2. Uusi Englanti.
Amerikan uskonnollisen ja kansallisen vapauden kehtona on pidettävä se kulmikas rannikkokaistale, joka molemmin puolin Cod-nientä ulottuu Massachussetts-lahden pohjois-päästä New Yorkin lähelle saakka ja jolla jo vanhastaan on ollut nimenä Uusi Englanti. Tälle rannikolle muodostuivat ne yhteiskunnat, joiden vapaita laitoksia Yhdys-Valtain perustuslaki jäljittelee. Kertokaamme tässä lyhyesti miten tämä uutisasutus tapahtui.
Joulukuu 16 p:nä 1620 purjehti Cod-niemen muodostamaan lahteen The mayflower (toukokukka) niminen laiva, tuoden muassaan 102 siirtolaista, miehiä, naisia ja lapsia. Se tuli Hollannista, mutta siirtolaiset olivat kuitenkin enimmäkseen köyhiä maalaisia Pohjois-Englannista, jotka Englannin valtiokirkon harjoittamien vainojen tähden olivat paenneet Hollantiin ja siellä jonkun aikaa oltuansa päättäneet ruveta rakentelemaan uutta kotia valtameren toiselle puolelle. Mainitun lahden lounais-kulmaan pistää pieni poukama länteen päin. Siinä nousivat he maalle, sittenkun kuitenkin kaikki, kokoontuneina laivan-kannelle, olivat kiittäneet Jumalaa onnellisesta matkasta ja hyväksyneet kirjallisesti laatimansa siirtokunta-säännön, jonka perustuksena oli täydellinen itsehallinto ja kaikkein yhdenvertaisuus. Johtavia miehiä heidän joukossaan olivat Brewster, Bradford, Winslow ja Carver, joiden nimet vieläkin elää kiitollisessa muistossa Uuden Englannin asukkaiden kesken. Jo Hollannissa ollessaan olivat nämä "pyhät vaeltajat", — kuten heitä nimitettiin —keskenään yhtyneet vapaasen, kirkolliseen yhteiskuntaan. Nyt astuivat he kapineineen rannalle ja rakensivat itselleen vähäisiä hirsimökkiä talven turvaksi. Uutis-paikka sai nimekseen Uusi Plymouth, New Plymouth.
Seudun indiaanit — Pokanoketit — tervehtivät heitä ystävällisesti. Ensimäinen, joka tuli heidän kyläänsä asti, puhutteli tulokkaita englannin-kielellä, lausuen: "Terve tultuanne, Englantilaiset!" ja kertoi jo ennenkin tavanneensa heidän maamiehiään, joita kävi kalastelemassa Penobskot-joen suussa. Miehen nimi oli Samoset. Pian toi hän muassaan toisenkin englannin-kieltä taitavan indiaanin, nimeltä Sqvanton, joka kauvan aikaa oli palvellut yksityisen miehen luona Londonissa. Sqvantonin välityksellä tekivät uutisasukkaat sitten varsinaisen sopimuksen Pokanoketien päällikön, Massasoitin, kanssa, ja näiltä ostettiin maa-ala lähinnä lahtea. Ystävällistä väliä kesti sitten Massasoitin kuolemaan saakka v. 1661.
Mutta ens' alussa sai nuori siirtokunta kuitenkin kovat kohtalot kokea. Ruokavarain puute ja tottumattomuus ilmanalaan vei enemmän kuin puolet siirtolaisista manalan majoihin. Toiset kuitenkin jotenkuten kestivät, kunnes muokatusta maasta saatiin parempi sato ja apua tuli emämaasta.
Suuri joukko puritaaneja, uskonsa tähden vainottuja kansalaisia, joiden joukossa oli melkoinen määrä varallisiakin perheitä, muuttivat kotijumalansa uuteen maahan Massachussets-lahden rannalla, saatuaan sitä ennen kruunulta vapauskirjan eli n.s. kartan, joka antoi heille oikeuden järjestää hallituksensa miten itse mielivät. Kahtena eri retkikuntana, vuosina 1629 ja 1630, purjehtivat he valtameren poikki ja perustivat Massachusets' bay (M.-lahti) nimisen siirtokunnan, johon tulivat kuulumaan kaupungit Boston, Salem ja Portsmouth. Hekin järjestivät yhteiset asiansa täydellisesti tasavaltaisten kaavojen mukaan, tunnustaessaan kuitenkin emämaan yliherruutta. Tämä siirtokunta vaurastui vaurastumistaan kalastuksen ja kaupan kautta, ja uusia uutisasukkaita tulvaili tulvailemistaan sen alueelle. Pian perustettiin opetuslaitoskin, jossa koko siirtokunnan kasvavalle nuorisolle annettiin maksuton ja yhtäläinen tiedollinen kasvatus. Se oli Amerikan ensimäinen vapaakoulu Cambridgessä lähellä Bostonia, ja siitä sukeutui sitten Uuden maailman etevin oppilaitos, kuuluisa Harvardin yliopisto.
Siten olivat New Plymouth ja Massachusetts' bay antaneet Amerikalle, sen yhteiskunnallisen elämän perustukseksi, itsehallinnon ja vapaakoulut; mutta vielä puuttui uskonnollinen vapaus.
Massachusetts'in uutisasukkaat, vaikka itse olivat kärsineet paljon emämaan valtiokirkon vainoista, eivät puolestaan kärsineet alueellansa muita kuin omia uskolaisiaan. Siirtokunta oli itse teossa joteskin ahdasmielinen hierarkiia, pappisvalta, jonka innokkaat paimenet valppaasti valvoivat ett'ei mitään mustaa lammasta päässyt pujahtamaan sisään heidän puhtaasen laumaansa.
Silloin tuli v. 1630 muutamassa siirtolaislaivassa Bostoniin eräs nuori pappismies, Roger Williams. Hänenkin oli täytynyt jättää isänmaansa uskonnollisen vapaamielisyytensä tähden, ja hän toivoi nyt Uudessa maailmassa saavansa ajatella ja saarnata täydellistä omantunnon-vapautta. Mutta Williams erehtyi. — Englannissa oli toinen lahkokunta toisensa perästä ajanut hänet keskuudestaan, koska hänen ei sopinut noudattaa mitään rajoittavia määräyksiä uskon-asioissa. Kaikki ne muka kannattivat omantunnon-vapautta, mutta ainoastaan saadakseen tämän peri-aatteen turvissa vainota toisin-ajattelevia. Williams vaati ett'ei mikään valta saa puuttua toisen uskonnollisiin asioihin. Ihmisen suhde Jumalaan on hänen oma asiansa. Ketään ei saa pakoittaa käymään kirkossa, jonka uskonkappaleita hän ei tunnusta; ketään ei saa pakoittaa maksamaan kymmenyksiä papistolle, jonka opinkappaleita hän ei tunnusta. Se on väkivaltaa. Ajatelkoon itsekukin mitä tahtoo autuutensa asiassa. Maallinen valta on maallisia asioita varten. —
Tätä oppia ei nyt kuitenkaan Williams saanut julkisesti tunnustaa edes Massachusettsissakaan. Täydellistä omantunnon-vapautta oli olemassa yhtävähän tällä kuin toisellakaan puolen valtamerta. Salem'in asukkaat pitivät häntä vähän aikaa pappinaan, mutta hän kun pelkäämättä ja vilpittömästi tuomitsi vallanpitäjäin sekaantumista uskon-asioihin, täytyi hänen täälläkin pistää pillinsä pussiin ja lähteä tiehensä.
Williams'in täytyi paeta pois erämaahan, jossa hän kauvan harhaili metsissä, kunnes vihdoin vilpittömät indiaanit Cod-niemen tienoilla ottivat hänet turviinsa. Nämä ihmiset, jotka, sivumennen sanottu, ovat osoittaneet rakastavansa vapautta enemmän kuin henkeä ja elämää, kohtelivat tätä kaikkein sivistyneiden yhteiskuntain hylkyä erinomaisella ystävyydellä, antoivat hänelle viljeltäväksi kappaleen maata suuren Narragansett-lahden rannalla, länteen päin Cod-niemestä, ja Williams puolestaan rupesi heidän opettajakseen. Miantonomoh oli näiden kelpo indiaanien heimokunnan päällikön nimi. Hänen suostumuksellaan perusti nyt Williams yhdessä muutamain salemilaisten ystäväin kanssa uutiskunnan, joka sai nimekseen Providence, kukoistavan Rhode Island-valtion ensimäinen alku.
Tänne mahtui kaikki uskonnot. Maallinen valta ei vähintäkään sekaantunut ihmisten uskon-asioihin. Samassa rakennettiin myöskin kansallis-vapaus mitä laveimmalle perustukselle: jokainen, ken maksoi pienen, vähäpätöisen kunnallismaksun, oli äänivaltainen.
Vuonna 1638 syntyi saarelle Narragansett-lahdessa, varsinaiselle Rhode Island'ille, toinen siirtokunta, jonka alkuperä on yhtä merkillinen. Joukko pakolaisia, jotka, kuten kvääkärit, uskon-asioissa eivät tunnustaneet muuta ohjenuoraa kuin omantunnon äänen, saapui, näet, tänne ja asettui indiaanien suostumuksella Williamsin uutiskunnan viereen. Retkeläisten johtajana oli muuan nainen, nimeltä Anna Hutchinson. Koko saaresta maksettiin Miantonomoh'lle muutama pari silmälasia.
Williams'in ja Hutchinson'in uutiskunnat pian yhdistyivät ja saivat johtajainsa toimesta emämaasta "kartan", joka turvasi tämän tällä tavoin muodostuneen yhteiskunnan valtiollisen ja uskonnollisen vapauden. Ja tämä vapaa siirtokunta viihtyi ja menestyi hyvin, monen pahan ennustajan häpeälle saattaen. Asukkaiden varallisuus kasvoi kasvamistaan esteettömän yritteliäisyyden kautta. Kaikenlaiset uskokunnat: hugenotit, katolilaiset, kvääkärit, anabaptistit, jopa suuri joukko juutalaisiskin, jotka olivat saaneet matkapassinsa Espanjasta, toivat kotijumalansa tänne; ja kokemus pian osoitti että sopu sijaa antaa, kun ei toinen toisen oikeutta loukkaa. — Roger Williams eli pitkään ikään siirtokunnan kunnioitettuna isänä ja neuvonantajana, luottaen kuolemaansa saakka kylvämänsä siemenen voimaan. Ja hyvin se siemen itikin. Sadan vuoden perästä tuli uskonnollinen vapaus, semmoisena kuin sitä oli toteutettu näissä molemmissa uutiskunnissa, yhdeksi kulmakiveksi Amerikan unionin valtiosäännössä.
Massachusetts'ista lähetettiin varhain uutisasukkaita erämaihin idässä ja etelässä. Uutiskunnat New Haven ja Connecticut, Rhode Island'ista länteen päin, syntyivät sillä tavoin. Ne yhdistettiin sittemmin nimellä Connecticut ja saivat samallaisen vapauskirjan kuin Rhode Island. New Hampshire, johon silloin kuului myöskin nykyisen Vermontin valtion alue, muodostui Massachusettsilaisten kautta Pohjosessa; ja Maine oli jo sitä ennen välittömästi Massachusetts'in aluetta, johon muutaman vuosikymmenen kuluessa niinikään vanhin uutiskunta, New Plymouth, yhdistettiin.
Indiaanein kanssa olivat nämä siirtokunnat ens' alussa eläneet hyvässä sovussa, mutta vähitellen, mikäli uutisasutus levisi ja anasti ainetta, kävi heidän välinsä kitkeräksi, ja arkatuntoiset indiaanit, jotka eivät voineet kärsiä muukalaisten vaativaa kopeutta, hyökkäsivät milloin mistäkin sattuneesta syystä yksinäisten uutistalojen kimppuun ja tappoivat niiden asujamet. Viimein, kun tietysti uutisasukkaat puolestaan kävivät miehissä kostamassa, yhdistyivät kaikki indiaani-heimot näillä tienoin lujaksi liittokunnaksi, jonka johtajaksi tuli yllämainitun Massasoitin urhokas poika, Filippo Pokanoketilainen — kuningas Filippo, kuten untisasukkaat häntä nimittivät —; ja nyt alkoi kauhea hävityssota kiittämättömiä kalpeanaamoja vastaan.
Tämä alku-asukkaiden yritys vaikutti että eri uutiskuntain asukkaat puolestaan yhdistyivät liittoon yhteistä puolustusta varten, ja sillä tapaa syntyi v. 1643 ensimäinen unioni näiden siirtokuntain kesken. Se sai nimekseen Uuden Englannin Yhdys-Vallat, — kesti kuitenkin ainoastaan neljäkymmentä vuotta. Pitkällistä, katkeraa, veristä sotaa, jonka aikana siirtokunnat kovasti kärsivät, käytiin, kunnes kuningas Filippon surmasi muuan indiaani; ja hänen manalassa maatessaan joutuivat jo Uuden Englannin indiaani-heimot joko kokonaan hävitetyiksi taikka sysätyiksi pois muukalaisten tieltä kauvemmas länteen päin, aarniometsäin syvyyteen. Julkinen sota taukosi vuonna 1676, mutta jätti jälkeensä kummallekin puolen katkeran koston-tunteen.
Uuden Englannin siirtokunnissa vallitsi aina ja kaikissa sama kansanvaltainen yhdenvertaisuus ja itsehallinnon peri-aate. Uutisasukkaat valitsivat itse maaherransa ja hänen neuvoskuntansa jäsenet sekä lainsäätävän kokouksen, tavallisesti ainoastaan yhdeksi, korkeintaan kahdeksi vuodeksi. Uskonnollisessa lainsäädännössä noudatti kuitenkin ainoastaan Rhode Island täydellistä vapautta.