SYYSRUNO.
Jo on Luoja jou'uttanut,
Syksyn Suomehen suvainnut,
Kesä loppuhun kerinnä,
Suvipäivät päättynynnä,
Että lehet ehtimiseen
Ales puista putoavat,
Maa se valkeeksi valuupi,
Ruoho muuttuupi rumaksi.
Maot maahan kaiveleivat,
Syvemmälle syökseleivät,
Muurahaiset muuttelevat
Sijansa pesän sisälle,
Kussa talven taitaisivat
Olla suojassa omassa
Oman ruokansa nojassa,
Kesän aikaan keitetyllä.
Pääskyläiset lähtöänsä,
Näiltä mailta matkoansa
Ilmoittamat ihmisille
Visertäen virvikossa,
Paipattaen parviloissa,
Jäähyväiset jättelevät.
Suvilinnut Suomen soilta,
Kuret kulkevat takaisin,
Palajavat hanhiparvet,
Joutsenjoukot joutuisasti
Pohjan järviltä poloiset
Kesämaille kerkeämmin
Lämpymille lähtelevät.
Luonto muuttuu mustemmaksi,
Ilma paisuu paksummaksi,
Taivas muuttelee tapansa,
Tuulet tuimiksi tulevat,
Rajuisiksi, rankkaisiksi,
Sateisiksi pilvet saavat:
Milloin vettä viskelevät,
Toisin lunta toimittavat,
Sekä jäitä jättelevät,
Lumiränteä lupaavat.
Päivät päättyvät lyhyiksi,
Aamupuolet ahtahiksi,
Pime'iksi illat pitkät,
Yöt ne juurtuu julmemmiksi.
Niin on laita lapsukaiset
Kanssa kaiti ihmisenkin,
Että kun on ennättänyt,
Ruumis vanhaksi valunut,
Niin on muoto muuttununna,
Pinta ruttuhun ruvenna;
Pianpa näkö pimenee,
Sekä kuulo seisattuupi,
Lakastuupi voima laisin,
Yksin puuttuu ymmärryskin,
Käyvät jäykäksi jäsenet,
Kieli kanssa kankeaksi.
Tästä täytyisi jokaisen
Ajatella aikaisemmin,
Jotta surma joutununna,
Kuolo kumma kutsuttuna
Onpi ihmisen osaksi,
Ruohon lailla laitettuna.
Niinkuin syksy niitteleepi,
Elot, hyvät heitteleepi,
Niin on herra heittelevä,
Luoja kaikki kaateleva
Ihmisetkin ilman alla
Kuolon kourilla kovilla.
Mutta niinkuin niitteliä,
Elon, heinän heitteliä
Niittelee nisut paremmat,
Heinät kelpaavat keralla,
Eikä huoli huonompia,
Otteleppa ohakkeita,
Niin on Luojamme lukinna,
Herra kiinni heittänynnä,
Oven sulkenna omansa,
Portin taivahan talonsa
Ihmisiltä ilkiöiltä,
Syntisiltä syntiöiltä.