PENTTI LYYTINEN.
Pentti Lyytinen on tuotteliaimpia Suomalaisia kansanrunoilioita, häneltä löytyy melkoinen joukko sekä runoja vanhalla runomitalla että uudemmanmuotoisia lauluja ja virsiä. Luonteeltaan oli hän hilpeä ja leikillinen. Seuraavalla tavalla kuvaa Julius Krohn v. 1860 (kirjassa Mansikoita ja Mustikoita II) Lyytisen ulkomuotoa ja luonnonlaatua. "Ken vaan Rautalammilla on käynyt, ei ole voinut olla huomaamatta Pentti Lyytistä, Toholahden keskievarin pientä, lystiä isäntää. Ukko on näöltään eriskummallinen. Vartaloltaan on hän vähäinen mutta laihanlainen (hän sanoo itsensä lyhyeksi Lyytiseksi, pieneksi Pentiksi); oikean käden sormet ovat kaikki käppyrässä (ukko leikillään sanoo herrain net semmoisiksi kopristelleen); harmaat hiukset valuvat hartioille asti; silmät punaiset ja aina kyyneleissä, vaan elävät ja hilpeät; koko mielenlaatunsa sekä puheensa leikillinen. Runoelmissaan, joita usein kirjoittaa virsikirjan runomittoihin, ilmoitaksen sama leikillisyys ja vähän teeskelty lapsellisuus kuin ukon luonteessakin."
Pentti Lyytinen syntyi Rautalammilla 18 p. tammik. 1783; vanhemmat olivat talollinen Olli Lyytinen ja hänen vaimonsa Katri Konttinen. Kolmenkymmen-vuotisena tuli hän kotivävyksi Toholahden keskievaritaloon, jonka sitten peri omaksensa. Nuorempana oli hän myöskin pitäjässään lautamiehenä ja kuudennusmiehenä. Vaan keskievarin virka ei näy oikein hyvin vaikuttaneen Pentti Lyytiseen, Sillä hän rupesi liian ahkerasti lasia kallistelemaan, ja se lienee myöskin tehnyt ennenaikaisen lopun hänen luottamusviroistaan. Keskievarina hän kuitenkin pysyi aina siksi asti kuin jo vanhuus tuli esteeksi, parina vuotena ennen kuolemaansa. Hän kuoli vasta 26 p. helmik. 1871. Lyytinen osasi itse kirjoittaa, jopa kirjoitti paremmin ja kauniimmin, kuin useimmat talonpoikaiset miehet siihen aikaan, joka seikka sekin epäilemättä vaikutti että häneltä on niin paljon runoja säilynyt. Suom. Kirjallisuuden Seuran kirjastossa säilytetään niitä suuri joukko omakätisiäkin v. Beckerin, Krohnin y.m. kokoelmissa. Hänen tunnetuin runonsa on runo "Kestikievarin virasta", joka vähän lyhennettynä on tähän painettuna. Suom. Kirj. Seuralle, jonka jäseneksi v. 1836 oli kutsuttu, on hän kirjoittanut kolmekin "kiitossanaa", joista yhden runo-, kaksi muuta uudenaikaisella mitalla.