PIETARI VÄÄNÄNEN.
Pietari Väänänen, joka syntyi vuonna 1764 Murtolahden kylässä silloista Kuopion, nykyistä Nilsiän pitäjää, on Suomen merkillisimpiä talonpoikia. Hänen vanhempansa olivat katollinen Lauri Pietarinpoika Väänänen, laajaa Väänästen sukua, ja tämän vaimo Kristiina Nissanen. Jo nuorempana teki Pietari Väänänen itsensä tutuksi kunnosta ja uutteruudesta, ja oli, isän kuoltua v. 1791 perittyänsä kotitalon, seudun enimmin arvossa pidettyjä talollisia. Hän oli pitäjässään lautamiehenä ja valittiin v. 1800 seudun valtiopäivämieheksi Norrköpingin valtiopäiville. Norrköpingin viereisessä virrassa mainitaan hänen, kahden muun suomalaisen talonpojan kanssa, näyttäneen kuningas Kustavi IV Aatolfille, mitenkä koskea Suomessa lasketaan. Myöskin sepitti hän täällä Norrköpingissä runon kuninkaan silloin tapahtuneen juhlallisen kruunauksen kunniaksi. Näitten johdosta arvattavasti sai hän herrastuomarin arvonimen, joka hänellä sittemmin on. Kun keisari Aleksanteri I v. 1809 kutsui Suomen säädyt kokoon Porvoosen valtiopäiville, joilla Suomen kansan tulevaisuus ja uusi asema oli ratkaistava, valittiin Pietari Väänänen jälleen kotiseutunsa edusmieheksi. Väänäsen kykyä osoittaa tällöin myöskin se seikka, että talonpoikaissääty alinomaa käytti häntä luottamusmiehenänsä, lähetystöissä ja valiokunnissa, ja hän olikin melkeinpä ainoa tällä lailla käytetty suomenkielinen edusmies, koskapa vielä Ruotsin valtiopäiviltä peritty tapa näyttää olleen vallalla, että Ruotsin kielen taitoa etupäässä pidettiin silmällä valiokuntain jäsenet määrättäessä. Eikä Väänänen suinkaan ollut mikään pelkkä jaa-herra, joka aina toisten mieleen myöntyi, sen todistaa esim. hänen vastalauseensa siviili- ja talousvaliokunnassa vakanssimaksujen suuruudesta, jota vastalausetta hän viimeiseen asti säädyssä puolusti. Että Väänänen itse käsitti, mikä tärkeä hetki Suomen kansan elämässä Porvoon valtiopäivät olivat, osoittavat ne säkeet, jotka hän tästä tapauksesta liitti ylistysrunoonsa keisari Aleksanterille:
"Käski kansasta valita
Jotka saattaisi sanoa
Tieon kansan tarpehista,
Joillen itse ilmoitteli
Porvohossa poikasilleen,
Että kaikki kansa saapi
Uskollansa entisellä
Luojallensa lauleskella,
Varsin vanhalla tavalla."
Väänäsen kunto yleisissä ja oman paikkakuntansa taloudellisissa toimissa hankki hänelle arvon-osoitteita sekä hallitukselta että seuroilta, ja kolme mitalia mainitaan ukon loppuikänään kantaneen rinnassaan. V. 1828 muutti Väänänen maalta Kuopion kaupunkiin, missä jonkun aikaa oli ruokatavarain kauppiaana, ja lienee sitten viettänyt viimeiset ikävuotensa Taipalsaaressa poikansa luona, joka siellä oli pappina (nimellä Venell). Siellä hän myöskin kuoli v. 1846 ja sai hautansa Taipalsaaren kirkkomaassa. Naimisissa oli hän ollut talonpojan tyttären Eeva Savolaisen kanssa.
Väänäsen runot todistavat nekin että hän oli liikkunut paljon yleisissä asioissa, koska yleensä ovat tämmöisistä aineista sepitettyjä. Jos ovat ilman suurempaa runollista innostusta, ovat ilman suurempia virheitäkin runomitan puolesta, ja osoittavat siten että runomahti Väänäsen aikoina vielä oli hänen kotipaikoillansa säilynyt. Suom. Kirjallisuuden Seuran kirjastossa on niitä säilyssä kolme (v. Beckerin kokoelmassa): Kustavi IV Aatolfin kruunauksesta (löytyy myöskin erikseen painettuna, arv. 1800), saman kuninkaan palauksen johdosta ulkomaalta (tehty "Tukholmissa 23 p. helmikuuta 1805") ja Aleksanteri I:lle, joka runo mainitaan sepitetyksi erään Ramsayn (varmaankin Kaarlo Aukusti Ramsay, sittemmin maaherra ja senaatori) kehoituksesta, joka vei sen mukanansa Pietariin itse keisarille näytettäväksi.