XCIX LUKU.
Buffalora'n vastapäätä on San Martino. Täällä lombardialainen korpraali puhui piemontilaisten santarmien kanssa, jätti hyvästi minulle ja kulki takaisin sillan ylitse.
— Novara'an päin, sanoin ajurille.
— Olkaat hyvä ja vartokaat tuokio, virkkoi yksi santarmeista.
Huomasin mielipahakseni, ett'en nytkään ollut oikein vapaa, ja tämä huolestutti minua, sillä minä pelkäsin jonkun asian vielä viivyttävän kotiintuloani.
Neljännes-tunnin perästä ilmaantui eräs herra, joka pyysi päästä minun kanssani yhdessä Novaraan. Muuta tilaisuutta hänellä ei muka ollut; rattaita ei ollut paikalla kuin minulle jo luvatut; hän kiittäisi onneansa, jos minä suostuisin j.n.e.
Tämä valepuettu santarmi oli minulle hilpeä ja hauska matkakumppali Novara'an asti. Tänne tultuamme hän oli ajavinansa hotelliin, mutta itse asiassa rattaamme seisattuivat kasarmin pihaan, ja minulle ilmoitettiin, että erään korpraalin huoneesen oli minua varten laitettu vuode, ja että minun tuli odottaa korkeampia käskyjä.
Toivoin pääseväni jo huomispäivänä lähtemään; heittäysin vuoteelle, ja vielä vähän aikaa juteltuani isäntäni, korpraalin, kanssa, nukuin makeaan uneen, jonka vertaista en moneen aikaan ollut nauttinut.
Heräsin varhain aamulla, nousin heti, ja pitkiltä tuntuivat päivän ensimmäiset tunnit. Söin aamiaista, juttelin niitä näitä, loin silmäyksen isäntäni kirjastoon; vihdoin ilmoitettiin, että joku vieras pyysi päästäksensä minun puheelleni.
Tuli eräs kohtelias upseeri, joka toi tietoja isästäni ja sanoi häneltä saapuneen kirjeen Novara'an, joka ennen pitkää oli käsiini tuleva. Kiitollisuuteni oli suuri tästä ystävällisyydestä.
Kuluipa muutamia tuntia, pitkiä kuin ijankaikkisuus, ennen kuin kirje vihdoin tuli.
Mikä ilo nähdä näitä rakkaita kirjaimia, kuulla, että äitini, armas äitini, molemmat veljeni ja vanhempi sisareni vielä elivät! Oi, nuorempi, Marietta, joka oli mennyt P. Ilmestyksen luostariin, ja josta jo vankeudessani olin salaa saanut tietoja, hän oli kuollut yhdeksän kuukautta sitten!
Suloista on minun uskoa, että vapaudestani olen velassa kaikille niille, jotka minua rakastivat ja väsymättä rukoilivat Jumalaa minun puolestani, ja erittäin sisarelleni, jossa kuolinvuoteellansa näkyi kaikki suurimman hurskauden todistukset. Jumala häntä palkitkoon kaikesta huolesta, joka painoi hänen sydäntänsä kovan kohtaloni tähden!
Päivät kuluivat toinen toisensa perästä, mutta lupa lähteäni Novara'sta jäi yhä tulematta. Vihdoin Syyskuun 16 p:nä aamulla tuli tuo lupa, ja nyt olin vartijoistani vapaa. Kuinka monta ajastaikaa oli kulunut siitä, kun sain mennä kuhun halusin, ilman vartijoiden seuraa!
Saatuani vähän rahaa ja lyötyäni kättä erään isäni tuttavan kanssa, joka tuli minua tervehtimään, läksin matkalle kello kolmen aikaan iltapuolella. Matkakumppalina oli minulla yksi rouva, yksi kauppias, yksi vaskenpiirtäjä ja kaksi nuorta maalaria, joista toinen oli mykkä. Nämä maalarit tulivat Roomasta; ja ilokseni kuulin, että he tunsivat Maroncelli'n perheen. Suloista on jutella niistä, joita rakastamme, jonkun kanssa, joka ei ole heitä kohtaan välinpitämätön!
Yötä oltiin Vercelli'ssä. Jo koitti tuo armas Syyskuun 17 päivä. Matkaa jatkettiin. Oi kuinka hitaasti vaunut kulkivat! vasta illalla saavuimme Torinoon.
Kuka voisi sanoilla kuvata sitä iloa, joka täytti minun ja armaitteni sydämiä, kun sain silmin nähdä, käsin syleillä isää, äitiä, veljeksiä?… Giuseppina, rakas sisareni, ei ollut siellä, häntä pidätti velvollisuus Chieri'ssä; mutta kuultuansa tulostani, hänkin kiirehti tulemaan muutamaksi päiväksi vanhaan kotiinsa. Näin yhdyttyäni kaikkien rakkaitteni kanssa, olin ja olen vieläkin kuolevaisista onnellisin!
Oi, noista menneistä vastenkäymisistä ja nykyajan onnesta, niinkuin kaikesta hyvästä ja pahasta, jota tulevaisuus kenties on myötänsä tuova, kaikesta olkoon kiitetty Herra, jonka väkevässä kädessä ihmiset ja muut luodut, myöten tai vasten tahtoansa, ovat ihmeellisiä välikappaleita, joita Hän käyttää pyhyyteensä soveltuviin tarkoituksiin.