RUNO PUNKAHARJUSTA.
Oli kerran miestä kolme,
Jotka sattuivat Savosta
Kulkemahan kuuluisahan,
Haluisehen Helsinkihin.
Tuunan salmehen tulivat,
Joss' on saari salmen suussa,
Virstantolppa toistajana.
Yli salmen saatettihin
Sille puolen Punkaharjun;
Astuivat ylämäkehen
Katsomahan kartanoita,
Jotk' on kruunu rakentanut.
Kääntelekset, katselekset,
Istuvat, ajattelevat,
Kuuntelevat kukkumista,
Kesälinnun laulamista:
Kuinka siinä linnut lauloi,
Linnut lauloi, metsä soitti.
Antoi aurinko ilonsa,
Päivä paistoi pitkin nientä;
Siitä koko luonto liikkui,
Ilma silmissä iloitsi,
Ilahutti ihmiskunnan.
Kaikki' näitä katsellessa,
Säikkyviä lähtehiä,
Järven, lahen lainehia,
Kerran vielä keskenänsä
Miehet mielestä hyvästä
Puhelevat puolestansa:
"Kuin ois tässä kukkasia,
Lehtipuita lempehiä,
Oksakaan omenapuuta,
Oisipa osa hyveä
Paratiisin maan paria,
Aatamin asuntomaata!"
Tuosta kärryihin kävivät,
Rupesivat rattahille:
Ratas vieri tietä myöten,
Aatos Luojan töitä myöten.
Ajoit siltoa sinistä
Sekä harjua haluista,
Joss on puista portti tehty,
Katuvarret kaunistettu:
Tämä silta on silloin tehty,
Kuin on kuu kokohan pantu,
Kuin on aurinko alettu,
Laskettuna maan perustus.
Viel' ei vaivu vuoliaiset
Eikä arkut alta murru.