TUOHESTA.
Tuohi on minun nimeni,
Koivusta olen kotoisin.
Tuohesta tulee kalua,
Sekä koppa että kontti,
Vielä virsutkin välistä,
Joilla maata marssitahan.
Ennen näitä aikojamme
Peitin tuohella pesämme,
Katoin kaikki kartanomme
Aivan leveillä levyillä.
Tuohitorvella tohotti
Pienet poiat paimenessa,
Suen sillä säikyttivät
Lammaslaumasta sivuite;
Olipa kirkonkellonakin
Suuri torvi Suonnejoella,
Sillä soittelin somasti,
Kiirehtelin kirkkohonkin.
Tuli vielä nuottanuora,
Pienempi kuin piiskansiima,
Jolla kalat karvastihin
Aina apajan perillä,
Vielä viskimet veneesen,
Joilla vettä viskatahan.
Tuohesta on näitä tullut,
Näitä koivusta kotoisin.
Nyt ei tuohta tuon enempi
Tuskin tuppikaan tuleepi.
Koivun vyönä viisi vuotta
Päällen kolmenkymmenenkin
Puristelin puuta kiinni,
Koivuani kasvattelin,
Jonka juuresta jurahti
Koko koivu kossinensa;
Tuli tuosta tuokkosetkin,
Tuosta nuolin nuottanuorat,
Tuli tuosta tuhansia
Kaikenlaisia kaluja,
Kuin on muistosta murennut,
Tuohen tuumat tukkunansa;
Tuohest' on veneitä tullut,
Amerikass' aprikoitu,
En ole silmillä sihannut,
Vaan olen kuullut korvillani.