10. POROJEN VARASTELEMINEN.
Koko Perä-Pohjolassa ja Lapissa on koltta hyvin huonossa huudossa, koko koillinen rajamaa tuntee hänet kavalaksi poronvarkaaksi, joka niinkuin nälkäinen susi hiiviskelee rajaseutujen erämaissa vaaniskellen suomalaisten poroja, ja sitten niinkuin viekas kettu tassuttelee omalle puolelleen ja esiintyy koko asiasta aivan tietämätönnä. Eivät häntä peloita mitkään lait eikä asetukset, eivät pidätä mitkään rajat eivätkä raja-aidat. Syksyn pimeöissä saattaa hän raastaa raja-aidan maahan ja aukosta ajaa kokonaisen lauman omille sydänmailleen ja sitten sen siellä sutena teurastaa ja käyttää nahat ja lihat omiksi hyvikseen. Jo elokuulla hän kyyristellen kuljeskelee Suomen porotokkien kintereillä ja ammuskelee pikku vasoja ja nylkee niiden pehmeät taljat peskinahoikseen.
Siksipä Perä-Pohjolan ja Lapin rajaseutujen poromies vihaakin kolttaa, vihaa miltei vielä enemmän kuin sutta, suurta porojen surmaa. On vihannut jo ikimuistoisista ajoista asti.
Mutta koltta on ovela kettu, joka monta kertaa sukkelasti pettää perä-pohjolaisen poromiehen. Niinkuin petti kerrankin. Ajaa kolttaukko pitkässä raidossa rahtikuormia Suomen puolen kauppiaille ja palaa taas muutaman päivän kuluttua samaa talvitietä takaisin tavarakuormineen. Siellä rajalla, poropirtillä, asustelee suomalaisia poromiehiä. Niiden kanssa haastellaan, ryypätäänkin ryssänviinoja ja haukuskellaan tunnettuja kolttalaisia poronvarkaita, ja poromiehet avaavat ja sulkevat rajaveräjän, jotta äijän-raato pääsee raitoineen kulkemaan. Mutta kun koltta ehtii oman puolensa piiloihin, päästää hän miehineen rehevän naurun.
Olisivatpa poromiehet älynneet mennä penkomaan ahkioita, niin jopa olisivat löytäneet sieltä omia härkiään louteitten alle nuoritettuina. Miksikäs oli poromiesten tokka juuri yötulilla oltaessa sattunut tulemaan lähiseudulle? Eihän koltta voinut vastustaa vanhaa vertansa ja haluansa kolkata muutamia härkiä kuoliaiksi, kalauttaa sarvet pois ja sitten semmoisinaan kätkeä ahkioihinsa louteen alle. Mutta saattaa viekkaan koltan väliin käydä nolostikin. Olivatpa he kerran koko joukolla ajaneet ison tokan Ponku-Matin poroja omalle maalleen, sitoneet kiinni ja heittäytyneet nuotiolle nukkumaan. Mutta Ponku olikin sattunut juuri olemaan miehineen liikkeellä, oli ajanut jälkiä myöten ja hiipinyt nukkuvien korpirosvojen yötulille, leikannut hihnat poikki ja kuljettanut varastetut porot takaisin omaan karjaansa.
Aamulla, kun poronvarkaat olivat heränneet, olivat he kovin kummissaan ja noloina katselleet, kun poroista ei ollut muuta kuin hihnanpätkät jäljellä. Mutta eivät Suomen poromiehet aina näin helposti saa varastettuja elukoitaan takaisin. Koltta voi ne varsin hyvin kätkeä omiin kiveliöihinsä niin visusti, etteivät ole suinkaan etsijäin käsitettävissä. Niinkuin teki muuan Nuortin ukko, jonka jäljille suomalaiset pääsivät. Ei löytynyt poroja eikä porojen taljoja mistään, eikä ukkokaan ilmaissut, vaikka häntä kuinka olisi kiusattu, puristeltu ja pieksetty, kielsi vain koskaan kuulleensakaan, että Suomen miehiltä olisi poroja kähvelletty. Mutta silloin poromiehet hakkasivat järveen kaksi avantoa, pujottivat suopungin avannosta toiseen, ja sitoivat sen pään koltan kainaloihin ja uhkasivat uittaa äijän jään alatse, ellei hän paikalla tunnusta, mihin on varastamansa porot kätkenyt. Mutta niin oli koltta itsepintainen, että vasta sitten, kun jo oli aivan avantoon menossa, kontallaan kolkon reiän reunalla, avasi suunsa ja ilmaisi kätköpaikkansa.
Vielä kehnommin käy toisinaan erämaan rosvojen. Suomen poromiehet eivät aina tyytyneet vain siihen, että saivat poronsa takaisin. Ikuiset kiusat ja harmit ja monet kymmenet kadonneet härät, vasat ja vaatimet saattoivat porojen omistajat useasti verisiin kostontöihin. Hyvin helposti voivat he ampua sydänmaan kiveliöissä kohtaamansa kolttaukon, aivan kuin olisivat ampuneet poroja vaaniskelevan suden taikka muun petoeläimen. Ja sinne rannattomiin erämaihin hävisi ikiteilleen koltta. Monta tarinaa ja monta kaameaa juttua kuulee kerrottavan, kuinka kiukustuneet poromiehet ovat lukeneet koltille kovaa korpilakia ja hukuttaneet poronrosvon korpeen kokonaan jäljettömiin.
Niin hävisi jäljettömiin Työrhem-äijäkin ollessaan pyytöretkillään Suomen rajamailla ja hiiviskellessään siellä suomalaisten porotokkia paimentelemassa. Kun ukko lepäili nuotion ääressä, koovaksen suojassa yötulillaan, yllättivät poromiehet hänet ja tekivät, minkä tekivät. Ei ole korpi kertonut, mitä nuotiolla tapahtui. Äijän koovaksen, sammuneen nuotion, keittokattilan sammuneella nuotiolla ja kattilassa tukon äijän hiuksia vain myöhemmin toiset koltat löysivät. Ja tunturilta löydettiin ukon toinen kinnas. Muun kaiken korpi kätki.
Mutta niin kokonaan ei korpi kätkenyt erästä toista kolttaukkoa, jonka suomalaiset poromiehet eräretkillä niinikään yllättivät ja hänen kanssaan oikein korven kävijäin tavalla menettelivät: nuorittivat ukon hänen omalla suopungillaan selin suureen petäjään, pannen kouraan paistetun poronkoiven ja sitoen käden koukkuun, niin että poronkoipi kasvoja tapaili. Siihen he sitten heittivät äijäraiskan äänettömän korven katseltavaksi ja kuunneltavaksi, kun hän hätähuutojaan luikaili. Mutta niin kauhistui kaikenlaisia asioita näkemään tottunut korpikin tätä tekoa, että vuosien kuluttua toi tapahtuman ilmi: löydettiin kerran petäjään sidottu luuranko, joka surkeasti irvistellen näytti vieläkin haluavan hampain tarttua poron koparaluuhun, jota koukistetulla luisella kourallaan piteli naamansa edessä.
Tämmöisiä tarinoita tietää korpi kertoa, vaikkahan ei kaikkia kerrokaan. Monet ottelut ja temmellykset on se vain yksin nähnyt, ja monista synkistä tapahtumista se äänetönnä vaikenee. Miespolvien katkeruuksia, vuosisatojen vihoja on siellä purettu, isienaikaisia kohluja kostettu.
Mutta eivät koltat silti ole vanhaa tapaansa heittäneet.
Siksipä onkin viime vuosikymmeninä rakennettu rajalle pitkä ja vahva poroaita, joka satojen kilometrien pituisena kulkee pitkin suuria selkosia Kuusamon ja Kuolajärven rajamailta aina Inariin ja Norjan rajaan saakka. Aita estää Suomen poromiesten tokkia omin lupinsa menemästä Koltan puolelle hukkumaan, ja samalla se on rajantakaisille poronvarkaille ainakin jonkunlaisena kiusana, kun he suomalaisten porotokkien paimenina tahtovat ajella laumoja rajan yli.
Vaikka eiväthän kyllä aidatkaan estä, kun vanha veri sattuu oikein voimakkaana koltan kohtaamaan. Silloin kun se henki tulee päälle, täytyy koltan kolkata porohärkä vaikkapa oman naapurin tokasta.
Niinkuin ei koltta sitäkin tekisi!
Sillä kun on oikein mestari, niin se mestaroi itse varkaankin.
Ja senkin saattaa koltta kyllä tehdä, kuten on monesti nähty.
Niinkuin silloinkin kun Evvankan Jaahk kähvelsi rajan ylitse Suomen puolelta joukon poroja ja kätki ne omiin piiloihinsa sydänmaille kiekeröön, kiinnittäen puihin, etteivät pääsisi karkuun. "Sittenpähän käyn perimässä kun joudun." Mutta piilon sattuikin keksimään kaikki nuuskiva Rohvima-ukko, varasti ja kuljetti elukat omien korpiensa kätköihin. Kun sitten Evvankan Jaahk tuli omiansa korjaamaan, löysikin hän vain tyhjän kiekerön, mutta arvasi heti, ettei sitä kukaan muu ole voinut keksiä kuin Rohviman roisto. Ja meni ja etsi Rohviman piiloisen kiekerön, kuljetti porot jälleen omiin hoteisiinsa ja teurasti joka sorkan, jotta sittenpähän ainakaan eivät enää ole Rohviman saatavissa.
Joskus saattaa koltta kähveltää poron melkeinpä omistajansa nenän edestä, kuten kerran Petsamon matkalla tapahtui. Oli neljä Suonikylän ukkoa raitoretkellä ja kovassa pyryilmassa yöpyivät he korpeen. Pistäysi siinä iltasella muuan ukko vähän etemmäksi katsastamaan porojansa. Toisetpa sillä aikaa keikauttivat äijän lihavimman ajohärän, kuoraisivat nahan selästä ja paloittelivat lihat pataan; nahan he kätkivät ahkioonsa, sorkat ja kallon korvineen, sarvineen, työnsivät he suureen nuotioon. Ukon palattua takaisin yhdessä sitten hyvällä lihakeitolla herkuteltiin. Aamulla äijä kyllä, kun ei härkää mistään löytynyt, ihmetteli, mihin kummaan se on saattanut joutua. Ja kummastelivat sitä kovin toisetkin.
Elokuulla, jolloin on paras purkapeskien hankinta-aika, kiertelevät monet koltat pitkin selkosia ja tuntureita, missä porotokat liikehtivät, ja ammuskelevat vasoja nylkien ne peskitaljoikseen. Eivätkä miehet suinkaan aina katso, kenen vasan he keikauttavat, sillä vasa kuin vasa, kunhan vain hyvän peskinahan siitä saa. Nahka vain kuoraistaan ja raato heitetään metsään taikka kuopataan maahan. Satoja vasoja saattavat samat miehet yksillä matkoilla ammuskella, ja monet koltat kadottavat kymmeniä vasoja kesän kuluessa. Varsin helposti joutuvat "hukkaan" porot ja vasat semmoiselta henkilöltä ja perhekunnalta, joka ei itse oikein hyvin kykene karjastaan huolehtimaan. Huoteri-ukollakin Tshuörve-jaurilla oli ennen viidettäsataa poroa, mutta kun äijä sitten kuoli, jäi koko karja lesken ja lapsipahaisten huonoon hoitoon. Ja niin huono oli hoito, että muutamassa vuodessa tokka hupeni — yhteen ainoaan häränkantturaan. Hyvät naapurit ja kylänmiehet olivat sekä kesällä että talvella poron toisensa jälkeen korjanneet.
Ei osaa lappalainen antaa porolaumoille oikein täyden omistusoikeuden arvoa, niinkuin muulle naapurin omaisuudelle. Porot kun laukkoilevat metsien vapaudessa melkein puolivilleinä kesäkautensa, ovat ne miltei kuin yhteistä omaisuutta, kuten metsäpeurat, ketut, saarvat ja muut metsän eläimet. Siksi ei hänestä niin kovin suuri ilkiteko olekaan, jos silloin tällöin jonkun metsässä kohtaamansa porohärän, vasan taikka vaatimen, nuijaisikin, vaikkapa se olisikin vierailla piellji-tiehteillä merkitty.
Suomen porojen alituisena kähveltäjänä ja Suomen poromiesten monesti takaa-ajamana ja ahdistamana on erämaan järvillä yksinään asusteleva koltta käynyt kovin araksi ja pelkuriksi kaikkia vieraita kävijöitä kohtaan. Niin tapahtuu monesti, että kun vieras saapuu salojärven taakse venettä huhuilemaan, ei kolttatalosta kukaan uskalla lähteä ehättämään, ja kun vieras viimein järven kierrettyään saapuu talolle, tapaakin hän sen autiona. Koko talonväki on kaapaissut metsien piiloihin. Joku uskalikko saattaa kyllä jostakin salaisesta komerosta vieraita silmällä pitäen killistellä.
Ja lieneepä tämä kolttain arkuus ja pelkuruus osaksi kaukaisempaakin perua — muistoja muinaisista verotuskäynneistä, tshuudilaisvainoista ja Vesaisen ryöstöretkistä.