ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Piha. Vasemmalla kaksi rakennusta, toinen pieni, maaperässä mataloine portaineen, perimäinen talo on korkeampi, sievästi rakennettu, että se huomattavasti eroaa muista. Keskellä vasenta sivua talojen välissä portti. Oikealla sivulla etualalla korkea lauta-aita, jossa muutamassa kohtaa on lauta poikki, että on kapea, ihmisen mentävä aukko. Aidasta perälle päin ulkohuonerakennuksia sekä perempänä pieni asuinrakennus. Perällä säleaita, jossa on portti. Aidan takaa näkyy matalaa rantaa. Ulompana ulapalle aukeava meri.
Keskellä pihaa laajakehyksinen kaivo. Siitä oikealle laudanpäistä ja laatikoista rakennettu poikain leikkilaiva, jonka keulassa on nimi: Suomi.
KALLE, HEIKKI, JUSSI ja muita poikia on laivassa. Jussi, pienin pojista, »sydvästi» päässä, avojaloin, puserotta, housut yhden viilekkeen varassa ja takaa rikki, että paidanhelma on ulkona repeimestä.
KALLE (komentavasti). Hiivatkaa ankkuri!
POJAT (hinaten ankkuria laulavat).
Meripoika merellä ja maalla,
Meripoika kannella ja raalla,
Meripoika oo oli ohi ooo.
Meripoika rajullakin säällä,
Meripoika hurtilla on päällä,
Meripoika oo oli ohi ooo.
KALLE. Ruori styyrpuuriin.
HEIKKI (matkien komentoa). Ruori styyrpuuriin.
KALLE. Mikä on kompassisträki?
HEIKKI. Uest-bai-saut.
KALLE. Eallaa.
HEIKKI. Eallaa.
KALLE. Sträki?
HEIKKI. Uestsautuest.
KALLE. Eallaa.
HEIKKI. Eallaa.
KALLE. Sträki?
HEIKKI. Sautuest-bai-uest.
KALLE. Fallaa vielä.
HEIKKI. Fallaa vielä.
KALLE. Sträki?
HEIKKI. Sautuest-bai-saut.
KALLE. Stödii!
HEIKKI. Stödii!
POJAT (laulavat).
Kapteeni katsoi horisonttikin,
Siellä pilvi paltava, oli myrsky alkava.
Kapteeni katsoi horisonttihin,
Hei, nyt, poiat, reivaamaan!
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina
Eikä surut meitä paina,
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!
Yksitoista miestä meni mastohon
Ja kaksi ruorihin sekä kuusi pumppuihin.
Yksitoista miestä meni mastohon,
Heitä aallot huuhteli.
ANNA tulee laulun aikana oikeanpuolisesta talosta kaivolle veden nountiin.
KALLE. Tehkää pramseili.—Reivatkaa märsseili. Ottakaa mesaani pois.
Pojat puuhailevat laivassa purjeita kooten ja muissa toimissa.
ELVIIRA tulee peräportista ja nousee kulmatalon portaita.
ANNA. Elviira! Menetkö tapaamaan Eevaa? Hän on kirkossa.
ELVIIRA (tulee kaivolle). Kuule, Anna. Ei se olekaan komesrootin Patria, joka Merenkurkussa on tehnyt haaksirikon, vaan Toivo. Eikä ketään ole hukkunut.
ANNA. Minä jo tiedän.
ELVIIRA. Tietääkö Eeva?
ANNA. Jo eilen illalla hän sai kuulla.
ELVIIRA. Mitäs Eeva, kun oli turhaan itkenyt?
ANNA. Tietysti oli iloinen.
ELVIIRA. Tiedätkö, ketä hän oikeastaan itki?
ANNA. Setäänsä, kapteeni Junkkaa.
ELVIIRA. Eihän kapteeni Junkka ole hänen oikea setänsäkään, kummisetä vain.
ANNA. Niin on, mutta on Eevalle kuin isä ja niin hyvä, että harva isä.
ELVIIRA. Eikö Eeva ole sinulle sanonut, ketä hän rakastaa?
ANNA. Ei.
EEVA on pujottautumassa aidan raosta oikealta ja purskahtaa nauramaan.
ELVIIRA. Mutta katso sinä, Anna, minkälainen kummittelija tuo Eeva on!
ANNA. Mitä teitä sinä, hyvä ihminen, kuljet?
EEVA. Niinpä tuntuu kuin kulkisin neulan silmästä. Olisi käynyt hullusti, jos minulla olisi ollut krinuliini!
ANNA. Etkö sinä olekaan ollut kirkossa?
EEVA. Olen minä ollut kirkossakin.—Terveisiä kirkosta.—Mutta sieltä palatessani jouduin synnin retkille.
ELVIIRA. Missähän se on ollut?
EEVA. Friiuulla.
ELVIIRA. Herra siunatkoon, kirkosta friiuulle! Voi kauheaa! Siitä ei ole hyvät seuraukset.
ANNA. Ja Elviira se kaikki totena tonkaisee. Eeva on tietysti ollut taas piilosilla jonkun pienen pojan kanssa.
ELVIIRA. Sopiiko se aikaihmiselle syntymäpäivänään?
EEVA. Ei se ollut pieni poika, vaan Onnen kapteeni.
ELVIIRA. Oletteko te ennestään tuttuja?
EEVA. Emme.
ANNA. Missä sinä hänen kanssaan olit?
EEVA. Kuljimme pitkin katuja.
ELVIIRA. Mitä te puhelitte?
EEVA. Emme puhelleet mitään. Minä kuljin edellä, hän asteli jälessä.
ELVIIRA. Sepä sitten friiailua!
EEVA. Aivan oikeaa friiailua.—Juuri kun minä laskeuduin kirkon portaita, kulki hän mammansa ja sisarensa kanssa katuviertä ohi. Mutta kun ensimäisestä kadunkulmasta käännyin, huomasin kapteenin tulevan jälessäni. Ja aina kun poikkesin toiselle kadulle, poikkesi hänkin. Luulin, että hänellä on matka tänne Pasanterin luo pestausasioissa. Pisti päähäni tehdä tarpeeton mutka, hän seurasi kuin varjo. Ja niin me sitten kuljimme jonkun aikaa mutkitellen jos miten.
ANNA. Minne hän sinusta lopuksi jäi?
EEVA. Parhialan talon nurkkaan seisomaan ja odottamaan minua.
ANNA. Sinä eksytit hänet?
EEVA. Niin. Laskeakseni hänet ohitseni pistäysin Elviiraa tapaamaan. Mutta teillä ei ollut ketään kotona. Minulle ei muu neuvoksi kuin puikkelehtia palosolia myöten tänne.
ANNA. Ai ai, Eeva! Hän on sinuun rakastunut.
ELVIIRA. Rakastunut! Kyllä kai rikkaan komesrootin poika saa minkä herrastytön tahansa.
ANNA. Miksei, mutta jospa hän ei huoli. Hänen mammansa ei pidä herrastytöistä lainkaan. Sen olen kuullut hänen omasta suustaan viime talvena, kun olin siellä neulomassa.
ELVIIRA. Mitä hän sanoi?
ANNA. Huonolla suomenkielelläänkin hän osasi panna pataluhaksi jokaisen, josta tuli kysymys. Ja ylisummaan hän sanoi: Kaikki herskapityttö tämä kaupungis olla kalppeas ja vetteläs ku yks eipaistettu kringuli.
ELVIIRA. Mutta kuulkaa miten hassua! Viime viikolla komesrootin rouva tuli minua vastaan, pysähdytti minut ja kysyi: Kenen on sinä tyttö?— Minä vastasin, että luotsioltermanni Parhialan. Mutta ei hänellä ollut sen enempää asiaa, taputti minua poskelle ja sanoi: Hyvästi, kaunis tyttö.
EEVA. Kas niin! Elviira valtaa minulta Onnen kapteenin!
ONNEN HERRA tulee näkyviin oikealta perältä kulkien aidan taitse vasemmalle. Hän pysähtelee ja katselee kuin paikkaa tunnustellen ja katoaa vasemmalle.
ANNA. Katsokaa, tuolla hän menee. Hän katselee sinun asuntoasi, Eeva.
EEVA. Ei hän tiedä minun asuntoani, vaan hakee Pasanteria, joka on koettanut pestata miehiä Onneen.
ELVIIRA. Hän siis tulee tänne.
ANNA. Mutta Pasanteri ei näy olevan kotona. Ei ole vielä tullut kirkosta.
EEVA. Sittenpä on mainio tilaisuus tehdä kapteenin kanssa tuttavuutta.
ELVIIRA. Mutta jos hän ei tulekaan tänne, vaan menee ohi?
EEVA. Se olisi suuri vahinko, sillä minulla olisi hänelle tärkeää asiaa.
ELVIIRA. Mennään seisomaan portille.
EEVA. Se ei passaa.—Mutta lauletaan »Onnen herran laulu».
ANNA. Oletko kerrassaan hullu? Joka kuuluu olevan kauhean vihainen tuosta laulusta. Ei siedä Onnen herran nimeäkään enempää kuin härkä punaista vaatetta.
EEVA. Silloinpa hän varmasti tulee. Pojat, laulakaa se Onnen herran laulu, niin saatte lakeria!
ANNA (ottaa vesiastiansa). Minä kumminkin lähden tieheni. (Menee oikeanpuoliseen taloon jääden kurkistelemaan.)
POJAT (laulavat).
Onni laiva Pohjanmerta sinne tänne seilas,
Styyry nukkui humalassa, kapteen' maita peilas:
Liiverpuuliks' paikan luuli,
Hampuriksi rannass' kuuli.
ONNEN HERRA tulee sivuportista ja keppi tanassa syöksyy poikia kohti. Pojat keskeyttävät laulunsa ja piiloutuvat laivaansa. ELVIIRA pelästyneenä juoksee Annan luo.
EEVA (joka on ollut kaivon takana, astuu Onnen herran tielle). Minnekä nyt?
ONNEN HERRA (hölmistyen). Oletteko te täällä?
EEVA. Ettekö minua näe?
ONNEN HERRA. Minulle neuvottiin, että tämä on Pasanderin talo.
EEVA. Niin onkin.
ONNEN HERRA. Mutta mikä se olikaan sen talon nimi?
EEVA. Minkä talon?
ONNEN HERRA (viitaten vasemmalle). Tuolla päin.
EEVA. Siellä on monta taloa.
ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa, josta katsoo). Muuan pikku poika sanoi, että se on Parhialan talo.
EEVA. Parhialan talo on tuolla päin. (Osoittaa oikealle.)
ONNEN HERRA. Niitä siis on kaksi.
EEVA. En usko.
ONNEN HERRA (katsoo kirjaansa). Se poika sanoi, että siinä asuu luotsi
Parhiala.
EEVA. Aivan oikein.
ONNEN HERRA. Kaksi lasta.
EEVA. Kaksi lasta, niin.
ONNEN HERRA. Yksi poika, merellä.
EEVA. Niin. Herra häntä varjelkoon.
ONNEN HERRA. Yksi tytär, Elviira, kotona.
EEVA. Pikku poika on selittänyt oikein ja tarkasti.
ONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg. Komersroodi Ramberg on minun pappani.—Minun mammani tykkää teistä.
EEVA. Eihän komesrootin rouva tunne minua.
ONNEN HERRA. Ei hän tiedä nimeänne ja kuka olette. Kun näimme teidät kirkon portailla, niin mamma sanoi: Wilhelm, ota nyt selko, missä hän asuu ja kuka hän on.—Minä en uskaltanut tulla kadulla teiltä kysymään, pelkäsin että pahastutte.
EEVA. Ettekö olekaan enää vihassa?
ONNEN HERRA. En, en lainkaan. Näytänkö minä siltä?
EEVA (huutaa laivalle päin). Pojat, ei teidän tarvitse pelätä. Ei kapteeni ole vihassa, se oli vain leikkiä. Tulkaa pois, kapteeni antaa teille lakerirahaa.—(Onnen herralle.) Eikö niin?
ONNEN HERRA. Niin, tulkaa vain pojat tänne, minä annan lakerirahaa.
Pojat nouseskelevat laivasta.
ONNEN HERRA. Kuka teistä on kapteeni?
KALLE. Minä olen kapteeni.
ONNEN HERRA. Minä annan rahan kapteenille. Ostakaa lakeria ja jakakaa keskenänne.
KALLE. Oolrait, verivel.
ONNEN HERRA. Tuossa on.
KALLE. Kiitoksia paljon.—Pojat, tulkaa! Mennään apteekista ostamaan lakeria.
Pojat Kallen jälessä juoksevat sivuportista.
EEVA. Minulla olisi tärkeää kysyttävää kapteenilta. Halutti jo kadulla kysyä.
ONNEN HERRA. No, kysykää vain.
EEVA. Milloin tulee komesrootin Patria laiva?
ONNEN HERRA. Patria on jo tullut.
EEVA (hämmästyy aivan kuin säikähtäen). Onko Patria jo tullut?
ONNEN HERRA. Se tuli tänä aamuna, aamurummun aikaan.
EEVA (tavattomasti riemastuen). Hurraa, me nuoret meripoiat! (Hypähtää laivan kannelle ja huiskuttaa pikkuliinaansa ulapalle päin.) Terve tuloa, terve tuloa!
ONNEN HERRA (nolostuneena.) Patriassa siis on joku poika, jota te olette hartaasti odottanut?
EEVA. Niin on. Minä kerran sain tuliaisiksi näin kauniita pikkuliinoja.
Katsokaas.
ONNEN HERRA. Onhan se kaunis tuokin. Mutta jos minä saan tuoda tuliaisia neitsy Elviiralle—
EEVA (purskahtaen nauramaan). Neitsy Elviiralle!
ONNEN HERRA. Saanko minä sanoa vain Elviiraksi?
EEVA. Kuulkaa, kapteeni, osaatteko panna kolme luutaa yhteen varteen?
ONNEN HERRA. En, en minä osaa. Voiko niitä niin monta panna yhteen varteen? Olisipa hauska nähdä, miten se käy.
EEVA. No, kapteeni on luuta.
ONNEN HERRA. Minäkö luuta?
EEVA. Paremman puutteessa, ja minä olen toinen. Istukaa tuohon kaivon kannelle.
ONNEN HERRA. Mitä Elviira meinaa?
EEVA. Pelkäättekö kaivoa? Merikapteeni!
ONNEN HERRA. En minä pelkää. (Istuutuu.)
EEVA (istuutuen viereen). Me olemme nyt pari.
ONNEN HERRA. Pariko?
EEVA. Niin, luutapari.
ONNEN HERRA (nauraen mielihyvän naurua). Luutapari.
EEVA. Käsketään tuolta yksi tyttö kolmanneksi.
ONNEN HERRA. Ei käsketä, minusta on hauskempi kahden Elviiran kanssa.
EEVA. Tässä ei ole vielä kolmea luutaa. (Huutaa.) Hoi, sinä kaunis tyttö, tule tänne, joutuin!
ELVIIRA (rientäen kaivolle). Mitä minulle on asiaa?
EEVA. Istu tuonne toiselle puolen.
ELVIIRA. Mitä varten? (Istuutuu.)
EEVA. Kuulkaa, kapteeni Ramberg. Yhteen varteen ei voi panna kolmea luutaa.
ONNEN HERRA. Sitähän minäkin.
EEVA. Valitkaa nyt parinne, kapteeni. Kumpaa te rakastatte, Eevaa vai
Elviiraa?
ONNEN HERRA. Elviiraa!
EEVA. Siinä sen nyt kuulit, Elviira! Te siis olette pari, ja minä poistun. Kiitoksia hauskasta seurasta. (Menee Annan luo ja sitten tämän kanssa kulmataloon.)
ONNEN HERRA (pitkän hölmistymisen jälkeen). Onko hänen nimensä Eeva?
ELVIIRA. On.
ONNEN HERRA. Onko hänellä veljiä?
ELVIIRA. Ei ole veljiä eikä sisaria.
ONNEN HERRA. Teidän nimenne on Elviira?
ELVIIRA. Niin.
ONNEN HERRA. Asutte Parhialan talossa?
ELVIIRA. Niin.
ONNEN HERRA. Ja sukunimenne on Parhiala?
ELVIIRA. Niin.
ONNEN HERRA. Kaksi lasta?
ELVIIRA. Kaksi lasta?
ONNEN HERRA. Yksi poika merellä?
ELVIIRA. Herra hyvästi varjelkoon!
ONNEN HERRA. Minä huomaan, että on tullut erehdys. Minä tarkoitin äsken neitsy Eevaa.
ELVIIRA. Mutta minulla ei ole yhtään poikaa, ei maalla eikä merellä!
ONNEN HERRA. Eikö?
ELVIIRA. Ei ole, ja se on tosi!
ONNEN HERRA. Onko neitsy Eevalla?
ELVIIRA. Ei ole Eevallakaan.
ONNEN HERRA. Se ei voi olla totta. Kyllä sellaisella tytöllä kuin neitsy Eeva täytyy olla poikia jos kuin paljon. Meidän Patria laivassa on muuan, jota hän odottaa.
ELVIIRA. Niin—sellaisia poikia!
ONNEN HERRA. Minkälainen poika se on, jolta Eeva on saanut tuliaisiksi silkkisiä pikkuliinoja?
ELVIIRA. Se on Patrian kapteeni.
ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka? Mutta hänhän on liian vanha!
ELVIIRA. Hän on Eevan kummisetä.
ONNEN HERRA. Vai niin? Kuka on neitsy Eevan isä?
ELVIIRA (katsahtaen portille, äkkiä). Pasanteri!
ONNEN HERRA. Sekö vanha puosmanni Pasander?
ELVIIRA. Hän tulee tuolla. Kapteenilla kai on hänelle asiaa. (Menee kiireesti kulmataloon.)
PASANTERI, kirja kädessä, ja PASANTERSKA tulevat sivuportista.
PASANTERI. Hyvää päivää, kapteeni. Terveisiä kirkosta.
PASANTERSKA. Mikä kapteeni se on, joka istuu meidän kaivon kannella?— Kas, olipahan sittenkin. Hyvää päivää, kapteeni Ramberg. Terveisiä kirkosta.—Minä en kauas erota hyvin enkä aina tahdo oikein uskoa tuota meidän ukkoa, kun se on niin paha kureilemaan.
PASANTERI. Kuka sitä, muori kulta, heti kirkosta tultuaan kureilemaan!
PASANTERSKA. Voi, ukko kulta, sinä kureilet kirkkoon mennessäkin ja kirkossakin. Niinkuin tänäänkin, kun olisit pannut minut veisaamaan väärän virren.
PASANTERI. Numeron minä sinulle hain oikean ja syytön olen siihen, että sanat olivat engelskaa.
PASANTERSKA. Herranen aika, sekö olikin engelskakirja?
PASANTERI. Itse sinä tämän kirkkoon kannoit. Kun minä siellä asian huomasin, niin ajattelin, että antaapa muorin veisata luikahuttaa engelskaksi. Mutta eukko sihtaili ja tihtaili ja sitten paiskasi kirjan kiinni äkäisesti.
PASANTERSKA. Minä luulin, että ukko on kureillaan hakenut minulle väärän numeron, ja olin hänelle vihassa.
PASANTERI. Muori oli ison aikaa vaiti kuin ahven. Ihmiset katselivat, että mikä nyt on, kun ei veisaakaan Pasanterska. Mutta sitten hän rupesi ulkomuistista veisaamaan ja veisasikin niin, että lukkari innostui laulamaan tenuuria, ja seurakunta kuunteli, kun nämä kahden lauloivat.
PASANTERSKA. Kapteeni on odottanut ja istunut ties kuinka jo kauan meidän kaivon kannella?
PASANTERI. Ei se ole mikään kaivon kansi, se on isoluukku.
PASANTERSKA. Kapteeni ei ymmärrä sinun isoluukkujasi.
PASANTERI. Kyllä kapteeni tietää, että laivassa sopivina joutohetkinä keräännytään isonluukun kannelle juttelemaan. Samaa virkaa toimittaa tämä kaivonkansi meidän pihamaalla.
PASANTERSKA. Annapa, ukko, se huoneen avain. (Saatuaan avaimen
Pasanterilta rientää kiireesti etumaiseen taloon.)
PASANTERI. Minulle tuli hiki kuumia katuja kävellessä, ja tässä paahtaa aurinko. Mennään tuonne ruffin kynnykselle istumaan. (Menee etumaisen talon portaille, johon istahtaa.) Tässä onkin suloinen katve. Istukaa, kapteeni. Tästä ei korkealta putoa.—Onko kapteeni kauankin odottanut?
ONNEN HERRA. Ei siitä ole kuin vähän aikaa, kun minä tulin.
PASANTERI. Ja näytti olevan seuranpitäjäkin, niin että pitkäkin aika olisi lyhyeksi käynyt.
ONNEN HERRA. Varsinkin kun minulle oli seuraa tekemässä teidän tyttärenne.
PASANTERI. Meidän tytär? Ei suinkaan hän ole ollut.
ONNEN HERRA. Oli hän.
PASANTERI. Parhialan tyttären minä näin.
ONNEN HERRA. Teidän tyttärenne oli ennemmin ja meni käymään tuolla valkoisessa talossa.
PASANTERI. Ahaa! No, mitäs kapteeni hänestä tykkäsi?
ONNEN HERRA. Hän on hyvin hauska ja herttainen ja kaunis. Minä rakastan häntä.
PASANTERI. Ohohohoh! Mutta mitäs kapteenin mamma sanoo?
ONNEN HERRA. Mamma sanoi tänään, että tuo tyttö Wilhelmin pitää saada rouvakseen.
PASANTERI. Kylläpä hissattaisiin korkealle, kun ihan ison maston toppiin!
PASANTERSKA (tulee portaille). Siihenkö sinä, ukko kulta, kapteenin istutit? Kapteeni on hyvä ja tulee sisälle.
PASANTERI. Eipä kapteenin ole siellä sen hauskempi kuin tässäkään, kun ei sattunut olemaan kotona meidän tyttäremme.
PASANTERSKA (nauraa). No on toki hyvä, että kapteeni ymmärtää leikin.
ONNEN HERRA. En minä ymmärrä.
PASANTERSKA. Eihän meillä ole tytärtä. Ei tytärtä, ei poikaa.
ONNEN HERRA. Poikaa teillä ei tarvitsekaan olla, mutta pitäisi olla yksi tytär.
PASANTERI. Niin, muori kulta, ollapa meillä nyt ohria, niin saataisiin rukiita!
PASANTERSKA. Ei ole meitä siunattu lapsilla.
ONNEN HERRA. Eikö? Sepä kummallista. Sitten on tullut joku erehdys.
PASANTERSKA. Jumala kaikkitietävässä viisaudessaan on sen niin hyväksi nähnyt.
ONNEN HERRA. Kukas tuossa valkoisessa talossa asuu?
PASANTERSKA. Siinähän se Rajalinska asuu.
PASANTERI. Rajalinska on eräs kipparin leski.
PASANTERSKA. Sinä, ukko kulta, selittää tokotat niinkuin kapteeni ei tuntisi eikä tietäisi Rajalinskaa.
ONNEN HERRA. En minä tunne.
PASANTERSKA. Eikö kapteeni tunne Rajalinskaa!
PASANTERI. Mutta, muori kulta, ei kapteenintutkinnoihin kuulu tietää ja tuntea kaikki linskat ja lanskat ja Pasanterskat.
PASANTERSKA. Eipä kaiketikaan. Mutta ajattelin, että kaikki tämän kaupungin herrasväki tuntee Rajalinskan, joka on joka herrastalossa ollut oikeana kätenä, olipa sairas hoidettavana, hautajaiset tahi häät tahi ristiäiset pidettävänä. Ja ennen tyttönä kun oli, niin ei sitä kapteenia täällä, jonka kanssa ei tanssinut.
PASANTERI. Se oli ennen, muori kulta. Nyt Rajalinskan maailma rajoittuu tähän pihaan, niin että kesäisinä sunnuntaipäivinä hän retkeilee talonsa portaille katselemaan lasten leikkejä ja maailman menoa. Ja hänen tanssitovereistaan monet ovat jo melkoisen pihlajan alla. Niin, muori kulta, meidän taipaleemme lyhentyvät ja maailmamme rajat kutistuvat kutistumistaan.
PASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain.—Hän oli kaunis ja manjeerityttö. Arvokas, niinkuin hän on vieläkin.
ONNEN HERRA. Onko hänellä tytär nimeltä Eeva?
PASANTERSKA. Eeva on ollut vain hänen kasvatettavanaan.
ONNEN HERRA. Onko neitsy Eeva orpo tyttö?
PASANTERSKA. Orpohan se on Eeva ollut varhaisesta lapsuudestaan saakka. Isä hukkui ennen Eevan syntymistä, ja viikon vanhana Eeva jäi orvoksi äidistäänkin.
PASANTERI. Muori, viepä mennessäsi tämä engelskakirjasi. Ja koska olet nuorempi minua, niin ota tämä minun takkinikin. (Riisuu takkinsa.)
PASANTERSKA. Paitahihasillesiko sinä riisut, vaikka on kapteenikin.
(Kopahuttaa Pasanteria muka toruvasti kirjalla.) Olet sinä klooki.
(Menee sisälle.)
PASANTERI. Kapteeni arvatenkin tuli tiedustelemaan, olenko saanut miehiä Onneen. Asia on niin, ettei ole halukkaita lähtijöitä.
ONNEN HERRA. Pappa käski sanoa, ettei tarvitsekaan enää tiedustella. Pestaus Onneen toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan ja tarjotaan vain tavalliset palkat.
PASANTERI. Miten luullaan nyt saatavan miehiä tavallisilla palkoilla, kun ei ole saatu korotetuillakaan? En ymmärrä komesrootin ajatusmeininkiä. Mutta eipä asia minua liikuta.
ONNEN HERRA. Kun meidän Patria on nyt tullut, niin järjestetään asia vähän toisin.
PASANTERI. Niin, sitäpä minä, että kyllä komesrooti itse tietää asiansa.—Milloinkahan Patrian miehistö pääsee maihin?
ONNEN HERRA. Minä luulen, että ovat jo päässeet.
LETTO ja KARIHAARA tulevat perältä oikealta aidan taitse ja kääntyvät pihaan peräportista.
ONNEN HERRA. Tuolla tuleekin Patrian miehiä.
PASANTERI (nousee ja käy kaivon luo). Niinpähän on, ainakin tuo toinen,
Leton Oskari, sisareni poika. Toista en tunne.
ONNEN HERRA. En minäkään tiedä hänen nimeään, mutta kyllä minä hänet näin aamulla Patriassa. Me olimme siellä aamukahvilla, pappa, Eliise ja minä.
LETTO. Terveisiä, eno, meidän matkoiltamme.
PASANTERI. Terve tuloa kotia.
KARIHAARA. No, vielä vanha puosukin elää. Terveisiä sellaisesta maasta, jossa Pasanteri ei ole käynyt.
PASANTERI. Teillä on syytä ylpeillä. Ensimäisiä Suomen poikia, jotka ovat käyneet Itä-Intiassa. Onnellisesti te teitte matkanne ja joutuisasti.
KARIHAARA. Ei auttanut muu kuin joutu, kun tuuli puhalteli posket sievästi pullollaan ja aina parhaalta puolen.
LETTO. Hyväntoivon niemen kohdalla se puhalteli silmät nurin päässä. En ole ennen ollut sellaisessa ryöpyssä.
ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka kertoi, ettei koko matkalla ollut minkäänlaista hätää.
LETTO. Sitä kummaa ei tule, että kapteeni Junkka sanoisi, että on hätä.
PASANTERI. Sen uskon minäkin. Minä tunnen Junkan Jussin. Monella matkalla olemme olleet yhdessä. Minulta hän on ensimäisen oppinsakin saanut.
LETTO. Meidän styyry, Varjakka, joka ei ole arkalasta kotoisin, kerran vakavasti sanoi kapteenille: Minä luulen, että nyt on aika vähentää purjeita.—Mutta ukki hymähti styyrylleen ja sanoi: Jos niitä on liiaksi, niin kyllä tuuli alas tuopi, mitä sinne poikia vaivaamaan.
PASANTERI. Rohkea hän on, mutta myös taitava. Ja ihmisenä erinomainen. Niin hyvää herrassäätyä kuin mikä muu kapteeni hyvänsä, mutta kansanmies.
KARIHAARA. Kyllä Jumalakin purjehtii mielellään sellaisessa laivassa, jossa kapteenina on Junkka ja perämiehenä Varjakka.
ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka sanoi papalle, että styyrmanni Varjakka on etevämpi kuin hän.
KARIHAARA. Perämies Varjakka pystyisi minkä ulkomaalaisen kapteenin rinnalle hyvänsä.
PASANTERI. Varjakka on minun ristipoikani. Hän on syntynyt ja kasvanut tässä pihassa. Jo pienestä näki, että hän on luotu merimieheksi.
EEVA, ELVIIRA ja ANNA tulevat kulmatalosta.
KARIHAARA. Kas tyttöjä tuolla. (Heiluttaa hattuaan.) Terve, Suomen neitoset! Minäpä tulen lähempää katsomaan ja näyttämään itseäni, että tunnetteko te minua ja minä teitä. (Menee tyttöjen luo jääden heitä puhuttelemaan.)
PASANTERI. Kuka se on tuo poika?
LETTO. Se on kippari Karihaara vainajan poika.
PASANTERI. Nythän minä muistankin. Hän on ollut kauan poissa kotimaasta.
LETTO. Viisi vuotta yhteen menoon. Liiverpuulissa hän tapasi meidät, kun lastasimme Itä-Intiaan. Hän oli ollut hospitaalissa pari viikkoa ja oli aikeissa lähteä kotia, mutta ottikin pestin Patriaan, kun kuuli, että tarvitaan mies.
ANNA (huudahtaen). Karihaaran Jooseppi!
KARIHAARA. No niin! (Ottaa vyötäisistä Annaa ja pyörähyttää ympäri ja yrittää tavoittamaan Eevaa.)
EEVA lähtee juoksemaan pakoon kaivon luo.
KARIHAARA juoksee jälessä. Kiertävät kaivoa.
KARIHAARA. Sitä tyttöä, joka pakenee, minä suutelen.
EEVA yht'äkkiä pujahtaa Pasanterin taakse ja pistää päänsä tämän kainalosta.
KARIHAARA. Katsohan veitikkaa, minkä teki!
PASANTERI. Jäipä Joosepilta kiinni saamatta.
ONNEN HERRA. Ja suutelematta.
KARIHAARA. Mutta tuosta minä otankin tytön ikuiseksi kullakseni.
EEVA. Elkää ottako, hyvä Jooseppi. Minä rukoilen.
KARIHAARA. No, en ota, koska niin koreasti pyytää, mutta se ehtona, että saan huomenna parikseni tuliaistansseihin.
ONNEN HERRA. Mutta jos ei neitsy Eeva lähde?
KARIHAARA. Niin se merkitsee, että minä saan tulla kosimaan.
ONNEN HERRA. Siis jos neitsy Eeva lähtee pariksenne tanssiaisiin, niin ette saa häntä kosia.
KARIHAARA. Mutta kapteeni saa tulla sinne kosimaan.
EEVA. Tuohon käteen. (Ojentaa kätensä Karihaaralle.)
ONNEN HERRA. Niinkö?
EEVA. Niin. Mutta ainoastaan huomenna ja tanssiaisten aikana.
ONNEN HERRA. Miten se nyt oikeastaan tuli.
KARIHAARA. Se tuli niinpäin, että kapteeni hartaasti toivoo neitsy Eevan lähtevän minun kanssani tanssiaisiin ja minä taas en tätä iloa itselleni soisi.
PASANTERI. Selvä kontrahti, jompikumpi saa kosia, mutta ei molemmat.
LETTO. Ja huomenna nähdään, kumpi.
KARIHAARA. Mutta kukas tämä minun ikuinen kumppanini tahi huominen tanssiparini onkaan? Kun tarkemmin katson, niin en tunnekaan.
EEVA. Siitä väliin on ikävät seuraukset, kun ei tunne. Voi käydä niinkuin muutaman Joosepin kerran Liiverpuulissa.
KARIHAARA. Miten tuon kaimamiehen kävi?
EEVA. Jooseppi pyysi saada suudella muuatta missiä ja saikin Koiton kapteenilta hänen rouvansa puolesta korvapuustin.
KARIHAARA (yllätettynä pyörähtää ympäri). Katsos tuota tytön velhoa!
LETTO. Ja se Jooseppi oli juuri tuo tuossa! Meille oli pitkäksi aikaa lystiä siitä Joosepin poskimuiskusta.
PASANTERI (Eevalle). Mistä sinulla, veitikka, on tietona näitten poikain temppuilut?
KARIHAARA. Teillä on ollut joku silmä näkemässä meidän laivallamme.
Kukahan se mahtaa olla?
VARJAKKA on tullut oikealta perällä kulkien aidan taitse vasemmalle ja nousee kulmatalon portaita.
ANNA. Perämies Varjakka tuolla!
Kaikki muut kääntyvät katsomaan perällepäin paitsi
EEVA (joka Varjakan nimen kuultuaan hätkähtää ja jää seisomaan jännityksissään, itsekseen). Yrjö! (Vetäytyy leikkilaivan suojaan.)
PASANTERI. Yrjö on. (Huutaa Varjakalle.) Hyvää päivää, Yrjö! Terve tuloa kotimaahan!
VARJAKKA. Hyvää päivää, kummi. Terveisiä minun matkoiltani.
PASANTERI. Minä olin malttamaton kuulemaan ääntäsi.
VARJAKKA. No, minä tulen heti pistämään kättäkin lämpimiltään.
(Laskeutuu portaita ja tulee keskipihalle.)
EEVA (hätäytyneenä). Herranen aika, hän tulee tänne! (Nousee toisten huomaamatta leikkilaivaan ja piiloutuu sinne.)
VARJAKKA. Terveisiä Itä-Intiasta. (Tervehtiessään tyttöjä.) Eipä
Annalla ole sormusta. Ilmankos Letto onkin niin autuaan näköinen. Ja
Elviira on sitten kun tavattiin tullut kahta vuotta nuoremmaksi. Eikä
ole Elviirallakaan sormusta, mutta taitaa olla Jooseppi katselemassa.
KARIHAARA. Täällä on kolmas tyttö, jo olen katsellut.
VARJAKKA. En minä näe täällä kolmatta tyttöä.
KARIHAARA. Herranen aika. Puolitoista silmänräpäystä sitten oli tässä oikea Eevan tytär, mutta hih hei, sen tuuli vei!
PASANTERI. Minnekä se Eeva katosi? Eivätkö tytöt huomanneet, minne Eeva meni?
ELVIIRA. En minä huomannut.
ONNEN HERRA. Hän on tietysti mennyt kadulle.
PASANTERI. Menkää tytöt katsomaan.
ANNA ja ELVIIRA menevät sivuportista.
ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa). Mikä on neitsy Eevan nimi?
PASANTERI. Ruskoranta, jos kapteeni tarkoittaa sukunimeä.
ONNEN HERRA. Ruskoranta. (Kirjoittaa.) Kaunis nimi.
KARIHAARA. Kaunis on tyttökin.
ONNEN HERRA. Mikäs oli tämän toisen naisihmisen nimi?
PASANTERI. Elviira Parhiala.
ONNEN HERRA. Hänen nimensä minulla jo onkin täällä. Mutta sen toisen?
PASANTERI. Anna Vasala.
KARIHAARA. Pestaako kapteeni Ramberg Onneen naisia vai lastaatteko, kun merkitsette heitä kirjoihinne?
ONNEN HERRA. Se voi olla muuten tarpeellista.
KARIHAARA. Eihän kapteeni vain aio kääntyä turkinuskoon?
ONNEN HERRA. Hyvästi, Pasander.—Styyrmannin kanssa me tapaammekin tänään kalaaseissa, jotka pidetään kapteeni Junkan kunniaksi Patriassa. Sinne tulee soittokunta ja nuorta väkeä, niin että styyrmanni saa siellä tanssia.
VARJAKKA. Kiitoksia, mutta sitä konstia minä en osaa.
ONNEN HERRA. Vai niin. Sisareni Eliise oli niin iloissaan, että hän saa tanssia styyrmannin kanssa.—Hyvästi. (Menee sivuportista.)
VARJAKKA (nousee istumaan laivan laidalle). Missä asioissa kapteeni
Ramberg täällä oli?
KARIHAARA. Naima-asioissa. Me olemme kapteeni Rambergin kanssa kilpakosijoita.
PASANTERI. Leikkiä tässä laskivat.
KARIHAARA. Kapteenilla oli täysi tosi ja minulla enemmän kuin puoli.
Siinä neitosessa, joka oli tässä, oli kovasti tykövetoa ja kiinnipitoa.
Minun suuni alkoi maistua puolukoille, joita en ole syönyt
viiteentoista vuoteen.
EEVA ottaa salaa Varjakan takin taskusta pikkuliinan, pistäen omansa sijaan.
PASANTERI. Kapteeni Ramberg oli pestausasioissa. Onni on jo ollut kolme viikkoa lähtövalmiina, mutta ei ole saatu miehiä.
LETTO. Ei tietysti enää ole niin hullua, joka lähtisi Onnen herran laivaan. Onnen viime matkallahan kuuluu kokki hypänneen mereen ja hukuttautuneen, kun ei enää jaksanut kestää kiusaa ja rääkkiä. Miten ne saavatkin kapteeninkirjat tuollaisetkin kuin tuo komesrootin Ville?
VARJAKKA. Kapteeninkirjoja on monenlaisia.
LETTO. Mutta että on saanut minkäänlaisia tuollainen mies, joka voi laskea laivansa vaikka majakkakalliolle.
VARJAKKA. Pappansapa hänellä on laiva.
LETTO. Entä miehistö tuollaisen laivassa? Sehän on alinomaa henkensä kaupalla.
PASANTERI. Niin on. Senpä vuoksi ei kukaan lähde Onneen. Komesrooti antoi minulle toimeksi tiedustella yksityisesti miehiä ja lupasi maksaa melkein mitä hyvänsä, mutta ei nokkaakaan.
LETTO. Siihen se Onni jää mätänemään lastissaan, vaikka minkälaisia palkkoja tarjoaisivat.
PASANTERI. Mutta nytpä tämä kapteeni toikin komesrootin terveiset, että ei enää tarvitse tiedustella miehiä eikä luvata korotettuja palkkoja, vaan pestaus toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan. Mitähän merkinnee se meininki?
KARIHAARA. Se merkitsee kapteenin muutosta.
PASANTERI. Aivan niin. Sinäpä sen sanoit! Nyt minullekin selvisi. Ja tuossa istuu Onnen kapteeni!
VARJAKKA. En ole minä Onnen kapteeni ikinä.
PASANTERI. Minkä vuoksi et? Hyvä laiva ja komea laiva. Sillä purjehtii vaikka maailman ympäri.
VARJAKKA. Eipä silti ja sen vuoksi. Mutta minua ei panna Onnen kapteeniksi.
KARIHAARA. No mikä siinä olisi esteenä?
VARJAKKA. Se on esteenä, että täällä on laivattomia kapteeneja kuin kirjavia kissoja ja heillä on sellaisia ansioita, joita ei ole minulla.
LETTO. Mitä sellaisia ansioita heillä olisi?
VARJAKKA. He ovat rootien ja raatien poikia. Ja se merkitsee enemmän kuin mikään muu.
KARIHAARA. Mutta rooteilla ja raateilla on tyttäriä. Sellainen mies kuin te saatte niitä hevoskuormallisen tarvitsematta muuta kuin pysähdyttää aina talon kohdalle ja kerran koukistaa etusormeanne tytölle ikkunaan.
PASANTERI. Ei sellaisia krinuliinimamselleita monta yhteen kuormaan mahdu.
KARIHAARA. No, astuvat jälessä kadun leveydeltä ja pituudelta. Totta puhuen heti ensimäisenä saatte komesrootin mamsellin, joka oli aamulla laivassa isänsä ja veljensä kanssa. Se tyttö ei teitä pakoon juokse, ei tee pienintäkään mutkaa. Papasta ja mammasta teidän ei tarvitse välittää, kyllä tyttö heiltä luvan hankkii, ja silloin teillä on kädessänne laivan keulatrossin pää. Ette ole ainoastaan kapteeni, vaan laivan osakaskin.
LETTO. Eipä tiedä, mitä tapahtuu vielä tänään siellä pidoissa, jotka ovat Patriassa kapteeni Junkan kunniaksi.
JUNKKA (on tullut peräportista ja noussut kulmatalon portaille. Huutaa etualalle.) Hei, siellä!
KARIHAARA. Kapteeni Junkka tuolla.
PASANTERI. Hyvää päivää. Terve tuloa kotimaahan.
JUNKKA. Hyvää päivää, veli Pasanteri. Sanopa sille ristipojallesi terveisiä minulta, että laskeutuu alas korkeudestaan ja menee heti komesrootin luo.
VARJAKKA (hypähtää alas ja siirtyy peremmäksi). Mitä minulla siellä?
JUNKKA. Sielläpähän sitten saat tietää.—Tulen luoksesi, puosu.
Pistäydyn ensin täällä. (Menee taloon.)
EEVA toisten huomaamatta laskeutuu laivasta ja pujottautuu aidanraosta oikealle.
LETTO. Laivan saatte!
KARIHAARA. Tytön myöskin. Ja pulska tyttö onkin. Ei muuta kuin häät heti ja rouvinenne merelle.
VARJAKKA (Pasanterille). Eikö kapteeni Ramberg puhunut mitään kapteenin vaihdoksesta?
PASANTERI. Kyllä hän mainitsi jotain, että kun Patria on tullut, niin järjestetään asia toisin.
VARJAKKA. No niin. Nyt minä tiedänkin. Minulle tarjotaan perämiehen paikka Onnessa.
PASANTERI. Tosiaan. Aiotko ottaa?
VARJAKKA. En millään palkalla. (Menee sivuportista.)
KARIHAARA. Mutta sanokaa minulle, mikä kievari tahi hotelli se on tuo valkoinen talo tuossa kulmassa.
PASANTERI. Kuinka niin?
KARIHAARA. No, kun nämä meidän herrat sinne aina ensimäisenä menevät. Sinne yritti perämies Varjakka ensiksi ja sinne meni nyt suoraa päätä kapteeni Junkka, ja kiire hänellä näytti sinne olevankin.
PASANTERI. Hän meni tapaamaan Eevaa, joka asuu siellä.—Mutta eipä sattunut Eeva kotia. Kuule, Oskari, käyhän katsomassa, olisiko Eeva pistäytynyt tuonne muorin luo. En tullut sitä äsken ajatelleeksi. Sano Eevalle, että hänelle tuli mieluinen vieras.
KARIHAARA. Perhana! Onko se Eeva tämän kapteenin morsian?
LETTO (nauraen). Peloittaako korvapuusti? (Menee sisälle.)
PASANTERI. Ei ole Eeva kapteeni Junkan morsian. Mutta Eevan äitivainaja oli aikoinaan hänen sydämensä valittu.
KARIHAARA. Vai niin. Ja taisikin olla oikein valitsemalla valittu, koskapa kapteeni on jäänyt vanhaksipojaksi.
PASANTERI. Vaikeapa taitaa olla löytää vertaa nuoruuden ensimäiselle mielitietylle, varsinkin jos hän on vallannut mielen pohjia myöten.
KARIHAARA. Mutta tyttö ei rakastanut?
PASANTERI. Hän rakasti Junkkaa kuin jumalaansa.
KARIHAARA. No?
PASANTERI. Selvitys molemmin puolin tapahtui vasta toisen kuolinvuoteen ääressä, kun tämä oli nuori leski ja nuori äiti.
KARIHAARA. Sepä surullista. Mikä toisen oli pakottanut naimisiin?
PASANTERI. Junkka purjehti muutamassa ulkolaisessa seilarissa, joka katosi teille tietymättömille, kunnes tuli sen verran selville, että se oli tehnyt täydellisen haaksirikon, kuultiin Junkankin hukkuneen. Mutta parin kolmen vuoden perästä hän tuleekin ilmielävänä.
KARIHAARA. Ja hänen rakastettunsa on naimisissa.
PASANTERI. Junkka tuli parahiksi Eevan ristiäisiin, ja muutaman päivän perästä oli Eevan äidin hautajaiset. Kapteeni Junkka on ilokseen ja autuudekseen ollut Eevan isänä.
LETTO (tulee sisältä). Ei Eeva ollut siellä.
PASANTERI. Eikö? Mutta minnekähän se tyttö katosi kuin noitumalla!
ANNA ja ELVIIRA tulevat portista, JUNKKA kulmatalosta.
JUNKKA. Eivätkö nämä neitoset satu tietämään, mihin Eeva on mennyt?
PASANTERI. Menkää tytöt hakemaan tuolta rannalta, hän on luultavasti siellä.
JUNKKA. Minä teille, tytöt, toimitan sitten palkaksi miehen, toiselle kiiltomustan, toiselle kuparinpunaisen.
KARIHAARA. Letto, me lähdemme apureiksi.
Tytöt ja meriläiset menevät peräportista oikealle.
JUNKKA. No, paiskataan nyt kättä.
PASANTERI. Terve, terve. Käydään sisään.
JUNKKA. Koska nyt on kaunis kesäinen sunnuntaipäivä, niin istutaan portailla majan edessä. Se tuntuu niin kotoiselta. Ja sinusta kai sen pitäisi tuntua kuin istuisit laivan isollaluukulla. Vai mitä?
PASANTERI. Eihän tässä ole isoluukku. Tässä on ruffin kynnys. Tuo kaivon kansi on isoluukku.
JUNKKA. Aivan oikein. Minä olen niin äkkinäinen maalaivassa.
PASANTERI. Oletko tavannut muita kapteeneja? Mitäs he sanovat
Itä-Intian reissustasi?
JUNKKA. Ennen lähtöäni tapasin Liiverpuulissa useita meikäläisiä.
Niitähän on siellä aina makoilemassa. Siellä oli Pikku Matti, Kulta
Kallen Poika ja Pramia Hanssu.
PASANTERI. Mitäs he arvelivat?
JUNKKA. Nauroivat ja Pramia Hanssu sanoa honotti: Itä-Intiaan mennäkseen pitää olla oppia.
PASANTERI. Mitäs sinä?
JUNKKA. Sitä on ja toista saadaan, sanoin minä. En minä itseäni kehunut. Minä sanoinkin jatkoksi: Minulla on puurissa poika, jolla on oppia enemmän kuin meillä neljällä kapteenilla yhteensä.
PASANTERI. Varjakkaa tarkoitit?
JUNKKA. Hänen ansiotaan onkin, että retkemme onnistui erinomaisesti.
Sen minä ilolla ja halulla tunnustin komesrootille.
PASANTERI. Annetaanko hänelle nyt laiva, vai mitä varten hän sai kutsun komesrootin pakeille?
JUNKKA. Minä esitin, että Varjakka saisi Patrian, minä kun aion jäädä maihin. Olen osani purjehtinut ja jo on aika minunkin opetella kävelemään maalla.
PASANTERI. Olisipa se, jos Yrjö palaisi sieltä Patrian kapteenina.
JUNKKA. Kun ei vain komesrootin rouva sekaannu asiaan.
PASANTERI. Mitä hänellä olisi tässä asiassa tekemistä?
JUNKKA. Kyllä sillä mammalla on tekemistä. Toissa kesänä juuri kun minä olin täällä, komesrooti odotteli suuria rahoja Toivon kapteenilta, mutta saikin kauhean velkalaskun, jonka panttina Toivo oli Englannissa. Komesrooti kiroili, että luulin konttorihuoneen seinäin pullistuvan, ja päätti että kapteeni viralta ja toinen sijalle. Mutta sitten tuli rouva ja sanoi: Ei!—Ja se piti.
JUNKKA. Ja nyt Toivo makaa Merenkurkussa.
JUNKKA. Sepä se onkin paha asia, että Toivon kapteeni on laivatta. Hän saapunee pian kotia. Hän on kaunis nuorukainen, josta on ajateltu Eliise mamsellille mies.
PASANTERI. Jumalalle kiitos!
JUNKKA. Kuinka niin?
PASANTERI. Eliise mamsellihan voisi muuten siepata Yrjön.
JUNKKA (nauraen). Ja sinä et soisi Yrjölle sitä onnea?
PASANTERI. Olisi liika onni sellaisen mamman tyttö. Viime viikolla kun pistäysin komesrootin luona asioilla, niin konttorihuoneeseen astuessani oli rouva hyväilemässä herraansa parasollilla, jolla taputteli niin, että kouraan jäi lopuksi vain pieni varren tynkä, jolla sitten tuikki kuin puukolla rintaan, selkään ja mahaan, komesrootin pyöriessä kuin hyrrä. Kyllikseen näin kutkuteltuaan rouva kääntyi minuun ja osoittaen komesrootia sanoi: Hoono mees, äilen pooli hullu, tämä päivä koko hullu!
JUNKKA. Ja komesrooti seisoi kuin hunsvotti Jumalan edessä?
PASANTERI. Rouvan mentyä tuumi komesrooti: Sanopa, puosu, rehellisesti, mitä ajattelet.
JUNKKA. Ja sinä sanoit?
PASANTERI. Sanoin, että noin pulskaa rouvaa ei komesrooti olisi löytänyt tältä puolen Hampurin.
JUNKKA. Sieltähän se sen haki ja komean saikin mööpelin.
PASANTERI. Komea on tyttökin. Ja jos on puoleksikaan mammansa luontoa, niin kyllä hänkin miehensä opettaa tietämään, montako päivää on viikossa.
JUNKKA. Mutta mistä sinä olet saanut päähäsi, että Eliise mamselli voisi siepata Varjakan?
PASANTERI. No, niillä komesrootilaisilla on kauneudelle hyvin avonainen mieli. Tässä kävi äsken Ville kapteeni luonani asioillaan ja ilmoitti rakastavansa Eevaa, ja mammakin oli jossakin sanonut pojalleen Eevasta, että tuo tyttö Villen pitää saada rouvakseen.
JUNKKA. Elä hiidessä! Silloin on leikki kaukana. Siitä eukosta ei pääse irti tappelemallakaan.
PASANTERI. Eiköpähän irtaudu, kun Eeva menee kihloihin.
JUNKKA. Niinkö ovat asiat? Sepä on hauska tieto! Parasta on, että Eevan kihlaus julkaistaan heti.
PASANTERI. Ei kuitenkaan ennen kuin on tehty sellaiset kirjat, että
Yrjö varmasti saa Patrian.
JUNKKA. Tarkoitatko sinä, että Eeva ja Yrjö?
PASANTERI. Oletko sinä liittoa vastaan?
JUNKKA. En toki, päinvastoin. Mutta kuinka se olisi mahdollista?
Eiväthän he ole tavanneet toisiaan kuin lapsina.
PASANTERI. Sitä lujempi. Sen tietääkin silloin, että se rakkaus kestää.
JUNKKA. Ei Eeva ole minulle koskaan puhunut mitään, ei kirjeissäänkään viittaustakaan tehnyt.
PASANTERI. Eipä minullakaan ole mitään varmaa tietoa asiasta. Mutta nyt muutamista merkeistä olin huomaavinani, minkä puun juurella Eevalla on pesänsä.
JUNKKA. Jos hän ei ole juoksuttanut sinua harhaan niinkuin metsäkana pesältään.
PASANTERI. Eikö Eeva ollut kirjevaihdossa Yrjön kanssa?
JUNKKA. Siitäkään ei minulla ole mitään tietoa.
PASANTERI. Sinäkö olet kirjoittanut Eevalle jutun Joosepin poskimuiskusta.
JUNKKA (nauraa). Se oli hauska juttu se Joosepin poskimuisku. En ole koskaan muulloin nähnyt Jooseppia hämillään. Mutta en minä ole siitä kertonut Eevalle. Minun kirjeeni ovat aina olleet vakavia. Varsinkin silloin, kun olen päättänyt kirjoittaa leikillisesti, niistä on tullut niin vakavia, että itseäni on itkettänyt.
PASANTERI. Mutta Eeva syötti tuon jutun Joosepille äsken tässä pihalla heidän leikkiä laskiessaan.
JUNKKA. Onko Eeva ollut äsken tässä?
PASANTERI. Aivan äsken. Ja tässä oli Karihaara ja Oskari Letto ja Ville kapteeni, nuo pari tyttöä ja minä. Eikä Eevalla näyttänyt olevan aikomusta mihinkään mennäkään. Mutta sitten tuli Yrjö tuolta portista, ja siihen kun hän saapui joukkoon, oli Eeva kadonnut, aivan kuin olisi hänet tuuli siepannut.
JUNKKA. Se on varma merkki, että hän rakastaa Yrjöä. Hän on kuin äitinsä. Eeva vainaja kertoi minulle, että kaksi oli hänellä tuskan hetkeä: aina kun ensi kerran tapasi minut matkalta tultuani ja toinen eronhetki. Hän ei sen vuoksi voinutkaan koskaan tulla saattamaan rantaan. Enkä minä mies poloinen ymmärtänyt, että kulta alla, hiekka päällä. (Vaipuu kuin muisteloihin.)
PASANTERSKA (tulee huoneesta). Leton Oskari narrasi minua, sanoi Yrjön tulleen tänne.
JUNKKA. Hyvää päivää.
PASANTERSKA. Junkan kapteenin ääni!
JUNKKA (nousten). Entäs käsi? (Kättelee.)
PASANTERSKA. Ai ai ai! (Lyödä näpähyttelee Junkkaa kädelle.) Senkin pihtikoura!
JUNKKA. Terveisiä minun matkoiltani.
PASANTERSKA. Terve tuloa, terve tuloa. Jumalalle kiitos tulemastanne.
Teitä sitten on itketty. (Istuutuu portaille.)
JUNKKA. Sepä hauskaa, että meitä on niin ikävöity.
PASANTERSKA. Hauskaa! Kun luultiin, että olette meren pohjassa.
(Pyyhkii kyyneliä.)
JUNKKA. Niin, täällähän kuuluu puhutun, että Patria on tehnyt haaksirikon Merenkurkussa.
PASANTERI. Akat hölysivät, että hukkunut miehineen päivineen.
JUNKKA. Näin kauniilla ilmoilla kotirannoilla!
PASANTERSKA. Sitähän se meidän ukko sanoi, että kyllä kapteeni Junkka tehdäkseen haaksirikon ja hukuttaakseen itsensä valitsee toki paremmat paikat ja oikean jumalanilman. Mutta Merenkurkussa on tänä vuonna monta laivaa tehnyt haaksirikon ja harva se laiva, joka on tullut aivan puhtaasti. Ettekö te edes kraapaisseetkaan karia?
JUNKKA. Oli yöaika, ettemme löytäneet kareja.
PASANTERSKA. Niin! Sama kureilija kuin ennenkin!
JUNKKA. Paljon se on kuitenkin unohtunut sillä pitkällä matkalla.
PASANTERSKA. Tekö olette käynyt sellaisessa maassa, jossa ei meidän ukkokaan ole käynyt?
JUNKKA. Sitähän se ihmetteli Suurmoguli—tuntee kai Pasanterska
Suurmogulin?
PASANTERI. Totta kai meidän muori tuntee entisen friiarinsa.
PASANTERSKA. Kas niin! Nyt ne taas pääsivät yhteen. Jouduin minä höykkään niiden keskellä.—No niin, mitä siitä Suurmogulista?
JUNKKA. Suurmoguli ihmetteli, että kun ei Pasanteri ole käynyt hänen kotimaassaan. Käski sanoa terveisiä ja tulla käymään. Kun olin jo kaukana rannasta, niin huusi jälkeeni: Pasanterska myös!
PASANTERSKA. Kyllä meidän, ukko kulta, pitää lähteä käymään siellä. Tuossahan on laiva valmiina, sitä ei tuulikaan heiluttele.—Mutta aivanko vahingotta te teitte sen pitkän matkanne?
JUNKKA. Ei tokikaan. Pekka Piipari—
PASANTERSKA. Herra hyvästi siunatkoon! Miten Pekka raukan kävi?
JUNKKA. Pekka raukalta putosi mereen piippu, joka oli sellaisesta maasta, missä ei Pasanterikaan ole käynyt.
PASANTERSKA (ottaa lakin Junkan päästä ja tukistaa häntä). Tämäpä vahinko, jolla toista säikytellä!
PASANTERI. Eukko! Sinä jo tukassa kiinni, kun toinen juuri portaille päässyt ja vasta meren pohjasta noussut!
JUNKKA. On hauska tuta, että ystävyys on entisellään kahden pitkän vuoden kuluttua.
PASANTERSKA. Kaksi vuottako siitä on, kun viimeksi tavattiin? Hyvät ihmiset, kuinka se aika rientää! Ja minne se katoaa?
PASANTERI. Meidän nahkamme sisään, kunnes meillä on sitä se lasti, mikä kullekin on osakseen määrätty.
PASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain. Mikä kullekin on aikaa annettu. Toisille enemmän, toisille vähemmän. (Pyyhkii kyyneleitä.) Siitäkö on kaksikymmentä vuotta, kun Eevan äiti kuoli?
JUNKKA. Kaksikymmentä vuotta tulevana sunnuntaina.
PASANTERSKA. Niin. Ja tänään on Eevan syntymäpäivä. Tulikin kirkas päivä. Se oli tietysti riemu, kun hän teidät näki.
JUNKKA. Eipä koko Eevaa taida enää ollakaan. Hän on kadonnut kuin neula nurmikkoon.
PASANTERSKA. Onko Yrjö myös kadonnut?
PASANTERI. Yrjö lähti ristittäväksi.
PASANTERSKA. Vai niin, iso viisas! Ja miksi hänet nyt ristitään?
PASANTERI. Kapteeniksi. Niin että muori kulta, hae yllesi vielä paikkaisempi röijy siihen, kun tulee tänne kapteeni Varjakka.
PASANTERSKA. Herranen aika! Eikö totisesti olekin paikkainen röijy! (Lähtee.) Ja minä olin ottavinani vintistä parhaimmasta laidasta. (Portailla.) Etkä sinäkään ukko ennemmin sano, vaan istutat toista kuin variksenpelätintä. Olisi se ollut sinulle, ukko, aika häpeä, jos Junkan kapteenin sijasta olisi ollut Suurmoguli. (Menee huoneeseen.)
VARJAKKA tulee sivuportista.
JUNKKA. No, mitäs komesrootilla oli asiaa? Tyttärensäkö tarjosi vai laivan vai molemmat?
VARJAKKA. Tarjosi Onnen kapteenin paikan.
JUNKKA. Senkö verran vain?
PASANTERI. Onpa sitä siinäkin aluksi.
JUNKKA. Eikö ollut mitään puhetta Patriasta?
VARJAKKA. Ville herra kuuluu lähtevän Patrialla.
PASANTERI. Ville luulee, että kun Patrialla on käyty Itä-Intiassa, niin se osaa nyt sinne itsestään!
JUNKKA. No, mitä sinä, Yrjö, vastasit komesrootille?
VARJAKKA. Tahdoin ensin neuvotella teidän kanssanne ja sen vuoksi pyysin miettimisaikaa. Viimeistään tunnin kuluttua hän tahtoi vastauksen. (Istuutuu.)
JUNKKA. Jos minun mielipidettäni tahdot kuulla, niin on se: pidä pussi auki, kun porsasta tarjotaan, vaikka olisi pienikin porsas. Ota Onni!
PASANTERI. Milloin Onnen on lähdettävä merelle? Määräsikö komesrooti aikaa?
VARJAKKA. Määräsi ensin, että huomenillalla. Mutta minä sanoin, että en voi millään ehdolla lähteä ennen kuin ylihuomenna puolenpäivän aikaan. Hän suostui siihen.
JUNKKA. Onpa, onpa lyhyt aika. Eiköhän sitä mitenkään saisi tingityksi vähän pitemmäksi?
VARJAKKA. Ei komesrooti suostu millään.
JUNKKA. No, luuletko olevasi kaikin puolin valmis lähtemään ylihuomenna?
VARJAKKA (hypistelee pikkuliinaa). Kyllä minä olen.
JUNKKA. Silloinhan on kaikki hyvin!
VARJAKKA (hypähtää seisomaan). Mitä tämä merkitsee?
JUNKKA. Mitäs nyt? Mikä sinuun ampui?
VARJAKKA (tuijottaen pikkuliinaan). Minä en totisesti ymmärrä.
JUNKKA. Mitä sinä tuijotat? (Ottaa Varjakalta pikkuliinan.) Mitä kummaa tässä on?
VARJAKKA. Se ei ole minun. (Kopeloipi taskujaan.) Minun pikkuliinani on otettu.
JUNKKA (antaa pikkuliinan takaisin). Hae varas ja vaadi ankara rangaistus. Elinkautiseksi.
RAJALINSKA on tullut asuntonsa portaille. JUNKKA menee Rajalinskan luo ja sittemmin palaa etualalle taluttaen Rajalinskaa käsikoukusta.
PASANTERI (katsoo pikkuliinaa). Tässähän on nimi! E. R.—Eeva
Ruskoranta.
VARJAKKA. Ei tämä voi olla Eevan. Emme ole vielä tavanneet toisiamme, emme edes vilahdukselta nähneet.
PASANTERI. Sinä et ole häntä nähnyt. Mutta hän on nähnyt sinut.
VARJAKKA. Missä?
PASANTERI (viittaa laivalle päin). Hän on piiloutunut tuonne laivaan.
VARJAKKA (vaihtelevan epätietoisuuden jälkeen naurahtaen leikillisesti). Vai niin, vai siellä hän on. (Istuutuu portaille.)
PASANTERI. Sinä luulet, että minä kureilen. Mutta se on aivan totta.
Sinähän istuit tuossa laivan laidalla.
VARJAKKA. Niin istuin.
PASANTERI. Ja silloin Eeva sinun pikkuliinasi nappasi. Hän sinun tullessasi on pujahtanut tuonne laivaan, eikä hän ole sieltä mihinkään päässyt, kun tässä on aina oltu.
VARJAKKA. No, kummi rupeaa poliisiksi, minä itse istun viskaalina.
Hakekaa varas tänne.
PASANTERI. Minä haen hänet, herra viskaali. (Hiipii laivalle ja jää sinne, nousten lopuksi laivaan.)
PASANTERSKA (tulee huoneesta). Herra nähköön, minne se on pannut tällä aikaa partansa!
VARJAKKA. Minäkö vai?
PASANTERSKA. Hella lettu! Yrjöhän se onkin. Terve tuloa. Hella lettu.
VARJAKKA. Terveisiä minun matkoiltani.
PASANTERSKA. Kuule, Yrjö, onko sinusta tehty kapteeni?
VARJAKKA. On kyllä.
PASANTERSKA (rupeaa itkemään). Minusta on aina ennen tuntunut, kuin olisit ollut meidän poika. Mutta nyt minun ei sovi enää sinutella.
VARJAKKA. Mitä kummi joutavoipi. Kyllä minä olen mielelläni vieläkin
Pasanterin Lettu.
RAJALINSKA ja JUNKKA ovat hiljalleen kävellen saapuneet paikalle.
RAJALINSKA (tervehtien). Onko tämä nyt se Pasanterin Lettu?
PASANTERSKA (itsekseen mielihyvillään). Pasanterin Lettu! Hellalettu!
RAJALINSKA. Mies kuin kangaspetäjä aamun paisteessa.
PASANTERSKA. Ja hän nyt on oikea kapteeni.
RAJALINSKA. Jumala sinulle suokoon edelleenkin varjelustaan ja siunaustaan. (Istuutuu.) Me emme ole tavanneet sitten, kun sinä ensi kerran merille lähdit.
VARJAKKA. Niin omituisesti on aina sattunut, että en ole saanut tavata. Niinä parina kesänä, kun olen kotimaassa käynyt, te olette Eevan kanssa olleet maaseudulla.
RAJALINSKA. Perämiehenä otetun kuvasi olen saanut. Ja sinun matkoistasi ja miehistymisestäsi olen tuontuostakin kuullut. Mutta muistellessani sinua olet mielessäni ollut aina vain sellainen hento poikanen kuin olit merille lähtiessäsi.
PASANTERSKA. Ja minä muistan hänet aivan pienenä poikana, kun hän leikki kapteenia tuossa Suomi laivassa. Ja Eeva oli kapteenin rouva, jota tämä kantaa punnasi sylissään laivaan.
RAJALINSKA. Siihen virkaan Eeva oli niin innostunut, että jos hän oli kotona ja näki ikkunasta täällä pihalla ruvettavan leikkimään laivasilla, niin hän meni johonkin piilopaikkaan itkemään sitä surua, ettei häntä huolittu leikkiin, koska ei tultu hakemaan. Hän ei kyllä koskaan sitä ilmoittanut minulle. Ja meni kauan aikaa, ennenkuin pääsin asian perille. Kuiskasin silloin Letulle, että muista hakea Eeva laivaleikkiin. Eikä kapteeni sitten koskaan jättänytkään rouvaansa maalle itkemään.
PASANTERI nousee laivassa näkyviin.
JUNKKA. Mitä sinä, puosu, siellä laivassa teet? (Menee Pasanterin luo.)
PASANTERSKA. Niinkö kiire sinulle, ukko kulta, tuli Itä-Intiaan?
PASANTERI. Hain täältä viimetalvista lunta. Olisin näyttänyt Yrjölle, kun hän ei ole sitä pitkään aikaan nähnyt.
PASANTERSKA. Turhaan sitä haet.
PASANTERI. Turhaanpa hain. (Junkalle kahdenkeskisesti.) Siinä pikkuliinassa oli E. R. Minä luulin ensin, että se oli Eevan.
JUNKKA. Kenen sinä nyt luulet sen olevan?
PASANTERI. E. R., Eliise Ramberg.
JUNKKA. Ole huoleti, se on Eevan. Minä olisin sen tuntenut nimettäkin.
All right. Very vell!
PASANTERI. Ahaa! Tuolla aidassa on varkaan reikä!
NEITSY JANNE (tulee oikealta perältä ja kääntyy portista pihaan). Hyvää päivää kaikille ja erikoisesti herra kapteeni Junkalle.
JUNKKA. Minkä vuoksi minulle erikoisesti?
NEITSY JANNE. Minulla on asiaa kapteenille. Nimeni on kirkonkirjojen mukaan Johannes Poikonen, mutta minua sanotaan Neitsy Janneksi. Minä haluaisin päästä merelle.
JUNKKA. Miehistymään?
NEITSY JANNE. Äitini, joka on sairaloinen, on kuollut, niin minä nyt joudan merelle, jonne minua on haluttanut aina.
PASANTERI. On Jannessa miestä merelle.
PASANTERSKA. Kättelehän, Janne, kapteenia. Kättele oikein miehen kouralla. (Junkalle.) Sillä pojalla on luja koura.
JUNKKA. Onko siitä oikein merimiehen kouraksi? (Ojentaa kätensä.) Ai ai, elä hiidessä!
PASANTERSKA. Ähä! Joko tapasitte vertaisenne!
JUNKKA. Mikäs elävä tämä oikein on?
PASANTERSKA. Kaupungin rumpari.
PASANTERI. Se ei ole Jannen ainoa toimi. Helpompi on sanoa, mikä Janne ei ole kuin mikä hän on. Kutoo kangasta, nikkaroipi, leipoo, suutaroipi, pesee pyykkiä ja on seppä sen mokompi!
PASANTERSKA. Ja sepän hänellä on näpitkin, vai mitä, kapteeni Junkka?
PASANTERI. Sen pojan kourassa taipuu hevosenkenkäkin.
JUNKKA. Mikä raha sinulla on rinnassa?
PASANTERSKA. Se rintaraha on ihmishengen pelastamisesta. Tämä Janne oli silloin kymmenvuotias, kun hän palavasta talosta liekkien keskeltä pelasti ihmisen.
NEITSY JANNE. Ei se ollut aikaihminen, pikku tyttö, leikkitoverini.
JUNKKA. Hyvä niinkin! Onpa sinussa sitten miestä. Puhuttelehan tuota nuorta kapteenia. Kyllä hän sinut laivaansa ottaa.
NEITSY JANNE. Neitsy Eeva Ruskoranta käski minun tulla kapteeni Junkan puheille ja vakuutti, että kyllä te otatte minut.
JUNKKA. Milloin sinä olet Eevan tavannut? Ja missä?
NEITSY JANNE. Äsken tuolla kedoilla.
PASANTERSKA. Yrjö ei ole tainnut vielä tavata Eevaa. Kuinka siitä on kauan, kun te olette toisianne nähneet?
VARJAKKA. Kahdeksan vuotta.
PASANTERSKA. Kahdeksan vuotta! Herra siunaa! Tuntevatkohan enää toisiaan?
KARIHAARA ja LETTO tulevat oikealta peräportista taluttaen kädestä
EEVAA, jolla on kukkaseppele päässä. Heidän mukanaan tulee ANNA,
ELVIIRA ja muuta nuorisoa.
Joukko laulaa:
Kuin virpa vihanta tuo neito ihana,
Niin suloinen ja kaunis kuin kukka nurmella.
On lumivalko otsa ja kaunis katsanto,
Käynti norja, nopsa ja sorja vartalo.
Ken tuon neidon saa, sille hurrataan:
Hurraa, onnellista sulhoa!
EEVA riistäytyy irti ja juoksee Junkan luo peittäen päänsä hänen poveensa kuin piiloutuakseen.
JUNKKA. Rakas, oma lapseni. Hyyrynkyyryläiseni.—Mutta näytähän minulle silmäsi.—Onko ollut ikävä?—On ollut, sanovat silmäsi. On minullakin. —Tuossa on muuan lapsuuden tuttujasi. Tervehdipä häntäkin.
EEVA ja VARJAKKA tervehtivät toisiaan sanaa lausumatta, mutta puhuvin katsein.
JUNKKA ja PASANTERI nyökäyttävät toisilleen päätään merkitsevästi.
KARIHAARA (luotuaan silmäyksen Eevaan ja Varjakkaan, itsekseen, mutta hyvin ääneen). Vai niin? No, sopiikin!
JUNKKA. Puhutko sinä, Jooseppi, yksiksesi!
KARIHAARA. Aivan yksin. Omia ajatuksiani. (Kahdenkeskisesti.) Tuo nuoriso ensi sunnuntaina kuulutetaan. Ja se sopii.
JUNKKA. Eeva! Toivon, että tämä vuosi on sinulle yhtä valoisa kuin tämä sinun syntymäpäiväsi.
KARIHAARA. Syntymäpäiväkö? Perämies! Nostetaan neiti miehelään!
KARIHAARA ja VARJAKKA nostavat Eevaa.
KARIHAARA. Häiksenne tämä vuosi!
Väkeä kerääntyy pihalle, nuoria ja vanhoja, joukossa KALLE, JUSSI ja muut pojat.
PASANTERI (ilmoittaen joukolle). Tänään tavalliseen aikaan pestataan miehiä merimieshuoneella tavallisilla palkoilla Onni laivaan.
ENSIMÄINEN MERIMIES. Kuinka paljo siihen miehiä otetaan, kun aina vain pestataan joka sunnuntai?
Ivallista naurua.
TOINEN MERIMIES. Ja pitkin viikkoa keräillään korotetuilla palkoilla.
SIHVONEN. Ei tule Onneen miehiä, jollemme me Karihaaran kanssa lähde.
KARIHAARA. Minä en lähde sinun kanssasi, Sihvonen, enää mihinkään laivaan.
SIHVONEN. Minkä vuoksi?
KARIHAARA. Olet vieraan kylän miehiä. Mistä lienet Kettulan pitäjästä.
PASANTERI. Tänä sunnuntaina pestataan Onneen viimeinen kerta tälle kesälle.
ENSIMÄINEN MERIMIES. Elkää hiidessä sitä lystiä lopettako!
PASANTERI. Kapteeniksi tulee Yrjö Varjakka.
KARIHAARA. Hurei! Pojat! Potkitaan perämies Varjakka pois joukosta.
(Nostaen meriläisten kanssa Varjakkaa.) Kapteeni Varjakka, hurraa!
Onnen kapteeni, hurraa!
JUSSI (suu poskia myöten lakerissa). Se Onnen kapteeni on eri hyvä mies. Minä sain eri paljon lakeria.
KARIHAARA. Sen näkee sanomattakin, että on saapas saanut rasvaa. Mutta mikä mies sinä oikeastaan olet?
JUSSI. Minä olen Suomen jummanni.
KARIHAARA. Katsokaas, pojat, Suomen jummannia!
Naurua.
JUNKKA. Niin, niin. Tuollaisena, isävainajansa sydvästi päässä, minä näin ensi kerran Onnen nykyisen kapteenin. (Nostaa Jussin korkealle ilmaan.) Suomen jummanni, hurraa!
KALLE. Styyry! Nosta lippu Suomen mastoon!
Leikkilaivan mastoon nousee lippu.
Joukko laulaa:
Ja nyt Suomen laivan mastossa
On lippu liehuva, meillä mieli riemuva.
Ja nyt Suomen laivan mastossa
Meitä lippu tervehtii.
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina
Eikä surut meitä paina.
Hurraa, me Suomen meripoiat.
Meillä luonto raitis ain!
Esirippu.