XVI.
Äidit kokoontuivat hyvin runsaslukuisina koululle kerta viikossa. Tunnin mentyä oli naisilla aina niin paljo juteltavaa opettajan kanssa kysymyksistä, jotka kehittyivät mielissä koululla saatujen vaikutusten johdosta, että lyhyet välitunnit eivät enää tahtoneet riittää. Moni ajatus sitä paitsi sisälsi jotain uutta, varteenotettavaa, joten niiden ei saanut antaa mennä vain ilman muistiinpanoa. Pian järjestettiinkin niin, että oppitunnin jälkeen oli puolentuntia vapaata keskustelua. Aika korvattiin pitentämällä silloin päivää puolella tunnilla. Lapset saivat keskustelujen aikana vapaasti leikkiä ulkona.
Muutamien viikkojen kuluessa saattoi monessa naisessa havaita mielenkiintoisia vaikutelmia. Ennen eivät useat osanneet muuta kuin ihmettelynsä lausua, eivätkä juuri muussa kuin uskonnossa seurata opetusta. Nyt jo moniaat saattoivat kertoa havaintojaan tunnilla tapahtuneen opetuksen johdosta. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että nämä olivat ruvenneet seuraamaan lastensa lukuja, muutamat lukien itsekin ne kappaleet, mitä lapsilla oli milloinkin kotilukuina.
Kuitenkin, kun ensi innostuksen kuohahdus oli mennyt, yritti yksi ja toinen jäämään pois, valittaen ajan vähyyttä ja töiden paljoutta. Silti tulivat he kuitenkin useimmiten.
Oli eräitä uskollisia, jotka eivät minkään esteen antaneet vaikuttaa poisjäämiseensä. Yksi niistä oli Mikkosen emäntä. Hän oli puolivälissä viidettäkymmentään. Vahvarakenteinen, itsetietoisen näköinen nainen, jonka silmissä oli kirkas, hyvänsävyinen ilme. Emäntä ei ollut itse käynyt muuta koulua kuin rippikoulun. Lukemaan oli opettanut isoäiti. Lapsia oli Mikkosen emännällä 9; 5 poikaa, 4 tytärtä, kaikki elossa. Lapsilleen sanoi hän antaneensa parhaansa mitä oli ymmärtänyt. Mutta miehensä ja hän olivat ennen olleet hyvin epäilevällä kannalla kansakoulun vaikutuksen suhteen, kertoi emäntä kerran. Heistä rupesi, näet, näyttämään, että kansakoulu vieroitti lapsia ruumiillisesta talonpojan työstä. Niilosta he siihen käsitykseen tulivat. Niiloa vanhempi oli tytär, joka ei saanut käydä kansakoulua. Hän oli hyvä työihminen ja pysyi tyttönäkin hyvin kotona. Kun meni naimisiin, taloutensa on hoitanut ilman surua. Mutta Niilo sai käydä kansakoulua, eikä äitinsä ymmärtänyt, minkä tähden se poika sai yhtäkkiä sellaisen vedon pois kotoa, että aivan aikoi mennä riidalla…
— Niin, no, opettaja tietää, kuinka se sitte päättyi. Opettaja sai estetyksi, josta me aina opettajalle olemme kiitoksen velassa.
Sitte ne saivat käydä koulua, mutta yksi jäi väliltä pois, jota ei ollenkaan koulutettu, kun he isän kanssa epäilivät, että jos se koulu niiltä vie työntekijän-luonnon…
— Tähän aikaan kun ne ihmiset niin pehmenevät, eli kuinka mä sen nyt sanoisin.
Mutta sitte myöhemmin on Niilo muuttunut. Nyt poika käy työhön lujin ottein ja on niin kuin ei olisi ollutkaan missään koulussa… Hän ensin ajatteli, että tämäpä nyt kummaa on… Mutta nyt vasta hän on alkanut ymmärtää poikaa ja koulua, kun on täällä istunut ja kuunnellut…
Emäntä sanoi, että hän oli tähän asti luullut, ettei maailmassa ollut muuta velvollisuutta siivoihmisellä kuin rukoilla ja tehdä työtä. Mutta nyt hän ajatteli että oli jotain muutakin.
Sitte hän kertoi esimerkkinä, ettei hän viime syksyyn asti ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi mitä on se "isänmaa". Siitä oli joskus kuullut puhuttavan, mutta se oli ollut hänen mielestään vieras, kristitylle pahentava, enemmän sellainen maailmanlasten epäjumalinen asia, josta olisi parasta pysyä erillään. Hän oli ajatellut, ettei syntisellä ihmisellä voi olla isänmaata täällä synnin maailmassa muuten kuin synnissä … ja että se estää ajattelemasta ja pyrkimästä siihen oikeaan, ijäiseen isänmaahan. Joskus, kun oli puhuttu, että sosialistit meinaavat saada ilmaiseksi maata, oli johtunut ajattelemaan talon maitakin, että ne ovat isänmaata, koska ne ovat hänen isältään perityt. Silloin oli mieli ollut raskas, että jos ne vääryydellä viedään, niin mitä Jumala tarkoittaa sillä, että antaa pahain aikomusten menestyä?
Ja kun hän meni äänestämäänkin vaaleissa, oli hänellä pääajatuksena että pitää puolustaa lakeja ja estää maita joutumasta vihamiesten käsiin.
Mutta nyt oli hän ensin saanut käsiinsä poikansa Suomen Historian ja sitte muutamia muita kirjoja. Hänelle oli avautunut aivan uusi maailma.
— Nyt minun pitää vain tulla tänne kouluun, niin kuin ruokailemaan. Ja mun pitää lukea ja ajatella… Tämä on aivan kuin toista elämää, jota minä nyt elän…
Toinen mielenkiintoinen vaimo oli Eliaksen äiti. Hänet oli kouluun kiinnittänyt poikansa. Tämä poika oli nyt asemamiesharjoittelijana rautatiellä ja hänestä oli hyvin hyviä toiveita. Äiti oli hänen puheittensa kautta tullut kiinnittäneeksi huomiota Kanteleiseen. Vaimo oli hieman löyhämielinen. Hän oli poikansa puheista saanut sen käsityksen, että tämän menestyksestä tuli olla kiitollinen yksinomaan Kanteleiselle. Vaimon kiitollisuus oli niin syvä, että se puhkesi hyvin usein julkisiin tunnustuksiin, jotka pyrkivät häiritsemään. Mutta hänen vilpittömyytensä oli aivan liikuttava.
Mikkosen emäntä tuli koululle usein hevosella ja ajoi lujasti mennen tullen. Osa ihmisistä häntä pilkkasi, mutta toiset puolustelivat. Puolustuksen perussyynä oli toisilla se, että Mikkosen navettahoito oli kuuluisa. Vaikkakin isäntä sitä harrasti, johti ja teki emäntä siellä nuoremman polven kera työt.
Heistä tämä antoi emännälle oikeuden hieman huvitella, istua tunnin viikossa koululla ja ajaa välimatkan hyvällä hevosella. Mutta sitten oli naisia, jotka jo kehuivat hänen puheitaan ja ymmärtäväisyyttään. Mikkosen emäntä saattoi sanoa sen, mitä hekin ajattelivat. Miehet tällaisille puheille usein pyrkivät nauramaan. Heistä eivät naisten ajatukset ja puheet kannattaneet ollenkaan kyytiä hyvällä hevosella.
Mutta Mikkosen emäntä ajoi hyvällä hevosella. Ja kun toiset kylän akat rupesivat pitämään häntä kuin johtajanaan, sattui joskus, että emännän ajaessa kylän läpi joku isäntämies pysähtyi pihallaan, katsoi perään ja ajatteli aivan nauramatta: Mikkosen emäntä.
Ajatuksessa saattoi olla kateuden vivahdusta.