VIIKINGIT SUOMENSUKUISTEN KIMPUSSA.
Sinä kevännä hankkivat Torolf ja Egil itselleen miehiä ja varustivat suuren pitkälaidan. Kesän tultua he lähtivät sotaretkelle itäänpäin ja hävittivät maita, olivat monessa taistelussa ja saivat paljon saalista. He suuntasivat kulkunsa Kuurinmaahan ja solmivat puolen kuukauden välirauhan asukkaiden kanssa. Heillä oli kauppakokous heidän kanssaan. Kun se oli päättynyt, alkoivat he hävittää ja nousivat maihin eri paikoissa. Eräänä päivänä laskivat he maihin suuren kymin suuhun. Rannikko kasvoi suurta metsää. He päättivät tässä tunkeutua sisämaahan. Väki jaettiin kaksitoistamiehisiin joukkueihin. He kulkivat metsän läpi eikä siitä sitten enää ollut pitkä matka, ennenkun asuttu seutu alkoi. Siellä he ryöstivät ja tappoivat, ja kansa pakeni, kunnes heille ei enää tehty mitään vastarintaa.
Illan tultua Torolf puhallutti paluumerkin. Kaikki palasivat siitä, missä sattuivat olemaan, takaisin metsään.
Kun Torolf tarkasti miehiään, eivät Egil eikä hänen miehensä olleet mukana. Pimeni pimenemistään eikä häntä enää luultu voitavan löytää.
Egil oli, seuranaan kaksitoista miestä, mennyt toisen metsän läpi. Pian näkivät he edessään laakeita tasankoja ja asuttuja seutuja. Vähän matkan päässä oli talo. He riensivät sinne.
Perille tultuaan hyökkäsivät he erääseen taloon. Väki ei ollut kotona. He ottivat kaiken irtaimen tavaran, minkä saivat käsiinsä. Talossa oli monta huonetta, niin että heiltä kului aikaa siihen.
Tultuaan taas ulos ja vähän matkaa talosta, oli heidän ja metsän välillä väkeä koolla. Kiireellä lähestyivät he heitä.
Korkea pystyaita kulki talosta metsän rantaan.
Egil käski, että muiden oli tultava hänen jälestään niin, ett'ei heidän päälleen voitaisi tunkea kaikilta tahoilta. He tekivät niin. Etumaisena kulki Egil ja sitten muut toinen toistaan niin lähellä, ett'ei riviä voitu murtaa.
Kuurilaiset ahdistivat heitä kovasti, heittäen keihäitä ja ampuen jousilla, mutta eivät antautuneet käsikähmään.
Kulkiessaan aitovartta näkivät Egil ja hänen miehensä yhtäkkiä toisen aidan, joka tuli toisaalta ja yhtyi ensimäiseen. Siinä säkeytyivät he molempain kulmaukseen eivätkä päässeet eteenpäin.
Kuurilaiset kävivät tässä heidän kimppuunsa, toiset pistellen keihäillä ja miekoilla aidan läpi, toiset heitellen vaatteita heidän aseidensa päälle.
Egil ja hänen miehensä haavoittuivat. Heidät vangittiin ja sidottiin.
Sitten vietiin heidät taloon.
Se oli mahtavan ja varakkaan miehen talo. Hänellä oli aikamiespoika.
He neuvottelivat siitä, mitä vangeille oli tehtävä. Talonpojan mielestä olisivat he jokikinen olleet tapettavat. Hänen poikansa arveli kuitenkin, että nyt oli jo niin pimeä, ett'ei olisi mitään iloa heidän kiduttamisestaan. Hän pyysi, että odotettaisiin aamuun.
Sitten sysättiin heidät muutamaan huoneeseen ja kytkettiin kovaan. Egil sidottiin käsistään ja jaloistaan paaluun. Huone lukittiin lujaan, ja kuurilaiset menivät tupaan, söivät, olivat hyvin hyvillään ja joivat.
Egil ponnisti kaikki voimansa ja nytkytteli paalua, kunnes se irtautui lattiasta. Sitten se kaatui.
Hän kiersihe siitä pois, päästeli hampaillaan irti kätensä ja longisti sitten jalkansa auki. Sen tehtyään vapautti hän toverinsa.
Kun kaikki olivat päässeet irti, alkoivat he tarkastella, mistä olisi paras päästä ulos. Huoneen sivuseinät olivat suurista hirsistä, mutta pääty oli laudoista. He syöksivät niitä kohti ja murskasivat ne. Niin olivat he tulleet toiseen huoneeseen. Senkin seinät olivat hirsistä.
Silloin kuulivat he syvällä jalkainsa alla miehenääniä. He haparoivat ympärilleen ja löysivät lattiasta luukun, jonka avasivat. Sen alla oli syvä hauta. Siitä kuului ääniä. Egil kysyi, mitä he olivat miehiään. Se, joka vastasi, sanoi olevansa nimeltään Åke. Egil kysyi, tahtoiko hän päästä pois haudasta. Åke sanoi hyvin mielellään tahtovansa. He laskivat aukkoon ne nuorat, joilla olivat olleet sidotut ja vetivät ylös kolme miestä.
Åke sanoi, että ne kaksi muuta olivat hänen poikiaan. He olivat tanskalaisia miehiä ja olivat joutuneet vangeiksi sotaretkellä edellisenä kesänä.
"Talvella oli minun hyvä olla", sanoi hän. "Minulla oli melkein koko ajan tehtävänä talonpojan karjan hoitaminen, mutta poikani olivat kovassa orjuudessa ja tyytymättömiä oloonsa. Keväällä teimme tiukan päätöksen ja juoksimme tiehemme. Meidät saatiin kiinni ja sitten meidät pantiin tähän hautaan."
"Sinä kai tunnet tarkoin tämän talon?" kysyi Egil. "Mitä tietä me parhaiten voimme päästä ulos?" Åke sanoi, että siinä vielä oli yksi lautaseinä.
"Murtakaa se, niin tulette eloaittaan, ja siitä pääsee estämättä ulos."
He mursivat lautaseinän ja olivat niin aitassa. Sitten menivät he ulos.
Oli pilkkosen pimeä. Egilin miehet olivat sitä mieltä, että olisi riennettävä metsään.
"Koska tuntenet talon, niin näytä meille, missä täällä olisi jotain ottamista", sanoi Egil Åkelie.
Tämä vastasi, että täällä kyllä oli irtainta tavaraa kuinka paljon tahansa.
"Täällä on suuri ullakkohuone, jossa talonpoika nukkuu. Siellä on aseita kuinka paljon tahansa."
Egil pyysi miehiään seuraamaan häntä sinne. Tultuaan portaille he näkivät, että ovi oli auki. Siellä näkyi tulta ja palvelijat laittoivat vuoteita. Egil käski muutamain miestensä pysähtyä alhaalle ja pitää huolta siitä, ett'ei kukaan pääse ulos. Itse juoksi hän huoneeseen. Siellä oli aseita suuret määrät. Ne hän antoi miehilleen. Sitten tappoivat he kaikki, jotka olivat sisällä. Nyt saivat hänen seuralaisensa täydet tamineet.
Åke meni paikkaan, jossa oli irtonainen lattiapalkki ja nosti sen ylös ja kehoitti menemään allaolevaan huoneeseen. He ottivat tulta ja menivät sinne. Sinne oli talonpoika kätkenyt kaikki aarteensa. Siellä oli iso määrä kalleuksia ja paljon hopeaa. Miehet sälyttivät niitä selkäänsä ja kantoivat ulos. Egil otti aika suuren simakannun ja kantoi sen kainalossaan ulos. Kun he olivat tulleet metsään, pysähtyi Egil ja sanoi:
"Tämä on kurjaa, sankareille arvotonta menoa. Me olemme varastaneet talonpojan tavaran, hänen siitä mitään tietämättä. Semmoista häpeää ei saa meille tapahtua. Palatkaamme takaisin taloon ja antakaamme hänelle tieto siitä, mitä siellä on tapahtunut."
Kaikki panivat vastaan, he tahtoivat takaisin laivaan. Egil asetti simakannunsa maahan. Sitten lähti hän juoksemaan taloa kohti.
Perille tultuaan näki hän palvelijain tulevan keittohuoneesta ja kantavan ruoka-astioita tupaan. Keittohuoneessa näki hän kattiloita kiehumassa suurella tulella. Hän meni sinne.
Suuria halkohirsiä oli vedetty sinne ja tuli oli tehty niinkuin maan tapa oli: hirren toinen pää sytytettiin ja jätettiin palamaan.
Egil tarttui hirteen, meni tuvan luo ja nosti hirren palavan pään räystään tuoheen. Se syttyi heti palamaan.
Vähän matkaa siitä oli halkopino. Hän pinosi halot tuvan oven eteen.
Tuli syöpyi pian kattolautoihin.
Miehet, jotka istuivat tuvassa ja joivat, eivät tienneet mitään, ennenkun katto oli ilmitulessa. He hyökkäsivät ovelle. Siitä ei ollut mukava päästä ulos sekä halkojen tähden että sentähden, että Egil vartioi ovea ja tappoi kynnyksellä ja ulkona kaikki, jotka pyrkivät ulos.
Talonpoika kysyi, kuka siellä tulta sillä tavalla hoiti.
"Juuri se hoitaa täällä tällä tavalla tulta, jonka eilen illalla olisit voinut luulla sitä vähimmin tekevän", vastasi Egil. "Eikä sinun tarvitse pyytää minulta kuumempaa kylyä kuin mitä nyt lämmitän. Saaos hyvä löyly palkkioksi siitä pehmeästä vuoteesta, jonka tarjosit minulle ja miehilleni. Olen se sama Egil, jonka kahlehdit ja sidotit paaluun siinä huoneessa, jonka niin huolellisesti lukitsitte. Minä palkitsen vastaanottosi niin hyvin kuin olet ansainnut."
Samassa aikoi talonpoika pujahtaa ulos pimeään Egilin ohitse. Silloin iski Egil hänet hengiltä ja monelle muullekin hän antoi kuoliniskun.
Se tapahtui vain muutama silmänräpäys ennen kuin tupa palaen romahti kokoon.
Useimmat, jotka olivat siellä sisällä, menettivät henkensä.
Egil palasi takaisin metsään. Hän tapasi siellä seuralaisensa ja he menivät kaikki laivaan. Egil sanoi, että hän tahtoi pitää erikoissaaliinaan simakannun, joka hänellä oli kainalossaan. Se oli täynnä hopeaa.
Torolf ja kaikki muut olivat kovin iloissaan, kun Egil tuli.
Heti aamun koitteessa lähtivät he maista. Åke ja hänen poikansa olivat
Egilin seurassa.
Syyskesällä he purjehtivat Tanskanmaahan, asettuivat sielläkin väijymään kauppalaivoja ja ryöstivät mitä saivat.
(Egil Skalle-Grimssonin taru.)