntaa, koska hän muka oli Masinissan suku-perää, ja (koska) Jugurthaa rikostensa tähden viha ynnä pelko ahdisti. Konsulin teki mieli sotaa käydä, ja hän tahtoi ennemmin, että kaikki pantaisiin liikkeille, kuin vaikenisi (sikseen). Hänelle oli osakseen tullut Numidian, Minuciolle Macedonian voittomaa. Kun Massiva oli ruvennut näitä asioita ajamaan ja Jugurthalla ystävissään ei ollut kyllin turvaa, koska yhtä heistä esti paha omatunto, toista paha maine ja pelko, niin käski hän lähisimmän ja luotettavimman ystävänsä Bomilcarin rahalla hankkia väijyjiä Massivalle, kuten monta asiaa oli toimittanut, ja tehdä sen niin salaisesti kuin mahdollista; mutta jos se ei onnistuisi, piti hänen millä tavalla tahansa tappaa Numidialainen. Bomilcar toimittaa väleen kuninkaan käskyt; ja hän tiedustelee semmoisten ihmisten kautta, jotka tuommoisessa työssä olivat taitavat, hänen retkensä ja kulkunsa, jopa viimein kaikki paikat ja ajat; ja sitten virittää hän, asian vaatiessa, paulansa. Siis käypi yksi niistä, jotka olivat surmatyötä varten varalla, vähän varomattovammasti Massivan päälle ja tappaa hänen; mutta itse kiini otettuna, lupaa hän, monen ja semminkin Albinus konsulin kehoituksesta, ilmoittaa asian laidan. Bomilcar, vaikka oli sen toveri, joka valtion takauksella oli Romaan tullut, vaaditaan oikeuteen enemmän kohtuuden kuin kansain oikeuden johdosta. Mutta Jugurtha, vaikka julki oli voitettu syypääksi niin suureen rikokseen, ei lakannut ennen totuutta vastaan taistelemasta, kuin havaitsi tekonsa herättämän vihan olevan hänen suosiotansa ja rahaansa suuremman. Vaikka hän siis edellisessä jutussa oli antanut viisikymmentä ystävistään takaukseksi, lähetti hän, enemmän katsoen valtakunnan kuin takausmiesten etua, Bomilcarin salaa Numidiaan, koska varoi muitten maalaistensa pelosta rupeevan epäämään kuuliaisuutta häneltä, jos tämä rangaistuksen kärsisi. Itsekin matkusti hän, muutamien päiväin kuluttua, sinne, koska senaati käski hänen Italiasta lähtemään. Mutta ulos Romasta tultuaan, sanotaan hän, usein ääneti luoden silmäyksiä sinne takaisin, lausuneen: "kaupunki olisi kaupan ja pian häviöön menevä, jos vaan ostajan saisi."