HENKILÖT.
KYLLIKKI. LEMMINKÄINEN. ÄITI. AINIKKI. SAAREN NEIET. KUORO.
(Kuoro paikallaan laululehdossa. Valaistus: kirkas aamupäivä.)
ESILAUSUJA
Aika on Ahtia sanoa, veitikkätä vieretellä.
Ahti poika Saarelainen, tuo on lieto Lemmin poika, kasvoi koissa korkeassa, luona armahan emonsa laajimman lahen perällä. Kaukoniemen kainalossa.
Kaloin siinä Kauko kasvoi, Ahti ahvenin yleni, tuli mies mitä parahin, puhkesi punaverinen, joka päästänsä pätevi, koirastansa kelpoavi; vaan tuli vähän vialle, tavoiltansa turmiolle: ain oli naisissa eläjä, yli öitä öitsilöissä, noien impien iloissa, kassapäien karkeloissa.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kylli oli Saaren neiti, Saaren neiti, Saaren kukka, kasvoi koissa korkeassa, yleni ylen ehossa, istuen ison majoilla, peräpenkin notkumilla.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kauan kasvoi, kauas kuului, kaukoa tuli kosijat neien kuuluhun kotihin, kaunoisehen kartanohon.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kosi Päivä poiallehen, eip' on mennyt Päivälähän Päivän luona paistamahan kesäisillä kiirehillä.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Kosi Kuuhut poiallehen, eip' on mennyt Kuutolahan kuun luona kumottamahan, kehät ilman kiertämähän.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Kosi Tähti poiallehen, eip' on mennyt Tähtelehän pitkin öitä pilkkimähän talvisilla taivahilla.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tulevi Virosta sulhot, toiset tuolta Inkereltä, eip' on neiti mennytkänä.
(Kyllikki neitoineen näkyy vasemmalta taustasta. Lähestyy tasaisessa tanhujuoksussa, kädet itsetietoisesti lanteillaan.)
KYLLIKKI
Suotta kultanne kuluvi, hopeanne hoikkenevi! En lähe minä Virohon, en lähe, lupoakana, Viron vettä soutamahan, saarellista sauvomahan, syömähän Viron kaloja, Viron lientä lippomahan.
Enkä lähe Inkerelle, penkerelle, pänkerelle, siell' on nälkä kaiken nälkä, puun nälkä, pärehen nälkä, ve'en nälkä, vehnän nälkä, rukihisen leivän nälkä.
ESILAUSUJA
Tuop' on lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli lähteäksensä lupasi Saaren kukkoa kosihin, tuota mointa morsianta, kaunokaista kassapäätä.
(Lemminkäinen näkyy taustassa, laululehdon oikealla puolen. Äiti hänen takanaan.)
ÄITI
Ellös menkö, poikaseni, parempihin itseäsi, ei suattane sinua Saaren suurehen sukuhun.
LEMMINKÄINEN
Jos en ole koiltani korea, suvultani aivan suuri, mie valitsen varrellani, otan muilla muo'oillani!
ÄITI
Siellä piiat pilkkoavat, naiset nauravat sinua.
LEMMINKÄINEN (kehastellen)
Kyllä hää'än naisten naurut, soppityrskyt tyttärien, potkaisen pojan povehen, käsikannon kainalohon, siin' on pää hyvänki pilkan, parahanki parjauksen.
ÄITI
Voi, poloinen, päiviäni! Nauraisitko Saaren naiset, pitäisit pyhäiset piiat, niin siitä tora tulisi, sota suuri lankeaisi, saisi kaikki Saaren sulhot, sata miestä miekkoinensa, päällesi sinun, poloisen, yksinäisen ympärille.
(Lemminkäinen tekee torjuvan liikkeen. Äiti palajaa murheellisena taustaan. Lemminkäinen tulee keskinäyttämölle, äkkää immet, väijyy, yrittää syöksyä komeasti heidän kimppuunsa, kompastuu ja lankeaakin keskelle karkeloa. Neiet nauravat, Kyllikki enin heistä. Lemminkäinen nousee suuttuneena.)
LEMMINKÄINEN (murtaen haiventaan)
En ole tuota ennen nähnyt, en ole nähnyt enkä kuullut, naisen nauravan minulle, piian pilkkoja suannut!
(Neiet nauravat yhä enemmän.)
Onko Saarella sijoa, maata Saaren manterella, minun leikki lyöäkseni, tanner tanhuellakseni Saaren impien iloissa, kassapäien karkeloissa?
KYLLIKKI
Onp' on Saarella sijoa, maata Saaren manterella, sinun leikki lyöäksesi, tanner tanhuellaksesi, karjalaisna kaskimailla, paimenpoikana palolla; lapset on laihat Saaren mailla, lihavat hevosten varsat.
(Lemminkäinen poistuu äkeällä liikkeellä taustaan vasemmalle. Neiet seuraavat nauraen häntä.)
1:NEN VUOROLAUSUJA
Mitä huoli Lemminkäinen, palkkasihe paimeneksi, kävi päivät paimenessa, yöt on impien iloissa, noien neitojen kisoissa, kassapäien karkeloissa.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Sillä lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli jopa hääti naisen naurun, piätteli piian pilkan; ei ollut sitä tytärtä, piikoa pyhintäkänä, kuta hän ei kosketellut, jonk' ei vieressä venynyt.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Yksi oli impi kaikkinensa Saaren suuressa suvussa, jok' ei suostu sulhasihin, mielly miehi'in hyvihin, se oli Kyllikki korea, Saaren kukka kaunokainen.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Tuop' on lieto Lemminkäinen, itse kaunis Kaukomieli, sa'at saappahat kulutti, sa'at airot poikki souti tuota neittä saa'essansa, Kyllikkiä pyytessänsä.
(Kyllikki näkyy taustasta oikealta, Lemminkäinen väijyen hänen jäljessään. Tulevat keskinäyttämölle. Kyllikki käännähtää, Lemminkäinen pysähtyy ja painaa käden sydämelleen.)
KYLLIKKI (äkeästi)
Mitä, kehno, kierteletki, rannan raukea ajelet, täältä tyttöjä kyselet, tinavöitä tieustelet? En ma tästä ennen joua kuin kiven kuluksi jauhan, pieksän petkelen periksi, huhmaren sukuksi survon.
Enkä huoli huitukoille, huitukoille, haitukoille, mie tahon tasaisen varren tasaiselle varrelleni, tahon muo'on muhkeamman muhkeille muo'oilleni, sekä kasvon kaunihimman kaunihille kasvoilleni!
(Menee taustaan vasemmalle. Lemminkäinen miettii hetkisen ja väistyy sitten väijyen oikealle. Kyllikki neitoineen tulee tanhuten asemmalta. Lemminkäinen syöksyy esille ja tempaa Kyllikin kainaloonsa. Naiset pakenevat parkaisten. Kuoro on ylös kavahtanut.)
LEMMINKÄINEN
Elkätte minua, immet, ilmi antako ikänä, minun täällä käyneheni, täältä neien vieneheni!
KYLLIKKI
Päästä jo minua poies, laske lasta vallallensa, kotihinsa kulkemahan, luoksi itkevän emonsa!
(Pyrkii pois päästäkseen.)
LEMMINKÄINEN
Kyllikki, syänkäpyni, minun maire marjueni, ellös olko milläkänä, en sua pahoin pitäne, sylissäni syöessäni, käsissäni käyessäni, sivullani seistessäni, vieressä venyessäni.
KYLLIKKI (uhaten)
Jos et laskea luvanne kotihini kulkemahan, viel' on viisi veljeäni, seitsemän setäni lasta jänön jälen polkijaksi, neien pään perilliseksi.
LEMMINKÄINEN (ylenkatseellisesti)
Laulan sulhonne sotahan, nuoret miehet miekan alle, ettei kuulla kuuna päänä, nähä ilmoisna ikänä kujasilla kulkemassa, ahoilla ajelemassa.
(Vetää Kyllikin mukanaan oikeallepuolen näyttämöä. Kyllikki itkee ja ponnistelee vastaan.)
KYLLIKKI
Joutenpa, poloinen, synnyin, jouten synnyin, jouten kasvoin, jouten aikani elelin, jo nyt sainki joutavalle, miehelle mitättömälle, suojihin soankävijän, aina tuiman tappelijan.
(Lemminkäinen istuu ahon laidalle oikealla ja vetää Kyllikin syliinsä tämän vastustelemisesta huolimatta.)
LEMMINKÄINEN (mairitellen)
Tuotako sinä sureksit, tuota huolien huokaelet: lehmityyttä, leivätyyttä ja kaiken elon vähyyttä?
Ellös olko milläkänä, mont' on lehmeä minulla, monta maion antajata, yks on suolla Muurikkinen, toinen mäellä Mansikkinen. kolmas Puolukka palolla, ne on syömättä soreat, katsomatta kaunokaiset, ei ole illoin kytkemistä eikä aamuin laskemista, heinävihkon heittämistä, suolan, suuruksen surua.
Vaiko tuotaki surisit, tuota huolien huokoaisit, ettei oo sukuni suuri, kovin korkea kotini?
Jos en oo suvulta suuri, enkä korkea ko'ilta, on mulla tulinen miekka, säkenevä säilärauta, se ompi sukua suurta, laajoa lajipereä, onp' on Hiiessä hiottu, jumaloissa kirkastettu; sillä suurennan sukuni, laajennan lajini kaiken, miekalla tuliterällä, säilällä säkenevällä.
(Kyllikki kuuntelee häntä ja tyyntyy vähitellen. Lemminkäinen suutelee äkisti häntä. Kyllikki vastaa hänen suudelmaansa ja kietoo käsivartensa hänen kaulaansa. Katsoo häntä silmiin surullisesti:)
KYLLIKKI
Oi on Ahti, Lemmin poika, jos tahot minuista neittä ikuiseksi puolisoksi, kainaloiseksi kanaksi, sie vanno valat ikuiset et sotia käyäksesi kullankana tarpehella, hopeankana halulla.
LEMMINKÄINEN
Vannon mie valat ikuiset en sotia käyäkseni kullankana tarpehella, hopeankana halulla! Sie itse valasi vanno et kyliä käyäksesi hyvänki hypyn halulla, tanhujuoksun tarpehella.
(Kyllikki kohottaa kätensä juhlallisena ja painaa sitten päänsä luottavaisesti hänen povelleen. Kuoron jäsenet kohottavat kätensä kuin siunaukseen.)
KUORO
Siinä vannoivat valansa, laativat ikilupansa eessä julkisen Jumalan, alla kasvon Kaikkivallan, ei Ahin sotia käyä eikä Kyllikin kyleä.
(Istuvat. Lemminkäinen ja Kyllikki nousevat ylös. Lemminkäinen tekee leikillisen liikkeen vasemmalle.)
LEMMINKÄINEN (hymyillen)
Jää hyvästi, Saaren nurmet, kuusen juuret, tervaskannot, joit' olen kesän kävellyt, talvet kaiket tallaellut, piileskellen pilvi-öillä, paeten pahalla säällä, tätä pyytä pyytessäni, allia ajellessani!
(Astuvat pari askelta taustaa kohti. Kyllikki pysähtyy ja viittaa oikealle taka-alalle.)
KYLLIKKI
Tupa tuolla tuulottavi, nälkäraunio näkyvi. kenen ompi tuo tupanen, kenen koti kunnottoman?
LEMMINKÄINEN (peittää hänen silmänsä)
Elä sie sure tuvista, huokaele huonehista!
Tuvat toiset tehtänehe, paremmaiset pantanehe, kirveistä hirsiköistä, parahista parsikoista.
(Äiti tulee taustasta. Lemminkäinen rientää riemuiten vastaan hänelle. Kyllikki jää nyreänä taemma seisomaan.)
ÄITI
Viikon viivyit, poikaseni, viikon mailla vierahilla.
LEMMINKÄINEN (Kyllikkiä osoittaen)
Oi emoni, kantajani, äitini, ylentäjäni! Mitä läksin, senpä sainki, kuta pyysin, sen tapasin. pane nyt patjasi parahat, pehmeimmät pään-alaiset, maatani omalla maalla nuoren neiteni keralla.
(Tarttuu Kyllikkiä käteen ja johdattaa hänet Äidin luo. Äiti tervehtii häntä sydämellisesti, syleilee ja silittelee vuoroin kumpiakin.)
ÄITI (iki-ihastuneena)
Ole nyt kiitetty, Jumala, ylistetty, luoja, yksin, kun annoit miniän mulle, toit hyvän tulen puhujan, oivan kankahan kutojan, aivan kenstin kehreäjän, pulskin poukkujen pesijän, vaattehien valkasijan. Itse kiitä onneasi, hyvän sait, hyvän tapasit, hyvän luojasi lupasi, hyvän antoi armollinen; puhas on pulmonen lumella, puhtahampi puolellasi, valkea merellä vaahti, valkeampi vallassasi; sorea merellä sorsa, soreampi suojassasi; kirkas tähti taivahalla, kirkkahampi kihloissasi. Laai nyt lattiat laveat, hanki ikkunat isommat, seisottele seinät uuet, tee koko tupa parempi, kynnykset tuvan etehen, uuet ukset kynnykselle, nuoren neien saatuasi, kaunihin katsottuasi, paremmaisen itseäsi, sukuasi suuremmaisen.
(Lemminkäinen nyökkää hymyillen päätä hänelle. Kyllikki yhtyy hänen hymyynsä. Äiti ojentaa kätensä hänelle ja johdattaa hänet karsikkoon oikealle. Lemminkäinen seuraa heitä. Pitkä vaitiolo.)
ESILAUSUJA
Siitä Ahti Lemminkäinen, tuo on kaunis Kaukolainen aina aikoja eleli nuoren neitosen keralla ei itse sotia käynyt eikä Kyllikki kyleä.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Niin päivänä muutamana, huomenna moniahana itse Ahti Lemminkäinen lähtevi kalankutuhun, tullut ei illaksi kotihin, ensi yöksi ennättänyt.
(Neiet vasemmalta taustasta näkyvät lähestyvän tasaisessa tanhujuoksussa. Kyllikki oikealta karsikosta pujahtaa nopeasti heidän piiriinsä ja otetaan vastaan riemulla. Ainikki näkyy väijyvänä hänen jäljessään.)
2:NEN VUOROLAUSUJA (säpsähtäen)
Jo meni Kyllikki kylähän, noien neitojen kisahan!
1:NEN VUOROLAUSUJA (kuiskaten)
Kenpä saattavi sanoman, kenpä kielen kantelevi?
2:NEN VUOROLAUSUJA
Ainikki sisar Ahilla, sep' on saattavi sanoman, sepä kielen kantelevi.
(Neiet vierivät pois vasemmalle karsikkoon vieden Kyllikin kerallaan. Lemminkäinen tulee oikealta taustasta. Ainikki rientää häntä vastaan.)
AINIKKI
Jo kävi Kyllikki kylässä, veräjillä vierahilla, kylän neitojen kisassa, kassapäien karkelossa!
(Lemminkäinen katsoo häneen tyrmistyneenä. Ainikki tekee vakuuttavia liikkeitä hänelle. Kyllikki tulee vasemmalta taustasta, hiipii heidän ohitseen ja pujahtaa nopeasti oikealle. Lemminkäinen huomaa hänet. Seisoo hetken sanattomassa tuskassaan. Äiti tulee oikealta taustasta. Kyllikki arkana hänen takanaan.)
LEMMINKÄINEN (hurjasti)
Oi emoni, vaimo vanha, jospa paitani pesisit mustan käärmehen mujuissa, kiirehesti kuivoaisit, mun sotahan mennäkseni Pohjan poikien tulille, Lapin lasten tanterille! Jo kävi Kyllikki kylässä, veräjillä vierahilla, noien neitojen kisassa, kassapäien karkelossa!
KYLLIKKI
Ohoh, armas Ahtiseni, ellös lähtekö sotahan! Näin ma unta maatessani, sikein levätessäni: tuli ahjona ajeli, valkea välähtelihe aivan ikkunan alatse, periseinän penkeretse, siitä tuiskahti tupahan, koskena kohahtelihe siltalauoista lakehen, ikkunasta akkunahan.
(Yrittää mielinkielin häntä lähestyä. Lemminkäinen sysää tuimasti syrjään hänet.)
LEMMINKÄINEN
En usko unia naisten enkä vaimojen valoja! Oi emoni, kantajani, tuo tänne sotisopani, kanna vainovaatteheni, mieleni minun tekevi juomahan soan olutta, soan mettä maistamahan.
(Kyllikki on hyrähtänyt itkuun ja poistuu vitkalleen oikealle karsikkoon. Ainikki pelästyneenä seuraa häntä.)
ÄITI (murheellisena)
Oi on Ahti poikaseni, ellös lähtekö sotahan! On meillä oloista koissa, tuon sinulle juoaksesi, josp' on joisit kaiken päivän.
LEMMINKÄINEN
En huoli koto-oloista! Ennen juon joesta vettä melan tervaisen terältä, makeamp' on juoakseni kuin kaikki kotoiset kaljat. Tuo tänne sotisopani, kanna vainovaatteheni! Mieleni minun tekevi nähä näillä silmilläni, onko neittä Pohjolassa.
ÄITI (kuten edellä)
Sull' on Kyllikki koissa, kotinainen korkeampi.
LEMMINKÄINEN (raivokkaasti)
Kyllikki on kylänkävijä, juoskohon joka kisassa, maatkohon joka majassa! Tuo tänne sotisopani, kanna vainovaatteheni!
(Äiti menee allapäin taustaan ja palajaa tuoden pyydetyt sotakalut. Lemminkäinen ihastelee riemuiten niiden kimmellystä.)
ÄITI
Ellös vainen, poikueni, menkö Pohjolan tuville ilman tieon tietämättä, ilman taion taitamatta.
LEMMINKÄINEN (kalpaansa väläytellen)
Jo minua noiat noitui, noiat noitui, kyyt kiroili, koki kolme Lappalaista viitenä kesäisnä yönä, alasti alakivellä, ilman vyöttä, vaattehitta, rikorihman kiertämättä; senpä hyötyivät minusta sen verran katalat saivat, min kirves kivestä saapi, napakaira kalliosta, järky jäästä iljanesta, Tuoni tyhjästä tuvasta.
ÄITI
Ei sinussa laulajata Pohjan poikien sekahan, etkä tunne kieltä Turjan, maha et lausua lapiksi.
(Auttaa kuitenkin Lemminkäistä sotisovan kiinnittämisessä. Lemminkäinen ei kuuntele häntä enää, vaan hymyilee, ihantelee itseään ja aseitaan täydessä sota-innossa.)
LEMMINKÄINEN
Mies on luustossa lujempi, rautapaiassa parempi, teräsvyössä tenhoisampi noien noitien sekahan, jott' ei huoli huonommista, hätäile hyviäkänä.
(Panee kypärän päähänsä, käyttää kilpeä peilinään, sukii suortuviaan harjalla, jonka Äiti on hänelle ojentanut.)
ÄITI (kyynelsilmin)
Ellös vainen menkökänä tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan! Tuho ainaki tulevi, tuho poikoa pätöistä, hukka lieto Lemminkäistä.
LEMMINKÄINEN (ylpeästi)
Silloin on hukka Lemminkäistä, tuho poikoa pätöistä, kun suka verin valuvi, harja hurmehin loruvi.
(Ojentaa harjan komealla liikkeellä hänelle.Äiti pillahtaa ääneen itkemään. Lemminkäinen lohduttelee häntä. Kuoro on seurannut jännityksellä Lemminkäisen sotavalmisteluja.)
ESILAUSUJA (kumealla äänellä)
Missä mies varaeleikse, uros tuima turveleikse?
1:NEN VUOROLAUSUJA
Oven suussa, orren alla, pirtin pihtipuolisessa.
2:NEN VUOROLAUSUJA
Siinä mies varaeleikse vaimollisesta väestä.
ESILAUSUJA
Ei ole ne varat väkevät, eikä turvat luotettavat.
1:NEN VUOROLAUSUJA
Niin vielä varoitteleikse urohoisesta väestä.
2:NEN VUOROLAUSUJA (salaperäisesti)
Tien kahen jakaimessa, sinisen kiven selässä.
(Äiti menee murhemielisenä oikealle taustaan.)
LEMMINKÄINEN (miekkansa tempaisten)
Ylös maasta, miekkamiehet, Mannun aikaiset urohot, kaivoloista, kalpamiehet, jokiloista, jousimiehet! Nouse, metsä, miehinesi, korpi kaikki kansoinesi, vuoren ukko voiminesi, vesihiisi hirmuinesi, väkinesi, veen emäntä, ve'en vanhin, valtoinesi, neitoset, joka norosta, hienohelmat, hettehistä, miehen ainoan avuksi, pojan kuulun kumppaliksi, jott' ei pysty noian nuolet, eikä tietäjän teräkset, eikä velhon veitsirauat, ei asehet ampumiehen.
ESILAUSUJA
Ne ovat varat väkevät,
ne on turvat luotettavat.
(Vuorolausujat kertaavat mumisten kaksi viimeistä säettä. Lemminkäinen kohottaa päänsä ja astuu päättävästi vasemmalle.)