MATTI PUHAKKA.
Matti Puhakka syntyi Kontiolahdella 24 p. huhtik. 1816; hänen vanhempansa olivat talollinen Juhani Puhakka ja Greeta Kärkkäinen. Isä oli ankara mies, joka ei sallinut lasten viettää tyhjäntoimittajan päiviä, vaan otti heidät jo pieninä mukaansa työhön metsälle. Jo 15-16-vuotiaana sai Antti, kun isä kuoli, ruveta Heinävaaran vasta aljetun uutistalon isännäksi; vanhan talon oli isä jo eläessään antanut vanhimmalle pojalle. Ensin oli Puhakalla kovat ajat uudessa talossaan, paikka oli vesiperäistä ja hallanarkaa. Mutta vähitellen murheet vähenivät ja hän voi ruveta ajattelemaan emännän hankkimista taloon. Semmoinen oli myöskin ehdolla, mutta oli olemassa paha este: Antti Puhakka ei vielä osannut lukea eikä siis ollut ripillä käynyt; vaan ihanan palkkion toivossa tuli hän pian mainioksikin lukiaksi. Sen jälkeen lähdettiin kosiomatkalle, joka hyvin onnistuikin, vaikka Puhakka ei ollut huolinut ottaa pitäjän tunnettua puhemiestä mukanaan, oli vain lähtenyt omalla uhallaan erään tuttavan kanssa. Avioliitto tuli varsin onnelliseksi, eikä häiriytynyt kielikellojenkaan kuiskeista. Mainittakoon tässä suhteessa tapaus, joka todistaa Puhakan avonaista ja luulematointa mieltä. Hänen nuorta vaimoansa paneteltiin Puhakalle siitä että muka osoitti liian suurta hellyyttä erästä talon renkiä kohtaan. Vaan Puhakka vastasi hymysuin: "ei hänellä ole mitään viekkautta vatsassaan, mutta hänellä onpi yhtä leikkisä luonto kuin minulla itsellänikin". Ja renki jäi vielä moneksi vuodeksi talon palvelukseen.
Antti Puhakka oli vilkas, toimelias mies ja saavutti pian sen kautta kunnioitetun aseman kotipaikoillaan. Hän harrasti parannuksia maanviljelyksessä ja oli muassa kaikissa toimissa paikkakuntansa hyödyksi ja edistykseksi, esim. Höyttäisen laskemisessa. Mutta myöskin yleisempiin asioihin käänsi hän huomionsa ja kirjoitti jo nuorempana miehenä mainion runonsa "Tuhman Jussin juttureissu", joka lienee sattuvin iva, mitä on kirjoitettu Ruotsin kielen valtaa vastaan oikeustoissa meidän maassa. Se arvo, jota Puhakka paikkakunnassaan oli voittanut, aikaan sai sen, että hän valittiin jäseneksi v:n 1862 Tammikuun-valiokuntaan, jossa asioita valmisteltiin jälleen pitkän loman (1809-1863) jälkeen kokoontuville valtiopäiville. Useimmilla valtiopäivilläkin vv. 1863-82 (paitsi 1867) Puhakka sitten oli tuomiokuntansa (Liperin) edusmiehenä talonpoikaissäädyssä, ja otti ahkerasti, joskus runomuotoonkin pukeutuneilla lausunnoilla, osaa keskusteluihin. — Mielipiteiltään on Puhakka, niinkuin ylläolevastakin näkyy, edistyksen mies. Hänellä on avoin silmä, avoin mieli, joka mielellään uutta vastaanottaa, eikä aina kiihkeästi vanhasta riipu. Kaikilla ennakkoluuloilla, pontta puuttuvilla vanhoilla laitoksilla on ollut hänessä leppymätöin vastustaja. Siinä, että kaikille niin paljo kuin mahdollista valmistetaan tilaisuutta kehittyä vapaasti, oman luontonsa mukaan, näkee hän yhteiskunnan parasta. Hän menee tässä suhteessa pitemmälle kuin yleensä meidän talonpoikainen kansamme, niinkuin on näkynyt hänen lausunnoistaan valtiopäivillä. Elinkeinovapaus, uskonnonvapaus y.m. eivät hänen mielestänsä ole kammottavia asioita, vaan päämäärä, johonka on pyrittävä.
Erään lukkarin Juveniuksen avulla oppi Antti Puhakka kirjoittamaan, huolimatta siitä että pitäjän pappi neuvoi häntä olemaan vaivaamatta itseänsä semmoisella talonpojalle tarpeettomalla taidolla. Halua kirjallisuuden lukemiseen mainitaan hänen saaneen kerran kun kirveellä haavoitettuansa itseänsä jalkaan täytyi pitkät ajat maata sairasvuoteella. Raamatun hän silloin luki kannesta kanteen. Suurta ihastusta hänessä nosti Suomalaisen uskonnollisen runouden mestariteos Calamniuksen yksinkertainen vaan kaunis "Ilolaulu Jesuksesta". Vaan ennakkoluuloista vapaata mieltänsä hän silloinki näytti. Samaan aikaan hän kutsutti luoksensa sairasvuoteensa ääreen erään ympäristöllä tunnetun tietäjän ja laulatti tällä itsellensä vanhoja loihtuja, noita syntyjä syviä, joihin Suomen kansa ammoisina aikoina oli viisautensa pannut. Tietäjä luuli Puhakan luottavan hänen loitsujensa voimaan, mutta Puhakkaa ainoastaan huvitti kuulla vanhoja runoja laulettavan. Epäilemättä ne vaikutukset, joita Puhakka tuolloin sairasvuoteellaan koki, ovat suuresti vaikuttaneet hänen runouteensa. Tähän painetussa pikku runossa "Lauluin tiedännästä" esim. näemme hänen jäljittelevän vanhaa loitsua.
Puhakan runoja löytyy useita painettuina eri vuosikerroissa Maamiehen Ystävää, Suometarta, Tapiota y.m.; Suom. Kirj. Seuralla löytyy käsikirjoituksena pari kymmenkuntaa. Varsinkin pilkkarunoistaan on Puhakka kotiseutuvillaan kuuluisaksi ja peljätyksi tullut, mutta ne ovat usein sitä laatua, ett'eivät painettaviksi sovi. Puhakan runoista ovat, paitsi "Tuhman Jussin juttureissu", parhaimpia runo "Ulkokansan kapinasta" (vallankumousvuodelta 1848) ja "Surulaulu 1850 vuoden kiellosta".