HENKILÖT.
VÄINÄMÖINEN. ILMARINEN. LEMMINKÄINEN. ANNIKKI. LEMMINKÄISEN ÄITI. POHJOLAN ISÄNTÄ. LOUHI. POHJAN NEITI. PIIKA PIKKARAINEN ASKARVAIMO. HÄÄKANSAA. KUORO.
(Kuoro paikallaan uhrikuusen alla. Kirkas keskipäivän valaistus.)
ESILAUSUJA
Vaka vanha Väinämöinen arveli, ajattelihe mennä neittä kosjomahan pimeästä Pohjolasta, Pohjan kuulua tytärtä, Pohjan mointa morsianta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Annikki hyväniminen, joutui sotkut sotkemassa, vaattehet viruttamassa, päässä portahan punaisen, nenässä utuisen niemen; ylähällä päivä paistoi, alahalla aallot välkkyi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Katselevi, kääntelevi ympäri ihalat ilmat, päänsä päälle taivahalle, rannatse meriä myöten, näki purren Väinämöisen, laivan laulajan ikuisen, jo luoksi lähentelihe, pakinoille painatteli.
(Annikki on tullut oikealta karsikosta ja katselee oikealle. Osoittaa äkkiä vilkkaan uteliaisuuden ja mielenkiinnon merkkejä.)
ANNIKKI (huutaa oikealle)
Kunne läksit Väinämöinen, suorihit, Suvannon sulho?
VÄINÄMÖINEN (oikealta)
Läksin hanhien hakuhun, kirjasiipien kisahan; Saksan salmilta syviltä, ulapoilta aukeoilta.
ANNIKKI (keveästi kätensä ojentaen)
Tunnen mie toen puhujan sekä keksin kielastajan, sano totta Väinämöinen, kunne kuitenki käkesit.
VÄINÄMÖINEN
Tule, tytti, purteheni, neitonen, venoseheni, niin sanon toet totiset, valehettomat vakaiset.
ANNIKKI
Tuuli sulle purtehesi, ahava venosehesi! Käännän purtesi kumohon, jos en saa tosia kuulla.
VÄINÄMÖINEN
Toki ma sanon toetki, jos vähän valehtelinki: läksin neittä kosjomahan pimeästä Pohjolasta.
(Ilmarinen tulee oikealta karsikosta. Annikki rientää häntä vastaan.)
ANNIKKI
Veli, seppo Ilmarinen, takoja iän-ikuinen! Taos mulle sukkulainen, niin sanon teot totiset.
ILMARINEN (hymyillen)
Kun sanot hyvät sanomat, taon sulle sukkulaisen, sanonet pahat sanomat, rikki murran muinaisetki.
ANNIKKI
Ohoh seppo Ilmarinen! Muistat sa mokomin naia, jonka muinen kihlaelit, varoittelit vaimoksesi! Jo nyt vievät viekkahammat, etevämmät ennättävät, ottavat sinun omasi; jo menevi Väinämöinen melan vaskisen varassa pimeähän Pohjolahan.
(Ilmarinen säpsähtää ja katsoo hämmästyneenä häneen. Annikki nyykäyttää päätään hänelle ja osoittaa oikealle.)
ILMARINEN (huutaa oikealle)
Oi on vanha Väinämöinen! Tehkämme sula sovinto, jos on kiistoin kihlonemme.
VÄINÄMÖINEN
Teen minä sulan sovinnon: ei neittä väellä vieä, vastoin mieltä miehelähän.
(Tulee oikealta. Väinämöinen ja Ilmarinen puhelevat keskenään. Annikki menee oikealle taustaan. Louhi ja Pohjan neiti tulevat vasemmalta.)
LOUHI
Kummallenp' on mieli mennä, kun tulevat tahtomahan ikuiseksi ystäväksi, kainaloiseksi kanaksi?
POHJAN NEITI (jyrkästi)
Mene en Väinölän ukolle, ikivanhalle varaksi, vaiva vanhasta tulisi, ikävä iällisestä.
LOUHI
Hän tuo haahella hyvyyttä, aluksella aartehia.
POHJAN NEITI
Oi emo, ylentäjäni! En mene osan hyvyylle, enkä miehen mielevyylle, menenp' on otsan hyvyylle, varren kaiken kauneuulle; neiti on ilman antaminen Ilmariselle sepolle, ku on Sampuen takonut, kirjokannen kalkutellut.
LOUHI (ylenkatseellisesti)
Ohoh lasta lampahutta! Menet seppo Ilmarille, vaahti-otsalle varaksi, sepon hurstin huuhtojaksi.
(Menee tyytymättömänä taustaan. Väinämöinen ja Ilmarinen astuvat oikealta ja lähestyvät Pohjan neitiä, joka mielihyvällä kiinnittää silmänsä jälkimmäiseen. Ilmarinen on jäänyt jälemmäksi ja silmäilee neitoa yhtä suurella ihastuksella.)
VÄINÄMÖINEN
Tuletko minulle, neiti, ikuiseksi ystäväksi kainaloiseksi kanaksi?
POHJAN NEITI
En taia sinulle tulla ikuiseksi ystäväksi, kainaloiseksi kanaksi.
(Louhi oikealta taustasta tulee tuoppi kädessään ja tarjoaa sen Väinämöiselle. Juttelevat keskenään. Ilmarinen lähestyy sillä aikaa Pohjan neitiä ja tarttuu hänen käteensä.)
ILMARINEN
Yön tyttö, hämärän neito! Muistatko ajan mokoman, kun kuvasin uuen Sammon, kirjokannen kalkuttelin, sie vannoit ikivalasi eessä julkisen Jumalan, alla kasvon kaikkivallan, tullaksesi toivottelit mulle miehelle hyvälle ikuiseksi ystäväksi, kainaloiseksi kanaksi?
(Jatkavat keskustelua. Louhi huomaa sen ja tuiskauttaa tuopin töykeästi Ilmariselle.)
ILMARINEN
Onko valmis valvattini, valmis valvateltavani?
LOUHI (äkeästi)
Äsken on valmis valvattisi,
kun sa kynnät kyisen pellon.
(Ilmarinen hämmästyy ja jää sanattomaksi. Pohjan neiti kuiskaa hänelle jotakin. Ilmarinen hyrähtää hyville mielin.)
ILMARINEN
Auran kultaisen kuvailen, sillä kynnän kyisen pellon.
LOUHI
Äsken neiti annetahan, kun sa tuonet Tuonen karhun.
(Sama mykkä näyttely kuin edellä.)
ILMARINEN (hymyilleni)
Päitset rauasta rakennan, niillä tuonen Tuonen karhut.
LOUHI
Äsken alli annetahan, sinisotka suoritahan, kun saat suuren suomuhau'in Manalan alentehesta.
(Sama mykkä näyttely kuin edellä.)
ILMARINEN
Taonpa tulisen kokon, vaakalinnun valkeisen, sillä saanen suuren hau'in Tuonen mustasta joesta.
LOUHI (turhaan etsien vastaväitettä enää)
Jo on valmis valvattisi, valmis valvateltavaksi! Annettava on alliseni Ilmariselle sepolle polviseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi.
(Väinämöinen kääntyy pois ja peittää kasvonsa murhemielin. Ilmarinen on ilahtuen tarttunut Pohjan neidon käsiin. Kuoro nousee.)
ESILAUSUJA
Jo tuli tuville näille liika lintu linnahamme, iski parvesta parahan, sorsajoukosta somimman, heleimmän, hempeimmän, verevimmän, valkeimman; senpä iski ilman lintu, kynsi pitkä piirrällytti, ku oli pysty pään piolta sekä varrelta valittu, sulkasiltahan sulavin, hienokaisin höyheniltä.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Mistä tiesit, teltamoinen, kuulit, kultainen omena, tämän neien kasvavaksi, tukan liina liikkuvaksi? Huohtiko hopeat neien, neien kullat sinne kuului, sinne paistoi meiän päivät, meiän kuuhuet kumotti?
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siitä tiesi teltamoinen, onnen myyrä tien osasi neien kuuluhun kotihin, kaunihisen kartanohon: hyvä oli isosta huuto laivan suuren laskennalta, emosta sitäi parempi leivän paksun paistannalta, vehnä leivän leivonnalta, vierahan ravitsennalta.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Siitä tiesi teltamoinen neien nuoren nousneheksi, kun kävi pihatse kerran varsin aamulla varahin, noki nousi nuoraisesti, savu paksusti pakeni neien kuulusta koista, kasvavaisen kartanosta; neiti oli itse jauhamassa, kivenpuussa kiikkumassa, kivenpuu käkenä kukkui, laklana kiven lapatta, kiven siili sirkkusena, kivi helmenä helasi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kävi siitä toisen kerran, astui pellon pientaretse, neiti oli mataramaalla, keikkui keltakankahilla, paineli punapatoja, keitti keltakattiloita.
MOLEMMAT
Kävi kerran kolmannenki neien akkunan alatse, kuuli neitosen kutovan, pirta käessä piukkoavan; sukkulainen suikahteli kuin kärppä kiven kolossa, pirkaeli pirran pii'it kuin on tikka puun kylessä, käärilauta käännähteli kuin orava oksapuussa.
LOUHI (tarjoten tuopin lausujille)
Kutti, kutti, neitoseni! Enkö jo sanonut aina: elä kuusissa kukahu, elä laula laaksoloissa, näytä kaulan kaarevuutta, käsivarren valkeutta, ripeyttä rinnan nuoren, muun on muo'on muhkeutta!
ESILAUSUJA
Helppo on hepo salata, sorajouhi suojaella, paha on neitonen salata, hivus pitkä piilotella; laatisit kivisen linnan keskelle meren selästä siellä piikoja piellä, kanojasi kasvatella, eip' on piile piiat siellä, eipä impyet ylene, ettei pääse suuret sulhot, suuret sulhot, maan kosijat, miehet pystyisin kypärin, hevoset teräskapein.
VÄINÄMÖINEN (kasvonsa paljastaen)
Voi minua mies-kuluista, kun en tuota tuntenunna naia nuorella iällä, etsiä elon ajalla!
Kaikkiansa se katuvi, joka nuorta naimistansa, lasna lapsen saamistansa, pienenä perehtimistä.
(Louhi koettaa häntä lohdutella. Ilmarinen ja Pohjan neiti menevät käsi kädessä vasemmalle karsikkoon. Louhi ja Väinämöinen seuraavat heitä. Kuoro istuu. Pitkä vaitiolo.)
ESILAUSUJA
Mitä nyt laulamme lajia, mitä virttä vieretämme?
1:NEN VUOROLAUSUJA
Tuota laulamme lajia, tuota virttä vieretämme: noita Pohjolan pitoja, jumalisten juominkia.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Viikon häitä hankittihin, valmistettihin varoja noilla Pohjolan tuvilla, Sariolan salvoksilla.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kuut kiviä kuumettihin, kesät vettä keitettihin, salot puita poltettihin, kaivot vettä kannettihin; jo salot saristui puista, veet väheni lähtehistä olosia pantaessa, kaljoja kyhättäessä Pohjan pitkiksi pioiksi, hyvän joukon juomingiksi.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Savu saarella palavi, tuli niemen tutkaimella, nousipa savu sakea, auer ilmahan ajoihe tuimilta tulisijoilta, varavilta valkeilta, täytti puolen Pohjan maata, kaiken Karjalan sokisti.
(Lemminkäinen ja Äiti tulevat oikealta taustalta.)
LEMMINKÄINEN
Mistäpä savunen saapi, auer ilmahan ajaikse? Pienikö soan savuksi, suuri paimosen paloksi.
ÄITI
Näen minä savun sakean pohjaisilla maailmoilla; nuo ompi soan savuja, varsin vainovalkeita.
LEMMINKÄINEN
Josp' on kaalan katsomahan, likeltä tähystämähän, mistä tuo savunen saapi, auer ilman täyttelevi.
(Tulee keskinäyttämölle. Äiti tähystäen hänen jäljessään.)
ÄITI
Eivät lie soan tulia, eikä vainovalkeita, ollevat oluttulia, kaljankeitto-valkeita Sariolan salmen suulla, niemen kaiskun kainalossa.
LEMMINKÄINEN (nyrkkiään puristuen)
Oi armas anoppiseni, Pohjan ehtoisa emäntä! Laitapa oluet oivat, keitä kaljat kelvolliset juotavaksi joukon suuren, Lemminkäisen liiatenki noissa häissänsä omissa kera nuoren tyttäresi!
(Äiti ohjaa hänet pois takaisin oikealle. Louhi ja Piika pikkarainen tulevat hetken perästä vasemmalta.)
LOUHI (kiireisesti)
Ohoh piika pikkarainen, orjani alinomainen! Kutsu rahvasta kokohon, miesten joukko juominkihin, kutsu kaikki Pohjan kansa ja kaikki Kalevan kansa, elä kutsu Kaukomieltä, tuota Ahti Saarelaista!
PIIKA PIKKARAINEN
Miks en kutsu Kaukomieltä, yhtä Ahti Saarelaista?
LOUHI
Siks et kutsu Kaukomieltä, kun on kaikitse toraisa, tehnyt on häissäki häpeät, pitoloissa pillat suuret, nauranut pyhäiset naiset pyhäisissä vaattehissa!
PIIKA PIKKARAINEN (nokkelasti)
Mistä tieän Kaukomielen,
jotta heitän kutsumatta?
En tunne Ahin kotia,
Kaukomielen kartanoa.
LOUHI
Ahti saarella asuvi, veitikka vesien luona, laajimman lahen sivulla. Kaukoniemen kainalossa.
(Työntää hänet menemään ja palajaa itse takaisin vasemmalle. Piika pikkarainen juosten pois oikealle taustaan.)
ESILAUSUJA
Siitä Pohjolan emäntä syötti, juotti vierahia. syötti suin sulassa voissa, kourin kuorekokkaroissa, noita kutsuvieraina, vävyänsä liiatenki.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Olipa lohta luotasella, sivulla sian lihoa, kupit kukkuraisillansa, va'it varpelaitehilla, syöä kutsuvierahien ja vävysen liiatenki.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Antoi tuopin totta tehä, viisivantehen vikoa, huuhtoa humalan parrat, vaahen parrat valkoella noilta kutsuvierahilta ja vävyltä liiatenki
(Hetken perästä vasemmalta taustasta Pohjan neiti morsiuspuvussa, vanha Askarvaimo hänen takanaan.)
POHJAN NEITI (itkien)
Miten lieki mieli muien, mieli muien morsianten, tok' ei muut muretta tunne, kanna kaihoista syäntä kuin kannan minä katala, kannan mustoa muretta, syäntä syen näköistä, huolta hiilen karvallista.
ASKARVAIMO
Kunis huiskit hunnutoinna, sinis huiskit huoletoinna; kunis liikuit liinatoinna, liikuit liioitta suruitta; äsken huntu huolta tuopi, palttina pahoa mieltä, liina liikoja suruja, pellava perättömiä.
POHJAN NEITI (kuten edellä)
Noinpa tiesin, noinpa luulin, noinpa arvelin ikäni: et sä, neiti, neiti olle oman vanhemman varassa, äskenpä olisit neiti miehelähän mennessäsi; kun oisi jalka kynnyksellä, toinen korjassa kosijan, oisit päätäsi pitempi, korvallista korkeampi.
ASKARVAIMO
Kuules, neiti, kuin sanelen, kuin sanelen, kuin puhelen! Olit kukkana kotona, ilona ison pihoilla, iso kutsui kuutamaksi, emo päivän paisteheksi, veikkosi vesivaloksi, siskosi siniveraksi; menet toisehen talohon, appi haukkuvi havuiksi, anoppisi ahkioksi, kyty kynnysportahiksi, nato naisien pahoiksi.
(Pohjan neiti itkee kahta katkerammin. Joukko hääneitoja tulee vasemmalta.)
POHJAN NEITI
Hoi sisaret, sirkkuseni, entiset ikätoverit, kaikki kasvinkumppalini! Olen kuin alli aallokossa, tavi laajalla lahella, uiessa vilua vettä, vettä jäistä järkyttäissä.
(Kaikki itkevät. Jouhi ja Pohjolan isäntä y.m. hääväkeä tulee vasemmalta.)
Voi isoni, voi emoni,
voi on valtavanhempani!
(Rientää heitä syleilemään)
Millä maksan maammon maion,
millä taattoni hyvyyen?
(Ilmarinen tulee ja ojentaa kätensä hänelle. Pohjan neiti koettaa kuivata kyyneleitään.)
Paistanevi luojan päivä, kuu luojan kumottanevi, tähet taivon välkkynevi, otavat ojentunevi ilmassa etempänäki, maailmassa muuallaki ei yksin ison pihoilla, näillä kasvinkartanoilla.
(Ilmarinen osoittaa kärsimättömyyden merkkejä.)
Jää nyt pirtti terveheksi, pirtti lautakattoinesi, sintsi lautasiltoinesi, piha pihlajaisinesi! Jätän kaikki terveheksi, maat ja metsät marjoinensa, kujavieret kukkinensa, kankahat kanervinensa, järvet saoin saarinensa, syvät salmet siikoinensa, hyvät kummut kuusinensa, korpinotkot koivuinensa!
ILMARINEN (leikillisesti)
Jää hyvästi, järven rannat, järven rannat, pellon penkat, kaikki mäntyset mäellä, puut pitkät petäjikössä, pajupehkot, kuusen juuret, lepän lehvät, koivun kuoret!
(Johdattaa Pohjan neidin oikealle taustaan. Kalevalaiset häävieraat, joiden joukossa Väinämöinen, seuraavat häntä.)
PIIKA PIKKARAINEN (itkien)
Lenti tänne musta lintu, läpi korven koikutteli, suostutteli meiltä sorsan, maanitteli meiltä marjan, otti tuo omenan meiltä, vietteli ve'en kalasen.
(Kaikki itkevät. Tarjotaan olutta, mieliala kohoaa jälleen, kaikki palajavat meluten jo räyhäten vasemmalle karsikkoon. Hetken perästä oikealta taustasta Lemminkäinen ja Äiti.)
ÄITI
Kunne lähet, poikueni, lähetkö ilveksen ajohon vaiko hirven hiihäntähän, vai oravan ammuntahan?
LEMMINKÄINEN
Lähen Pohjolan pitoihin, salajoukon juominkihin.
ÄITI (surullisena)
Ellös menkö, poikueni! Ei sua kutsuttu sinne, ei tarkoin tahotakana.
LEMMINKÄINEN
Kurjat kutsuen menevi, hyvä ilman hyppeleikse; tuoss' on kutsut kuun ikuiset, airuhut alinomaiset miekassa tuliterässä, säilässä säkenevässä.
(lyö kädellään miekankahvaansa.)
ÄITI
Ellös menkö, poikueni! Siell' on miehet miekka vyöllä, urohot sota-aseissa, humalassa hullut miehet, pahat paljo juotuansa, laulavat sinun poloisen miekkahan tuliterähän; jo on laulettu paremmat, jalommatki jaksettuna.
LEMMINKÄINEN
Jo olen ennenki elellyt noilla Pohjolan tuvilla, ei minua laula Lappi eikä tunge Turjalainen.
ÄITI
Ohoh, poikani poloinen, vielä muistat muinaistasi, kerskut ennen käynnistäsi: jo olet ennenki elellyt noilla Pohjolan tuvilla, Tuonen kosket tunnustellut, mitannut Manalan virrat; siell' oisit tänäki päänä ilman äitittä pahatta.
(Lemminkäinen syleilee häntä sanattomana ja ohjaa hänet ystävällisesti oikealle karsikkoon.)
ESILAUSUJA
Jo nyt Kaukoni kuletan, saatan Ahti Saarelaisen monen surman suun ohitse, kalman kielen kantimetse noille Pohjolan pihoille, salakansan kartanoille.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Nyt ompi saneltavana, kielin kertoeltavana, miten lieto Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukomieli tuli Pohjolan tupihin, Sariolan salvoksihin, ilman kutsutta pitoihin, airuhitta juominkihin.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuop' on lieto Lemminkäinen, poika-veitikka verevä, heti kun tuli tupahan, astui keskilattialle, silta liekkui lehmuksinen, tupa kuusinen kumahti.
(Lemminkäinen on sillä välin astahtanut reippaasti vasemmalle.)
LEMMINKÄINEN (korkealla äänellä)
Terve tänne tultuani, terve tervehyttäjälle! Kuules, Pohjolan isäntä, oisiko talossa tässä ohria orosen purra, olutta urohon juoa?
(Pohjolan isäntä tulee sangen juovuksissa vasemmalta.)
POHJOLAN ISÄNTÄ
Ollevi talossa tässä tannerta orosen olla, eikä kielletä sinua, kun liet siivolla tuvassa.
(Louhi y.m. hääväkeä tulee vasemmalta.)
LEMMINKÄINEN
Enpäs liene lempivieras, kun ei tuotane olutta tulevalle vierahalle.
LOUHI (mielevästi)
Ohoh poika Lemminkäisen, mi sinusta vierahasta! Tulit pääni polkemahan, aivoni alentamahan; ohrina oluet meillä, makujuomat maltahina, leipomatta vehnäleivät, lihakeitot keittämättä; oisit yötä ennen tullut taikka päiveä jälestä.
LEMMINKÄINEN
Oi sie Pohjolan emäntä, Pimentolan pitkähammas! Pi'it häät häjyn tavalla, kutsut koiran kunnialla, leipoelit leivät suuret, panit ohraiset oluet, muun on kutsuit kaiken kansan, minun heitit kutsumatta.
LOUHI (Piika pikkaraiselle)
Tuo olutta vierahalle!
(Kuiskaa jotakin hänelle. Piika pikkarainen pyörähtää pois ja palajaa pian takaisin tuoppi kädessään.)
PIIKA PIKKARAINEN (Lemminkäiselle)
Tokko lie sinussa miestä juojoa tämän oluen, tämän kannun kaatajata?
(Tarjoaa Lemminkäiselle, joka luo pitkän katseen tuopin pohjaan.)
LEMMINKÄINEN (kuin itsekseen)
Toukka on tuopin pohjukassa, käärmehiä keskimailla, äärillä maot matavi, sisiliskot liuahtavi. Tuopin tuojat Tuonelahan, kannun kantajat Manalle, ennen kuun ylenemistä, tämän päivän päätymistä!
(Suuttumusta ja liikettä häärahvaan seassa.)
POHJOLAN ISÄNTÄ
Mitä sie tulitki tänne, ken sinua koolle kutsui?
LEMMINKÄINEN (kopeasti)
Korea kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton! Kuules, poika Pohjolaisen, itse Pohjolan isäntä, anna ostoa olutta, juomoa rahan-alaista!
POHJOLAN ISÄNTÄ (sylkäisten)
Tuoss' on joki juoaksesi, lampi laikutellaksesi.
LEMMINKÄINEN
En ole vaimojen vasikka enkä härkä hännällinen juomahan jokivesiä, lampivettä lakkimahan.
POHJOLAN ISÄNTÄ (aina suuttuneempana)
Ei tässä piot paranne, kun ei vierahat vähenne! Talo työlle, vieras tielle hyvistäki juomingista! Lähe tästä Hiien heitto, luota kaiken ihmiskansan, kotihisi, konna, koita, paha, maahasi pakene!
LEMMINKÄINEN
Ei miestä manaten saa'a, ei miestä pahempatana sijaltansa siirtymähän, paikalta pakenemahan.
(Pohjolan isäntä viittaa eräälle orjistaan, joka tuo miekan hänelle.)
POHJOLAN ISÄNTÄ
Oi sie Ahti Saarelainen mitelkämme miekkojamme, minunko parempi miekka, vainko Ahti Saarelaisen.
(Mittaavat miekkojaan.)
LEMMINKÄINEN
Sinunpa pitempi miekka, sinun eellä iskeminen. Iske päältä, Pohjan poika!
(Pohjolan isäntä iskee.)
Annapas minäki koitan,
jo se on vuoroni minunki!
(Iskee. Pohjolan isäntä kaatuu. Hääväki pakenee parkaisten. Kuoro nousee kauhistuneena.)
LOUHI (kätensä kohottaen).
Laulan miestä miekallista, asehellista urosta, sata miestä miekallista, tuhat kalvan kantajata, pään varalle Lemminkäisen, Kaukomielen kaulan päälle!
(Pois vasemmalle.)
LEMMINKÄINEN
Otanpa isoni purren, lähen tuonne piilemähän ylitse meren yheksän, saarehen selällisehen; siell' ennen isoni piili suurina sotakesinä, siellä piilen vuoden, toisen, käyn kotihin kolmannella tutuille ison tuville, vanhempani valkamoille.
(Pois oikealle.)