NELJÄS NÄYTÖS
Pietolan pihamaa. Oikealla asuinrakennus, jonka edessä on avonainen kuisti. Vasemmalla aittarakennuksia, joiden jatkona etualalla on aita porraspuineen. Perällä aita, veräjä keskellä. Taustana järvimaisema.
KATRI ja ANNI istuvat puhelemassa.
ANNI. Mitä isäsi sanoi, kun kuuli, että se on toinen Turkka ja että teidän Turkkanne on talollisenpoika?
KATRI. On ollut niin hyvillään, ettei ole raukka koko yönä nukkunut.
PIETOLA (tulee kuistin kautta). Siellä näkyy Maija jo tulevan.
ANNI. Minun pitää käydä hakemassa kotoa suuri kahvipannu, jonka Maija käski tuoda lisäksi. (Menee vasemmalle aidan yli.)
PIETOLA. Minkähän vuoksi Poika oli lähtenyt tukkijoelle?
KATRI. Oli ensin aikonut ulkomaille. Mutta kun laiva oli jo irti maasta, niin yht'äkkiä pistää päähän, että lähteekin näille maille, joista Heilala oli hänelle kertonut. Hypätä karahutti laivasta maalle ja tuli tänne.
PIETOLA. Olipa sekin somasti ohjattu meidän onneksemme.
TOLARI (tulee perältä vasemmalta). Eikö Turkka ole vieläkään tullut?
PIETOLA. Tolari taitaa olla utelias tietämään, mitä rovasti on sanonut, kun sinä myötään kyselet Poikaa. Tuskin hän nyt ehtii käydä rovastin luona.
TOLARI. Minä lupasin varottaa Turkkaa, ettei ammuttaisi.
KATRI. Herra varjelkoon!
PIETOLA. Mitä puhetta se on?
TOLARI. Leenan puhetta. Eilen siellä metsässä rukoili minua sanaa tuomaan, että Pölhö-Kustaa hommaa ampua. Oli mennyt Kettu-Matilta varastamaan pyssyä.
KATRI. Voi hyvä jumala! (Menee kuistin kautta.)
PIETOLA. Ei hätää! Kyllä me hänet ajoissa kiinni saamme.
(OTERMA ja KASURI ja muutamia tukkilaisia tulee perältä vasemmalta.)
MAIJA (tulee perältä oikealta). Pojat! Kantakaa tavarat huoneisiin. (Tulee Pietolan luo.) Terveisiä kirkolta.
PIETOLA. Eikö näkynyt Poikaa jo kaupungista palaavaksi?
MAIJA. Kirkolla oli. Rovastille vietiin päivälliselle. Kuuluvat olleen Turkan isän kanssa hyviä ystäviä. Niin syleili rovasti kuin omaa poikaansa.—Mutta nyt on Maijalla kiire, ettei jouda sanomaan harakkaakaan kuin linnuksi. (Vie Tolarin kuistin luo ja menee kuistin kautta.)
HUOTARI. (tulee perältä vasemmalta). Hyvää päivää.
PIETOLA. Ei suinkaan näkynyt Pölhö-Kustaata siellä päin?
HUOTARI. Olin kuulevinani hänen lauluaan jostakin tuolta päin (viittaa vasempaan).
PIETOLA. Lähdepä toverikseni, jos sattuisimme häneen käsiksi.—Täällä päinhän se on Annin mökkikin. (Menee vasemmalle aidan yli.)
HUOTARI (seuraten Pietolaa). Ilmanko sieltä päin päivä paistaakin.
TOLARI (yksin). Mitähän varten Maija minut tähän kiskoi?
MAIJA (tulee kuistin kautta). Tämä on sellaista saippuaa, jolla lähtee ahava. Pestyäsi tule tähän odottamaan. (Siirtyy tukkilaisten luo.)
TOLARI (yksin). Olisi ihmeellistä, jos mustalla saippualla tulisi valkoinen naama. (Menee perälle vasemmalle.)
MAIJA (Kasurille). Minkä vuoksi sinulla ei ole liivejä eikä takkia?
KASURI. Olivat vielä märät, kun eilen putosin pölkyltä.
MAIJA. Valehtelisit viisaammasti! Minä en ole Maija, jos en vielä toimita sinulle sellaista, joka sinua kyörää. (Otermalle) Sinulla ei ole lakkia, ja suutarin jalassa tuollaiset saapaslottanat.
OTERMA. Lainasin muutamalle pojalle, joka lähti riiaamaan.
KASURI (itsekseen). Perhana, kun on viisas valehtelemaan!
MAIJA. Olet kortilla menettänyt. Tule toinen kerta eteeni lakitta ja saappaitta, en sinua siunaa! (Menee kuistin kautta)
KASURI (Otermalle). Sinulla on komeat liivit, minulla komeat saappaat.
Pannaan vastakkain. Kolmelta poikki.
OTERMA. Minä pidän aina pussin auki, kun porsasta tarjotaan. (Istuvat kortin lyöntiin.)
KASURI. Lauletaan pojat, ettei kuulu kortinpauke. Morsian näkyy säikähtävän kämmenen läiskäystäkin.
TUKKILAISET (laulavat).
Hei tukkipojat ne poikia maksaa,
joka sen oikein tietää.
Kesän ja talven kuin tanssin ne jaksaa
ja tuulen ja sään ne sietää.
Hei tukkipoika ei turvetta kaiva,
ne sinisiä selkiä seilaa.
Tukkipojall' on tuska ja vaiva
muistella montako heilaa.
Hei tukkipoika ei surua tunne,
se koskia laskee ja laulaa.
Meni jos minne ja kulki jos kunne,
tuli se tyttöjen kaulaan.
Hei tukkipoika se koskessa hyppää
sen pyörivän pölkyn varaan.
Kaikista tytöistä paljon se tykkää,
mut ottaa omaksi paraan.
Hei tukkipojat ne paljon maksaa,
ne maksaa tuhansia,
ne sieviä sinisiä silmiä maksaa
ja poskia punasia.
KASURI voittaa OTERMALTA liivit ja kumpikin sekä tukkilaiset poistuvat hajaantuen sinne tänne.
TOLARI (tulee perältä vasemmalta istumaan rahille kuistin luo). Ei ollut Pietolan vajassa tervapyttyä, että olisi saanut vähän peilailla ja nähdä onko ahava lähtenyt.—Huotari ja Anni tulevat. Sanovatkohan mitään minun naamastani?
ANNI (iso kahvipannu kädessä tulee vasemmalta aidan yli veitikoiden
Huotarille). Mikä on hätänä valmiissa maailmassa?
HUOTARI (seuraten Annia).
Katkera on kahvia juoda
ilman sokeritta.
Katkera on poian olo
ilman toveritta.
ANNI (laulaa).
Tukkilaisen toveriksi elä herra saata.
Häpeä on nätin tytön lautanpontulla maata.
(Pyyhkäisee nokea Huotarin nenän päähän ja nauraen peräytyy keikahtaen istumaan Tolarin syliin.) Huih! (Hypähtää ylös)
TOLARI. Pelkäätkö poikia?
ANNI. Poikako siinä olikin? Ja minun poikani! (Istuu Tolarin syliin ja hyväillessään tuhrii naaman.) Ai ai sitä Annin poikaa, ai ai kuin Anni siitä tykkää!
TOLARI. Ottiatuota Anni Anni Anni!—Maija ottiatuota!
ANNI. Maijanko se olikin poika? (Nousee). Miten minä tuota erehdyin! (Menee kuistin kautta).
HUOTARI nauraa Tolarille.
TOLARI. Reistasitko Annin kanssa, monellako ottiatuota pata kuohuu, kun sinulla on niin lysti ja nenäsi pää on noessa?
HUOTARI (katsoo taskupeiliin). Kas, peijakas!
TOLARI. Taitaa olla minun naamassani ero entisestä, kun Annikin niin erehtyi.
HUOTARI. Ei Maija sinua nyt tunne, jos vain et sano ottiatuota! (Menee kuistin kautta)
TOLARI (yksin). Onpa hyvää saippuaa, vaikka niin mustaa, että luulin olevan neekerin ottiatuota.—Pitääpä varoa, etten sano ottiatuota, niin on lysti nähdä, kun Maija ei minua tunne.
MAIJA tulee kuistin kautta hiipien Tolarin taakse lakki kädessä.
HUOTARI (tulee kuistille). Maija, Katri säikähti että pyörtyi. (Menee takaisin).
MAIJA. Herra siunatkoon! (Vaihtaa lakin Tolarin päähän ja kiiruhtaa takaisin kuistin kautta.)
TOLARI (ottaa lakin päästään). Uusi lakki. Ja Maija siunasi, kun pani tämän päähäni. Se on hellä ja hönkä ihminen.—Pitääpä lähteä koettamaan, meneekö uudella lakilla jokapäiväinen leipä. (Panee lakin päähänsä ja menee vasemmalla aidan luo, jossa pysähtyy katselemaan lakkiaan.) Onpa, onpa komea! On kuin Sysi-Perttu vainajan kirkkolakki. (Panee päähänsä)
KATRI ja ANNI tulevat kuistin kautta.
KATRI. Herranen aika! Sysi-Perttu vainaja! Näetkö?
ANNI. Tosiaankin! Ei Tolariksi aavistaisikaan.
KATRI. Tolariko se on?
TOLARI (tulee tyttöjen luo). Kun äsken olin tuolla järvenrannalla pesemässä, niin Kettu-Matti tuli ja toimitti, että hän antoi Pölhö-Kustaalle revervöölin.
KATRI. Mikä villitys on mennyt ihmisiin!
TOLARI. Kettu-Matti oli tulossa sanomaan, että hän sen vuoksi, ettei Pölhö-Kustaa menisi muualta ja että lähtisi halu toista kertaa ottiatuota. Käski sanoa, ettei säikähtää, vaikka kovasti pamahtaa.
KATRI. Jumalalle kiitos!
ANNI. Kettu-Matille myös. Ansaitsisi palkinnon.
TOLARI (on vetäytynyt perälle). Ottiatuota!
ANNI. Onko Pölhö-Kustaa siellä?
TOLARI. Turkka ajoi tallin eteen. Ja niin kuin herra! (Menee perälle vasemmalle)
KATRI juoksee perälle oikeaan.
ANNI. Kettu-Matilta terveisiä, että on tyhjä panos.
PIETOLA. Antaapa sitten pamahtaa kihlajaisten kunniaksi!
TURKKA tulee perältä oikealta KATRIN kanssa, joka poikkeaa kuistin kautta.
ANNI. Katsokaa, Pietola, Katrin elinkautista vankia! (Menne Katrin kanssa kuistin kautta.)
PIETOLA. Minua hävettää!
TURKKA (tulee Pietolan luo). Terveisiä kaupungista. Mitä tänne kuuluu?
PIETOLA. Huonoa!
TURKKA. Oho!
PIETOLA. Hävettää ja suututtaa tyhmyyteni. Minun olisi pitänyt jättää tapaamatta rättäriä.
TURKKA. Jouduitteko alakynteen?
PIETOLA. Minulle tuupattiin käteen sen toisen Turkan papintodistus.
TURKKA. Sitä iloisempihan voitte olla siitä, että vävypoikanne on tavallisen kunniallinen mies.
PIETOLA. Onhan se niinkin. Ja niin se onkin! En olisi osannut olla niin sisimpääni myöten iloinen kuin nyt olen. Ja erehdykseni pitää minua nöyränä, etten typeryydessäni rupea tästä odottamattomasta onnesta ylpeilemään.
TURKKA. Hyvinhän siis kaikki.
PIETOLA. Merkillisesti näyttää kaikki kääntyvän hyväksi.—Mutta on vielä muuan asia.
TURKKA. Sekä Pertun leskivainajan rahajuttu? Eiköhän siitäkin selvitä.
PIETOLA. Niin kuin keväällä jo kerroin, on seikkoja, jotka ovat minua vastaan. Ja kaikki näyttävät uskovan minut syylliseksi. Kun viime sunnuntaina olin kirkossa, niin rovasti saarnasi kuin minulle yksin pauhaten, ja koko seurakunta kääntyi katsomaan minua. Jos eivät muut, niin rättäri minut toimittaa vankilaan.
PORO-PIRKKO ja PAHNA-MAIJA tulevat perältä oikealta.
PIETOLA. Ja tuossa on akkoja, jotka minut vannovat varkaaksi. Mitähän niillä on asiaa?
TURKKA. Minä olen kutsunut heidät ja rättärin myös.—Hyvää päivää.
Istukaa, hyvät naiset. Koetetaan nyt saada rakennetuksi sovinto.
PAHNA-MAIJA. Minulla ei ole mitään sitä vastaa. (Istuu Pietolan viereen.)
PORO-PIRKKO (rientää istumaan toiselle puolen). Mutta, hyvä ihminen, anna minullekin suunvuoroa. Minä olen Pietolaa kohtaan aina kantanut sydämessäni rakkautta—
PIETOLA (nousten). En tiedä mikä on tarkoituksesi, Poika, mutta olkoon sanottu, että naimisiin en mene kummankaan kanssa. Ennen istun vankilassa.
PORO-PIRKKO. Mitä varten meitä tänne kutsuttiin?
KATRI (tulee kuistin kautta). Mitä se merkitsee, että rättäri tulee tänne? Ja mitä näillä naisilla on täällä tekemistä?
PORO-PIRKKO. Meidät on tänne houkuteltu tarkoituksella saada Pietolan asia käännetyksi toisin päin.
TURKKA. Se on tarkoitukseni. Mutta ilman houkutuksia. Sovinnossa kyllä, jos niin haluatte.
RÄTTÄRI (tulee oikealta perältä). Turkka kirjoitti olevan minulle puhuttavaa. Olin utelias kuulemaan.
TURKKA. Kysymys on Pertun leskivainajan rahoista. Asia nyt koskee minunkin kunniaani.
PORO-PIRKKO. Sinun kunniaasi? Jonka papinkirjassakin on syntiä ja rikoksia enemmän kuin Sotomassa ja Komorassa.—Rättäri, lukekaa se Heilalan kirje.
PIETOLA. Sattui teille vain sellainen onnettomuus, että on toinenkin
Aaprahami Turkka.
PORO-PIRKKO. Kyllä Heilala kirjoittaa toisestakin, joka on talollisenpoika ja suuren talon poika ja rikas poika!
KATRI (lapsellisen surullisesti). Yhä sinua vain ylennetään!
PORO-PIRKKO. Kaikki oman pitäjän ja naapurin pitäjienkin tytöt aivan hulluina häneen. Ja kruununvoudin muuan ryökkynä, kaunis neiti, niin hurjasti rakastunut Turkkaan, että Turkka ei ollut saanut elävää rauhaa, vaan oli pitänyt matkustaa—
TURKKA. Heilala liiottelee!
PORO-PIRKKO. Lukekaa, rättäri, se Heilalan kirje, että uskovat.
PIETOLA. Kyllä uskomme.
PORO-PIRKKO. Mutta se Turkka on matkustanut ulkomaille.
TURKKA. Tuossa on ulkomaanpassini. (Antaa rättärille)
PAHNA-MAIJA. Eihän täällä ole mikään ulkomaa!
PORO-PIRKKO. Ja uskooko Pietola, että sellainen poika, jolla siellä suuressa maailmassa on neitoja kymmenittäin joka sormelle, lähtisi Pietolasta hakemaan morsianta? Ja sinäkö Katri, uskot olevasi kauniimpi ja viininpi kuin kruununvoudin ryökkynä?
PAHNA-MAIJA. Itkupa pillahti!
PORO-PIRKKO. Löi mielen nöyräksi!
KATRI. Aivan oikein, Pirkko. Tunnen itseni yhä pienemmäksi suuren sulhaseni rinnalla ja sitä suuremmaksi onneni. Ja tämä suuri, outo onni minua nöyryyttää.
PAHNA-MAIJA. Typerä kuin kana!
TURKKA. Ei sinun, Katri, tarvitse olla täällä kuuntelemassa meidän käräjiämme.
KATRI menee kuistin kautta.
RÄTTÄRI. Minunkin täytyy lähteä, odotetaan seuroihin.
TURKKA. Tehdään ensin selko niistä Pertun leskivainajan rahoista.
PORO-PIRKKO. Niin, tehdään niistä selko! Eikö tämä kenkä eilen ollut
Pietolalla?
PIETOLA (ottaa kengän). Oli tämä.
PORO-PIRKKO. Pertun lesken sairastaessa minä ja Tolvas-Liisa, joka oli sairasta hoitamassa, näimme tuon kengän sairaan päänaluksen alla ennen Pietolan tuloa sairaan luona käymään, mutta Pietolan mentyä ei sitä enää löytynytkään.
PAHNA-MAIJA. Pietolan pää painui ja Turkan suu meni tukkoon.
TURKKA (katse vasemmalle). Odottakaa silmänräpäys.
PAHNA-MAIJA. Herralta on tulossa aivastus.
TURKKA. Elkää säikähtäkö!
PORO-PIRKKO. Anna tärskähtää! (Nauraa Pahna-Maijan kanssa)
LEENA (tulee perältä vasemmalta). Pölhö-Kustaalla kauhea pistuuli!
Turkka, se teitä ampuu! Varokaa!
TURKKA. Minua se katsoa tiirottaa, mutta pistoolin suu on tuonne (viittaa akkoja).
PAHNA-MAIJA. Herra varjelkoon! (Nostaa hameen eteensä)
PORO-PIRKKO. Herra auttakoon! (Menee Pahna-Maijan taakse.)
RÄTTÄRI. Menkää estämään, ettei se saa ampua! (Poro-Pirkon taakse)
TURKKA. Kohta pamahtaa!
Akat huutavat. Pyssy pamahtaa. PAHNA-MAIJA lyyhistyy kontalleen, PORO-PIRKKO ja RÄTTÄRI putoavat istualleen. TURKKA juoksee vasemmalle.
HUOTARI (tulee kuistin kautta, osoittaa Pahna-Maijaa.) Tuo akkako se pamahti?
PORO-PIRKKO. Minulta se vissiin ampui jalat!
TURKKA tulee vasemmalta PÖLHÖ-KUSTAAN kanssa, jolla on pistoolin tapainen ase, sen suuhun kiinnitetty peltinen suppilo.
PÖLHÖ-KUSTAA. Pani rumasti. Kustaa lensi selälleen. Ei Kustaa ammu enää koskaan.
HUOTARI (ottaa aseen). Onpa aika tussari. Ei ihme, että kaatui mies ja kaksi musteria. (Menee kuistin kautta)
TURKKA. Kustaa, antoiko äitisi rahoja rättärille?
PÖLHÖ-KUSTAA. Antoi äiti hyvin paljon seteleitä ja hopeoita.
PAHNA-MAIJA. Opetettua!—Milloin äitisi antoi? Häh?
PÖLHÖ-KUSTAA. Silloin kun meidän Mustille tuli penikoita, Tolvas-Liisa keitti kahvia ja Tolari astui puuropataan.
TURKKA. Rättäri, onko opetettua?
RÄTTÄRI. Olen Pietolallekin sanonut, että minulla on ollut lainassa Pertun leskeltä. Mutta velat on maksettu, ja minulla on kuitatut velkakirjat hallussani ja tallessani. Mutta hyvin ymmärrän, että Turkka on joutunut minusta erehdyksiin niin kuin minäkin Turkasta. Minä puolestani olen halukas pyytämään anteeksi loukkaavan käytökseni ja valmis ojentamaan sovinnon kättä.
LEENA. Ah kuinka on ihanaa, kun riitaveljet tunnustavat erehdyksensä ja sopivat rakkaudessa.
TURKKA. Pyrkimyksenäni on ollut ja on koettaa vaeltaa elämäni taival niin, että voisin aina sanoa: minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin. Ainakin tässä asiassa minkä väitän sen myös todistan niin, että kelpaa ja kestää.—Pietola, näyttäkää Kustaalle sitä kenkää.
PÖLHÖ-KUSTAA. Siinä se on äidin kenkä!—Siinä on äidiltä viimeiset terveiset Pietolalle, että hyvä Pietola ottaisi Kustaa raukan pojaksi.
PIETOLA. Nyt alan ymmärtää, mitä varten vainaja kutsutti minut luokseen.
PÖLHÖ-KUSTAA. Ottaako Pietola?
PIETOLA. Otan, otan minä sinut raukan, jolle olen ollut niin vihainen.
PÖLHÖ-KUSTAA (katsoen taivaalle). Äiti hoi! Nyt Kustaa on Pietolassa poikana.
LEENA. Hyvä jumala ole kiitetty!
RÄTTÄRI. Minä olenkin uskonut Pietolan syyttömäksi.
TURKKA. Mutta kysymys on siitä, uskooko rättäri itsensä syyttömäksi?
RÄTTÄRI. Sepä kysymys! (Kääntyy akkain puoleen) Kysyy uskonko minä itseni syyttömäksi! (Ratkeaa akkain kanssa nauramaan.)
PÖLHÖ-KUSTAA. Mitä sinä rättäri nauroit?
TURKKA. Vastatkaa, rättäri, Kustaalle. Omantuntonne mukaan. Niin kuin varmasti vastaisitte, jos tuon mierontielle toimittamanne poika raukan vanhemmat nousisivat haudastaan ja ilmestyen eteenne kysyisivät: Mitä sinä rättäri nauroit? Tiesithän, että viimeisten terveisten mukana piti kengässä olla sinun velkakirjasi!
TOLARI on tullut perältä vasemmalta jääden seisomaan veräjälle.
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Tuolla on Kustaan isävainaja! Isä, isä, päivää! (Menee Tolarin luo ja tämän kanssa vasemmalle näkymättömiin.)
PORO-PIRKKO. Sysi-Perttu vainaja! Siunaa ja varjele. (Lyyhistyy polvilleen)
LEENA. Tulkaa auttamaan, rättäri pyörtyi! (Pahna-Maijan kanssa vievät rättärin perälle oikealle.)
PORO-PIRKKO. Voi voi kuinka ahdistaa henkeä!
TURKKA. Mikä vaivana?
PORO-PIRKKO. Kuulkaa, Turkka. Ennen Pietolan tuloa leskivainajan luo Tolvas-Liisa otti kengästä papereita. Näin ne sitten Tolvas-Liisan peililaatikossa, ja ne olivat rättärin velkakirjoja.
TURKKA. Menkää nyt seuroihin ja tunnustakaa siellä.
PORO-PIRKKO. Antaako Turkka anteeksi?
TURKKA. Jos seuroissa tunnustatte, en muuten.
PORO-PIRKKO. Minä menen ja tunnustan.—Minun sydämeni halkeaa! (Äänekkäästi itkien menee perälle oikeaan.)
TURKKA (Pietolalle). Nyt teidän kunnianne on yhtä puhdas kuin on ollut omatuntonnekin.
PIETOLA. Sinä taivaasta lähetetty tukkipoika! (Syleilee)
KATRI ja ANNI tulevat kuistin kautta.
KATRI. Joko käräjät loppuivat?
PIETOLA. Ja hyvin päättyivät! Nyt on elämä kuin silkkiä!
TOLARI ja PÖLHÖ-KUSTAA tulevat näkyviin vasemmalla perältä. PIETOLA menee Tolarin luo.
TURKKA. Korhonen on tunnustanut olleensa rättärillä nimenä ja kätyrinä.
Sinä Anni saat kotitalosi takaisin. Veikanne on Pölhö-Kustaalle.
ANNI. Saanko sanoa äidillekin, että saamme talomme takaisin?
TURKKA. Koko maailmalle ja Huotarille'!
ANNI. Elkää sanoko te Huotarille! (Menee vasempaan aidan yli.)
KATRI. Mutta mikä sinut, Poika, pidätti tänne mansikkamailtasi?
TURKKA. Löysin täällä mesimarjan.
KATRI. Minähän olin vain tyttö raukka.
TURKKA. Niin herttainen ja niin uljas!—Mutta nyt pukeutumaan, vieraita kai alkaa pian tulla.
KATRI, menee kuistin kautta.
PIETOLA, TOLARI ja PÖLHÖ-KUSTAA tulevat Turkan luo.
TURKKA. Kuka se on tämä Sysi-Perttu vainaja?
PÖLHÖ-KUSTAA. Puurosaapas. Samanlainen lakki kuin isällä.
PIETOLA. Ja Maija voiteluttanut sellaisella aineella, jolla lähtee ahava.
TOLARI. Mitä sanoi rovasti?
TURKKA. Terveisiä rovastilta. Sinun asiasi järjestetään niin, että ensi sunnuntaina kuulutetaan sinua ja Maijaa.
TOLARI. Ottiatuota!
PIETOLA. Saatte heti haltuunne Tiuhtion torpan. Ja Pietolan navetasta taluttaa sinne lehmän.
TURKKA. Ja tallista hevosen saappaitten vuokraa, joka minulla on vielä maksamatta.
TOLARI (antaa kättä Pietolalle ja Turkalle). Ottiatuota… Enkä minä enää tukkijoelle ottiatuota.
TURKKA. Mutta mene Maijalle sanomaan, että rovasti tulee tänne.
TOLARI. Tulkoon vaikka piispa, en pelkää!
MAIJA (pukeutuneena tulee kuistin kautta). Pyydetään tulemaan kahville, tehkää hyvin. (Menee aittaan.)
PIETOLA. Kiitoksia. Lähdemme juomaan riemukahvit!
PÖLHÖ-KUSTAA. Onko sinulla, Tolari, vilu, kun höysysi tytisevät?
TURKKA ja PIETOLA vieden PÖLHÖ-KUSTAAN menevät kuistin kautta.
TOLARI (yksin). Maija oli niin juhlallisen ylpeä kuin tiakonissa!
MAIJA (kirkas peltinen hinkki kädessä tulee aitasta). Mikähän se tuo onneton on?
TOLARI (ottaa lakin päästään). En minä ole Sysi-Perttu vainaja!
MAIJA. Kuka sinä olet?
TOLARI. Ottiatuota!
MAIJA. Tolariko?—Ei ikinä!
TOLARI. Olen minä Tolari, Puurosaapas, Heikki, ottiatuota, ottiatuota!
Kuuletteko, Maija, ottiatuota!
MAIJA (menee katsomaan Tolaria selän puolelta). Tolari se on! (Asettaa hinkin pohjan Tolarin eteen.) Katso kuvaasi!
TOLARI (katsottuaan). Oikeassapa olin sittenkin, että ottiatuota on Ovampomaan pakanain saippuaa, jolla Suomen kristityt kenkiään ottiatuota.—Mutta terveisiä ottiatuota, että minua ja Maijaa ottiatuota, jos te Maija ottiatuota.
MAIJA. Kuulee ja näkee, että olet koko yön lukenut. Sitä pelkäsinkin.—(Itkien.) En voi koskaan antaa itselleni anteeksi, että pakotin sinua lukemaan. Parempi olisi ollut ilman rippikoulua.
TOLARI. Ei minun tarvitsekaan mennä rippikouluun. Niin oli rovasti sanonut Turkalle, että meitä kuulutetaan pyhään kristilliseen avioliittoon ensi sunnuntaina!
MAIJA (pudottaa hinkin kädestään). Ensi sunnuntaina!
TOLARI. Elä pelkää, Maija. Kyllä me saamme jokapäiväisen leivän, niin että meillä on kaikki kuin ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tulee, ruoka, juoma, vaatteet—kotina on Tiuhtion torppa, jonka kartanolla kasvaa pihlaja ja ympärillä kauniit pellot. Karjaa on jo lehmä ja hevonen. Rahaa minulla on kymmenes sata täyttymässä.
MAIJA. Enkä minäkään pennitön ole.
TOLARI. Silloin on toinen tuhat alulla. Tavaraa saamme, mitä tarvitsemme. Hyvä puoliso … ottiatuota… Ja juhlien tullessa ajamme kuuraisen korven halki talvisen aamun hämyssä kirkolle, josta tulia vastaamme tuikkaa, minä keulalla, perällä Maija ja kaksi kääröä.
MAIJA. Mitä kaksi kääröä?
TOLARI. Ne kuuliaiset lapset, jos Maija tahtoo ottiatuota?
MAIJA. Minä tahdon.
TOLARI. Ja minä Heikki Tolari tahdon rakastaa sinua Maija Rivakka myötä- ja vastoinkäymisissä.—Mitä Maija itkee?
MAIJA. Se on niin suloista, kun ne saavat toisensa, jotka toisiaan rakastavat.
TOLARI. Niin minustakin.—Lähdetään Maija, pesemään Heikin silmät. (Kädestä pidellen menevät perälle oikeaan.)
HUOTARI (tulee kuistin kautta). Minnekähän se Anni on kadonnut?
ANNI tulee vasemmalta, syöksähtää Huotarin kaulaan, mutta purskahtaa veitikoiden nauramaan.
HUOTARI. Mitä sinä naurat?
ANNI. Väärä kaula!
HUOTARI. Minullako väärä kaula!
ANNI. Minun piti äidin puolesta syleillä Poikaa!
HUOTARI. No hyvä, ettei minun kaulani ollut sen väärempi! Mutta minä tahdon kaulastani vuokran luonnossa.
ANNI (sieppaa hinkin suojakseen). Huotari! Varo kermahinkkiä!
HUOTARI. Pane se maahan takaisin.
ANNI. Se pitää viedä tupaan. Vie sinä, minä odotan sinua täällä. Mutta kanna varovasti, ettei kerma loisku! (Tuppaa hinkin huotarin käsien väliin pohjapuoli päällimmäisenä ja alkaa tanssia laulaen.)
Yks kaks kolme neljä ja viis.
Missä on mun kultani siis?
Ei se oo siellä, ei se oo täällä,
vaan se on koskella pölkkyjen päällä.
HUOTARI. Nyt minä tulen ja sinut syön!
ANNI. Kermahinkki!
HUOTARI. Kaikista pitääkin olla vastus! (Lähtee kuistille päin)
ANNI Turkan tullessa vetäytyy perälle.
TURKKA (tulee kuistin kautta). Minä olen sinua hakenut. (Ottaa
Huotaria kynkästä)
HUOTARI. Varo, varo hiidessä!
TURKKA. Sinullako on joku tärkeä homma?—Ahaa! Tuoko on kuohuva pata?
HUOTARI. Kermahinkki peijakas!—Mitä sinä naurat?
TURKKA. Enpä ole ennen nähnyt kannettavan kermahinkkiä pohja päällimmäisenä!
HUOTARI. Saakeli!—Tämän muistan aina, kun kaadan kahviini kermaa!
TURKKA. On hyvä, että on muistoja elämän varrella.
HUOTARI. Mutta sano suoraan, mitä Anni tarkoittaa.
TURKKA. Että saisit parempaa vauhtia.
HUOTARI. No, nyt!
TURKKA. Tpruu!—Elä juokse Annin jäljessä. Et sillä tavoin kiinni saa. Mutta kulje ylpeänä niin kuin sopii tukkipäällikön! Minä olen eronnut, sinä olet minun sijallani.
HUOTARI. Eläköön!—Aina kun palkkani nostan, muistelen sinua hyvällä sydämellä.
TURKKA. Ja minä muistelen sinua lämpöisellä sydämellä aina kun tynnyrin näen.
HUOTARI. Ai ai ai, ei puhuta koskaan tynnyristä.
TURKKA. Jollet olisi tullut koputtamaan tynnyriä, ei nyt tanssittaisi minun kihlajaisiani.
HUOTARI. Niinkö? Sitten ei ollutkaan minun tyhmyyttäni, vaan sallimuksen määräys, että minun oli ruvettava rumpaliksi.
TURKKA. Olisi nyt kihlajaisten sijaan hautajaishommat ja minä olisin sureva sulhasleski.
HUOTARI. Niinkö oli ankaraa se tauti!
KATRI (pukeutuneena kansallispukuun ja runsaasti koristettuna tulee kuistin kautta). Poika, vieraita tulee tien täydeltä!
TURKKA. Katri kaunis kumppanini, lähdemme vieraita vastaan. (Menevät perälle oikealle)
HUOTARI (yksinään). Anni tuolta kurkistelee. Mutta koetetaan nyt uutta konstia. (Asettaa hinkinpohjan kuvastimekseen ja somisteleikse.)
ANNI (tullen Huotarin luo). Mitä Heikki Anselmi niin peilailee?
HUOTARI. Sano: herra Huotari!—Herra Huotari peilaa odotellen uutta heilaa! (Peukalokoukut liivien hihareijässä laulaa selin Anniin.)
On niitä kukkia muuallai
ei niityn mättähillä.
On niitä tyttöjä muuallai
ei tään kylän emännillä.
ANNI (puikahtaen Huotarin eteen).
Herranpäivill' on päätetty,
että nätti se naida pitää.
Hei löydätkö toista tään tytön moista?
Siit' ei tule mitään!
HUOTARI kääntyy toisaalle astelemaan.
ANNI (Huotarin eteen). Mitä Turkka sanoi sinulle, kun huusit eläköön?
HUOTARI. Sanoi mykkypröö! (Toisaalle)
ANNI (eteen) Sepä hassua oli!
HUOTARI. Se on enkeliskaa! (toisaalle)
ANNI (eteen). Mitä paljon se on suomeksi?
HUOTARI. Mykkypröö on suomeksi: Kunniallinen nuorimies Heikki Anselmi
Huotari on korotettu herra tukkipäälliköksi. (Kääntyy selin)
ANNI (Huotarin selän takana). Hyvä herra, katsokaa armollisesti minun puoleeni.
HUOTARI. Kuka sinä olet?
ANNI. Köyhänlesken tytär.
HUOTARI. Mitä sinulla on asiaa?
ANNI. Että ottaisitte minut rouvaksenne.
HUOTARI (kääntyy). Olen armelias ja otan.
ANNI. Mykkypröö! (Kääntyy selin)
HUOTARI. Mitä sinä nyt?
ANNI. Puhun enkeliskaa!
HUOTARI. Mutta mitä se merkitsee?
ANNI (kääntyen). Se merkitsee, että minä köyhänlesken Anni pääsen kotitalooni emännäksi ja otan sinut isännäkseni.
HUOTARI. Ihanaa kieltä se enkeliska! (Laulaa)
Tula tuulan tuli tuli tei!
Emme erkane konsana, ei!
Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun,
paras aarteeni oot sinä mun, minä sun!
Mitä toivoisin minä muuta!
ANNI (laulaa).
Tula tuulan tuli tuli tei! Oma onni se yhtehen vei. Ja tulkohon hallat ja harmit ja muut, elo huoleton meillä on, naurussa suut, ja kirkkaana päivä ja ilta.
(Yhdessä laulettuaan ensimmäisen säkeistön menevät perälle.)
PÖLHÖ-KUSTAA (vehnästä käsissä tulee kuistin kautta). Voi saateri, kun on nisua ja kaikellaista hyvää ryönää pöydät täynnä! (Puhelee taivaalle) Äiti hoi! Kustaalla on lysti!—Joo, joo, kyllä Kustaa on tottelevainen ja nöyrä.
PIETOLA (tulee kuistin kautta). Jopa nyt päivä kauniisti paistaa!
PÖLHÖ-KUSTAA. Ja enkelit laulavat.—Kuulkaa!
Täss' on morsian kuin rannan raita sorja, puhdas punaposki, nyt jo toisen orja, äsken äidin virkku, nyt jo kullan sirkku. Tytöt laulakaa nyt vaan, viulut raikumaan nyt vaan.
PÖLHÖ-KUSTAA (Pietolalle). Tuo Katri oli eilen sammakkona ja nyt se on kuninkaantytär!
MIEHET (tuoden Turkan saatossa laulavat).
Täss' on sulho taas kuin ohra tähkäpäissä, mielitietyn kanssa tanssii kohta häissä, sulho suora, nuori, vahva niin kuin vuori kylän kauniimman saa. Pojat laulakaatte vaan.
KAIKKI (laulavat).
Rakkaus olkoon teille aina onnensilta, myöskin olkoon teille leuto elonilta, saakoon viljaa pellot, soikoon karjankellot! Nytpä riemuiten me vaan kilvan laulakaamme vaan.
PÖLHÖ-KUSTAA. Voi saateri! Turkka sai kuninkaantyttären!
HUOTARI. Niin. On tapahtunut niin kuin aina hyvissä kirjoissa: he saivat toisensa. Ja voidaan lopuksi kirjoittaa: Heidän ilonsa oli kuin lintujen laulua keväisessä metsässä ja heidän onnensa kuin pilven päivänpuoleinen ranta.
OTERMA (hutikassa, saapaspareja käsivarrella ja päässä kaksi hattua).
Huotari saarnaa makeasti kuin paalinpappi!
KASURI (hutikassa, komeaan takkiin ja liiveihin puettuna ja kellonhäntiä etu täynnä). Ja valehtelee kuin almanakka! Sillä minä en ole saanut sitä, joka minua kyörää. Maija, toimita se minulle nyt, kun olen komeimmillani kuin mustalaisen hevonen markkinoilla!
OTERMA. Ja siunaa, Maija, minua nyt, kun minulla on kahden miehen pääkappaleet ja kolmen jalkamiehen varustukset.
MAIJA. Kyllä minä siunaan teitä, korttipukarit! Toinen saa Pahna-Maijan ja toinen Poro-Pirkon!—Tuolla tavoin resuavat ja häpäisevät joukkonsa!
PIETOLA. Elä ole, Maija, milläsikään. Sekali on joka seurakunta.
HUOTARI. Meidän joukossamme on kaikkea, mitä taivaankannen alla löytyy, ja miestä minkälaista hyvänsä: herraksi kelpaavia, isännäksi pystyviä ja pöllöjä puunhakkuuseen. Pietola vei joukostamme parhaan, tukkipoikain tukkipojan. Mutta meille toisia tulee, jos toisia menee. Tämä parvi pysyy aina uutena, niin kauan kuin honkia metsissä humisee.
KAIKKI (laulavat).
Vielä niitä honkia humisee
Suomen salomailla.
Vielä niitä ollaan reippaita poikia
tukkijoelle vailla.
Esirippu.