HIIDEN LAHJAT
PAHOLAISEN ANTAMAT SOITTONEUVOT
Oli uudistalo muutamassa metsämaassa, jossa asui vanha mies, jolla oli yksi poika. Tämän talon luona oli suuria koivuja joukko, joissa tavallisesti asui suuret parvet teeriä. Poika pyysi isältänsä lupaa ampuaksensa niitä, mutta isä kielsi aina kovasti, ettei saa ampua yhtään ainoata, vaikka mikä olisi. Viimein ei poika enää malttanut varoittaakaan kieltoa, vaan sieppasi isänsä tietämättä jousensa ja ampui yhtä teertä sieltä koivusta, mutta ei osannutkaan oikealle hengen paikalle, jonka tähden teeri pääsi lentoon vielä ja jonkin matkan päässä vasta putosi maahan. Poika läksi sitä nyt tavoittamaan ja mieli saadaksensa lintua kiinni, vaan kun pääsi lähelle, niin teeri aina lenteli etemmäksi ja sitä tekoa tehden juoksutti poikaa yhä perässänsä, kunne oli jo virstamääriä loitonnut kotoansa. Sillä tavoin joutui poika lintua ajaessansa viimeinkin synkkään saloon kauas, ja ilta alkoi jo pimetä, niin täytyi kumminkin jättää teeri sinne; se katosi yht'äkkiä metsään, ettei näkynyt ei kuulunut.
Tästä rupesi nyt poika osoittelemaan kotiinsa, vaan ei tiennyt suuntaa; käydä huppuroi sinne tänne jos jonnekin, vaan ei löytänyt ihmisasuntoa missään. Tuli yö jo, ja poika mieli asettua metsään maata, niin näki samassa Paholaisen juoksevan ohitsensa paeten susia, jotka purivat hänen kantapäitänsä. Tuossa paikassa otti poika jousensa ja laukaisi susiparveen, että muudan heistä kuoli, niin toiset säikähtivät siitä ja läksivät pakoon. Siitäkös nyt hyvä mieli Paholaiselle, kun hädästänsä pääsi; tuli kohta pojan luokse ja kiitti häntä siitä hyvästä, että hänet vielä henkiin pelasti, luvaten vielä hyvän palkan antaa, jos tulisi poika hänen kotiinsa. "Kyllä olisi hyvä, että yösijan saisin, täällä olen tämän päivää samonnut metsää eksyksissä osaamatta kotiin", vastasi poika ja suostui tuumaan. "No, lähde kerallani astumaan", sanoi siihen Paholainen ja vei pojan kotiinsa. Siellä rupesi poika heti tultuansa maata, kun oli paljosta juoksusta väsyksissä, vaan itse perheen isäntä meni metsästä ruokaneuvoja tuomaan, joilla pelastajaansa ruokkisi. Talon ruokaneiti sillä välin kokee herättää poikaa makaamasta, ajaa häntä, ajaa ylös, sanoen hänen vaarallisessa paikassa olevan, ja käskee pakenemaan; vaan poika ei havaitse, muutaman kerran vähän aukaisee silmiänsä, vaan nukkuu siitä takaisin. Tulee siitä jo ukko metsältä ja käskee neiden ruokaa valmistamaan kiiruusti. Kohta joutuikin ruoka valmiiksi, ja ajettiin poikaa syömään, vaan ei saatu heräämään, heidän täytyi syödä se ruoka itseksensä; ja taaskin meni ukko metsälle ja toi sieltä syömistä. Ei vielä kuitenkaan poika noussut sitäkään syömään, vaikka kuin olisi nostatettu; ja vielä kolmannen erän läksi vanha mies metsälle.
Sillä aikaa nousi poikakin makaamasta ja rupesi puhuttelemaan neitiä. Tämä kun oli jo kuulla saanut, että poika oli talon isännälle hyvää tehnyt, josta hänelle oli kaunis palkka annettava, ei käskenytkään enää poikaa pois, vaan alkoi tuumitella, mitä hänen pitäisi palkaksi pyytää, ja käski anomaan Paholaiselta sitä hevosta, joka oli kolmannessa karsinassa oikealla puolella hänen hevostallissansa. Tuleepa vanha mies metsältä ja näkee pojan valveilla, niin laitattaa hänelle ruoan hyvän ja syöttää, juottaa kylläiseksi. Kohta pojan syömästä päästyä kysyy sitten: "Mitäs nyt, poikaseni, palkaksesi tahdot?" — "En tahdo muuta mitään", vastasi poika, "kun vain saan sen hevosen, joka on kolmannessa karsinassa oikealla puolella sinun hevostallissasi, sillä minulla on pitkä matka kotiini, enkä jaksaisi jalkaisin kulkea." — "Voi poikaseni!" sanoi Paholainen, "kyllä tahdot suurta palkkaa, sillä se on minun kaikkein paras tammani; ota muuta mitäs tahdot, sitä minä en antaisi millään tavalla." Vaan ei sanonut toinen muusta palkasta huolivansa, ja viimein täytyi Paholaisen kuitenkin antaa se hevonen, jota poika oli anonut. Vielä antoi päälliseksi pojalle kanteleen, viulun ja pillin ja sanoi: "Jos sinulle hätä tulee missä, niin soita tällä kanteleella; jos apua ei tule, niin soita sitten viulullasi; ja jos siitäkään ei apua ole, niin ota pillisi, puhalla sillä vähän, niin tulee apu ainakin." No, ei muuta; poika kiitti isäntäänsä hänen antimistansa, otti soittoneuvot mukaansa ja läksi tammallansa ajamaan. Ajaa vähän matkaa edellensä, niin jopa alkaa tamma haastella pojalle, sanoo: "Ei sinun pidä nyt mennä kotiisi, siellä isäsi pieksää pahankelpoiseksi, vaan menkäämme siihen ja siihen kaupunkiin, siellä sinä ja minä tulemme hyvästi vastaanotetuiksi."
Poika kun arveli asiata, näki hevosensa neuvon hyväksi ja läksi kaupunkiin päin ajamaan niinkuin tamma oli pyytänyt. Sinne tultuansa tuli hän kohta kaikille kaupungin asukkaille tiettäväksi hyvän hevosensa tähden; kuningaskin sai siitä sanoman ja tuli itse katsomaan. Alapas siitä nyt pyytää hevosta ostaaksensa, lupasi maksaa, minkä hinnan vain pyytäisi; mutta tamma esti kaupan, sanoi pojalle: "Elä myö minua, vaan pyydä kuninkaalta, että ottaisi sinut tallirengiksensä ja antaisi minullekin ruokaa, niin kaikki hänen hevosensa tulevat yhtä kauniiksi kuin minäkin olen." Poika haasteli sen kuninkaalle, ja kuningas otti pojan ja hänen hevosensa omaan talliinsa; vanhan tallirenkinsä pani pois viralta. Kohta pojan tultua tulivatkin kaikki kuninkaan hevoset lihaviksi ja kauniiksi, mutta entinen tallirenki oli pojalle siitä äkäinen ja etsi kaikenlaista syytä saadaksensa häntä viralta pois. Se kaipasi ja kaipasi kuninkaalle kaikkia kanteita pojan päähän, vaan ei kuningas niistä huolinut eikä ottanut kuullaksensa. Jo valehteli viimein kuninkaan edessä pojan sanoneen saavansa takaisin sen mainion sotahevosen, joka muutamia vuosia takaperin oli metsään kadonnut. Tästä alkoi nyt kuninkaan mieli tehdä entistä oivallista sotahevostansa, ja hän kutsui pojan eteensä ja pani kovan ehdon eteen, että kolmeen päivään saada se hevonen käsiin, muutoin paha perisi.
Siitäkös nyt hätä pojalle. Meni kohta tammansa luokse ja kysyi siltä tuumaa. "Ei hätää ole", sanoi tamma. "Mene ja pyydä kuninkaalta ensinnäkin sata härkää ja anna hakata ne palasiksi. Lähdemme sitten niiden kanssa matkaan, ja kun tulemme sille ja sille lähteelle, niin siitä nousee hevonen ylös, vaan sitä elä ota, ja kun nousee vielä toinen, elä huoli siitäkään ennenkuin nousee kolmas, niin ota se sitten kiinni ja pane minun suitseni sille päähän." Poika teki niinkuin tamma oli sanonut ja ajoi lähteelle. Sieltä nousi kolme hevosta perätysten vedestä maalle, ja poika otti niistä viimeisen ja pisti suitset suuhun. Puhuu tamma taas siitä hänelle, sanoo: "Nyt kun tästä lähdemme, Paholaisen korpit tahtovat meitä syödä; vaan ota ja mätä lihakappaleita tielle niin paljon kun kerkeät ja kulje joutuisasti, niin kyllä pääsemme korppien kynsistä kuitenkin." Poika taas teki neuvon mukaan senkin, ja sillä tavoin toi kuninkaalle hevosen.
Ei vielä herennyt vanha renki kuninkaalle pojan päähän kantamasta. Nyt sanoi hän pojan kehuneen saattavansa tuoda kuninkaalle hänen vaimonsa takaisin, joka jo monta aikaa oli ollut kateissa. Siitä pani kuningas taas pojan saamaan sitä hänen vaimoansa ilmiin, koska oli kehunut voimaansa; ellei saisi, niin kuolema perisi. Pojalle hätä käteen; menee tamman luokse talliin ja alkaa valittaa onnettomuuttansa, että: "Kuninkaan vaimo nyt olisi kuulemma ilmiin saatava, vaan milläpä sen saa, joka on jo aikoja ollut tietämättömissä." — "Kyllä se saadaan", vastasi tamma, "elä huoli surra, ota ja minulla aja sille samalle lähteelle, josta hevonenkin saatiin, ja heitä minut lähteeseen, niin siitä muutun ihmiseksi, sillä minähän olenkin kuninkaan vaimo, jota nyt etsitään, vaikka siellä Pahan luona täytyi ollakseni hevosena." No, mikäs pojalla hätänä, kun semmoiset tiedot sai! Ajoi kohta lähteelle ja viskasi tamman sinne, niin se muuttuikin heti ihmiseksi, tuli kauniiksi kuten alkuansa oli ja kulki pojan kanssa linnoille. Tuosta hyvä mieli kuninkaalle, kun sai kauniin vaimonsa takaisin, kiitteli poikaa kaiken linnan väen kuullen ja antoi hyvät lahjat palkinnoksi. Vaan ei vielä poika rauhaa saanut. Vanha renki taaskin kieli kuninkaalle, että poika on uhannut hävittää kuninkaan ja itse ruveta sijaan.
Tästähän nyt kuningas suuttui silmittömästi poikaan ja käski hänet hirttää paikalla. Ei muuta kun ruvettiin poikaa hinaamaan hirteen kuten käsky oli, vaan poika pyysi kuninkaalta, että saisi vähän soittaa vielä kantelettansa ennen kuolemistansa, ja saatuansa luvan alkaa soittaa minkä ennätti. Mutta samalla kun kantele rupesi soimaan, silloin kaikki hirttäjätkin tanssimaan. Poika soitteli kaiken sen päivää ja uuvutti jokaisen, etteivät kyenneet paikalta mihinkään, ja niin jäi hirttäminen huomeneksi. Taas huomenna kokoontui rahvas paikalle poikaa muka hirttämään, mutta vielä poika pyysi, että suotaisiin hänen soittaa viulullansa ennenkuin hän maailmasta iäksi eroaa, ja vielä antoi kuningas luvan. No, poika taas alkoi vetää viulunsa käyrää, josta saapi kuningas ja kaikki rahvas samalla tanssimaan, ja sillä tavalla tanssitti poika heitä kaiken senkin päivää eikä tullut vielä hirtetyksi. Vielä kolmantena päivänä yritettiin poikaa puuhun ripustamaan, ja se taaskin pyytää lupaa saada pillillänsä soittaa, vaan kuningas ei enää antaisi, sanoo vain pojalle: "Sinä olet jo kaksi päivää minua tanssittanut, ja jos vielä saat luvan, niin minä tanssin itseni kuoliaaksi; ei ensinkään, nyt ei enää ole aikaa soittamisia tuumata, käy vain pois nuora kaulaan!" Mutta poika vain pyytää nöyrimmästi, ja muutkin herrat sanovat kuninkaalle: "Antakaamme poikaraukan vähän vielä soittaa, kun tuo niin nuorena kuolee kumminkin." Siitä suostui nyt kuningas kuin suostuikin pojan pyyntöön, vaan sidotti itsensä suureen kuuseen kiinni peläten muutoin täytyvänsä tanssia, jos hän irtonaisena oli. No, kuningas kun sai sidotuksi, alapas silloin poika puhua pilliinsä minkä ennätti, ja tuossa paikassa kiihtyivät taas kaikki tanssimaan. Yksin kuningaskin, joka oli puussa kiinni, nytkytteli siinä kahdakäteen ylös ja alas vain, jotta vaatteet kuluivat rikki ja nahka läksi selästä. Jo tulee silloin itse ukko Paholainen pojalle avuksi ja kysyy: "Mikä sinulla, poikaseni, on hätänä, kun sinä nyt semmoista ilvettä pidät?" — "Tässä tahdotaan minua hirttää", virkkoi poika, "ja tuossa on se hirsipuu, johon ne minut ripustaisivat." — "Vai niin, vai tekisivät ne semmoisia!" sanoi Paholainen ja kaappasi samalla hirsipuun, joka oli suuri hongan kanto, juurinensa maasta ja heitti sen ylös ilmaan, ettei sen kovemmin näkynyt. Siitä kysyi sitten pojalta: "Kukas se on, joka tahtoo sinua hirttää?" Poika neuvoi kuninkaan, joka oli kiinni kuusessa, ja samalla kaappasi vanha mies sen kuusen käteensä ja antoi sille semmoisen sinauksen, että se meni miehinensä päivinensä ylös näkymättömiin, minne lienee pilviin kadonnut; ja niin pääsi poika heidän käsistänsä, ja rahvas pani hänet kuninkaaksensa entisen haltijansa sijaan. — Siihen se loppuu tarinakin.
KULTAORI, KULTAVASTA, NUOTTA JA PILLI
Oli köyhän loismiehen poika talossa ennen kolme vuotta renkinä eikä saanut palkkaa mitään, ruokansa edestä sai vain palvella. Oli siinä talossa jousi sitten, niin poika pyysi sen kolmelta vuodelta palkaksensa, ja isäntä, josta kuitenkin kävi sääliksi poikaa, suostui antamaan, minkä hän pyysi. Poika läksi sitten pahoilla mielin astua nyrkyttelemään tietä myöten, niin näki astuessansa tien vieressä ison hongan, ja sen hongan kohdassa oli Hiiden vuori, näkyi tielle. Seisahtui poika tätä ihmeellistä paikkaa katsastamaan, niin hänen siinä seisoessansa lähtee Hiiden vuoresta Hiiden poika hyppäämään honkaan päin. Olipa hukka, siinä lähellä rutjotti lepän vesakossa, niin alapa tämä Hiiden poikaa ajamaan syödäksensä. Hiiden poika hädissänsä päätyi sitä honkaa kohti ja kapusi siihen; vaan hukka ei sillä päästänyt, mutta rutjahti siihen hongan juurelle häntä vahtimaan, ja kun näki pojan tiellä seisomassa, rupesi pyytämään häntä avuksensa, sanoi: "Ammu, velikulta poikaseni, tuo Hiiden poika tuolta hongan latvasta, en iälläni syö eläviäsi." Hiiden poika taasen vastasi hongasta: "Ammu vainen, poikaseni, tuo hukka puun juurelta, minä maksan sinulle enemmän palkkaa; tämä on emähukka, tekee paljon poikia ja syöpihän tämä itsekin; siitä saat vielä rukkaset nahasta, kun ampunet." No, tämä ampui hukan hengettä, ja Hiiden poika pääsi hongasta maahan. Sanoi siitä pelastajallensa: "Tule nyt palkkaasi perimään meiltä", ja vei pojan kerallansa vuoreen.
Siellä annettiin nyt pojalle kultaori palkinnoksi, ja hän mieli lähteä sen kera pois, vaan Hiiden poika tuli sanomaan: "Elähän vielä mene, vielä sinulle annetaan enemmänkin, katso vain jäljellesi." No, poika meni vähän matkaa ja katsoi siitä jäljellensä, niin jo huudettiin takaisin ja annettiin kultavasta hänelle. Taas tuli Hiiden poika siihen ja sanoi: "Elähän vieläkään lähde kohdastansa pois, katso vielä jäljellesi, vielä sitä lisätään palkkaasi." Toinen teki niin, ja muutamia askeleita mentyänsä katsoi taaskin jäljellensä, niin hänelle siitä annettiin vielä uusi nuotta lisäksi. Nyt olisi poika mielestänsä tyytynyt antimiin, vaan Hiiden poika vielä sittenkin esti menemästä, sanoi: "Elähän vieläkään lähde, minä lisuutan palkkaasi vanhemmillani, vielä sinulle nytkin jotakuta annetaan, katsohan jäljellesi." No, poika mennessänsä vielä kerran katsahti jäljellensä, niin häntä taaskin huusivat hiidet takaisin ja antoivat hänelle vaskipillin neljänneksi. Niine kaluinensa läksi poika sitten vuoresta pois, mutta Hiiden poika meni keralla ja neuvoi häntä kuninkaan kotiin, sanoi: "Kuningas siellä sinulta kultaoria pyytää ostaaksensa, vaan elä myö, ei äijästä ei vähästä; anna on itselläsi, se on sinulle onnellisempi." Siitä palasi sitten Hiiden poika vuoreensa takaisin, vaan toinen matkasi kuninkaan kotiin niinkuin neuvo oli.
Kuningas kun yhdytti siellä sen kultaorin linnoillansa, alkoi pyytää sitä kohta, sanoi: "Myö, poikarukka, minulle tuo hevosesi, ota rahatuhansia mitenkin lystännet!" Toinen vastasi nöyryydessä: "Teidän hevonen, teidän mies; en mielikaupassa, en äijään en vähään häntä möisi, kun ette väkeen ottane." — "No, rupea sitten minulle joutorengiksi", sanoi kuningas, "et työtä tarvitse mitään tehdä, kunhan hevosellasi annat minun kuninkaiden, keisarien kanssa kestilöissä vain käydä." Poika silloin suostui siihen; rupesi kuninkaalle joutorengiksi ja oli jouten, eli hyvästi niinkuin kuninkaan linnassa eletään. Toisetpa rengit kun näkivät sen, miten poika huoletonna eleli, ja heidän täytyi työtä tehdä, pitivät vihaa siitä pojalle ja valehtelivat kuninkaalle, sanoivat: "Armollinen haltija! Tämä teidän nuori renkinne sanoo teidänkin hevosenne saavansa tulevan yön pimeällä kullalle välähtämään niinkuin oma orinsa." No, kuningas uskoi puheen, astui pojan luokse ja sanoi: "Sinä kun olet kehunut saavasi tulevan yön pimeällä muutkin hevoset kullalle välähtämään niinkuin omakin orisi, niin leikkaan kulkkusi poikki semmoisesta puheesta, jos et saane asiata toimeen." Tästä tuli nyt poika pahoillensa hyvin, kun kuuli kuninkaan niin kovasti puhuvan, ja meni itkien orinsa luokse talliin. Hevonen silloin rupeaa haastamaan isännällensä, kysyy: "Mitä sinä, poikarukka, itket ja olet pahoilla mielin?" — "Sitä, kun toiset rengit valehtelivat kuninkaalle, sanoivat hänenkin hevosensa saavani niin kullalle välähtämään kuin sinäkin välähtelet", vastasi poika. Hevonen virkkaa hänelle: "Elä itke, isäntäni! Mene kuninkaan luokse, pyydä häntä toisia renkejänsä metsästä tultua käskemään vettä kantamaan viisikymmentä korvoa talliin. Sitten sillä kun holvaat sillä kultavastallasi hevosia — sitä vartenhan sen sait — niin ne muuttuvat kullankarvallisiksi niinkuin minäkin olen." Poika teki niin, kannatti toisilla rengeillä viisikymmentä korvoa vettä talliin, jotta siihen olivat uupua, ja holvasi kultavastallansa hevoset, seinät, laen ja mitä tallissa oli, niin ne kaikki tulivat kullalle välähtämään, ja poika sai siistin tallistansa.
Toiset rengit eivät kuitenkaan heittäneet vihaansa, vaan pyysivät yhä päätä pojalta pois ja kielivät toisen kerran kuninkaalle, sanoivat: "Tämä teidän nuori renkinne, armollinen haltija, sanoo tulevan yön pimeällä saavansa kaikkein parhainta kalaa merestä." Kuningas uskoi asian, meni pojan luokse, sanoi kuulleensa, mitä hän oli kehunut, ja lupasi päältä panna, jos ei saisi, mitä oli sanonut. Pojalle hätä käteen. Ei muuta, vaan meni hevosensa luokse itkien niinkuin viimeinkin. Hevonen kysyi: "Mitäs itket ja olet pahoilla mielin?" — "Sitä itken ja olen pahoilla mielin: toiset rengit niin valehtelivat kuninkaalle, sanoivat minun sanoneeni kaikkein parasta kalaa tulevana yönä saavani merestä; kuningas nyt tappaa minut, kun en saane vain." — "Elä itke", sanoi ori, "mene kuninkaan luo, kumarra kuningasta ja rukoile toisia renkejä tulevankin yötä unettomin silmin valvottamaan ja nuottaa vedättämään, sitä vartenhan sinulle annettiin se uusi nuotta sieltä vuoresta; katso itse päältä vain ja anna toisten hinata." Poika kävikin kohta kuninkaan puheella ja sanoi hänelle niinkuin hevonen oli neuvonut, josta kuningas samalla laittoi toiset rengit nuottaa vetämään, ja heidän täytyi valheuksensa tautta taas toinen yö valvoa. Vedettiin kaiken yötä nuottaa, ja poika katsoi vain laatua, miten toiset hiessä otsin työtänsä tekivät. Se kun oli uusi nuotta, jolla vetivät, niin saatiinkin siellä meren kalaa, lohta, lahnaa reellinen täyteen, että oikein kuningas ihmetteli, kun semmoisen kalajoukon nähdä sai; ja poika siitä sai hyvän siistin kuninkaalta taas.
Toiset rengit kuitenkin pyysivät hengen edestä vain päätä pojalta pois. Kuningas oli naimaton mies; hänellä oli morsian toisessa valtakunnassa, vaan ei saanut sitä sieltä, morsiamen vanhemmat olivat hänelle vihaiset, ja isä oli ilmoittanut, ettei hän sinä ilmoisna ikänä vihamiehellensä anna tytärtänsä. Tämän seikan tiesivät hyvin palvelijatkin ja kielivät kolmannen kerran kuninkaalle: "Tämä teidän nuori renkinne sanoo saavansa teidän morsiamennekin kotiin sieltä toisen kuninkaan valtakunnasta." Kuningas siitä astuu pojan eteen, sanoo: "Oletpa sinä sanonut minun morsiameni saavasi kotiin, jota minä en itsekään saa; mene nyt se hakemaan; kun et saa, niin minä leikkaan kaulasi poikki." Poika itkemään nyt sitä ja menee pahoilla mielin hevosensa luokse talliin. "Mitäs itket ja olet pahoilla mielin?" kysyy häneltä ori. "Sitä itken ja olen pahoilla mielin", sanoi poika, "kun toiset rengit valehtelivat kuninkaalle, sanoivat minun kuninkaan morsiamenkin saavani kotiin, jota ei itsekään kuningas saa, metsän petoja kun on noita ilkeitä tien vierellä, jotka tulevat menijätä syömään." — "Elä itke, poikarukka", lohdutteli häntä hevonen, "kumarra kuningasta, että laittakoon toiset renkinsä kolmekymmentä lehmää tappamaan. Ne lihat pane sitten minulle rekeen, kyllä minä ne jaksan vetää, ja lähdemme sitten kuninkaan morsianta hakemaan: pedot kun tiellä tulevat, mätä niitä lihoja reestä, niin jäävät niitä syömään." Mitäs siitä? Poika kun ilmoitti kuninkaalle, mitä hän tarvitsi, niin se tapatti hänelle ne kolmekymmentä lehmää, joita hän pyysi, ja poika läksi kultaorillansa ajamaan ja viskasi niitä lihoja pedoille, kun tulivat tiellä syömään, niin ne jäivät niiltä keskenänsä riitelemään, ja sillä tavoin päästiin morsiamen hoviin. Kysytään siellä: "Mitä asiata pojalla?" — "Kuninkaan morsianta läksin käymään", vastasi tämä. "No, et ennen saa morsianta, ennenkuin Valkeanvuoren rinnasta käyt valkean ruunan", sanoi kuningas, "kun sen saanet käsiisi, sitten saat kuninkaan morsiamen; me emme tiedä sitä vuorta, etsi itse."
No, hyvähän tätä oli äkkinäisen ruveta vuorta etsimään toisesta valtakunnasta, kun eivät itsekään tienneet; poika itkien pahoilla mielin meni hevosensa luokse eikä tiennyt, mikä tuumaksi. "Mitä itket ja olet pahoilla mielin?" kysyi taas ori. "Sitä", sanoi poika, "kun minun käskettiin Valkeanvuoren rinnasta valkea ruuna tuoda, ennen ei sanottu kuninkaan morsianta annettavan; nyt minulle hyvä tulee, kun tyhjiltäni kotiin tullen, päähän se nyt leikattaneen." — "Elä itke", virkkoi hevonen, "viskaa kauhtanasi minun selkääni ja nouse itsekin istumaan, kyllä minä Valkeanvuoren tiedän; lähtekäämme yhtenä sinne, niin saamme sieltä sen valkean ruunan, jota pyydetään." Poika teki neuvon jälkeen kaikki, viskasi kauhtanansa hevoselle selkään ja nousi itse ajamaan. Hevonen silloin läksi hyppäämään ja meni semmoista menoa edellensä, ettei kaukaa viivytty, kun oltiin jo Valkeanvuorella. Sieltä saatiin nyt toinen ruuna-ökötti jälkeen ja lähdettiin takaisin. Tullaan morsiustaloon, niin siellä pitoja pidetään parhaallansa; siinä on kuninkaita, siinä kuninkaallista herttuaa ja suuria sotapäälliköitä ruoalla. Astuu poika sisään, niin kysytään heti: "Mitä asiata?" — "Kuninkaan morsianta läksin käymään." — "Äsken saanet, kun tuntenet sen morsiamen tästä joukosta", sanoi kuningas. No, eihän se sitä toisen valtakunnan mies tuntenut. Meni siitä hevosensa luo ja sanoi suruissansa: "Ei anneta morsianta nytkään ennenkuin tunnen hänet muiden herrojen joukosta, vaan mistäpä minä outo sen tuntisin." — "Elä sure eläkä ole pahoillasi", vastasi ori, "mene jällensä sinne; se on kuninkaan morsian, jolla on kärpänen nenän latvalla, — ota se, kaapaise syliisi!"
No, poika teki niinkuin oli neuvottu ja sai siitä kuninkaan morsiamen viimeinkin ja läksi ajamaan oman kuninkaansa luokse hyvillänsä, kun nyt tämänkin asiansa toimeen sai. Vaan mitenkäs kävikään? Renkijoukko oli yhden miehen pannut tielle vahtimaan tiedustaaksensa, joko tuo poika tulee kuninkaan morsiamen keralla sieltä toisesta valtakunnasta. Se vahti kun keksi pojan morsian sylissä lähestyvän linnaa, hyppäsi siitä kuninkaan eteen heti ja sanoi: "Jo tulee nuori renkinne, ja morsiamenne on kanssa hänellä, akkanansa piti sitä ja ivasi, pilkkasi siinä teitä vain hänelle." Kuultuansa semmoiset puheet morsiamestansa ja pojasta kuningas suuttui vielä entistä pahemmaksi — se nyt oli arvattava — ja lupasi huomisaamuna panna pojan päältä pois. Poika ei tiennyt siitä mitään, tuli kotiin ja antoi kuninkaalle morsiamen; vaan kuningas oli vihainen hyvin, lukee hänelle tuomion ja sanoo huomisaamuna tapettavan. Toinen, joka oli toivonut kiitokset saavansa toimellisuudestansa, kävi tästä pahoillensa hyvin ja meni itkien taaskin hevoseltansa tuumaa ottamaan sanoen, että niin häntä nyt uhattiin. Hevonen siihen virkkoi: "Elä, poikarukka, itke eläkä ole pahoilla mielin! Mene kuninkaan eteen, kumarra, rukoile häntä, että toisilla rengeillänsä tuohon teettäisi somerikkoon sinulle tervahaudan, ja sano siihenkin ennen meneväsi, ennenkuin päätä antavasi leikata, vaan elä siihenkään ennen mene ennenkuin saat siihen pilliin, jonka sait Hiidenvuoresta, kolmasti puhaltaa." Menee tästä nyt poika kuninkaan luokse ja pyytää häntä tervahautaa kaivattamaan sanoen ennen tahtovansa siihen kuolla kuin että häneltä pää leikattaisiin, se olisi kuitenkin hänestä helpompi kuolema. No, mitäs; yhtähän se kuninkaasta oli, millä tavalla poika tapettiin, kunhan vain hänestä pääsi, ja rengit pantiin pimeällä metsästä tultuansa heti kohta haudan kaivantaan kuten poika oli pyytänyt; sen siitä saivat valheestansa. He kuitenkin hyvillä mielin kaivoivat hautaa ja siihen tervaksia pilkkoivat, kun se poikaa varten tehtiin, että nyt he muka vihamiehestänsä pääsevät. Saikin hauta valmiiksi, ja kaikki kuulutettiin kaupungin rahvas, herrat, talonpojat katsomaan, miten pahantekijätä poltetaan. Siinä ympäri seistiin sitten kaikki rengit, kuninkaat ja muut, ja poikaa ruvetaan viemään hautaan niinkuin tuomio oli. Tämä silloin sieppasi sen hiisien antaman vaskipillin olallensa, ja kun ruvetaan tervahautaan viskaamaan, sanoo samalla: "Armollinen majesteetti! Antakaa, vielä kolmasti puhallan tähän pilliini, sitten lähden." Se luvattiin, ja seisahduttiin pillin säveltä kuulemaan. Poika silloin kun ensi kerran puhalsi, niin jo polvillensa kaikki rahvas lankesi; siitä kun puhalsi toisen kerran, he jo pitkällensä viskautuivat; vaan puhalsipa kolmannen kerran, niin silloin hyppäsi kuningas renkeinensä ja kaikkine rahvainensa siihen tervahautaan, johon kuolivat. Poika vain jäi itseksensä siihen, pääsi kuninkaaksi ja sai senkin morsiamen itsellensä. — Sen pituinen se.