ENTISET PÄIVÄT.
Entinen aik' oli vainonaika,
Piinan aika pitkällinen,
Anke'in ohakeaika,
Orjanruoskan raastoaika,
Näännyttävä näiveaika.
Vainon henget vaivasivat,
Papin painoit helminauhat,
Meitä ryöstivät ritarit,
Rosvot raa'at ryöväelit,
Mursit miekat murhamiesten.
Ruotsin oli ruoska ruostehinen,
Sapellinen Saksan sahra.
Kaarne toi ruton kamalan,
Näkki näytti nälkäleivän.
Saksa vei peltomme perityt,
Jätti korvet kyntääksemme,
Kanervikot kylvääksemme,
Antoi leiväksi akanat.
Herra kynsi kymmenykset,
Keräjärahat kiristi,
Tavoitteli taskuhunsa.
Riistivät risti-isämme
Säästetyt salavaratkin,
Puutuit puihimme pyhihin,
Armon lähtehet likasit.
Kirves kaatoi Taaran tammen,
Puun pitkän Kiromäeltä.
Kärkipä meill' on keihon päässä,
Terä miekassa terävä,
Nuolet jousessa nopeat.
Veli kulta veikkoseni,
Kaunis kasvinkumppalini,
Riennä ruunalla rutosti,
Ratsuin rautarahvahasen,
Tuhkurilla Turjanmaalle,
Voikollasi Voitonmaalle!
Tuopas Suomesta sukumme,
Saaren miehet, meikäläiset,
Apumiehet Harjunmaalta,
Virosta visaiset miehet.
Viron on viikate vihainen.
Tuima tuulas harjulaisen,
Hiion nuijat hirvittävät,
Tuurat Tuuranmaan tukevat.
Mutt' ei pysty puinen nuija
Rautakilpihin kovihin;
Keihäs kilpistyi kärestä,
Turtui piikit tuulahasta,
Murtui tappara terävä,
Vääntyi viikate vihainen,
Taituit tuuratkin tukevat.
Lymypaikkoihin pakenin,
Soille suorime sulille.
Siellä mie rukoilin rukka,
Oivottelin, voivottelin.
Siellä uhrasin Ukolle,
Suitsutin sovitussuitsut,
Kuiskin toivehet totiset.
Venäläinen, ventolainen,
Kaulankatko, karhulainen,
Tuo tuhosi Koerunmaata,
Tulisoiton toi Virohon,
Murhapolton Poltsanmaalle,
Vielä Viljannin viritti.
Mistä tuo savu tulevi?
Kylän ei kaskien ky'östä;
Soan on saartavan savua,
Uuniraunion utuja,
Talma Laurin tappelusta,
Jälki kaupungin katovan.
Risti-isä riistelijä,
Tuo on kaunis kastelija,
Meille pani painajan povehen,
Tuhon Taaran tammistohon.
Salakäärme saksalainen,
Sisiliskonen sileä,
Meiät orjiksi iesti,
Raastoi rautarahkehisin.
Ei ole rusko iltaruskon,
So'an on tulipunia,
Puna kauhean kapinan,
Puna veljien verestä,
Joka hyytyi taivahille,
Pilvet paltehin pitenti.
Siitä säikkyi iltatähti,
Koi kovasti kohkauntui,
Kuunkin kulmat kalpenivat.
(Neussin kansanrunokokoelma. H. Ojansuun suomennos.)
Ylläolevan runon on laulanut Vironmaan viimeinen kiertelevä runoniekka ja kanteleen soittaja, joka kuoli noin v:na 1812. J. Krohn arvelee, että siinä muistot useammista hänen kansaansa kohdanneista vaikeista rasituksista ovat sekaantuneet yhteen. Siinä on nimittäin kuvaus saksalaisten valloituksesta, venäläisten hävitysretkistä sekä viimein Viron kansan orjuuttamisesta muutamien epäonnistuneiden kapinanyritysten jälkeen. Huomattava on, että kaikissa virolaisissa sotarunoissa aina puhutaan suomalaisten avusta, jotka myös vuonna 1343 viimeisen suuren virolaiskapinan aikana olivat tulossa, vaan saapuivat liian myöhään. Muuten haetaan tässä runossa vielä apumiehiä Turjanmaalta ja Voittomaalta ("Voidomaalta"), joka jälkimäinen kenties voisi tarkoittaa Gotlandia (vanhoissa suomalaisissa kirjoissa Voionmaa). Koeru ja Poltsamaa ovat paikkakuntia Tarton puolella.