HÄMEHLÄZEN LAULU.
(J. H. Erkko: Hämäläisen laulu.)
Mua kai miul Suomi kaunehin,
vain Hämeh siitki kallehin!
Sen t'iedänengö verdasta,
muan hyvyös mon'inkerdasta,
kuin Hämeh, armas mua!
Kuin leppiet notkon lehtoizet
da linnun laulupehkoizet!
Da marjikkahie kangahie
niid' en voi mieles suaha mie.
Oi, Hämeh, kal'lis mua!
Da pellot miittyöt vil'l'avat,
da kosket päiväs paistajat!
Da tuhandet sen tuomikot
da nurmet, lodmat, louhikot. —
mis niijen verdasta?
Da taivas kulleh korgenoo,
da ildatähti loisteloo!
Da ruskot, illan tšiiruzet
kuin ollah kullan viiruzet,
da talvet lauhakat!
Da neitgykäistä moista mis
mie löyvän kassan kandajis,
kuin kuldatukka Hämehen,
tuan lagiezen da lembiezen,
da sin'isilmä sen?
Da kanzua kus, mis löydänen,
mie tyynembiä kuin Hämehen,
da tazasembua, lauhkiempua?
Ei adraldah pois astu tua,
ei polle arvuodah!
Da sendäh, mies mis tarvitah,
muan eis jo vaikka kuolemah,
on urhozie, on ukkozie,
on nuorembie, on vanhembie,
on toimeh tarttujua!