PIETARI MANSIKKA.
Pietari Mansikka oli syntynyt 29 p. heinäk. 1825 Kelkkalan kylässä Viipurin pitäjässä. Isä oli tilallinen mainitussa kylässä Pietari Yrjänänpoika Mansikka, joka kuoli jo 1829 jättäen pojan 4 vuoden vanhaksi; äiti torpparin tytär Katrina Rapo (k. 1856). Pietari poika halusi pienestä asti päästä kouluun, vaan se ei käynyt laatuun, kun varat olivat ohuet ja talossa tarvittiin työntekiöitä. Vanhemmalta veljeltänsä Juhanilta, joka jonkun aikaa oli Viipurin senaikaista piirikoulua käynyt, sai hän kuitenkin oppia tieteitten ensimmäiset alkeet: kirjoittamaan, lukua laskemaan, maantiedettä ja historiaa vähin tuntemaan. Hän oli näissä opinnoissaan niin ahkera, että äitinsä surkeili kynttelien menoa, joiden luuli turhaan palavan. Jo v. 1844 hän läksi Käkisalmeen siltavoudiksi, jona oli 1 1/2 vuotta, vaan erosi sitten siitä virasta ja rupesi puhtaaksikirjoittajaksi tuomarille; ruotsin kieltäkin oli näet Mansikka jotenkuten oppinut. V. 1848 hän muutti takaisin Viipuriin ja tuli siellä palovartiokorpraaliksi; kivulloisuuden tähden täytyi hänen v. 1857 tästä virasta erota, jolloin sai vähäisen eläkkeen ja sen jälkeen eli ravintolanpitäjänä. Häntä kuuluu myöskin paljon käytetyn asianajajana. Kuoli 20 p. maalisk. 1871; hautapatsaan hänelle mainitaan "ylioppilasten Helsingistä" toimittaneen. V. 1848 hän oli nainut posteljonin tyttären Anna Kykkäsen Käkisalmesta; leskeksi jouduttuaan toisella kertaa Johanna Tiströmin Viipurista. Kolme poikaa, jotka hänelle syntyivät, kuolivat isän suruksi kaikki lapsina. Ulkokäytökseltään mainitaan Mansikka olleen vähän herrastava mies. Valitettavasti kuuluu hän ajoittain olleen paljonkin ryypiskelevä, ja hänen elämänsä sentähden hyvin vähän mallikelpoinen.
Runoja kirjoitti Mansikka paljon ja helposti. Ne ovat vilkkaita ja sujuvat hyvin sekä osoittavat todellista runohenkeä hänessä olleen. Hänen runoistaan ovat erittäinkin sieviä "Merimiehen runo" sekä "Jäniksen valitus" ja "Revon valitus"; vielä mainittakoon tähän myöskin painettu "Syysruno". Myöskin lauluja on Mansikka paljon sepittänyt. Hänen runojansa ja laulujansa on useita painettukin (sanomalehdessä Sananlennätin ja erikseenkin). Hautapatsaihin sepitteli hän uskonnollisia runonpätkiä; eräs Mansikan tuttava sanoo ihmettelevänsä, mitenkä hän voi niin elää kuin eli, ja kuitenkin niin hartaita kehoituksia elämän parannukseen lausua.