III.
Suuri parvi pikkupoikia saapasti suurella rähinällä ja kolinalla Oja-Pappalan tupaan. Jokaisen takin napinlävessä tahi lakinreunan ympärillä paksu kääre monenväristä villa- ja pumpulilankaa.
Pojat seisahtuivat parveen ovensuuhun, niistivät neniänsä, töllistelivät ympäri tupaa, nykivät toisiaan, kuiskuttelivat ja purskahtelivat nauramaan. Litun ja Hessan puoleen silmät paloivat. Rohkeimmat vihdoin uskalsivat astua muutamia askeleita peremmälle tyttöjä kohden.
"Nyt lankaa! — Lankaa pitää tulla! — Laittakaa tänne turkinpunasta!
— Minä tahdon ehta sinistä!…"
Loppumaton jakso tällaisia vaatimuksia tuli ja pojat pakkausivat yhä likemmäksi, ikäänkuin aikomuksella käsikähmään käydä. Hessa ja Littu rupesivat haukkumaan, puhuttelivat poikia "rompan komppaniaksi" ja "klupukengän seuraksi". Pojat alkoivat käsikähmäsin ahdistaa. Syntyi rähinä ja isäntä rupesi suhdittamaan. Mutta vähän merkitsi kielto, kun poikaliuta kerta vauhtiinsa pääsi.
Littu ja Hessa olivat hädässä, itkua teetellen käsin ja jaloin poikia luotansa sohivat.
"Antakaa pojille lankaa, ette kuitenkaan muuten rauhaan pääse", kehoitti emäntä nauraen.
"No ei ennen! — Ei ennen!" huusivat pojat.
"Tulimmainenko tuollaiselle joukolle … sais koko naulan jakaa.
Siivolla siinä, muutama kaljakorento!" Littu potkasi likimäistä poikaa.
"Antakaa lankaa! — Tällaista lankaa! — Vaikka minkälaista, kun vain annatte!"
"Katso … katso…" Hessa huitoi ympärilleen käsillään.
"Kyllä minä teille langan…" Littu oli kaapannut kauhallisen kylmää vettä ja viskasi sen nyt tiheimpään parveen.
Ahah! Se auttoi. Jo äkältelivät pojat ja aristellen hyhkyivät, kun vesi valui pitkin selkää. Toisenki kauhallisen aikoi Littu samaa tietä panna menemään, mutta emäntä tuli hätään.
"Ei saa lattiata kastella!" hän huusi. Ja Litun täytyi laskea kauha saaviin.
Rukoilemiseen ja pyytämiseen täytyi tyttöjen vihdoin turvautua, kun isäntäkin vain nauraa hekotteli ja käski lankaa hakemaan … aivan vain poikien puolesta puhui.
Littu jo lupasi lankaa antaa, pyysi itseänsä irti joukon käsistä, päästäksensä lutista noutamaan. Mutta pojat eivät luottaneet, joukossa lupasivat seurata. Kun siinä Litun kanssa sovintoa hierottiin, aikoi Hessa käyttää tilaisuutta hyväksensä ja puikata ovesta pakoteille. Mutta tusina poikia oli heti niskassa ja tekivät turhaksi koko yrityksen.
Täytyi siis piilosta vetää lankakerät. Vuoroonsa panivat pojat sormensa koukkuun, johon Littu lappoi turkinpunaista ja Hessa pilvensinistä poikain riemutessa erinomaisesta saaliistaan.
Harmittelivat tytöt langan menosta poikain mentyä. Mutta emäntä kertoi, kuinka hänen aikoinaan vähintään naulan painoisen kerän lankaa sai varustaa jouluksi jakamista varten, kun isot pojatkin silloin vielä sitä keräämässä kulkivat. Ei se paljoa auttanut, hulluksi tavaksi piiat koko langan-keruun tuomitsivat.
* * * * *
Oja-Pappalan isäntä oli aikoinaan ollut hyppelemämies. Mutta juuri siitä syystä hän sanoikin kieltävänsä nuorta väkeä hyppelemästä talossaan, sillä hän oli tullut huomaamaan hulluudeksi entisen hurjuutensa. Tahtoi nyt olla vakava ja estää pahennusta, jonka ei tälläkään tavalla pitänyt suinkaan hänen kauttansa levenemän. Mutta yhtä hyvin nuoret toisinaan uskalsivat hänet tästä asiasta lujalle ottaa, vaatimalla oikein puoliväkisin tanssilupaa tuvassa. Ja hänen täytyi toisinaan suostua, kun syyksi vedettiin sitä, että hänenkin poikansa muualla kulkevat … joutaa siis hänkin sijaa antaa kylän nuorison riemuita.
Eräänä päivänä nostivat Jaska, Jussi ja Littu taas tästä asiasta kysymyksen.
"En anna", isäntä sanoi päätä pudistaen. "Pojat eivät ole näinä päivinä viitsineet edes heinässä käydä, kehtaatte pyytääkään!"
Poikia hävetti. Tosiaankin oli tullut arkipäivinäkin niin ahkerasti juhlaa pidetyksi, ettei ollut ehditty edes kertaakaan tallissa käydä, saatika sitten heinässä. Mutta omatunto ei juuri soimannut, sillä tapa oli yleinen.
Vaan onneksi nuorille, jotka kiellosta olivat hyvin harmissaan, sattui isäntä kuulemaan heidän puhuvan Nättilän Kretusta, joka oli piikana kaupungissa ja nyt oli kotikylässään käymässä. Littu nimittäin kertoi Jaskalle, että Krettu on erinomainen "polkkaamaan". Tuosta isäntä uteliaaksi kävi.
… Vai polkkaa… Mahtaapa olla koko mestari se Nättilän Hermannin tytär … saispa tuota nähdä…
"Noo tuota", hän alkoi, "jos se on niin, että teitä kovin harmittaa, niin täytyykö mun nyt myöntyä. En tahdo vihollisikseni teitä saada. Hypelkää jos tahdotte, omaksi synniksenne. Täytyy mun paeta siksi ajaksi pois." Sitten hän rykäsi, huokasi ja nousi takkapaisteelle selkäänsä lämmittelemään.
Noin kello 6 ajoissa ehtoolla rupesi nuorta väkeä Oja-Pappalaan saapumaan. Rämpäkän Samppa tuli etukynnessä lakki kallellansa harmonikkaa repien. Vaan kun tytöt piiritanssia hyppelemään rupesivat, niin Samppa komeuksissaan juonittelemaan … kellon vaihtamisen puuhissa vain hääräili. Koreasti kerjättiin Samppaa soittamaan, mutta hän oli parantumaton. Täytyi siis ruveta laulamaan ja sen mukaan tanssimaan. Naurussasuin katseli Samppa hyppyä, jota muutamat sanoivat "katrilliksi" ja toiset "konstiksi". "En viitsi tuota pelata, se on niin vanhaa lajia", oli Sampalla tapana sanoa ja sitä hän nytkin. Mutta vihaksi taisi kuitenkin ruveta pistämään kun eivät tytöt enää ollenkaan pyytäneet … riemua oli ilman soittoakin, kun itse lauloivat ja sen mukaan hyppelivät. Mitä liekin Samppa ruvennut ajattelemaan, mutta harmonikan hän sieppasi penkiltä ja alkoi nytkytellen päästää "Martin-Vappua", jota sanottiin polkaksi.
Nyt syntyi tuvassa eloisa riemullinen elämä. Pojista ne harvat, jotka polkkaa osasivat, kaappasivat tytön kainaloonsa ja lähtivät voimallista tahtia pitäen pyörähtelemään. Lujasti paukuttelivat lattiata poikain raudoitetut kannat ja pahoin notkahtelivat lattian-niskat, kun tytöt oikein mahtavasti tahdin muutteessa hypähtivät ja jalkansa lattiaan löivät. Mutta taaskin sai Samppa ennen kylliksensä kuin tanssijat, ja soittamasta laaten hän harmonikan luotansa viskasi. Hypystä ei taas vähään aikaan tahtonut tulla mitään. Mutta kun ovensuuhun vihdoinkin Nättilän Krettu ilmautui, nättinä ihomyötäisessä ripsi-palttoossaan ja kiiltäviä kalossejaan rupesi toisiansa vasten hinkkaamaan ja kitajuttamaan, niin Samppaankin taas astui iloinen pelinhenki ja pakotti harmonikasta päästämään jalkoja kutkuttavaa polkantahtia.
Mutta tytöt ne laumassa oven suuta kohden ryntäsivät ja kukin kunnioituksella Nättilän Krettua kanssansa polkkaamaan pyysivät. Vaan ensin Kretun täytyi kalossit jalastaan ottaa … toisen kantanystyrälle toisen varvaspuolella astua ja sitten ne huomattavan ylenkatseellisesti sängyn sivulle työntää. Sitten päällystakki ja huivi pois. Näkyviin tuli kapoitettu musliini-hame, "ihomyötäinen" röijy, silkkinen kurkkuhuivi, kullatut korvarenkaat ja hopeoitu hiusnuoli.
Kuka veti vertoja hänelle, kaupunkilaiselle? Ei kukaan yrittänytkään. Ei kukaan joutanut muuta kuin ihaellen häneen katselemaan. Innostus eneni ja katsomisen halu, kun Krettu suosiollisesti hymyillen erään pojan kanssa sipsuttelemaan lähti. Rämpäkän Samppa se retuutti peliänsä yhä hirveämmin ja suutansakin tahdin mukaan käytti.
Ihmetyksissä katselivat muut, kuinka Krettu polkkasi ja koettivat ajatuksissaan oppia. Itsekin Krettu sen tiesi että hän polkkaa hypellä osasi. Yleisön ihmettely innosti … vaatii esiin koko taiteellisuuden monimutkaiset temput. Hän heilutti yhteen mittaan kättänsä, jolla kumppaniansa kädestä kiinni piti, heilutti ylös ja alas, toisinaan kumppaninsa käden olkapäälleen vei, niin että se puolittain näytti kaulailemiselta, ja tuolla tempulla, jos kumppaninsa oli poika, tämän punastumaan sai. Siitä hän vielä useat kerrat teki äänekkäitä muistutuksia, ettei polkassa saa niin yhteenmittaan "pyöriä", vaan pitää mennä "toisin ja toisin päin". Tähän lisäksi aina nauroi, ja syvään kumartuen tanssikumppaninsa luotaan laski, useimmat arvolauseella: "Kyllä sinä pian opit".
Hupaisesti kului koko ilta ja paljon sai kylän nuoriso oppia kaupungin tapoja Nättilän Kretulta.
Polkan touhussa tänä iltana numerokumppanisilla ja panttisillakin olo jäi, kun yksimielisesti arveltiin, että nyt pitäisi polkkaamaan opetella, kun Krettu on opettamassa. Kretun mallia jokainen koetti matkia ja tunsi sydämessään sanomatonta riemua, kun otaksui siinä johonkin määrään onnistuvansa.
Illalla, kun kaikki jo olivat kotiinsa menneet, nousi isäntäkin sängystään piippuun panemaan ja sanoi hymyillen:
"Sepä nyt vasta on remputusta tähän aikaan! … eivät ne osaa hypellä enää ollenkaan."
Litulla oli asiasta perin vastainen mielipide.
"Yhtä hyvin tähän aikaan osataan kuin ennenkin, ja paremminkin, mutta kun ei nyt mentykään muuta kun polkkaa, jota vasta hiljan on opeteltu. Johan niitä olisi vanhanaikuisia osattu, mutta kuka niitä enää viitsii hypellä." Ja Littua oikein iletti ajatellessa, että vanhat viitsivät puolustaa omanaikuisiansa tanssitapoja.
"Älä toimita", naurahti isäntä.
Mutta vähän ajan päästä hän taas jatkoi:
"Tuo Nättilän Krettu se näkyy osaavan hypellä."
Poikia rupesi naurattamaan.
"Entä isäkin on katsellut niin paljon, että näki, kuka parhain oli", sanoi Jaska.
"Mihinkä ne silmänsä olisi pannut."
Mutta sitä enemmän poikia nauratti, kun huomasivat, että isäntä Kretun hyppelemisestä niin paljon piti, että siitä oikein puhumaan rupesi. Vaan sitten, kun hän virsikirjan otti ja loukkaantuneelta näyttäen kysyi: "Mikä nyt niin kovin naurattaa?" täytyi poikain laata ja ruveta kuultelemaan siihen saakka, kun illallisen saivat ja yöjuoksuun lähtemään ehtivät.