VEKKULI-VILLE.
Sa hurja Vekkuli-Ville! — Hän markkinoille saa; hän aikoo viulunsa myydä ja ostaa rihkamaa. Mut kun tuli luopua siitä, suli silmät kyyneliin. Sa hurja Vekkuli-Ville, no, terve näkemiin!
Hei, Ville, myy sie viulus, ei sillä sielua lie! Hei, Ville, myy sie viulus, ja osta viinaa sie! — »Jos myin oman rakkaan viulun, mua hurjaks he luulla vois: Niin monta riemun päivää me yhdessä soitimme pois.»
Mut kun tulin Puolitiehen, kävin kievariss' äkkipäin, ja hurjan Vekkuli-Villen jalat ristissä pöydällä näin: hän kumppaniseurass' istui, suli kaikki hurmoksiin. Sa hurja Vekkuli-Ville, no, terve näkemiin!
THOMAS MOORE.
NUORI LAULAJA.
Läks nuori laulaja taistohon, soma kuolla, kun nuolet tuiskii! Isän miekka ankara vyöllä on, ja olalla harppu huiskii. — »Vaikk' kaikki sun pettäis, laulun maa», huus uhmaten urho oiva, »tää miekka sun oikeuttas puolustaa, tää harppu on riemukses soiva!»
Ja laulaja kaatui, — mut lannistaa ei ylvästä henkeä voida. Hän harppunsa särki, — ei enää saa sen haastavat kielet soida: »Sua koskaan vieras ei sorrakaan, sa lemmen ja miehuuden kaiku! Oli laulusi vapaita varten vaan, ja ne orjain kesken ei raiku!»