III.
Nauraen, huutaen, hurraten, leikkiä laskien, laulaen Davido Rossin ihailijat olivat saattaneet hänet kotiin juhlakulussa, ja nyt he tunkeutuivat hänen luokseen suutelemaan hänen käsiään, nuo laajasydämiset, lapselliset, rakastettavat Italian lapset.
Kaiken tämän jumaloimisen kohde seisoi selin ruokasalin pöytään ja katseli alas hiukan häpeissään, kun taas Bruno, joka oli seitsemättä jalkaa pitkä sukkasillaan, nosti pojan olkapäälleen ja huusi kuin Baabelin tornista jokaiselle, joka lähestyi ovea:
»Tulkaa sisään, veikot, tulkaa sisään! Älkää seiskö siellä niinkuin paavi pirun ja pohjattoman meren välillä. Tulkaa sisään kansan sekaan!» Ja Brunon nauru kajahteli huoneen läpi sinne asti, missä väki seisoi tiheässä ryhmässä portaitten juurella. »Me olemme antaneet heille hyvän annoksen tänään, eikö niin? Vanha Angelelli näytti vihreältä kuin heinäsirkka. Näittekö hänet? Hän aikoi tyhjentää koko rikoslain mestarin pään yli ja syyttää häntä kaikista rikoksista koko kristikunnassa. Turvattoman ryöstämisestä, majesteettirikoksesta ja taivas tiesi mistä! Kymmenkertainen kuolemantuomio, kaikkien oikeuksien menettäminen tässä ja tulevassa maailmassa, ja sitten vielä rangaistus pyövelin petkuttamisesta, koska rikoksellisella ei ole kuin yksi ainoa pää antaa katkaistavaksi.»
»Paroni sai myöskin läksyn», sanoi eräs mies, jolla oli valkoinen paperiliuska kädessä. »Hän toivoo saavansa korkean kunniamerkin siitä.»
»Sika uneksii tammenterhoista», sanoi Bruno.
»Mutta nyt hän tietää, ettei ole yhtä hyvä hallita poliisipäällikön avulla kuin parlamentin avulla.»
»Jos mies tuo suden huoneeseen lasten sekaan, niin hänen täytyy ymmärtää, että he rupeavat itkemään», sanoi Bruno.
»Se on myöskin läksy kirkolle», sanoi sama mies, joka piteli valkoista paperia. »Se ei tahdo tietää meistä mitään. 'Minä yksin annan merkin marssiin', sanoo kirkko.»
»Ja sitten se seisoo hiljaa!» sanoi Bruno.
»Vuori seisoo hiljaa, mutta ihminen on luotu liikkumaan», sanoi paperia pitelevä mies, »ja ellei paavi tahdo liikkua eteenpäin kansan kanssa, täytyy kansan liikkua ilman paavia.»
»Kyllä paavi on hyvä, veikkoseni», sanoi Bruno, »mutta mitä hän tietää kansasta? Ei muuta kuin mitä hänen mustatakkiset kovakuoriaisensa hänelle kertovat.»
»Paavilla ei ole vaimoa eikä lapsia», sanoi paperia pitelevä mies.
»Vanha vampyyri voisi hankkia hänelle», sanoi Bruno, ja kaikki nauroivat.
»Veljet», sanoi Davido Rossi, »olkaamme tyyniä. Sillä ei voita mitään, että pilkkaa vanhan miehen nimeä, miehen, joka ei koskaan ole tehnyt pahaa kenellekään. Paavi ei kuunnellut meitä tänään, mutta pyhimys hän on siitä huolimatta, ja hänen elämänsä on ollut hyvyyden opetusta.»
»Kyllä jokainen voi purjehtia myötätuulessa, hyvä herra», sanoi Bruno.
»Se, mikä tänään on tapahtunut», sanoi Rossi, »on varmentanut vakaumustani, että kansalla ei ole muuta auttajaa kuin Jumala eikä muuta oikeutta kuin Hänen lakinsa. Mutta olkaamme järkeviä. Ei tarvita minkäänlaista väkivaltaa, ei käden eikä kielen. Se mies on voimakkain, joka on voimakas kärsimyksessä ja kärsivällisyydessä. Te olette nähneet sen tänä aamuna. Jos te olisitte väkivallalla vapauttaneet minut poliisin käsistä, olisin nyt vankilassa, ja taivas tiesi, mitä muuta olisi tapahtunut. Olen ylpeä teidän kärsivällisyydestänne ja tyytyväisyydestänne. Ja nyt menkää kotiinne, toverit, ja Jumala teitä siunatkoon.»
»Odottakaa hetkinen!» huusi mies, jolla oli paperi kädessä. »Jotain on luettava ennenkuin menemme. Sillä aikaa kuin karabinieerit pitivät herra Rossia vankilassa Borgossa, kokoontui toimikuntamme erääseen kahvilaan ja kirjoitti tämän julistuksen.»
»Lue se, Luigi», sanoi Davido Rossi, ja mies avasi paperin ja luki:
»Turhaan anottuamme apua parlamentilta ja kuninkaalta sitä julmaa ja tyrannista verotusta vastaan, jonka alaiseksi hallitus on asettanut meidän leipämme lisätäkseen armeijaa ja laivastoa, ja turhaan pyydettyämme paavia rupeamaan välittäjäksi meidän ja maallisten vallanpitäjäin välillä ja muistuttamaan Italialle sen velvollisuuksista, täytyy meidän nyt kärsivänä ja nääntyvänä kansana toimia itse puolestamme. Ellei kuninkaallinen määräys sitä estä, astuu tuo vero voimaan ensi helmikuun ensimmäisenä päivänä. Sinä päivänä pysyköön jokainen roomalainen huoneissaan, kunnes Ave Maria on ohi. Älköön kukaan ostako pienintäkään leipäpalaa, älköön kukaan käyttäkö leipää ravinnokseen, paitsi mitä annetaan lapsille. Sitten yön ensimmäisenä tuntina kokoontukaamme Colosseumiin kymmenintuhansin, me paastoava kansa, jolla on yksi mieli ja yksi sydän, ja päättäkäämme, mikä on lähin velvollisuutemme, jotta saisimme leipämme varmasti ja että vettä ei meiltä vietäisi.»
»Hyvä!» »Oivallista!» »Mainiota!»
»Siihen tarvitaan vain presidentin allekirjoitus», sanoi lukija, ja
Bruno toi kynän ja mustetta.
»Ennenkuin kirjoitan nimeni», sanoi Davido Rossi, »on se asia oleva selvä, ettei kukaan saa tulla aseilla varustettuna. Onko se luvattu?»
»On», vastasi moni ääni, ja Davido Rossi kirjoitti nimensä paperin alle.
»Ja nyt, veljet», sanoi Rossi ottaen povitaskustaan soikean muistikirjansa, johon hän oli kirjoittanut torilla, »sillä aikaa kuin te kirjoititte kahvilassa, kirjoitin minä vankikopissa, ja koska nyt olemme lukeneet julistuksemme, niin lukekaamme myös uskontunnustuksemme.»
»Hyvä!»
»Minä nimitän sitä uskontunnustukseksi siitä syystä, että meidän vihollisemme väittävät, että me emme tiedä mitä teemme tai mitä tahdomme. Me olemme muka intoilijoita, uneksijoita, tuhatvuotisen valtakunnan odottajia ja uskonnollisia anarkisteja, ja meidän utuiset unelmamme voisivat syöstä yhteiskunnan hajalle ja kuolemaan!»
»He eivät ymmärrä meidän latinaamme», sanoi Bruno.
»Olisi jo aika heidän ymmärtää, Bruno», sanoi Rossi, »ja siitä syystä minä tämän kirjoitin.»
»Lukekaa se!» kuului useita ääniä, ja Davido Rossi avasi kirjansa ja luki:
»Ihmisten tasavalta — uskomme ja tunnustuksemme. Tunnustuksemme on isämeidän-rukous!»
»Hyvä! Hyvä!» huusi Bruno.
»He sanovat meille, veljet, että meihin on tarttunut pyhä tauti, mutta me tahdomme muistuttaa heille, että vallankumoukset, joita tehdään etujen, politiikan, puolueitten ja imperialismin nimessä, aina ovat riittämättömiä, kun taas uskonnon nimessä tehdyt vallankumoukset voivat kyllä taantua, mutta eivät ikinä kuole, ennenkuin ne ovat saavuttaneet voiton.»
»Jumala ei maksa palkkoja lauantaina, mutta hän maksaa!» sanoi Bruno, ja sitten joukko rauhoittui kuuntelemaan.
»Isämeidän-rukouksessa on kuusi pykälää.
»Kolme koskee pääasiallisesti ihmisen henkistä elämää, muut kolme pääasiallisesti ihmisen ajallista elämää.
»Isämeidän-rukouksessa sanotaan: Isä meidän, joka olet taivaassa.
»Jos Jumala on kaikkien ihmisten isä, ovat kaikki ihmiset sisaruksia, ja siis, kuten sisarukset, kaikki ovat samanarvoisia.
»Siksi kaikki ihmisen asettama valta toisen ihmisen alistamiseksi on väärä. Kaikki ihmisen toisille ihmisille asettamat hallitukset ovat vääriä. Siksi kuninkuuden olemassaolo ei ole oikeutettu.
»Jos kaikki ihmiset ovat sisaruksia, tulisi heidän elää sisarusten tavoin. Se on: heidän tulisi elää rauhassa ja sovinnossa.
»Siksi kaikki sodat eri kansojen välillä ovat väärät. Siksi armeijain olemassaolo on epäoikeutettu. Kansallishengellä, jota sanotaan patriotismiksi, ei ole oikeutusta.
»Isämeidän-rukouksessa sanotaan: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
»Meidän jokapäiväinen leipämme saadaan maasta. Ei kukaan ihminen ole maata tehnyt. Se on Jumalan lahja ihmiskunnalle. Se on kaikkien ihmisten oma. Siitä syystä yksityisten maanomistus on väärä. Yksityisten valta maan hedelmiin on väärä.
»Isämeidän-rukouksessa sanotaan: Lähestyköön Sinun valtakuntasi; tapahtukoon Sinun tahtosi niin maassa kuin taivaassa.
»Jos me rukoilemme: lähestyköön Sinun valtakuntasi, niin me odotamme sen tuloa. Ellei Jumalan valtakunta tule maan päälle, niinkuin se on taivaassa, jos tuo on vain unelmaa, niin isämeidän-rukous on petos, julma petos, sydämien, toivojen, ihmiskunnan pettämistä!»
»Oikein!» »Hyvä!» »Bravo!» »Tuossa on heille hiukan ajateltavaa!»
Ja mies, joka äsken oli lukenut julistuksen, sanoi: »Kirkko on kuluttanut vuosisatoja miettiessään isämeidänrukouksen jumaluusoppia — nyt olisi jo aika sen miettiä tuon saman rukouksen yhteiskuntaoppia.»
»Tämä on meidän tunnustuksemme, kuten minä sen käsitän, hyvät herrat», sanoi Davido Rossi. »Kuulkaamme nyt, minkä uskon siitä voimme johtaa.»
»Hiljaa! Vaiti!»
»Me uskomme, että kaiken oikean ja kaiken vallan lähde on Jumala.
»Me uskomme, että hallitus on olemassa ainoastaan vakuuttaakseen kaikille ihmisille samalla tavalla ne luonnolliset oikeudet, jotka luontaisesti kuuluvat heille Jumalan lapsina.
»Me uskomme, että kaikkien hallitusten täytyy saada valtansa hallittavaltaan kansalta.
»Me uskomme, etteivät mitkään keinotekoiset eroavaisuudet ihmisissä voi muodostaa hyvän hallituksen perustusta.
»Me uskomme, että jos hallitus sortaa ihmisen luonnollisia oikeuksia, ihmisen velvollisuus on hävittää se.»
»Bravo!» huusivat monet äänet, ja muutamat taputtivat käsiään, mutta muuttamatta ääntään Davido Rossi jatkoi lukuaan:
»Me uskomme, että kaikki väkivalta on Jumalan lain henkeä vastaan.»
»Oh!»
»Me uskomme, että rukous ja vastalause ovat ainoat sota-aseet, joita ihmiskunta saa käyttää — rukous Jumalalle ja vastalause ihmisille.
»Me uskomme, että ne ovat vaikuttavimmat aseet, mitä ihmiskunta koskaan on käyttänyt maailman pahuutta vastaan.
»Me uskomme, että ne ovat ainoat aseet, joita Kristus käytti tai hyväksyi.
»Me uskomme, että missä ne eivät vaikuta itsestään, ne vaikuttavat kaksinkertaisesti kärsimyksessä.»
»Ah!»
»Me uskomme —»
»Ei!» »Niin!» »Se on pitkä leikki se!» »Hiljaa!» »Jatkakaa!»
»Me uskomme, että kaikkien ihmisten velvollisuus on käyttää isämeidän-rukousta, uskoa ja elää sen valossa ja panna vastalauseensa kaikkea vastaan, joka on ristiriidassa sen opetuksien kanssa.
»Me uskomme, että tämä on ainoa tapa, jolla ihminen voi edistää Jumalan valtakunnan lähestymistä maan päälle sellaisena kuin se on taivaassa.
»Siitä syystä ja varmasti ja vakavasti odottaen tätä valtakuntaa — rakkauden avulla, jota me tunnemme Jumalan antamia veljiämme kohtaan — vihan avulla, jota tunnemme vääryyttä ja pahaa kohtaan — marttyyrien muiston avulla — kansan kärsimysten avulla me julistamme olevamme Ihmisten tasavallan alamaisia ja palvelijoita.
»Ja sen uskon ja tunnustuksen alle me täten kirjoitamme nimemme Hänen nimessään, joka opetti meitä rukoilemaan:
»Isä meidän, joka olet taivaassa —
»Pyhitetty olkoon Sinun nimesi —
»Lähestyköön Sinun valtakuntasi. — Tapahtukoon Sinun tahtosi, niin maassa kuin taivaassa —
»Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme —
»Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka meitä vastaan ovat rikkoneet.
»Äläkä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.»
»Amen!» sanoi viisikymmentä ääntä yht'aikaa.
»Niin olen minä ymmärtänyt meidän aatteemme», sanoi Davido Rossi, »ja siksi olen pannut nimeni tämän alle, ja ne, jotka ovat samaa mieltä, tehkööt samoin. Ja koska pienillä syillä voi olla suuret seuraukset, niin Ihmisten tasavalta tästä päivästä eteenpäin on oleva todellisuus eikä vain unelma, se on tarkastava parlamentin tointa, se on miettivä toimenpiteitä, puolustava vankeja ja vaativa oikeutta sorretuille, kunnes sillä ilman valtaistuinta ja ilman virallista nimitystä on itsenäinen valta yli maailman, voimakkaampi kuin mikään valtikka maan päällä.»
Näin sanoen hän repäisi muistikirjastaan lehden, jonka toisella puolella oli kirjoitus mitä hienoimmalla käsialalla, ja seuraavassa hetkessä rupesivat kuulijat lähestymään pöytää.
»Se on hyvä! Hyvin hyvä!» sanoi se mies, joka oli lukenut julistuksen.
»Mutta ne tulevat sanomaan kaikkialla, että me perustamme uuden kirkon.»
»Kylläpä olisi tilaakin yhdelle Vatikaanin ja Kvirinaalin välillä», sanoi Bruno.
»Suurelle olisikin», sanoi mies. »Olisi tilaa kaikkien kirkkojen ulkopuolella olevalle kirkolle.»
»Vanhan vampyyrin täytyy ajatella muutakin kuin rakasta pikku Donna Romaansa, kun hän saa tämän käsiinsä», sanoi joku, ja taas kuului yleinen nauru.
Kun miehet olivat piirtäneet nimensä paperin alle, läksivät he ulos huoneesta puhellen ja nauraen, ja heidän äänensä häipyi vähitellen porraskäytävässä. Kun Brunon vuoro tuli, asetti hän pojan seisomaan pöydälle.
»Jokainen potkaus ajaa asiaa eteenpäin», sanoi hän, ja kieli poskessa hän piirsi nimensä suurin, muodottomin kirjaimin.
Oli yksi ainoa mies jäljellä. Se oli tuo muodikas nuori roomalainen, jolla oli valppaat silmät ja ylöspäin kierretyt viikset. Hän otti kynän viimeiseksi ja kirjoitti »Charles Minghelli».
Davido Rossi katsoi häntä ja luki nimen, joka oli kirjoitettu viimeiseksi.
»Tämä on teille, herra Rossi», sanoi nuori mies ottaen kirjeen taskustaan liivien sisäpuolelta.
Davido Rossi avasi kirjeen miettivänä ja luki: »Tämän kirjeen tuoja on meikäläisiä. Hän on päättänyt toimittaa suuren työn ja tahtoisi tavata Teitä sen johdosta.»
»Te tulette Lontoosta?»
»Niin tulen.»
»Ja tahdotte puhutella minua?»
»Niin tahtoisin?»
»Puhukaa vapaasti.»
Nuori mies vilkaisi Brunoon ja vaimoon, joka seisoi hänen vieressään.
»Se on arka asia, herra Rossi», sanoi hän hyvin varovasti.
»Astukaa tänne», pyysi Davido Rossi nousten ylös ja vieden vieraan makuuhuoneeseensa.