KIBUNAT.
(A. Oksanen: Säkenet.)
Sygyzyine syngie ilda kattaa kylän, linnaizen, kohahtellen kuusen huogu vastuav iäneh ualdoizen.
Kuuzien ai siel seizoo suojus.
Sebä kattotorvestah
sukkelaizeh suoldeloobi
kibunaizie kiilumah.
Kibunat ne kirmahtellen
tuulen kobris tanssitah,
heloitellah hetken aiga,
tuikahtetah, sammutah.
Lämmitystä n'iis ei lähte,
valgene ei vaigie yö.
Vain ne kerrotah, kuin ainos
al siel ahkeraine työ!
Kajahtajal kalkutuksel
seppä raudua kuonnuttaa,
puhaldajal puuskatuksel
tuasten tulda tubruttaa.
Kibunoi tuas uuzi parvi
lendää yöhyöh kol'l'akkah.
Kylän lapset seisahtutah
tuah kuin kummua kattšomah.
Kibunal ei pitkä lendo
ole ilmamatkallah.
Tulen vain suav syttymäh se
paikkah tulenottajah.
Da sie laulun'igi, lendä,
kibunanna kiijä muas,
nuorie mielie nostattele,
sytyttele, sammu tuas!
Kembä t'iezi, laulun innon
uuven saizit uhkumah,
syväinpohjih suomelaisten,
Aunuksehki atkalah!