MUUTAMA SANA SELITYKSEKSI.
Kalevalan, oman suuren kansanrunoelmamme yhteydessä on paljon puhuttu myös islantilaisesta Eddasta, jonka sisällys on kuitenkin suomalaiselle lukijakunnalle ollut verrattain vähän tunnettu. Aika siis lienee toimittaa ainakin joku osa siitä suomalaiseen asuun.
Huomattava on, että nimellä Edda kulkee kaksikin eri teosta, nimittäin Vanhempi eli Runollinen Edda ja Nuorempi eli Suorasanainen Edda. Tämä nimi "Edda", joka merkitsee "Runo-oppi", on oikeastaan jälkimäiselle kuuluva, sittemmin on se siirtynyt edellisellekin, koska molemmat kokoonpanot sisällykseltään varsin läheisesti liittyvät toisiinsa.
Suorasanainen Edda jakaantuu kolmeen osaan: 1) Gylfaginning (Gylfin harhanäky), 2) Skáldskaparmál (Runouden kieli) ja 3) Háttatal (Eri runomuotojen luettelo). Koko teos on aijottu nuorille, harjaantumattomille runoniekoille osittain suorastaan esikuvaksi, osittain oppaaksi ja ohjeeksi. Edellisessä tarkoituksessa on syntynyt teoksen viimeinen osa Háttatal, joka samalla on sisällykseltään Norjan kuninkaalle Hakon vanhalle ja hänen jaarlilleen Skulille omistettu ylistysrunoelma. Se täyttää 102 säkeen pituisena, mitä vaihtelevimpiin runomittoihin puettuna sepitelmänä oivallisesti tarkoituksensa. Varsinaisen niin sanoaksemme "runouden oppikirjan" muodostaa Skálskaparmál. Se on pääasiassa suorasanainen, järjestelmällinen esitys runoudessa käytettävästä kuvakielestä, joka melkein rajattoman moninaisuutensa ja vivahtelunsa vuoksi oli erikoisesti opittava. Samalla sisältää se otteita sekä suorasanaisessa että runomuodossa kansan vanhoista taruista, joiden tuntemista runollisten vertauskuvien ymmärtäminen edellyttää. Perinpohjaisemman ja yhtenäisemmän esityksen islantilaisten jumalaistarustosta, alkaen maailman luomisesta ja maailman loppuun päättyen, sisältää kumminkin Nuoremman Eddan ensi osa Gylfaginning. Kertomuksen asu on suorasanaisen vuoropuhelun muotoon sommiteltu, mutta tekijä on sinne tänne siroitellut melkoisen määrän runomuotoisista lähteistä peräisin olevia otteita, ikäänkuin todistuskappaleiksi kertomilleen.
Mies, jolla on kyllin kykyä pystyäkseen luomaan teoksen sellaisen kuin Nuorempi Edda, oli nimeltään Snorri Sturluson. Tämä nerokas islantilainen kirjailija ja taitava valtiomies eli vuosien 1178 ja 1241 välillä. Hän oli syntynyt vanhasta, mainehikkaasta suvusta, joka oli isänmaalleen antanut m.m. kuuluisan runoilijan Snorri hyvän. Kolmivuotiaasta asti oli Snorri Sturluson kasvatettavana erään arvossa pidetyn ylimyksen kodissa, missä hän lapsuutensa aikana lienee perehtynyt Norjan kuninkaitten ynnä Islannin historiaan sekä kotimaansa maantietoon. Ollessaan 19 vuotias menetti Snorri kasvatusisänsä. Silloin oli hänen isävainajansa perintö tuhlattu, ja Snorrin veli ja kasvatusveli toimittivat hänet naimisiin Herdis-nimisen naisen kanssa. Tämän maatilalla asui hän sitten, kunnes hän perittyään erään toisen sellaisen muutti sille, eroten samalla todellisuudessa, joskaan ei virallisesti, puolisostaan, joka jäi asumaan kotitaloonsa. Snorri saavutti sittemmin yhä vaikuttavamman aseman kotimaassaan, vieläpä asetettiin hänet useita eri kertoja korkeimpaan virkaan, lainlukijaksi. Hän teki myös matkoja Norjaan, missä herttua Skuli ja aluksi kuningas Hakonkin häntä suosivat. Mutta samalla sai hän vuosien kuluessa kärsiä paljon sekä sukulaistensa että maamiestensä häikäilemättömän epäluulon ja kateuden tähden ja joutui moniin selkkauksiin, sekä usein viattomasti syytetyksi. Lopuksi sai hän surmansa runossa ylistämänsä kuninkaan toimesta ja oman vävynsä, erään vallanhimoisen ylimyksen kädestä. Snorrin luonteen huomattavimpia piirteitä olivat maltillisuus ja rauhanrakkaus, vaikka hänen vaikuttiminaan olivatkin vallan ja maineen pyynti ja joskaan hän ei aikakautensa yleisen luonteen mukaisesti ollut yksityiselämältään moitteeton. Snorrin isänmaallisten pyrintöjen todellisuus ja saavutukset tulivat näkyviin vasta hänen sorruttuaan räikeänä vastakohtana sille kohtalolle, jonka alaiseksi Islanti hänen jälkeensä joutui menettäessään täydellisesti itsenäisyytensä.
Snorri Sturluson on myös kuuluisa verrattain laajasta kirjallisesta toiminnastaan. Niinpä on Heimskringla, kokoelma Norjan kuninkaitten elämäkertoja, hänen tuotantoaan. Hän on myös kohottanut rappeutuvan islantilaisen runouden kukoistukseen sekä omilla runoelmillaan että välillisesti edistämällä tätä yllämainitulla teoksellaan Eddalla. Kuten islantilaiset eristetyssä kotimaassaan yleensä varhain heräsivät kansallistuntoon, niin oli Snorri Sturlusonkin täysin selvillä sen henkisen omaisuuden arvosta, joka kansan taruihin kätkeytyi, ja niin onkin hänen selittävä ja valaiseva esityksensä niistä jälkimaailmalle ollut ja on edelleen oleva arvokas.
Seuraavassa Gylfaginningin käännöksessä, jonka tarkoituksena on antaa mahdollisimman todenmukainen käsitys alkuperäisestä tekstistä, on pääpaino pantu suorasanaiselle osalle, kun taas runomuotoisista todistuskappaleista osa tarpeettomana kertauksena on jätetty pois, osa suorasanaisesti suomennettu.
Muutamien ominaisnimissä esiintyvien, kielellemme vieraitten äännemerkkien selitys lienee paikallaan. Niinpä tavataan niissä vokaalimerkki, joka osoittaa alkukielessä avonaista o-äännettä, mikä n.k. u-äänteenmukauksen kautta on syntynyt varhaisemmasta a-sta. Konsonantit d ja th (erikoisella kirjaimella merkitty) ilmaisevat edellinen puheäänellistä, jälkimäinen puheäänetöntä henkäysäännettä, spiranttia, jotka vielä meidän päivinämme tavataan, vaikkakin nyt molemmat samoin (th) merkittyinä englannin kielessä, edellinen esim. sikäläisessä sanassa brother (veli), jälkimäinen sanassa month (kuukausi). Korkomerkkiä on islantilaisessa kirjoituksessa käytetty ääntiön pituutta osoittamaan. Siten merkittyjen isojen kirjasinten puutteessa on nimen alussa täytynyt joko käyttää pientä kirjainta (sanan ensi kerran esiintyessä) taikka tavallista isoa kirjainta, esim. ódinn, Odinn.
Taivutettaessa on ominaisnimistä, jotka päättyvät kielessä hyvin yleiseen nominatiivin tunnukseen -r, tämä sijapääte jätetty pois, noudattamalla täten periaatetta, jonka mukaan taivutamme esim. Homeros, Homeron.
Käännöksen vastaavaisuuden alkutekstiin on tarkastanut tohtori Ralf Saxén, suomalaisen asun taas professori Kaarle Krohn. Itse käännöstyön on suorittanut ylioppilas Liisa Bergius.
End of Project Gutenberg's Edda: taruopillinen alkuosa, by Snorri Sturluson