KENPÄ TUON ON KAIKEN TEHNYT.
Ei ole aikoja isoja
Eikä vuosikymmeniä,
Jolloin Paavali pakisi
Korhonenkin kummasteli,
Surkutellen Suomen kieltä:
"Kuin tuo suora Suomen kieli
Kapaloiss' on kauvan ollut
Lapsen tautisen tavalla."
Oi, jos nyt kaonnut kansa,
Ennen ollut ja elänyt,
Havajaisi hauastansa,
Saisi kuulla kummempia,
Ennen uskomattomia,
Mitä on suotu Suomellemme,
Mitä uutta uskottuna,
Kun on suotu Suomen kieli,
Korotettu korkealle.
Tämä ihme innon tuopi
Ja sanoja suuhun suopi,
Kun on sorea Suomen kieli
Kruunuhun sijansa saanut,
Kun on markkoihin mahuttu,
Hopeahan hohtavahan,
Sekä vaskehen valettu.
Vielä paljon monta muuta
Onpi Suomelle suvaittu,
Kun on karttoihin kyhätty
Ruotsin kanssa rinnatusten,
Sekä osiks on osattu
Panna papinkirjoihinkin,
Sekä on sijansa saanut
Höyryhevon harjahankin.
Kuinka paljon monta muuta:
Koulukirjoihin ko'ottu,
Näytelmiä näytettynä,
Myös on koulut kaikenlaiset,
Seminarit sijoitettuna,
Sekä lukiot luvattu.
Kenpä tuon on kaiken tehnyt,
Kuka varsin vaivan nähnyt,
Kellen kiitos kerkiääpi?
Sen on joukko jou'uttanut,
Yksin voimin vaikuttanut,
Kaunihiksi kaunistanut,
Jollen muisto merkillinen,
Ylistys ijän-ikuinen
Niiltä kaikilta tuleepi,
Jotka suomea suloovat.
Agricola ensin alkoi
Mainitella maiollansa,
Vakanaista viihytellä.
Porthan portahat asetti,
Ojan yli tien osoitti.
Kastreni kapalot katkoi;
Lönnrot ukko löysytteti
Pussin kanssa pitkin tietä,
Sekä rohtoja keräsi
Pojan tauin tarpeheksi.
Gottlundi koettik kanssak,
Vuoaikk ruat tullit tummempiak.[29]
Sitten Oksanen aloitti
Hakea halun perästä
Kaikenlaista kaunistusta
Tuon poloisen pojan selälle.
Hannikainen hanskat hankki,
Poleni tuo poimet laittoi,
Tikkanenkin tikkaeli,
Koskinen kokosi paljon
Noutuloita nuoremmalle,
Salmelainen vanhat solmi,
Kivi loi kirkkaita kiviä.
Kymäläinen pellot kylvi,
Korhonen kaloja hankki,
Lyytinen lohea pyyti;
Saivat runsahan ravinnon.
Kuka kaikin kerkiäisi
Tieustella, tunnustella
Pojan nuoren neuvojia,
Kapineitten katsojia.
Yksi kenkiä keräsi,
Toinen kintaita kätehen,
Kolmas pälsyjä paneepi,
Neljäs vyöllä vyötteleepi,
Viies viitan viskoaapi,
Kuues se hatunkin hankki.
Kun oli varsin valmihina
Nuori miesi nuttuloissa,
Vietiinpä tuo viimeiseksi,
Sekä saatettiin salihin
Isännällen itsellensä.
Aleksander, jalo isä,
Rehellinen ruhtinaamme,
Katsoi pojan kaunihiksi,
Päätä siivolla silitti,
Tieusteli tohtoreita,
Tuo'un pojan terveyttä.
Tohtorit totiset miehet
Ajan tulleen arvelivat,
Miehen olla mieltyneenä,
Vaanpa myös vakuuttelivat
Ajan viel' ei tulleheksi
Poikaa laskea poluille,
Jott' ei tuo poloinen tuhma
Kinttujansa katkaisisi
Tahi taittais niskojansa,
Kun ei oo isänsä käynyt
Kauvemmaksi kirkkoansa,
Eikä yötänsä levännyt
Etempänä äitiänsä.
Otto-isä oivallinen,
Ruotsin valtavanhempamme,
Se tahtoi talutusrihmat
Vielä vuosikymmeniksi,
Jott' ei kurja horjahtaisi,
Tuhma joutuisi tuholle.
Siitä kiitos, kierosilmä,
Kost' Jumala, luppakorva,
Suuri kiitos, suurnenäinen,
Paljon kiitos, partasuinen,
Kärhätukkainen, kumarrus,
Ruotsille rehelliselle!