KETTUSEN NAIMINEN SUOMESTA.
Venäjällä veijo syntyi,
Laps on kasvoi Karjalassa,
Kasvoi vuotta kaksitoista
Alla varjon vanhempainsa.
Ensin päätänsä elätti
Lapsimiesi laulamalla,
Piennä kielen pieksämällä.
Niin sattui Savossa käyä,
Käyä pahki Paltamossa,
Pitkin Pielisen rajoa,
Siitä kulki Kuopiossa;
Paltamon parahat ämmät
Keitti liemen liukkahasti,
Keveästi Kettuselle.
Tuli mies mitä parasta,
Puhkesi punaverille,
Vaan tuli pikkaisen pilalle
Ihmisparka itseänsä,
Kohta kairoa vajalle;
Paperista kaira pantu,
Toinen tuohesta tukittu.
Tuohi kääntyi käppärälle,
Vei on mielen miehen päästä,
Kaatoi miehen mieron tielle,
Kuuksi päiväksi kululle.
Passin otti Paltamosta,
Viimein kiersi Kiimingille,
Venähti Vesan kylälle,
Lautamiehen lattialle.
Lautamies lakitta seisoi,
Pani päälle paljahalle:
"Mist' olet kotoisin vieras,
Kosk' olet kovin korea,
Vieras vikkelän näköinen?
Oletko Oulusta oloa,
Kaupungista kauppamiesi?"
Vieras vastasi välehen,
Pietari pian sanoopi:
"En ole Oulusta oloa,
Kaupungista kauppamiesi;
Tuolt' olen rajan takoa,
Pitäjästä Vuokkiniemen,
Kesän Kellossa asunna,
Putahilla puolen vuotta."
Lausui vanha lautamiesi,
Puhui suusta puhtahasta:
"Mik' on virka vierahalla,
Kosk' olet kovin korea,
Vieras vikkelän näköinen?"
Pietari pian sanoopi,
Naurusuusta naukaiseepi:
"Olin ennen ompelia,
Taitava takin tekiä,
Selän leikkasin lyhyyksi,
Piirsin körtit pitkälläiset,
Nostin kairat kainaloihin."
Kannettihin kangaspakka,
Kahen hengen kannelmoinen.
Sieppas saksensa samassa,
Kettunen keritsimensä,
Laski kankahan kaheksi,
Pilkkui pieniksi paloiksi.
Viikon neuloi toista puolta,
Pyhän tullessa pikemmin,
Ison juhlan joutuessa.
Väki kirkkoon kiiruhtaapi;
Kettunen keveä miesi
Puki päälle parahat vaatteet,
Silkkiset sukan sitehet,
Sataraksit saappahilla,
Valkea kaluna vyöllä,
Silkkitupsuset sivulla,
Kammartuuki kaulahuivi.
Läksi kirkkohon komista,
Läksi parvesta paraasta,
Yli muitten ylpeimmin.
Siell' on pappi paljon haasti,
Paljon taisi tarvitakkin
Opetusta outo poika.
Ei on suotta saarnatakkaan,
Ilman virttä veisatakkaan.
Siell' on tytöt siivolliset.
Suuret saalit hartioilla,
Neulalla nenästä kiinni;
Liiat on kirjat kintahissa,
Varuriikit vanttuhissa,
Käet kullan käärilöissä,
Sormet kullan sormuksissa.
Net on suorat sormiltansa,
Varsin nopsat varreltansa.
Katsoi naiset naurusuulla,
Tyttäret tykönsä toivoi
Tuota suurta sukkeluutta,
Kielevyyttä Kettus-poian,
Venäläisen viekkautta.
Kotihin nyt kuljettihin;
Kettunen keveä miesi
Astuupi ylös mäkiä,
Hän tahtoi talon tytärtä,
Luotuu lasta lautamiehen.
Tästä hän katsoi Kaisan päälle,
Liki Liisaa piteli.
Vanhin kuitenki sanoopi,
Torui Tornu Liisaansa:
"Venäjän mies viekas poika,
Sepä piiat petteleepi,
Morsiamet mainittelee
Parahilta pappiloilta."
Pietari pian sanoopi,
Kettunen jo kerkiääpi:
"Lähen pois talosta tästä,
Kultanappini kulutan,
Naimatakkini talutan,
Veän verkavaatteheni.
On tyttö toisessai talossa,
Lapsi kaunis kasvatettu,
Venäläisen verraksikin,
Jok' ei potki poikamiestä,
Ei hän potki polviltakaan,
Säre säärivarsiltakaan."
Astui hän alas mäkiä,
Polki polven kerkeyttä.
Kohti Kilposen kotia;
Kaks on pirttiä pihalla,
Kaks on tietä kartanolla.
Meni pirttihin pihalla,
Meni poika päähän pöyän,
Rohi poika rohkiasti:
"Takin naima tarvitseepi,
Vihkivaatteen varsin sievän."
Vanhin kuitenkin sanoopi:
"EeIl' on työtä tyttärillä,
Pojilla jälestä siitä."
Mari katsoi karsinasta,
Katsoi silmällä kahella,
Niinkuin heinän hempeyttä,
Tuota suurta sukkeluutta,
Kielevyyttä Kettus-poian,
Venäläistä verraksensa.
Mari vuoteita tekeepi,
Teki vuotehet olilla,
Johon Kettu seisahtaapi.
Mari vierehen vilahti
Vuokin poian vuotehille,
Öiksi yksille olille,
Tuumasi ikuisen tuuman,
Siin' olla meiän yhessä.
Kaks oli kaunista yhessä:
Yksi oiva ompelia,
Mari luo'un langan luoja.[13]