XIII.
Eksodos.
Sanansaattaja. Kuoro. Eurydike. Kreon.
Sanansaattaja
Amphionin ja Kadmon linnan asukkaat, 1155
En, ihmis-elämän kestäessä päällä maan,
Sit' ehdotta voi kiittää enkä soimata,
Sill' onni nostaa, onni kaataa yhtenään:
Nyt onnen helmalaps', sen hylky toiste oot.
Eik' ihmisill' oo kestäväisten tietäjää. 1160
Jos ken, Kreonpa miekkonen ol' mielestäin,
Kun Kadmon maasta vainolaiset syöstyään
Ohjaksiin ryhtyi, maata yksin halliten,
Ja lapsi-oraat versoi hälle oivimmat.
Nyt kaikki raukes! Ihminen kun menettää 1165
Ilonsa, hänt' en katso eläväksikään,
Vaan sielullinen kuollut hän on mielestäin.
Niin, loistakoonpa linnas ilmikultia
Ja eläös kuin ruhtinas: vaan riemuton
Jos loistos on, en siitä sauhun varjoa 1170
Ma maksa, enkä siihen vaihda onneain.
Kuoro
Mitä ruhtinasten tuskaa tullet kertomaan?
Sanansaattaja
He kuolivat, ja kuolon syyn' on elävät.
Kuoro
Ken tappanut, ken kaatunut? oi kerroppas?
Sanansaattaja
Hurmeissaan Haimon kuol', ei oudon kädestä. 1175
Kuoro
Isänkö käden lyömänä vai omanko?
Sanansaattaja
Omanpa vainkin! isää murhast' inhoten.
Kuoro
Ah! hirmu-totta ennustitkin, tietäjä!
Sanansaattaja
Näin ollen, kelponeuvoja nyt kaivataan.
Kuoro (Viitaten linnaan päin.)
Ah totta! tuoss' on Eurydike poloinen. 1180
Kreonin vaimo. Kuulikos hän pojastaan,
Vai sattuminko suojistaan hän astelee?
(Eurydike tulee näkymälle.)
Eurydike
Oi kansalaiset, mitkä kuulin haastelut,
Kun ovea kohti kuljin, lähteäkseni
Rukoillen Pallas jumalaa lepyttämään! 1185
Satuinpa salpaa vetämään ja ovea
Juur' aukomaan, kun kajahtaa mun korviini
Kotoisen tuskan ääni: säikäyksissäin
Ma vaivun syliin neitojen ja viemistyn.
Mutt' asia tuo mik' ol'kaan? Vielä kertokaat! 1190
Kovuutta paljon koitelleena kuullen tuon.
Sanansaattaja
Läsn' olin armas emäntäni: kerron siis,
Totuuden sanaa jättämättä yhtäkään.
Miks' kaunistellakaan, kun vasta nähtäisiin
Mun valhetelleen? Totuus aina parhain on. 1195
Opasna puolisosi myötä seurasin
Sen nummen päähän, missä koirain haaskana
Poloisen Polyneikeen ol' ruumis pitkällään.
Rukoiltuamme haarateiden haltiaa
Ja Pluutoa meit' armosilmin katsomaan, 1200
Pyhällä veellä huuhdoimme tuon jäännökset
Ja olivi-oksin vehmahin ne poltimme;
Viel' luotuamme hälle kummun korkean
Kotimullast', immen luoksi taas me lähdettiin,
Luo kalmamorsiolan paasi-katteisen. 1205
Jo kuuli muuan kaukaa voihkotuksia
Puolelta haudan vihkimättömän ja riens'
Kreonille siit ilmoittamaan herralle.
Läheni tää nyt hautaa, vaan kun oihkotus
Sekainen hälle selveni, hän kyynelin 1210
Jo äänehensä vaikeroi: "Ma onneton,
Mit' aavistan? Jo kulkenenko polkua,
Polointa polvenain mun kulkemistani?
Mua poikani ääni hempii! — Miehet, joutukaat
Lähemmäs, astukaatte haudan äärehen, 1215
Ja paaden poistamalla saadust' aukosta
Sen suulle päästen, katselkaatte, Haimonko
Noin äänsi, vai mun pettävätkö jumalat!"
Siis murhemielen valtiaamme käskystä
Noin teimme: — holvin perukassa näimme nyt 1220
Tuon neito raukan hirttyneenä heiluvan,
Paulaksi väätty sindon-huivi kaulassaan;
Ja sulhon näimme polviltansa armastaan
Syleilevän: hän itki kullan kuolemaa,
ltk' isän turkatyötä, orpo-lempeään. 1225
Kreonpa nähtyään sen, riensi oihkaten
Sisälle pojan luo ja huusi itkusuin:
"Sua onnetonta minkä työn oot tehnytkään!
Mit' aattelit? Mik' onnen-isku turmellut
On järkes sult', oi lapsi parka, tullos pois!" 1230
Vaan tuimin silmin tuijottain ja inhoaan
Ilmaisten katsein, poika äänetönnä vain
Kaks'-terän kalvan siepaltaa — tok' osannut
Isäänsä ei, jok' ulos karkas; mutta nyt
Vihaisna itselleen jo koito syöksihen 1235
Kalpaansa, painoi puolet säilää rintaansa.
Käsinpä veltoin neittä vielä helmaillen
Hän huoahtain sen kelmeälle poskelle
Puhalsi hurme-pirskuloita vihmottain.
Nyt kurja kuoltuansa, kuollut helmassaan, 1240
Saa tuonen mailla vihkiäiset vietellä,
Ja ihmisille näyttää että miehellen
On mielenmaltin puute suurin turmio.
(Eurydike on viime sanoilta äkisti lähtenyt.)
Kuoro (Kummastuen.)
Mitenkä tuota selvität? Riens' takaisin
Emäntä virkkamatta hyvää, pahaakaan! 1245
Sanansaattaja
Myös itse hämmästyin; vaan toivon, että hän
Poikansa tuskat kuultuaan, ei juljennut
Tääll' itkujansa ilmoittaa, vaan suojissaan
Nyt neitten kanssa alkaa kuolin-kaihontaa.
Hän sopimatont' ei mitään tee — siks' viisas on. 1250
Kuoro
En tiedä; liika äänetyys vain mielestäin
Yht' uhkaavaa kuin suotta suuri parku on.
Sanansaattaja
Pian nähdä saamme, liekö rintaan riehuvaan
Salaisen aikeen kätkenyt hän — tiesi min —
Jos sisään käymme. Etpä suotta muistuta, 1255
Ett' uhkaavaa on liika vaiti-olokin.
(Lähtee.)
Kuoro
Jopa valtias itseki tänne saa,
Käsiss' ilmeinen todistus, ettei —
Jos lausua saan — ole vieras syy,
Vaan että hän itse rikkoi. 1260
(Kreonin palvelijat tulevat, kantaen paarilla Haimonin ruumista.
Kreon astuu vieressä horjuen, toisella kädellään halaillen vainajaa.)
Kreon
(1:n säkeistö.)
Voi mieltäni mieletönt'! Oi itsekkyyden turmaa,
Mi katoa toi ja surmaa!
Kas, yhtä vert' on murhamiesi
Ja teuras, heill' oli sama liesi!
Voi neuvoni hirmu-he'elmiä vaan! 1265
Ah, armas laps', noin varhain
Varhaiseen kuolemaan
Sä vaivuit tuonelaan —
Etk' ollut itse syynä, vaan mun harhain.
Kuoro
Ah, liian myöhään oikean näyt huomaavan. 1270
Kreon
Voi mua!
Sen tunnen kurja. Silloin nuolen ankaran
Mua kohden ampui jumala, lski päähäni,
Ja hukka-teille mielen multa karkoitti,
Mult' onnen kaasi, polki multahan. 1275
Ah ihmislasten vaivat vaikeat!
Sanansaattaja
(Tullen linnasta, astuu Kreonin eteen ja osoittaa ruumista.)
Kurjuutta karttuu sulle, herra, paljottain:
Tätä kannat kainalossas nyt, ja tultuas
Kotiisi, kohtaa uusi tuska silmiäs. 1280
Kreon
Mit' on se? onko kurjempaa kuin kurjuuskin?
Sanansaattaja
Sun puolisos, tuon vainen äiti armahin,
Vereksin vammoin äsken kuoli onneton.
Kreon
(1:n vaatesäkeistä.)
Oi leppymätöntä Tuonen merta!
Himootko jo, surma, syyllisen verta? 1285
Oi airut surkeiden sanomain,
Sano, ymmärsinkö sun oikein vain?
Sä kuollehen surmaat uudestaan!
Mitä kerroitkaan?
Mik' uusi hirmuinen tapaturma! 1290
Vai minua tuhoamaan
Jo saartelee mua vaimoni hurmesurma?
(Kuningattaren ruumis näkyy näyttämön perältä.)
Sanansaattaja (Viitaten sinne.)
Sen nähdä voit; ei suojiss' enää piile tuo.
Kreon
Voi mua!
Ja tuossa toista kauhua koito katselen. 1295
Mi synkkä sallimus mua vartoneekaan!
Sylissä lastani kantelen, ja tuossa voi!
Näen silmäni eessä toisen kuollehen.
Voi sua, äiti parka! voi sua lapsi! 1300
Sanansaattaja (Osoittaen Eurydikeetä.)
Tuo alttar'lieden luona vimman-kiihkossa
Silmänsä sulki kuolon yöhön, itkien
Megareun tuon ennen kuollehen niin kuuluisaa
Vuodetta [Tai: kohtaloa], sitten tään — ja vihdoin toivottaa
Hän sulle, "lasten-tappajalle" kostoa. 1305
Kreon
(2:n säkeistö.)
Ah voi!
Jopa kauhusta säpsähdin!
Oi, ottakaatte jo kalpa
Ja puhkaiskaa tämä rinta halpa!
Voi, voi minä vaivaisin, 1310
Joka vaivuin vaivojen äärihin!
Sanansaattaja (Jatkaen.)
Ja kuollessaan hän velkapääks' sua soimas niin
Nykyisiin surmatöihin kuin myös entisiin.
Kreon
Ja millä tavoin hurmeissaan hän läksi pois?
Sanansaattaja
Hän, poikasensa kurjan kuolon kuultuaan, 1315
Omilla käsin puhki pisti rintansa.
Kreon
Ah voi!
Ei vierrä velkani milloinkaan
Voi muiden syyks mun päältän'.
Sun surmannut minä kurja vaan 1320
Olen, niin minä! Viekää täältä
Pois, palvelijat, mies vaivainen,
Mitätön, jopa tyhjän vertainen! 1325
Kuoro
Hyvääpä neuvot — jos sit' ollee tuskissa:
Lyhyimmän aikaa nähtyinä ne parhaat on.
Kreon
(2:n vastasäkeistö.)
Suloisin sallima kuoleman,
Oi etkö jo oitis tulle 1330
Ja viimeis-hetkeä tuone mulle?
Jo korjaa pois minut, tuonen haamu!
Jo valkene mulle, viimeis-aamu!
Kuoro
Se toistaisiin! Nykyseikat tointa vaativat:
Ne, joiden huolta tuo on, toivos täyttävät. 1335
Kreon
Rukoilen vaan, mit' ikävöi mun sydämein.
Kuoro
Nyt ällös mitään rukoilko, sill' irralleen
Ei pääse kuolevainen määrä-onnestaan.
Kreon (Palvelijoille.)
Pois korjatkaa mies vaivaisin, 1340
Ku tahdottain sun, poikani, surmasin
Ja sunki, puolisoin! Oi minne kurja
Nyt silmäni luon? Hävitystä hurjaa
On ympärilläni. Kaikki raukes! 1345
Yön-synkkänä kohtalo päällein laukes.
Kuoro
Kyll' onnen on ainoa alku ja tie
Vain jumalain pelko ja malttava miel'
Mutt' ylpeä korskasta kielestään
Saa koston vitsoja, kunnes hän 1350
Ikämiehenä voi
Vast' oppia malttia mielen.
Selityksiä:
[Enimmäkseen Freundin, G. Wolffin ja Schneidwin-Nauck'in mukaan.]
V. 2. Kolkko kohtalo painoi Laion sukua. Oidipos joutui sen saaliiksi, kun hän tietämättänsä tappoi isänsä Laion ja nai äitinsä Iokasteen. Vihdoin kuitenkin kauhea salaisuus selveni — ja Oidipos tuskissaan sokaisi silmänsä sekä lähti tyttärensä Antigoneen taluttamana maanpakolaisena vaeltamaan. (Sophokleen "Oidipos Tyrannos".) Vihdoin hän kuoli lähellä Atheenaa Eumeniidein (kostotarten) puistossa, josta näkyy, että hän itse puolestaan vihdoinkin pääsi sovintoon jumalain ja siveellisten valtojen kanssa. (Sophokleen "Oidip. Kolonossa".) Mutta hänen tuhotöistänsä kasvoi vielä jälestäpäin katkeria hedelmiä: ruttotauti, katovuosia, Antigoneen veljesten surma (tämä se "tiho", josta A. puhuu; äiti oli jo ennen epätoivoisena päivänsä päättänyt) y.m. Näitä tarkoittaa Antigone ja niitä kertoillaan myös v. 50 ja seurr.
10. "Omaisiamme" tarkoittaa Polyneikestä; "vainolainen" on Kreon.
15. "Argon armeija" tarkoittaa tuota kuuluisaa "seitsemän ruhtinaan retkeä Theebaa vastaan", josta kohta ensi kuoro-laulussa enemmin (v. 100 seurr.). Vert. johdantoa.
26-30. On ajateltava, että Antigone tässä lausuu kuuluttajan omat sanat. Niin tekee Kreon myös v. 194-206.
31. "Kreon oiva" ivallisesti, sillä Ismeneelle näkyy Kreon haamotelleen jonakin jalon miehen ihanteena.
40. Ismene "irroittaisi" eli hellittäisi, jos hän rukouksillaan saisi Kreonin taipumaan; mutta väkinäistä vastarintaa tekemällä hän vain "solmiaisi langat", jyrkentäisi ristiriidan ja saisi tilan tukalammaksi. Kumpikin oli hänelle mahdotonta. — Toiset arvelevat Ismeneen tällä puheenparrella vain osoittavan täydellistä neuvottomuuttansa, että hän ei voi tehdä sitä eikä tätä.
71. Ant. tarkoittaa pisteliäästi Ismeneen lausumia hyviä mietteitä 61 seurr.
74. "Rikoksen pyhän" — näillä sanoilla ilmaisee Antigone sattuvasti tragillisen vastariidan. Hän toimittaa uskonnollisen, siveellisen teon, mutta rikkoo juuri sillä maallisen esivallan käskyt.
100. Päivä oli juuri noussut ja kirkasti säteillään theebalaisten voittoa; yöllä oli argolaiset ajettu pakoon. Siksi runo ylistää voittoa ikäänkuin auringon työksi. Kuoron jäsenet riemuitsevat voitosta, kuvailevat taistelua ja kehoittavat jumalia kiittämään.
117. Edellisessä säkeistössä vihollista kuvataan kotkaksi; samassa vertauksessa pysytään vielä. Mutta "lohikäärmeellä", joka nousee kotkaa vastaan taistelemaan tarkoitetaan nähtävästi theebalaisia, he kun tarinan mukaan olivat "lohikäärmeen sikiöitä". (Näin m.m. Schneidewin-Nauck). Vrt. Hor. Carm. IV. 4. 11. Hom. II. XII. 200, Vergil. Aen. XI, 751.
131-137. Muurille-kiipijä oli Kapaneus, yksi noista seitsemästä. Hänen rajua rynnäkköänsä vertaillaan tuulispäähän.
135 seurr. Ukon-nuoli iski häntä — niin tarina kertoo — niskaan, ja hän syöstiin hengetönnä ryntötikkailta maahan.
162 seurr. Uusi kuningas Kreon, kaatuneiden veljesten eno, astuu esiin ja pitää Theeban asujamille hallitus-alottajaispuheen, jossa hän esittää periaatettaan: "lujalla tahdolla on isänmaan hyväksi yksityisten etu alttiiksi pantava". Valtiota vertaa hän laivaan, tässä ja sittemmin v. 189.
175. Eräs Biaan sananlasku kuuluu: archè andra deizei (julkisissa toimissa mies ilmaisee luonteensa). Sovittaen tämän yleisen aatteen itseensä ajattelee Kreon: tahdon jo ennakolta ilmaista teille sen perus-aatteen, jota minä hallitessani olen noudattava: "yhteinen hyvä on ainoa silmämääräni". (vv. 178 190.)
190. Siis yksityisen ystävyyden ainoana perusteena on sama valtiollinen kanta.
211 seurr. Kuoro ei sydämessään hyväksy Kreonin kovia sääntöjä, vaikka se myöntääkin, että itsevaltiaalla tavallaan on rajaton valta, s.o. semmoinen, jota ainoasti hänen oma tahtonsa voi rajoittaa. Edelleenkin kuoro vastineissaan pysyy karttelevalla kannalla. Sen Kreon huomaakin vrt. v. 290.
217. Kreon tahtoo sanoa: kyllä minä Polyneikeen ruumiista huolta pidän, että se saa ansaitun palkintonsa; pitäkää te kansaa silmällä.
223. Vartijasta sanoo G. Wolff: "pitkäveteisyys, karkeat sanamutkat, viisastelu ja itsekkyys osottavat alhaisen säädyn miestä". Niinikään se seikka, että hän antaa sielunsa jonakin eri olentona puhua, v. 227 seurr.
241 seurr. Kuva saatu soturista, joka varustaa asemaansa kaikilta puolin ja sieltä ampuu vihollista.
256. Joka sattui kulkemaan ruumiin ohitse eikä haudannut tai multinut sitä, joutui uskonnolliseen pattoon velkapääksi. Sen sai kuitenkin vältetyksi, jos heitti edes kolme kourallista multaa kuolleen päälle. Horat. Carm. I, 28, 36.
264 seurr. Harvinainen jälki "jumalan-tuomion" käytännästä Kreikassa. Pausan. kertoo, että Akhaiassa erään naisen, joka mieli Maa jumalattaren naispapiksi päästä, täytyi ensin juoda härän verta, vakuuttaakseen että hän ainoasti kerran oli naimisissa ollut ja elänyt siveästi.
275. "Nauttimaan tät' onnea", tätä kunniaa päästä kuninkaan pateille: ivallisesti sanottu.
289 seurr. Kreon sanoo: ei tämä ole jumalien työtä, vaan valtiolliset vastustajani ovat siihen lahjoneet vartijoita.
308 seurr. Ensin siis piti vartijat orjan tavoin kidutuksella pakotettaman tunnustamaan, kuka heidät oli lahjonut, sitte vasta tapettaman.
316. Siis ihan niinkuin vartija oli ennustanut v. 277.
323. Vartija leikkii kahdamielisellä dokein sanalla, joka samoin kuin suom. sana päättää ilmaisee sekä tahdon tointa että luuloa, arvelua; siis: pahoin on, kun se kellä päätösvalta on, päättelee, arvelee väärin.
332 seurr. Kuorolaulu, johon antoi aiheen tuo niin rohkeasti ja taitavasti tehty ruumiin muhiminen, sisältää lyhyesti tämän: ihmisnero vallitsee kaikilla aloilla: se pakottaa raa'at luonnonvoimat palvelukseensa, purjehtien myrskyisillä merillä ja viljellen maata; se voittaa maan, meren ja ilman asukkaat; se rakentaa henkisen viljelyksen, se on keksinyt puheen, valtiolaitokset ja lääketieteen. Mutta oma voima usein myös paisuttaa; siitäpä ihminen käyttää väärin valtaansa, yltyy rikoksiin ja halveksii sekä jumalan että ihmisten järjestystä. Näissä sanoissa on varotus sekä Kreonille että Antigoneelle. — V. 355 kummittelee kyllä vielä ihmiskeksintöjen joukossa nuo "vaatteet", joista ei Sophokles puhu sanaakaan; mutta rikkomatta säerakennetta en olisi osannut paikkaa parantaa ja toivon Sophokleen antavan anteeksi tämän mielivaltani, joka ei riko, ainakaan pahasti, hänen ajatusjuoksuaan.
370 seurr: älköön hän kuuluko samaan valtiolliseen puolueeseen kuin minä; en yksityis- enkä julkiselämässä tahdo tuon kanssa pitää yhteyttä.
421 "taivaan raivon" s.o. "jumalan ilman", kuten arkipäiväisessä puheessa sanotaan.
423-431. Antigone ei säikähtänyt myrskyn riehuntaa, ei Kreonin kovuutta, vaan meni veljensä luo. "Miksi hän uudelleen antautui vaaraan, vaikka jo oli täyttänyt pyhän velvollisuuden, sitä vartija ei mainitse; runoilija jättää sen katsojan mietittäväksi. Antigone oli kyllä ulkonaisen velvollisuutensa tehnyt, mutta hänen sydämensä vei hänet vielä velivainajan luo. Ruumis makasi vielä tuolla hylkynä, ehkä tahtoi hän karkoittaa sen luota koirat ja petolinnut, siellä armahan luona lievittää tuskaansa kyynelillä ja tuoda hänelle uusia kuolin-uhreja. Olipa hänellä sitä varten malja mukanaan." (G.W.) Uhrijuomaa — viiniä, maitoa ja hunajaa sekaisin — valettiin tavallisesti kolme kertaa. Od. 10, 518. Eur. Iph. Taur. 163.
452. Kolme oli Hooraa, Ajatarta, Zeun ja Themiin (s.o. "laillisen järjestyksen") tytärtä: Eunomia, Dike, Eiréne. Alkuaan ne merkitsivät vuodenaikoja; mutta koska nämä niin säännöllisesti seuraavat toinen toisensa jäljessä, niin Hoorain alkuperäinen merkitys muuntui niin että ne tulivat kuvaamaan säännöllisyyttä, järjestystä, laillisuutta yleensä. Niinpä Dike valvoo oikeutta maailmassa, estää väkivaltaa ja vääryyttä, jopa hän edustaa vainajienkin oikeuksia.
455. "Jumalain säännöt vankat, joit' ei kirjaimin ilmaistu" — niillä tarkoittaa Antigone sitä siveellistä tietoa, jonka Luoja on painanut itse kunkin ihmisen, jopa pakanankin sydämeen, s.o. omatunto. Tätä ääntä, tätä sisällistä siveyden lakia totteli A. täyttäessään veljesrakkauden pyhät velvoitukset.
471. Antigoneen muutoin ylevä, kaunis puhe päättyy suoralla solvauksella Kreonia vastaan. Tätä maltikas kuoro ei saattanut hyväksyä; kuitenkin sen sanat enemmän ovat Antigoneen luonteen kuvausta, kuin moitetta.
487. "mun sukuni suojushenki". Zeus erkeios = oikeast. koko perhejumalamme, = perhepiirimme.
493 seur. paha omatunto helposti ilmaisee syyllisen.
495 seur. Kreon arvelee: Ismene lymyilee syyllisyytensä tunnossa, mutta hän ei kuitenkaan, kuten Antigone, koe päälliseksi puolustaa ilkityötänsä. Hän luulee vain, että A. sillä tahtoo välttää kuolonrangaistuksen. Siksi A:n vastaus seur. säkeessä.
508. Theeban perustaja oli Kadmos, josta syystä theebalaisia myös sanotaan kadmolaisiksi.
522. Kreon luulee vihan jatkuvan vielä toisessa maailmassa. Siihen Antigone arvelee: jos he vihaavatkin toisiaan — jota en usko — niin minä ainakaan en voi vihata, vaan rakastaa.
531. Antigone toimieli julkisesti, mutta Ismene, joka, Kreonin luullen, oli yksissä juonin tämän kanssa, vehkeili salaa kotona.
536. Pääasiassa Ismene oli suostunut sisarensa hankkeeseen, ks. vv. 78, 99.
551. Antigone ilkkuu Ismenen suhdetta Kreoniin kts. v. 31.
556. Ismene tarkoittaa: Olen ilmoittanut, että periaatteen kannalta hyväksyn sun aikeesi, mutta samalla myös, että en pysty väkisin sitä perille ajamaan. Antigone selittää kuitenkin I:n viimeiset sanat väärin, ikäänkuin I. alusta alkain olisi kannattanut erilaista periaatetta. Sen näkee v:stä 557. Mutta Ismene yhä otaksuu olevansa A:n periaatteen kannalla ks. v. 558.
560. Vanhempien hirmu-kohtalo oli A:n jo aikaa murtanut: hän eli muka vain ulkonaisesti ja puolittain. Hänen pääharrastuksensa tarkoitti vainajien auttamista.
569. Lapsensiittoa verrataan usein pellon kylvöön. Mutta tässä tuo vertailukuva, ylevää immyttä kohden käytettynä, on raaka ja loukkaava. Vihoissaan Kreon menee sopimattomiin asti, eikä oivalla, että se side, mikä yhdisti Antigoneen ja Haimonin, oli sydämien ja tunteiden solmiama.
572 ja 573 pidetään syystä epäperäisinä, ks. Schneidewin-Nauck'in painosta.
583 seur. Kuoro on synkillä mielin, aatellessaan Labdakon suvun perittyjä vaivoja. Eipä muka sen viimeisiäkään vesoja nyt säästetä. Kelle perhekunnalle Jumala kerran on kovan onnen määrännyt, siinä se pysyy ja riehuu edelleen polvikunnasta toiseen, niinkuin myrskyt myllertävät meren syvänteitä ja panevat rannat laajalti kaikaamaan. Zeun valtaa ei värähytäkään mikään ihmisponnistus eikä rikos; hän istuu pyhyytensä loistossa, säädellen sääntöjänsä — mutta ihmisen osaksi tuli hairaus, rikos, kurjuus. Ja syynä tähän on Toivo, joka loihtien hänelle unelmia autuaallisista oloista, haihtuvia harhakuvia, hurmaa häntä huonoihin töihin ja tihoihin, eikä ihminen aavistakaan, mitä hän on tehnyt, ennenkuin sokaistuksen, aten seuraus — kova onni ja kurjuus hänet yllättää.
"Das eben ist der Fluch der bösen That,
Dass sie fortzeugend immer Böses muss gebären."
Schiller.
620. Tragikot käyttävät mielellään kansanomaisia sananlaskuja ja puheenparsia. Niinpä tässäkin on sananlasku, jonka jo Homeros hyvin tuntee (II. 6, 234. 9, 377. 17, 469. 18, 311. 19, 86). Qvem Jupiter perdere vult, occaecat.
635 seur. Haimon ei lupaa ehdotonta kuuliaisuutta isälleen, sen ilmaisee hän sanojen korotuksella: ainoastaan jos isä ohjaa häntä oivallisesti, hän seuraa.
661. Jos kansalaiset eivät näe minun kotonani harjoittavan oikeutta, luulevat pian minun sitä halveksivan valtiossakin eivätkä enää tottele minua. Mutta minäpä en kärsi kovakorvaisuutta, vaan kukistan kaikki niskoittelijat j.n.e.
667. 668 tähtää tietysti Antigonetta.
671. Eräs runoilija laulaa: doule, despoton akoue kai dikaia kadika! (Orja, kuule valtiastas oikeassa, väärässä!)
683 seurr. Haimon ei ota vastustellakseen Kreonin esittelyä pojan velvollisuuksista ynnä alamaisen valtiasta kohtaan; hän vain sille vastapainoksi esittää yleisen mielipiteen: Ymmärrys ja järki on jumalanlahja, jota on suotu sinulle, mutta myös muillekin. Nyt on minun velvollisuuteni sinulle puhua, mistä sinua moititaan. Kansa on Antigoneen puolella.
699. "Kultakunnia" on käsiteltävä kuvallisesti; mutta se vihjaa myös niihin kultakruunuihin, joita annettiin ansiollisille kansalaisille.
707 seurr. Haimon pukee ajatuksensa vertauksiin ja yleisiin sananlaskuihin, siten lievittäen niiden jyrkkyyttä. Niinpä hän tässä arvattavasti nojauu Atheenassa koulukirjana käytettyyn Theogniisen 221. — Samoin v. 720 seur. on vanha sananlasku, Hesiod. Op. 293:
Outos mèn panáristos, os autòs pánta noése,
'Esthios d'au kai keinos, os eu eipónti pithetai.
(Kaikist' on parahin ken itse kaikk' älyääpi; Toiseks' myös jalo ken hyvän neuvoa noudatteleepi.)
735. Haimon oli toivonut, että Kreon ottaisi taipuakseen kansan mielipiteen mukaan. Mutta Kreon halveksii ylpeästi yleisen tahdon; siinä katoo siis Haimonilta hänen viimeinen toivonsa ja hän alkaa käydä katkeraksi puheissaan.
737. Kreon hallitsee vaan omaksi edukseen, itseänsä varten; valtio ja hän käyvät yhteen Ludvig XIV:n mainion valtio-ihanteen mukaan: l'état c'est moi. Sattuvasti muistuttaa Haimon: tietysti sinun tulee muitakin varten hallita, sillä se ei olekaan enää mikään valtakunta, mikään civitas, jonka muodostaa vaan yksi henkilö.
753. Haimon sanoo, että morsiamen kuolo olisi hänen, yljänkin surma; Kreon käsittää sen uhkaukseksi itseänsä vastaan.
758. "Olympolla" tarkoittanee Kreon taivasta, jumalien siintävää asuntoa. — Homerossa Olympos aina tarkoittaa vuorta Thessaliassa.
767. Tämmöinen muistutus jännittää mieltä näkemään toiminnan edempää kehitystä. Samoin v. 1253.
771. Kreon oli kiivaudessaan taas liioitellut.
774. Antigone oli siis suljettava maanalaiseen holvikammioon, moiseen rakenteeseen, joita meidän aikanamme on löydetty m.m. Mykenassa ja on luultu joiksikin aarre-aitoiksi tai hautakammioiksi.
775. Nälkäkuolemaan tuomitulle annettiin vähän ruokaa mukaan, välttääkseen suoranaisen murhan syntiä.
781 seurr. Haimon osotti niin järkkymätöntä rakkautta Antigoneeta kohtaan, että kuoro siitä saapi aiheen ylistääkseen Eroksen, rakkauden voimaa, joka yllyttää hurjuuteen asti ihmisiä. Eros ilmestyi jo "ilman pieltä pistettäissä" (ks. Hesiod. Theogoniaa), jolloin hän keskenään sovitti ja sopusointuun saattoi Khaoksen sekasorrossa telmiväiset alkuaineet ja siten muodosti maailman. Tämä oli arvattavasti vaan runollinen luoma, jolla kuvailtiin luonnon uhkuvaa siitinvoimaa. Mutta hänen kuvaansa siveli ja somensi taide, kunnes hänestä saatiin se kaunis, hymy-huuli, siivekäs veitikka, joka äkkiä haavoittaa nuoren sulhon sydämen. Sellaisena esiintyy hän tässä. Vanhempi aika ei häntä lapseksi kuvaillut. Häntäpä kunnioitettiin lujan ystävyyden suojelijana. Sodan kiehuvan kidan ääressä yhdisti hän uljaat nuorukaiset taisteloon (hetairiat) ja antoi heille voiton. Spartalaiset sotaan mennessään rukoilivat Erosta.
797. Siveellisten voimain ja aatteitten rinnalla on rakkaus valtavasti vaikuttanut ihmiskunnan syntyyn ja varttumiseen.
814. Tässä ensi kerran, sittenkuin A. on tehtävänsä suorittanut, hienommat naiselliset tunteet tulevat ilmi; tässä hänen sydämensä sanoo, että Haimon sentään oli hänelle kallis uhri, jonka velvollisuus häneltä vaati.
822. Niobe, Tantalon tytär, ylpeili Leton rinnalla, koska hänellä oli muka neljätoista lasta ja tällä vain kaksi (Apollon ja Artemis). Tästä Leto sydäntyi ja valitti lapsilleen; nämä virittivät jousensa, surman nuolet lensivät Niobeen lapsi-parveen, josta kohta oli vaan veriset ruumiit jäljellä. Lapsettomaksi jääneen tuskat eivät puhkea sanoihin: hän ei valita, ei värähytä jäsentäkään, ainoastaan silmät valuvat kyyneliä. Vihdoin Zeun käskystä myrsky sieppaa hänet siivillään Phrygiaan, Sipylon vuorelle. Siellä istuu äiti parka kivettyneenä, eikä lakkaa koskaan itkemästä. — Näin tarina, johon eräs luonnon ilmiö on antanut aiheen, kertoo Niobeesta. Sipylos-vuorella, 2,5 tunnin matkan päässä Magnesiasta, nähdään vielä tänäpäivänä eräässä kallioseinän syvennyksessä lähes 20 jalkaa korkea kivimuodostus, joka kaukaa nähden on istuvan, murehtivan naisen näköinen, jonka käsivarret ovat ristissä rinnan päällä ja jota valkoinen vaate peittää. Alkujaan luonnon luoma pilaveistos on ihmiskäsi sitä sittemmin näin muokannut ja veistellyt, että siitä on saatu aasialainen jumalankuva. Kivihaamun yläpuolelta lirisee vuorilähde, joka kastelee sen poskia. Runous (esim. Ovid. Metam. 6; Qvint. Smyrn. Posthom, 1, 293) ja veistotaide on paljon viljellyt Niobeen tarinaa; lasten kuolemaa Skopas (tai Praksiteles) ryhmässä, jonka jäljennöksenä Niobe-ryhmä Firenzessä vielä on nähtävänä.
839. Kuoro lukee A:lle kunniaksi, että hän saa kuolla samoin kuin Niobe. Mutta A., joka vaan ajattelee yhtäläistä kovuutta kummankin kohtalossa, luulee kuoron pilkkaavan häntä.
870. Tarkoittaa Polyneikeen avioliittoa, jonka seurauksena oli sotaretki Theebaan.
894. Persephassa l. Persephone, Tuonelan emäntä. 904 ja seuraava kymmenkunta säettä ovat kaiketi epäperäiset, myöhemmin lisätyt. Sillä kun Antigone tähän asti on esittänyt vain ylevimpiä aatoksia työnsä perusteeksi, tuo hän tässä sofistimaisella viisastelulla esiin syyn, joka todistaa peräti epäjaloa, jokapäiväistä mieltä ja vivahtaa melkein naurettavuuteen, sekä sen lisäksi on miltei järjetön ja sopimaton tällä paikalla. Antigone olisi siis, jos hänellä suinkin olisi ollut toivoa saada uusi veli, heittänyt Polyneikes veljensä petojen ja koirien raadeltavaksi!? (kt. Göthe Eckermannin Gespräche'issä 3, 128). Tämä paikka, joka siis sotii A:n luonnetta sekä kaikkea järjellisyyttä ja runoutta vastaan, on suora mukailu Herod. III, 119:stä. Siinä kerrotaan, miten Darius soi Intapherneen puolisolle luvan pyytää yhden kuoloon tuomituista sukulaisistaan säästettäväksi, jolloin tämä pyysi armoa veljelleen, eikä puolisolleen tai lapsilleen, ja perusteli tätä pyyntöä miltei juuri samoilla sanoilla, kuin mitä tässä on pantu Antigoneen suuhun. — Ks. Schneidewin-Nauckin selit.
917 seur. Muinaisten mielestä ei ollut immen sopimatonta puhua naimisista ja lapsista. Avioliitto oli heidän luullensa naisen tarkoitus.
940. Kuorona on Theeban ylimyksiä. Heitä nimittää A. "ruhtinaan pojiksi"; sillä viittaa hän heidän ylhäiseen sukuperäänsä sekä siihen aikaan, jolloin heidän isänsä muinoin hallitsivat maata, ja tekee sen epäilemättä siksi, että hän, "kuninkaan lapsi", olisi ollut oikeutettu saamaan heiltä turvaa ja apua.
944 seurr. Tämä kuoro-laulu, "joka vivahtaa Pindaron henkeen ja juhlallisen-totisissa rytmeissään osotaksen threnoslauluksi", kajahtelee kuolemaan kulkevan A:n jälissä; se on ikäänkuin lohdutus, joka häntä saattelee Manan synkille majoille. Lohdutus on tuo tavallinen: et sinä ole ainoa, joka kärsit; kohtalon valtaa ei kukaan voi vastustaa, alistu siis siihen nöyrästi! Kuoro esittää tarustosta neljä kuulua kärsijää, joiden myöskin täytyi kohtalon kovuudesta nääntyä tyrmään teljettyinä. Ne ovat Argivilais-sadusta Danae, Thrakian sadusta Lykurgos, Attikan sadusta veljekset Pleksippos ja Pandion.
Akrisios, Argoon kuningas oli ennustajalta kuullut, että hänen tyttärensä Danae oli synnyttävä pojan, joka tappaisi iso-isänsä. Välttääkseen tämän kohtalon, telkesi hän tyttärensä maanalaiseen vaskityrmään (Paus. II, 23, 7.). Mutta Zeus muuttihe kultasateeksi, ja pääsi siten katosta sisään vuotamaan ja siitti Danaeelle Perseus-pojan. —
955. Toinen kärsijä oli Lykurgos, Eedonein kuningas Thrakian Strymonin varrella. Hän vastusteli Dionyson-palveluksen tuomista Thrakiaan. Kun siis Dionysos naisineen seuroineen kisaeli Nyysan harjuilla, karkasi Lykurgos vimmoissaan heidän keskelleen ja hajoitti tuon iloisen parven minkä minnekin; Dionysos itse pelastihe mereen. Tästä väkivallasta Zeus rankaisee Lykurgoa sokeudella. II. 6, 130. ss. Apollodoron mukaan (3, 5, 1) Lykurgos hulluuden vimmassa tappaa poikansa; sitten Eedonit Dionyson käskystä kytkevät hänet vuoren rotkoon ja hän jätetään villien hevosten revittäväksi. Sama satu tahi sen toisinto (Aiskhylon "Lukurgeia") näyttää olleen Sophokleenkin mielessä.
963-65. Lykurgos pakotti Thyiadeja, Bakkhon papittaria, lopettamaan juhlanvieton ja sammutti heidän tulisoihtunsa. — Runottaret, Muusat, jotka alkuaan seurasivat Apollonia ("musagetes"), liittyivät Dionyson seuraan, sittenkuin tämän palvelus oli päässyt varttumaan. Thrakiasta siirtyi heidän seurueensa Delphoihin ja Boiotiaan (ks. Soph. Od. T. 1105. Eust. Od. 15, 205. Diodor. 4, 4).
966. "Saaret siintävät" kaksi pientä vuoriluotoa Ponton salmessa, jossa Mustan meren ja Propontiin aallot rientävät sylitysten, mainioita Argonautein retkestä (Od. 12, 59). Niiden luultiin muuten harhailevan, jopa törmäilevän yhteenkin ja ne saivat myös senmukaan nimiä (syndromades, plangktai y.m.). Näiden luotojen kohdalta, Bosporon salmesta alkaen, ulottui Thrakian puolella Salmydesson rannikko 700:n stadion pitkältä. Sen asujamet harjoittelivat haaksirikkoisten ryöstöä tällä kolkolla, myrskyisellä rannalla — siitä nimitys "armoton". Täällä luultiin myös myrskyjen keskellä sotajumalan asuvan.
970 seurr. Salmydesson rannalla hallitsi Phineus, Boreaan vävy. Siivekäs Boreas (pohjatuuli) oli vaimokseen ryöstänyt Orithyian, Atheenan kuninkaan Erekhtheun tyttären, joka hänelle synnytti Kalais ja Zethes pojat sekä Kleopatra nimisen tyttären. Vikkelän, hienohelman Kleopatran sai Phineus vaimokseen. Mutta pian kääntyi Phineun rakkaus toisaalle: metsän tytär Idaia luovutti hänen sydämensä Tuulettaresta, joka heitettiin vankeuteen (vs. 978 seurr.). Hyljätyn Kleopatran pojat Pleksippos ja Pahdion joutuivat pahan emintimänsä käsiin. Hän sokaisi poika raukoilta silmät ja sulki heidät vankiholviin. Tulipa Phineullekin rangaistus, kun hän sai Harpyiat ilkivieraikseen. Argonautat tullessaan — niiden joukossa Kleopatran veljet — vapauttivat vangitut pojat, jotka sittemmin saivat näkönsä jälleen. (Diodor. Sic. 4, 43. 44. Schol. Apoll. Rhod. 2, 178. Apollod. 3, 15, 3.).
984. Boreas hallitsee tuulettaria, Thrakian vuorilla riehuvia.
987. Vaihetarta oli kolme: Klotho, Lakhesis ja Atropos, joista ensimmäinen piti värttinää, toinen kehräsi elonlankaa, kolmas leikkasi sen. Niiden käsissä oli ihmisten kohtalot kehdosta hautaan saakka. Ne ovat "ikivanhat", koska olivat olemassa maailman alusta asti (ks. Hes. Theog.).
995. Teiresiaan neuvon mukaan oli Kreon nimittäin uhrannut Megareus poikansa sekä siten pelastanut kaupungin Areen vainosta.
996 on sananparsi (vrt. II. 10, 173. Theogn. 557. Simonid. fragm. 101. Theokr. 22, 6 etc).
999. Jo ammoisista ajoista kreikkalaiset ennustelivat tapauksia lintujen lennosta y.m. Niinpä jo Homerossa tavataan lintu-ennustelua (ks. esim. Odyss. 2, 146-165.). Se liittyi aluksi Zeun palvelukseen. Vaarinotto-paikoiksi valittiin kai sellaisia seutuja, missä lintuja halusta oleskeli; siis tässä "valkama", lintujen olopaikka, pesämaa. Nauck arvelee tuota taidetermiksi = "templum".
1006. Tässä uhrataan kaksinkerroin rasvaan verhotut reisiluut sekä vielä sappi y.m. Enteet saadaan lieskan palosta ja sisuksien laadusta.
1023. Teiresiaan varotukset ovat hyvin samanlaatuiset kuin Haimonin v. 710 seurr., joten Kreonia yhtäläisesti varotetaan joka taholta.
1035. Oikeastaan: "enkä jää minä teiltä koettelematta ennustuksillakaan, te koette ennustuksillakin kiskoa minulta peruutuslauseen".
1036. "— myyskelleet ja kaupinneet", kauppaan kuuluvia puheenparsia; oikeastaan: "olen myyty ja mua kuljetellaan niinkuin muuta tavaraa". S.o. rahoilla ja lahjomisilla vietellään kaikkia todistamaan ja puhumaan minua vastaan. Kreon arvelee nyt ennustajaa, samoin kuin äsken vartijoita, rahoilla lahjotuksi.
1037. Elektronia mainitsee jo Homeros (Od. 4, 73; 15, 460. 18, 296) ja Hesiodos (Herakl. kilpi 141); mutta varmaa ei ole, tarkoitetaanko sillä merikultaa vaiko n.s. "hopeakultaa". Sophokles tarkoittaa tässä "hopeakultaa", s.o. metalliseos, jossa oli neljä osaa kultaa ja yksi hopeaa. Sitä saatiin Sardeesta, tahi oikeammin sanoen sen lähellä olevasta Tmolos-vuoresta ja Paktolos-virrasta. Indian kultarikkaus oli myös kuuluisa. (Herod. III, 94.)
1040. Kreonin viha viehätti häntä taas (vert. 658, 769) jumalan-solvaukseen. — 1042 "saastutusta": Zeun valtaistuinta saastuttaisi ja tahraisi raadon laahaaminen sinne. — 1043 "sill' eipä ihminen — —" Kreon säikähtää omaa jumalatonta puhettaan ja koettaa — ehkä myöhään — sitä korjaella ja suojeleita.
1049, 1051. Kreon puhuu pilkaten.
1058. Ilman tuota ennustajaa olisi kaupunki joutunut perikatoon ja Kreon siis ei olisi sen valtiaaksi päässyt. —
1059. Kreon myöntää saaneensa tämän avun ennustajalta; mutta erottaa kuitenkin Teiresias tietäjästä Teiresias ihmisen, jota hän kuvailee huonoksi.
1062 = "luuletkohan minun vieläkin puhuvan sen vuoksi että sulta saisin palkintoa (koskahan kohta julistan sulle tuomiosi)?"
1080. Teiresias jatkaa pahoja ennustuksiaan: uhkaava onnettomuus ei ole rajoittuva vain Kreonm huonekuntaan, vaan leviää yli koko valtakunnan. Kansa saa maksaa ruhtinastensa synneistä. — 1081 ruumisten solvaus ivallisesti kuvattuna "koirat siunanneet" l. pyhittäneet. Koirat ovat osottaneet kuolleille viimeisen kunnian, sen sijaan että kuolleita muutoin huoliteltiin pyhillä vesillä, puhdistettiin rikkisavuilla y.m.
1084 seurr. Teiresias matkii ivalla Kreonin sanoja v. 1033 seur.
1109. "Kirves kourassa" — hakatakseen nimittäin puita siihen polttolavaan, jolla Polyneikeen ruumis olisi poltettava.
1112. Sananparsi; vrt. v. 40.
1115. Se kuoro-laulu, joka nyt seuraa, ylistää nimenomaan Bakkhos eli Dionysos jumalaa. Se on hyvinkin ymmärrettävä, koska koko draamallinen taide oli versonut tämän jumalan palveluksesta ja yhä edelleen tragediain näytteleminen oli hänen palvelemistaan, tarkoitti hänen kunnioitustaan. Hänen palveensa oli riemuisaa laatua: siinä kaikui pauhaava riemu, kiihkeän karkelon kieriessä. Eipä siis kuoro-laulu, joka tavoitti samaa tarkoitusperää, saattanut olla hiljainen, juhlallinen. Tämä kuorolaulu ei olekaan, kuten muut, mikään Stasimon, vaan se on vilkas "Hyporkhêma". — Miksi Sophokles juuri tähän kohtaan on semmoisen laulun asettanut, on eri lailla selitetty. Toiset sanovat, että kuoro, ollen iloissaan Kreonin päätöksestä pelastaa Antigoneen, ilolaulussa lausuu toiveensa onnellisesta päätöksestä. Toiset arvelevat Sophokleen käyttävän tällaisia tanssilauluja juuri käännekohtain edellä, jolloin katselija jo aavistaa pahan loppukohtalon. Sillä hän lieventää tunteen jännitystä, huojentaa huolta; ja kun loppu-romaus tulee, astuu se sitä elävämpänä, suurempana, synkempänä silmiin, kun sen takana ikäänkuin vastakohtana on ilon häälyvä kisakenttä, lapsuuden huoleton sinitaivas.
Kuoro mainitsee järjestään Dionyson palveluksesta kuuluisat paikat: Ikarian, Eleusiin, Theeban, Parnasson, Euboian, Nyysan ja palajaa vihdoin Theebaan.
Dionyson äiti, Semele, oli Kadmon tytär. Tätä neitoa Zeus lempi, mutta mustasukkainen Heera aprikoi Semeleen perikatoa. Niissäpä aikein hän kerran ystävän haamussa tulee Semeletä onnittelemaan, mutta arveluttaa häntä samalla, tokkohan tuo ylhäinen rakastaja lieneekään Zeus, ja epäilyksen poistamiseksi neuvoo hän Semeletä pyytämään tuota, jos hän Zeus on, ilmestymään Zeun koko voimassa. Petetty neito teki niin: Zeus ilmestyykin salamoiden ja jylisten, johon viittaa v. 1116 "pauanteen", (barybreméta). Tätä heikko ihmisluonto ei kestä. Semele kuolee (ks. v. 1139 "salamoidun äitis kanssa"), mutta synnyttää samassa Dionysos-lapsen. Koska saalas syntyi kesken, kätki Zeus sen reiteensä, josta se vallan valmiina syntyi toisen kerran, siitä nimitys kaksiovinen. Monta muutakin oli Dionysolla nimeä. Siksi "Moniniminen" v. 1115. Nuo monet nimet johtuivat siitä, että tämä jumala edusti luonnon rikkaasti versovaa elämää, maan rehoittavaa, tuhatmuotoista kasvullisuutta, etenkin sitä kasvia, missä kasvikunnan rikkahin tenhoisin voima ikäänkuin kumpuilee, s.o. viini-vesaa, sekä myös ihmiselämän iloisia, lempeitä, remuisia puolia, innostusta j.n.e. Tätä monipuolista merkitystä kuvailee useat nimet. (Tarkemmin on Dionyson merkitys ja palvelus esitetty esim. Preller'in Griech. Mythol. I, s. 544 seurr. 3:s pain.)
1118, 1119. Jos on kirjoitettava Ikaria (eikä Italia, kuten tavallisesti), tarkoittaa Soph. sillä erästä Attikan kylää, lähellä Marathonia. Täällä on ensimäinen viinipuu istutettu, täältä Dionyson palvelus maaseuduilla alkanut. — Toinen D:n palveluksen pesä Attikassa oli Eleusis, jossa nuo maanmainiot Demeterin, Koran (Persephoneen) ja Iakkhon mysteriot olivat olemassa. Kaupungin alue kiersi Eleusiin lahden, johon uskovaisten pursia keräytyi kaikkialta (ks. v. 1117). — Täällä Demeter jumalatarta tavallisesti sanottiin Deo'ksi. — "Alhon" (1117) tasanko joka Panaktorin solasta Thriasian kentän läpi ulottuu mereen.
1122. Theebasta näyttää Dionyson palvelus siirtyneen Delphoihin, jossa hän pian pääsi miltei Apollonin vertaiseksi. — Theeban naiset käyskelivät Parnasson huipuille Bakkhon juhlia viettämään; se tapahtui öisin, ilovalkeiden loisteessa.
1125. Kun Kadmos, kuninkaan poika Phoinikiasta, hakiessaan ryöstettyä sisartaan Europaa, oli orakelin neuvon mukaan löytänyt sen paikan, mihin hänen piti asettuman, kylvi hän erään tappamansa lohikäärmeen hampaat peltoon. Kylvöstä nousi roteva laiho — julmat hiidet, sotisopa yllään, keihäät käsissä. Kadmon yllytyksestä nämä tappelivat keskenään, kunnes ainoasti viisi jäi henkiin. Näistä koko Theeban kansa johti sukuperänsä, joten sitä tässä nimitetään "käärmekylvöksi".
1126. "Kaksoishuippu" on Parnasson vuori Phokiissa. Sen huipulle tuli vuosittain Phokiin, Boiotian ja Attikan naisia viettämään Dionysolle ja Apollonille hurjaa yöllistä juhlaa tulisoihtujen valossa. Vuoren korkein huippu, noin 8000 jalkaa korkea, on kalliokupu, nykyään nimeltä Lykéri. Vähän matkaa siitä länteen päin on sen jälkeen korkein huippu, nyk. Gerondòwrachos; kummankin välitse syöksee tulvan aikana vuolas, hyrskivä virta vuorilta; alempana on Kastalian lähde (nyk. Ajios Ioánnis).
Huippujen takana on kahden viljavan ylätasangon välissä matala vuorikeila, jonka miltei huippuun on uurtunut 100 jalan korkuinen Korykian luola (nyk. Sarantáwli). — (G. Wolff.)
1130. Nyysa nimisiä kaupunkeja luettelee Stephan. Byz. koko kymmenkunnan. Tässä tarkoitetaan Euboian Nyysaa (päättäen v:sta 1144). Siitä Steph. sanoo: "siellä kuuluu viinipuu yhdessä päivässä kukoistavan ja sen hedelmä kypsyvän". Ihanasti kertoilee samaa ihmettä Soph. Frgm. 235. Siellä — kotimaisen tarun mukaan — Nyysan vuorettaret hoitivat Dionysos jumalaa pikkulasna. Vielä tänään on Euboiassa Kandili-vuorten alapuolella viiniviljelyksiä.
1136. Tässä tarkoitetaan jumalan innostamain naisten eli Mainadein riemuhuutoja: evoé, evoé!
1144. "Tyrskysalmi" on myrskyjen mylleröimä, levotoin Euripos salmi manteren ja Euboian välillä. Ks. selit. v. 1130.
1146 seurr. "Tanssiin tähtiä johdatat etc." Tavallisen selityksen mukaan Dionysoa noin puhutellaan sinä jumalana, jolle öisiä juhlia, tähtien tuikkiessa, vietettiin, niin että tähdet runollisesti sanoen, tanssivat kuorotanssia, jonka johtajana Dionysos on. Toisin Wolff: "tähdiksi" sanotaan runollisesti tulisoihtuja.
1155. Sanansaattaja, joka ilmoittaa Antigoneen ja Haimonin kuoleman, lausuu aluksi yleisiä surumielisiä mietteitä, ja johdattaa siten katsojain mielet edellisen riemu-karkelon synnyttämästä iloisuudesta takaisin totisempiin tunteihin sekä valmistaa heitä onnettomuuden iskuja kestämään. Ensimäinen säe kaikuu jotenkin juhlalliselta. Hän puhuttelee Theebalaisia "Amphionin naapureiksi", koska Amphion veljensä Zéthon keralla oli rakentanut Theeban kaupungin; linnan perustaja oli Kadmos (ks. Od. II, 262).
1165. seur. Sanansaattaja aattelee Aristippon tavoin: "hedoné on pääasia".
1197. Taistelukenttä kaupungin edustalla oli ylätasanko. Siellä oli Polyneikes kaatunut ja sinne jätettiin hänen ruumiinsa lahoomaan.
1199. "Haarateiden haltia" on Persephone, Tuonelan emäntä, joka liehuu hautojen tienoilla ja teiden ristissä; usein häntä esitetään vaihetuksin Hekateen kanssa (lat. Trivia).
1202 seur. "Vehmailla" l. tuoreilla öljypuun oksilla poltettiin ruumis kiireen vuoksi sekä siksi, että vainajien polttolavoja koristeltiin kukilla, lehvillä ja seppeleillä.
1205. Antigone oli suljettu maahan vajotettuun, kivistä muurattuun hautaholviin, jonka sisustaan kapea katettu käytävä vei maan pinnalta (vrt. v. 774). Tähän pääsivät palvelijat nostamalla pois suuren paaden, joka sulki käytävän suun (ks. v. 1216).
1232. Vihoissaan Haimon nostaa kätensä omaa isäänsä vastaan; hän katuu samassa tihotyötänsä, ja syyllisyytensä tunnossa surmaa itsensä. — 1233 "kaks' terän kalvan" oik. kalpa, jossa on kaksi hammasta l. sakaraa, yksi kummallakin puolen, siinä missä säilä yhtyy kahvaan, remorae gladii.
1260. Kuoro uskaltaa jo lausua mielensä, että Kreon, ehkä muodollisesti oikeassa ollen, kuitenkin itse asiassa on rikkonut.
1261. "Valtava kohtaus! Kauheat seikat eivät tapahdu näkymöllä, mutta Kreonia ne kohtaavat koko painollaan silmäimme edessä. Ruhtinas on lannistettu, hän myöntää syyllisyytensä. Dochmilaiset säkeet, jotka alituisella nousujen yhteen-sattumisellaan, vitkailevilla epäsäännöllisillä laskuillaan ja purkaumisillaan yhdistävät kiihkoisaa intoa ja hermotonta sielun-väsymystä, kuvailevat hyvin häntä hänen särkyneessä mielen-tilassaan." (G. Wolff.)
1277. Se palvelija, joka v:n 1256 mukaan oli mennyt linnaan Eurydikeen laitaa tiedustamaan, palajaa nyt sieltä.
1303. Megareus oli Kreonin toinen poika. Euripideen "Phoinissai'n" mukaan Teiresias Argiivien lähestyessä ilmoitti, että Ares, paheksuen Kadmon lohikäärmeen-tappoa, vaati sovitteeksi yhden "Spartin" verta. Sentähden Megareus lävistäen rintansa syöksihe n.s. lohikäärmeluolaan, joka siis oli hänen "kuuluisa kohtalonsa". Sen orakelin oli Teiresias antanut, johon myös v. 995 viittaa.
1307. Eurydikeen rakkaus muuttui vihaksi, hänen viimeinen sanansa kiroo puolisoa ja vierittää koko hirveän syyn hänen päällensä — ja sepä Kreon raukalle tuopi viimeisen iskun.
1348: Kuoro lausuu lyhyesti näytelmän pääaatteen: Kreon on, heittäen kaiken mielen-maltin sikseen ja ylpeästi paisuen hallitsija-vallastaan, polkenut jumalallisen siveyskäskyn. Siitä häntä kohtasi jumalain rangaistus.