TOINEN NÄYTÖS.
NÄYTTÄMÖ.
Kohosen asunto. Tavallinen työläisasunto, köyhä mutta verrattain siisti, jopa miellyttäväkin sisustus. Jokseenkin tilava. Oikealla ovi viereiseen huoneeseen, perällä ulos. — Sylvi, noin 11-vuotias tyttö, lukee läksyjänsä pöydän ääressä. 7—8-vuotias poikanen askartelee jotain lattialla. Kohosen vaimo on illallisen valmistuspuuhissa. Vuodenaika: talvi, tammikuun loppupuoli.
SYLVI nousee pöydän äärestä ja menee kurkistamaan akkunasta ulos. —
Puoliääneen.
Jo ihan pimeä. Kääntyen äitiinsä.
— Äiti, miksi ei isä jo tule?
KOHOSEN VAIMO
Kyllä hän jo pian tulee. Mitä sinä nyt isällä tekisit, lapseni?
SYLVI
Tuoko isä leipää tullessaan?
KOHOSEN VAIMO
Luultavasti hän tuo, jos vain onnistuu saamaan.
SYLVI
Saanko minäkin sitten pienen palasen — hyvin pienen vain, tällaisen — katsohan, äiti. — Näyttää käsillään.
KOHOSEN VAIMO
Saat, saat, lapseni. Koeta nyt vain olla kärsivällinen.
SYLVI
Saanko niinä evääksenikin kun menen huomenna kouluun?
KOHOSEN VAIMO
Kyllä sinä saat, jos vain isä tuo.
SYLVI
Ah, kuinka hauskaa, äiti! Kunhan isä vain pian tulisi, — Kuuluu koputusta ulko-ovella.
KOHOSEN VAIMO
Kukahan sieltä nyt tulee kun oikein koputtamalla sisään pyrkii?
Isä se ei ainakaan ole. — Menee avaamaan oven.
ELSIE STÅHLE tulee, kädessä paketti.
Hyvää iltaa, rouva Kohonen! 'Iltaa, Sylvi! Kuinka täällä nyt jaksetaan?
KOHOSEN VAIMO JA SYLVI niijaavat hämillään, mutta iloisina ja ystävällisesti. Kohosen vaimo pyyhkii esiliinallaan tuolia.
— Istukaa, neiti Ståhle. Tehkää niin hyvin!
ELSIE
— Toin Sylville ja Paavolle ne sukat, jotka heille lupasin.
Koetetaanpas miten ne sopivat.
Antaa toiset sukat Sylville, joka alkaa niitä pukea jalkoihinsa, Elsie pukee itse toiset sukat Paavon jalkoihin.
— Hyvin ne sopivat. Ovat kuin teitä varten tehdyt. —
Sylvi ja Paavo katsovat onnellisina uusia sukkiaan.
KOHOSEN VAIMO
Kylläpä se neiti nyt…Noin hienot ja koreat sukat… Mutta kiittäkäähän neitiä lapset! — Sylvi niijaa ja Paavo tekee äkillisen lapsen kumarruksen.
ELSIE
Sylville.
Noin kehno ja ohut leninkikin sinulla on! Kun ehdimme, niin valmistamme sinulle uuden leningin ja ehkä Paavo-pojullekin voimme vielä saada jotakin. —
Kohosen vaimolle.
Olemme perustaneet vakinaisen armeliaisuusyhdistyksen tehtaalle, jonka tarkoituksena on seudun puutteenalaisten työläisten avustaminen.
KOHOSEN VAIMO
Neiti on aina ollut niin ystävällinen ja hyvä meitä köyhiä kohtaan.
Kyllä sen jumala on kerran teille palkitseva.
SYLVI puolittain kuiskaten.
Miksi isä ei jo tule?
ELSIE
Onko Sylvi tytön isää jo ikävä?
KOHOSEN VAIMO
Isän pitäisi työstä tullessaan tuoda vähän leipää, jos onnistuu saamaan ja sitähän se Sylvi siinä odottelee.
ELSIE ymmärtämättä.
Leipää…Minulla on täällä jotain vielä parempaa… katsohan…
— Ottaa muhvinsa sisästä muutamia hienoja sokurileivoksia ja antaa ne
Sylville.
— Anna äidille ja Paavollekin niistä. Ne ovat paljon parempia kuin parhainkaan vehnäleipä.
KOHOSEN VAIMO
Eihän me vehnäleipää…Milläpä me sellaisia… Tavallista ruisleipäähän me…
ELSIE hiljaisesti.
Tavallista ruisleipää! Eikö teillä sitten ole…
KOHOSEN VAIMO
Ei. — — eikä ole ollut kolmeen päivään niin palaakaan —
ELSIE
Hyvä jumala…ei leipää kolmeen päivään…ja minä… Mitä te sitten olette syöneet?
KOHOSEN VAIMO
Perunoita, ja eilen keitimme viimeisistä jauhontomuista vähän velliä.
ELSIE hiljaisesti.
Onko…onko työläisiä tällä paikkakunnalla paljonkin sellaisessa asemassa?
KOHOSEN VAIMO
Voi, hyvä neiti, kyllä niitä on hyvin paljon…melkein jokikinen työläisperhe.
ELSIE
Minun täytyy vielä tänä iltana puhua siitä isän kanssa. Leipää lähetän teille niin pian kuin mahdollista. — Jääkää hyvästi! — Menee kiireesti.
KOHOSEN VAIMO puolittain itsekseen, puolittain Sylville.
Kyllä sillä tirehtöörin neidillä on hyvä sydän ja armelias luonto…
— Katsoo Sylvin ja Paavon sukkia. — Noin hienot sukatkin osti…Ne ovat maksaneet ainakin kaksi kokonaista päiväpalkkaa…
KOHONEN tulee työstä. Häntä seuraa teht. työmies Pohja, noin 45 v. Kumpikin ovat kehnosti ja ohuesti puetut vuodenaikaan katsoen. Kohosella nuorassa kimppuun sidottuna 4 tai 5 leipää.
SYLVI rientää isäänsä vastaan. Iloisena.
Onhan sinulla leipää, isä!
KOHONEN laskee leipäkimpun pöydälle.
Onnistuin vielä saamaan muutamia, mutta niidenkin hinta oli taasen kohonnut. — Menee tumin eteen lämmittämään palelevia käsiään ja kopistelee lunta puukengistään. — Kohosen vaimo taittaa leivästä palasen Sylville ja Paavolle. — Nuo puukengät eivät kelpaa mihinkään näin lumen aikana. Niiden pohjiinkin takertuu lumi paksuina kerroksina, joten lopulta kulku käy miltei mahdottomaksi. Saisipa ihminen vielä kerran oikeat kengät jalkoihinsa!
POHJA näyttää visaisia kenkiään.
Tuollaiset ne ovat minunkin kenkäni, vaikka olenkin entinen suutari. Mutta se joka on sanonut, että sepällä ei ole milloinkaan kunnollista puukkoa eikä suutarilla kelvollisia kenkiä, on sanonut syvän ja totisen totuuden.
KOHOSEN VAIMO kaataa kahvia.
Tulkaahan juomaan kahvia lämpimiksenne. Ei se tosin oikeata kahvia ole, mutta on ainakin sen näköistä. — Kyllähän ne kengätkin olisivat tarpeen, mutta ennenkaikkea tarvitsisit sinä vahvemman takin. Oikeata palttoota ei uskalla ajatellakaan.
KOHONEN
Ei uskalla, ei, siksi kallista on nykyisin kaikki vaatetavara, ja aina vain niiden hinnat kohoavat, niinkuin kaikkien muidenkin paitsi työmiehen työn. Työpalkat tulla laahustavat puolittain konttaamalla perässä, silmäkannon jälessä kaikista muista hinnoista. Ja kuitenkin sanotaan, että työväellä on juuri nyt suurempi valta kuin milloinkaan ennen. Ymmärrä sitten tämän maailman menoa.
POHJA
Sitä vain sanotaan niin, mutta todellisuudessa ei työväellä ole yhtään enempi valtaa kuin ennenkään. Liekö niinkään paljon.
KOHONEN
Kyllä nyt olisi jo aika ottaa köyhälistön ohjat käsiinsä, mutta miksi se ei ota niitä?
POHJA
Se ei pysty vielä ottamaan. — Osoittaa poikasta lattialla. — Mutta he kenties tulevat sen tekemään.
KOHONEN
Ei pysty…Miksi emme pystyisi? Me pystymme, jos niikseen tulee.
KOHOSEN VAIMO hellästi, hyväileväsi!
Lapsiraukat! Kunpahan teillä jo olisikin valoisampi elämän- taival kuin meillä on ollut! Mutta alku ainakaan ei näytä siltä. Sylvi raukankin täytyy pian jäädä pois koulusta. Ei hän siellä voi käydä tuollaisiin vaatteisiin puettuna. Jäätyyhän hän tielle.
SYLVI itkunsekaisella äänellä.
Äiti, älä jätä minua pois koulusta. Onhan minulla nyt näin hyvät kengät ja sukatkin kun tirehtöörin neiti antoi.
KOHOSEN VAIMO
Enhän minä sinua jättäisi, mutta sinä et tarkene kovemmilla pakkasilla niin pitkää matkaa kulkea, sinun muut vaatteesi ovat noin ohuet ja ihan hajoamaisillaan.
SYLVI
Kyllä niissä tarkenen, äiti. Minä juoksen. Ja keväthän nyt kohta tulee.
KOHOSEN VAIMO
Kyllä kevääseen on vielä pitkä aika, lapsi kulta.
SYLVI lukee vielä hetkisen äänettömänä ja alakuloisena, sitten menee hän pikkuveljensä kanssa viereiseen huoneeseen.
KOHONEN tuskallisesti.
En todellakaan ymmärrä mitä olisi tehtävä. Insinööri sanoi juuri viime viikolla, että palkkoja ei enää tulla korottamaan, ennemmin seisautetaan vaikka koko tehdas.
KOHOSEN VAIMO
Tekisivätköhän ne sen?
POHJA
Joutavia! Eivät ne rahamyllyään niin vaan seisauta.
KOHONEN
Sen nyt ymmärtää lapsikin olevan pelkkää peloittelua. Emme me niin tyhmiä ole, ettemme sitä ymmärtäisi. — Maailmansota, se on ollut pohjaton kärsimysten lähde työväenluokalle, mutta kultakaivos omistavalle luokalle. Tämänkin tehtaan tuotteet menevät niin kaupaksi, ettei kyetä läheskään täyttämään kysyntää ja hinnat kohoavat myötänään.
POHJA
Mutta siitä huolimatta eivät työläiset uskalla enää palkankorotuksesta hiiskahtaakaan.
KOHONEN
Sen jälkeen kuin Kalske eroitettiin tehtaasta ja lähti pois paikkakunnalta, ovat kaikki työläiset käyneet ikäänkuin aremmiksi ja olojensakin suhteen välinpitämättömämmiksi. Eivät he käy kokouksissakaan enää säännöllisesti ja kaikenlaiset joutavat nurkkatanssit ja kortinpeluu pyrkivät voittamaan jalansijaa, varsinkin nuorempien keskuudessa.
POHJA
Kalske oli reuna poika. Hänen vaikutusvaltansa niin vanhoihin kuin nuoriinkin oli erityinen jumalien lahja, joka on suotu vain aniharvoille.
KOHONEN
Myöskin oli hän luotettava. Kun hän jotakin sanoi, niin se sana piti ja hänen ohjeidensa mukaan sitä tavallisesti meneteltiinkin ja harvoin harhaan iskettiinkään. Hän oli kuin luotu johtajaksi ja ohjaajaksi. Herrojen suosikki hän ei kuitenkaan ollut, vaikka olikin taitava työmies.
POHJA
Eipä tietenkään. Kalske ei ollut mikään lautasen nuolija, jollaisia herrojen suosikit tavallisesti ovat.
Sarkki ja muutamia nuorenpuoleisia miehiä tulee kiihtyneinä ja taistelunhaluisina.
SARKKI
Nyt on itse piru irti…!
KOHONEN
Kuinka niin…?
POHJA
Mitä sitten on tapahtunut?
KOHOSEN VAIMO leikillisesti.
Ovatko pojat nähneet mörköjä metsätiellä tänne tullessaan?
SARKKI
Emme me vielä, mitään nähneet ole, mutta kuullellet sitä enemmän.
KOHONEN
Mitä te sitten olette kuulleet?
SARKKI
Nyt ovat herrojen perustamat ja heidän eduskunnassa laillisiksi julistamat n.k. suojeluskunnat alkanehet sotaisen liikehtimisensä monissa paikoin maata. Varsinkin pohjanmaan pitäjissä ja Viipurin tienohilla ovat ne jo ryhtynehet avoimehen aseellisehen toimintahan työväen perustamia punakaarteja vastahan.
KOHONEN
Lieköhän siinä oikein tosi kysymyksessä?
SARKKI
Totta se on, sitä ei enää tarvitse epäilläkähän. Nyt on vain kysymys siitä, ottaako työväenluokka taisteluhansikkahan vastahan, vai antautuuko se heti armoille ilman taistelua.
ÄÄNIÄ
Särkin mukana olevien miesten joukosta.
— Mekö rupeaisimme lahtareilta armoa rukoilemaan!
— Emme ikinä!
— Yksimieliseen vastarintaan on ryhdyttävä!
KOHONEN alentaen ääntänsä.
Eihän meillä ole aseitakaan.
SARKKI myöskin hillitysti.
Tänä iltana on kirkonkylän työväentalolla kokous, jossa päätetähän aseiden hankinnasta tämän seudun työväestölle.
KOHOSEN VAIMO tuskallisesti.
Hyvä jumala, mitähän tästä vielä lopuksi tuleekaan… Minulla on ollut niin synkkiä aavistuksia jo kauan aikaa. — Ja Anuakin on parastaikaa kirkonkylällä. Kunhan ei hänelle mitään tapahtuisi. Menen katsomaan jos häntä jo jäällä näkyisi. — Pukee vähän joitain kehnoja päällysvaatteita yllensä ja menee ulos. Kun hän avaa oven syöksähtää raju tuulenpuuska sisälle huoneeseen ja myrskyn kohina ja luulen vongunta kuuluvat hyvin voimakkaina.
KOHONEN
Sinne kokoukseen olisi pitänyt täältäkin kulmalta mennä muutamia ymmärtäväisiä ja harkintakykyisiä miehiä.
SARKKI
Muutamia miehiä tehtahalta sinne kyllä menikin. He lupasivat vielä tänä iltana tulla ilmoittamahan, jos siellä jotakin tärkeämpää päätetähän. Oli meilläkin aikomus sinne mennä, mutta emme päässehet ajoissa lähtemähän.
POHJA
Olisipa vain Kalske tällä seudulla. Hän kyllä tietäisi, mitä olisi tehtävä.
KOHONEN
Hänen kaiteistansa miestä me nyt todellakin tarvitsisimme.
SARKKI
Kalske oli tosin mitä parahin toveri ja älykäs — mutta hän luotti liijaksi niihin kaikenlaisihin herrojen konsteihin, eduskuntahan ja sen sellaisihin…
POHJA
Mutta onhan eduskunnasta ollutkin arvaamattoman paljon hyötyä koko työväenluokalle.
KOHONEN
Viime vaaleissa tosin hävisimme, mutta…
SARKKI
Eduskunnat ja muut sellaiset kunnat ovat niitä herrojen ja narrien laitoksia. Aina niissä ovat porvarit kenkkuilemassa yrittipä työväki mitä tahansa. Vaaleissa tosin hävisimme, jumal'auta, mutta se on pieni asia ja meitä on visailunkin enemmän kun oikein tosi tulee.
KOHOSEN VAIMO tulee ulkoa.
Siellä on hirveä ilma. Lumi lentää hurjana ryöppynä koskien kasvoihin kuin tuhansien teräsneulöjen pistot. — Kuinkahan Anna siellä selviää?
KOHONEN
Lumimyrskystä Anna kyllä selviää, ellei muuta estettä satu. Ulkoa alkaa kuulua jalkojen töminää ja puheen ääniä. Kohonen kuuntelee. — Luulen hänen jo tulevankin.
SARKKI
Sieltä tulee useampiakin.
ANNA noin 23-vuotias, huomattavan kaunis, vaaleaverinen, tulee Kalske mukanansa. Iloisena ja innostuneena.
— Katsokaahan kenet minä tuon mukanani! Lapasin hänet tuolla tiellä ja sain kuin sainkin hänet lähtemään mukaani, vaikka hän ensin estelikin.
KOHONEN ilostuneena.
Kalskeko! No, terve! Siinä mies missä mainitaan! Mikä sinut nyt tänne on lennättänyt?
AARNE KALSKE kättelee kaikkia.
ÄÄNIÄ
— Terve!
— Vielä sinäkin elät!
POHJA kätellen Kalsketta. Sydämellisesti.
Terve, poikani! Sinua juuri olemme kaivanneet.
AARNE KALSKE
Miksi minua…
KOHONEN
Ohjaajaksemme ja neuvonantajaksemme.
KOHOSEN VAIMO
Kuinka te pääsitte lainkaan liikkumaan sellaisessa hirveässä ilmassa?
ANNA
Minulla oli sukset. En älynnyt heti kotoa lähtiessäni ottaa suksia, mutta onneksi sain Kantolasta jo mennessäni sukset lainaksi.
SARKKI Kalskeelle.
Missä sinä nykyisin olet oleskellut, kaupungissako, vai…?
AARNE KALSKE
Enimmäkseen siellä…Mutta jätetään nyt sellaiset, meillä on paljon tärkeämpiä asioita.
ÄÄNIÄ
Puhu, puhu!
SARKKI
Niin, annappa kuulua, mitä sinulla on sydämelläsi.
AARNE KALSKE
Liian kireälle jännitetty jousi on vihdoinkin katkennut. — Kaikkialla, eteläisissä osissa maata, on syttynyt avoimia aseellisia taisteluja työväestön ja porvariston välillä. Ne alkoivat tänä aamuna ja kulovalkean tavoin ovat ne levinneet kylästä kylään ja kaupungista kaupunkiin. Pääkaupungissa otti työväestö jo edellisenä yönä käsiinsä kaiken vallan ja työväestön valitsema johtava komitea määräsi hallituksen jäsenet vangittaviksi. Nämä olivat kuitenkin hiukkasta ennemmin ehtineet paeta kaupungista jonnekin pohjoiseen.
KOHONEN
Mitenkä läheisessä kaupungissa yleensä suhtaudutaan nykyiseen tilanteeseen ja tapauksiin? Ovatko mielet kylläkin kiihtyneitä?
AARNE KALSKE
Mieletkö kiihtyneitä…?
Melkein kuiskaten, mutta voimakkaasti ja pontevasti.
— Siellä on aseellinen vallankumous täydessä käynnissä. Se alkoi tänä aamuna. Kaikki työt ovat seisauksissa ja työväestö on julistanut täydellisen diktatuurin.
KOHONEN hypähtäen kiivaasti ylös:
Meidän on heti ryhdyttävä joihinkin toimenpiteisiin!
SARKKI
Ja nyt on toimittava ripeästi, yksi vuorokausi voipi merkitä paljon!
ANNA
Missään tapauksessa emme näin lähellä kaupunkia ja tiheässä asutusseudussa voi jäädä toimettomiksi ja välinpitämättömiksi.
ÄÄNIÄ
Emme voi! — Emme!
AARNE KALSKE
Kuinkahan monta kelvollista miestä saisi tältä paikkakunnalta kokoon?
KOHONEN
Ehkä noin satakunta, luulisin.
AARNE KALSKE
Se riittäisi aivan hyvin näin aluksi. Mutta ennen kaikkea pitäisi ne olla rohkeita ja uljaita, sekä luotettavia ja varmoja työväenjärjestöjen jäseniä. Roistoja ja huligaaneja emme huoli joukkoomme. — Onkohan paikkakunnan porvarien kaarti hyvinkin aseistettu?
KOHONEN
Kyllä niillä aseita on, vaikka ne koettavat niitä meiltä työläisiltä salata.
SARKKI
Entä meillä työläisillä? Onko meillä aselaista tietoa?
POHJA
Kyllä se aseen saa, joka lyödä tahtoo.
AARNE KALSKE
Aseita kyllä on kun vain saadaan kelvollisia miehiä niitä käyttelemään.
KOHOSEN VAIMO
Eiköhän olisi parempi, ettei lainkaan tartuttaisi aseisiin, sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.
AARNE KALSKE
Tietysti se olisi parempi. Minä olen ensimäinen sen myöntämään. Mutta ellemme nyt nouse vastarintaan, niin joudumme kokonaan porvarien armoille ja menetämme nekin saavutukset, joita viime aikoina olemme onnistuneet valtaamaan.
ANNA tulisesti.
Ja jos ei mitään uskalleta, ei myöskään mitään voiteta. Ja nyt on uskallettava jos koskaan. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen!
AARNE KALSKE
Sanoit aivan oikein, Anna. Hukkukoon sitten jos on hukkuakseen!
KOHOSEN VAIMO
Niin…en minä niitä asioita paljon ymmärrä, mutta että vallan pyssyjen kanssa toisiaan vastaan…Se tuntuu niin kamalalta ajatellakin. Ja jospa sillä keinoin edes saataisiin tämä työläisten kurja ja viheliäinen elämä vähänkin paranemaan, niin silloin voisi sodankin tuottamat kärsimykset vielä kestää, mutta jos yrityksemme epäonnistuu, niin entä sitten…?
KOHONEN
Tämän kurjemmaksi ei olomme enää voine tulla, kävipä miten tahansa.
SARKKI
Ja tapauksien kulkua emme enää voi saada kääntymähän, vaikka tahtoisimmekin. On vain nopiasti toimittava, että päästähän alkuhun. Pitäisi saada tietohomme, mitä kirkonkylän työväentalolla päätettihin. Sinne meni useita miehiä tältäkin kulmakunnalta. Lienevätköhän jo palasinehet.
AARNE KALSKE
Niiltä miehiltä pitäisi vielä tänä iltana saada tieto kokouksen päätöksistä.
Kohosen vaimo menee viereiseen huoneeseen.
ANNA
Minä otan sen hankkiakseni.
SARKKI
Odotahan, minä kirjoitan luettelon heidän nimistänsä. — Kirjoittaa ja antaa sen Annalle.
AARNE KALSKE
Ja koeta toimia ripeästi!
ANNA
Ole huoletta. Hyvin pian olen jälleen täällä. — Menee kiireesti.
AARNE KALSKE jää katsomaan Annan jälkeen.
Kelpo tyttö, tulinen, rohkea ja innostunut. Oikea taistelijatyyppi. Hän kelpaisi esimerkiksi monelle kokeneemmallekin työväenluokan taistelijalle.
KOHONEN
Nuoret juuri ovatkin taistelijoita. Nykyisin seuraavat tapaukset toisiaan niin nopeasti, että meidän vanhempien on hyvin vaikeata, toisinaan miltei mahdotontakin, seurata täydelleen mukana. Mutta te nuoret, te olette joustavampia ja rohkeampia ja teillä on enemmän tietoja, vaikka kokemusta puuttuukin. Sentähden teidän nuorten on asetuttava johtamaan toimintaamme ja tarkoin huolehdittava siitä, että koko työväenluokan onni on kaikissa teoissa ainoana päämääränä.
AARNE KALSKE miettivästi.
Vuorenraskas on se edesvastuu, joka nykyisinä kohtalokkaina aikoina painaa työväenluokan eturivissä kulkevien hartioita. — Usein välähtää mieleeni kysymykset: Oletko sinä kyllin laajanäköinen, kyllin uhrautuvainen voidaksesi ottaa jonkin osan tästä edesvastuusta kantaaksesi? — Sitten tämä viimeisin askel… Onko se oikea? Onko se köyhälistölle kokonaisuudessaan onneksi vai turmioksi? — Lyhyt äänettömyys.
POHJA
Kaikki merkit viittaavat siihen, että ihmislasten on vielä kuljettava monien tuskien ja koettelemuksien läpi ennenkuin todelliset elämänarvot niille vaikenevat. — Onneksi en tämän askeleen usko olevan, mutta näköpiirin laajentamiseksi ja kokemuksien hankkimiseksi on se nähtävästi välttämätön.
AARNE KALSKE
Työväenluokan tie kautta vuosisatojen on aina, ollut tuskien tie. Ja kumminkin on se aina alistunut, aina armoille antautunut. Nyt sillä on toinenkin tie edessä. Tuskien ja kärsimysten tie sekin, mutta se on ainakin kunniakas…yljäs…Ja sen tien päässä siintää, tosin himmeänä ja utuisena, mutta kumminkin mahdollisena, onnellisempi, oikeudenmukaisempi yhteiskunta.
KOHONEN
Paljoa emme sillä tiellä voi menettää, jos menetämmekin, mutta voittaa voimme paljonkin.
AARNE KALSKE
On kuitenkin yksi kysymys: Olemmeko kyllin voimakkaita, kyllin uhrautuvaisia, kyllin valistuneita, sanalla sanoen pystyviä sitä tietä kulkemaan? Toisinaan sitä epäilen. — Äänettömyys. Hypähtää pontevasti ylös. Tulisesti. — Pois kaikki epäilykset ja synkät mietelmät! Arpa on jo heitetty. Meidän täytyy kulkea juuri sitä tietä ja meidän täytyy voittaa!
Anna ja muutamia miehiä tulee.
SARKKI
Nopiasti sinä, Anna asiasi toimititkin.
ANNA
He tulivat jo tuolla tiellä vastaani. Olivat tulossa tänne. — Miehet kättelevät Kalsketta toverillisen ystävällisesti ja sydämellisesti.
ÄÄNIÄ
— Terve, toveri!
— Tervetuloa joukkoomme!
— Johtamaan toimintaamme!
AARNE KALSKE
Millainen on asema? Mihin toimenpiteisiin päätettiin ryhtyä?
ANNA ehättäen ennen miehiä.
Naapuripitäjässä kuulun olevan parhaillaan tulinen taistelu käynnissä, ja meidän tehtävämme täällä on näinollen ilman muuta selvä.
KOHONEN kiihkeästi.
Siis nopeaan ja tarmokkaaseen toimintaan ennenkuin on myöhäistä.
ÄÄNIÄ
Annan mukana, tulleiden miesten joukosta.
— Aivan niin!
— Niin päätettiin!
SARKKI
Vihdoinkin oikea ote! Naapuripitäjässä jo tulinen taistelu käynnissä! Ja mekö tällä tienoholla sitten seisoisimme yksin toimettomina, lampahannahkaisina syrjästäkurkistelijoina. Emme jääkään. Toimehen ja heti paikalla!
AARNE KALSKE
Entä te toiset? Mitä te arvelette?
KOHONEN varmasti.
Minä ainakin liityn mukaan täydestä sydämestäni.
ÄÄNIÄ
— Myöskin minä!
— Ja minä! — Ja minä!
— Kaikki mukaan!
SARKKI
Yksikään ei saa jäädä pois.
POHJA
Toverit — sanon rehellisesti mielipiteeni — minä en voi näin ilman muuta, aseellista toimintaa hyväksyä. Ensinnäkin se sotii vastaan meidän periaatteitamme ja inhimilliseltäkin kannalta katsoen…
SARKKI
Mene merehen periaatteinesi ja inhimillisyyksinesi! Ne eivät ole mädännehen perunan arvoisia lahtarien kiväärien suun edessä.
ÄÄNIÄ
— Aivan oikein!
— Sarkki on oikeassa!
POHJA
Kehoitan teitä, toverit… harkitkaa tarkoin… Tilanne ja olosuhteet eivät nyt ole lainkaan sopivat aseihin tarttumiselle.
SARKKI
Vaiti, pahan ilman lintu! Sinunkaltaisiesi mielestä eivät tilanne ja olosuhtehet ole milloinkahan sopivat.
POHJA
Mutta koska asiat nyt vielä ovat näin karkealla kannalla ja koska jo lähes parikymmentä vuotta olen ollut mukana kaikissa herroja vastaan tähdätyissä pyrkimyksissä, niin seuraan mukana nytkin vaikka tiedänkin, että syöksymme kohti turmiotamme, mutta tovereilleni kohtalo olkoon minunkin kohtaloni.
ÄÄNIÄ
— Oikein Pohja!
KOHONEN
Se on miehen puhetta.
AARNE KALSKE
Ja mitä merkitsevät yksilöiden kohtalot koko työväenluokan onnen rinnalla! Yksilö hävitköön kun vain suku säilyy. Sitäpaitsi on peräytyminen myöhäistä. Aseellinen taistelu on ainoa mahdollinen keino nykyisissä oloissa. Mutta se painakaa tarkoin mieliinne, että tie, jolla nyt aiomme astua, ei ole kukilla siroiteltu. — Ryhdytäänkö siis ase kädessä puolustamaan oikeuksiamme ja vapauttamme?
ÄÄNIÄ innostuneita, kiihoittuneita, uhkaavia ja pontevia.
— Ryhdytään! — Ryhdytään!
— Hyvä! — Hyvä!
AARNE KALSKE
Siis ase kädessä?
ÄÄNIÄ
— Niin, niin!
AARNE KALSKE
Voittoon tai kuolemaan?
ÄÄNIÄ
— Voittoon tai kuolemaan!
AARNE KALSKE
Hyvä! Ja joka tämän valan unohtaa, hänen ylitsensä langetkoon koko työväenluokan ikuinen kirous! — Nostaa kätensä.
ÄÄNIÄ
— Niin tapahtukoon!
AARNE KALSKE
Väliaikainen johtaja on myöskin valittava, jonka käskyjä ja määräyksiä jokaisen on ehdottomasti noudatettava kunnes Vakinainen päällikkö voidaan valita.
ANNA
Kalske päälliköksi!
ÄÄNIÄ
— Hyvä, hyvä!
AARNE KALSKE
Miettikäähän tarkoin! Näissä olosuhteissa en ehkä ole sopiva… Olen liian omavaltainen ja myöskin vaadin ehdotonta kuuliaisuutta.
POHJA
Kaiken toimintamme ehdoksi asetan, että Kalske ottaa johdon käsiinsä.
ÄÄNIÄ
— Kalske päälliköksi!
— Hyvä! Hyvä!
AARNE KALSKE
Ja nyt joukkoamme lisäämään!
SARKKI
Entä asehet?
AARNE KALSKE
Niistä huolehdin minä. Viisi tai kuusi miestä lähtee nyt heti minun mukanani. Te toiset jäätte tähän ympäristölle pitämään vartiota, ettei mitään yllätyksiä tapahdu ja odottamaan tarkempia määräyksiä ja toimintaohjeita.
SARKKI intohimoisen tulisesti.
Nytkö…nytkö siis minun suuri ja salainen unelmani alkaa toteutua. Työväenluokan aseellinen vallankumous! Mikä suuri ja mahtava ajatus tuohon lauseheseen kätkeytyykään! Juuri sitä tietä käy työväenluokan vapahdus.
Menevät.
KOHOSEN VAIMO tulee viereisestä huoneesta tuskan ja kauhun vallassa.
Uni ei tule vaikka kuinka yrittäisin, niin olen levoton ja pahojen aavistuksien vallassa. Kunhan ei tästä kaikesta olisi seurauksena jotakin vielä kauheampaa kuin mitä näihin asti olemme saaneet kokea.
SYLVIN ääni kuuluu viereisestä huoneesta.
Äiti, mihin sinä menit?
KOHOSEN VAIMO
Täällä minä olen, lapseni.
SYLVI
Minun on niin kylmä ja peloittaakin täällä yksin pimeässä.
KOHOSEN VAIMO askartelee jotakin.
Eihän siellä mitään pelättävää Ole, ja hyvin pian minä tulen…Nuku nyt vain rauhallisesti. — Hetken äänettömyys.
SYLVI hätäisesti.
Äiti, tule katsomaan — — pian!
KOHOSEN VAIMO
Mitä sitten?
SYLVI
Suuri punainen loimu näkyy tuolta kaukaa…metsän takaa.
KOHOSEN VAIMO rientää viereiseen huoneeseen. Kuuluu hänen kauhistunut huudahduksensa.
Hyvä jumala! Se on tulipalo. Koko taivaanranta on yhtenä tulimerenä!
ANNA tulee hätääntyneenä.
Ei täällä olekaan ketään. —
Kohosen vaimo tulee kiireesti viereisestä huoneesta.
ANNA
Vimmattu taistelu riehuu parhaillaan Jylkin kartanossa ja sen ympäristöllä. Kartanon päärakennus palaa. Muuan punaisten lähetti tuli äskettäin tänne pyytäen lähettämään kiireesti apua. — Kunhan Kalske vain pian tulisi!
KOHOSEN VAIMO
Jumala armahtakoon meitä viheliäisiä ihmisparkoja, millaisia aikoja olemme joutuneet elämään!