IHMEELLISET SEPÄT
Vapahtaja ja Pyhä Pietari kulkivat kerran yhtenä tätä maailmaa katsomassa, hevosella ajoivat; vaan kun oli talvinen aika ja tiet jäiset ja koleat, niin putosi hevosen jalasta kenkä. Sattui sitten paja olemaan tien varrella siinä, niin siihen poikettiin sepän luokse pudonnutta kenkää uudistuttamaan. Hevosensa kiinnittivät rekinensä pajan nurkkaan ja kävivät itse ovesta sisälle. Täällä seppä paraillaan takoi rautavannetta uuteen oluttynnyriin ja olikin työnsä toimessa niin uskollinen, että ei vierasten tuloa paljon huomannutkaan. Pyhä Pietari kysyi silloin, josko hän pajaa saisi lainaksi raiskaantunutta hevosenkenkää korjataksensa, taikka tahtoisiko seppä itse ottaa sitä uudistaaksensa. Tähän ei seppä vastannut sanaakaan, nosti vain vasaransa ilmaa kohden ja takoi takomistansa. Pyhä Pietari kysyi vielä toiste ja aina nöyremmillä sanoilla samaa asiata, mutta seppä ei ollut häntä kuulevinaankaan. Matkustavaiset rupesivat nyt pelkäämään sepän olevan kuuron eli hassun ja läksivät pajasta pois toivoen toisen pajan löytävänsä, jossa hevosenkengän saisivat parannetuksi. Kun siitä vähän matkaa olivat kulkeneet, tuli vanha pahanpäiväinen akkakäpä heidän vastaansa. Pyhä Pietari, jolla ohjat olivat kädessä, pidätti silloin hevostansa ja kysyi akalta: "Tietäisitkö sanoa, oliko tuo seppä, jonka luota tulemme, hurjapäinen, vai mikä häntä vaivaa, kun ei hän puheeseemme mitään vastannut?" — "Mitä muukalaisia te, miesparat, olette, kun ette tiedä ja tunne, että meidän uljas seppämme viisaudessaan kuurona ja mykkänä kohtelee kaikkia, jotka eivät tietämättömyydessään osaa häntä päämestariksi mainita. Palatkaa nyt pajaan takaisin ja puhutelkaa häntä siksi, niin kyllähän näette, eikö hänen käytöksensä kohta muutu teitä kohtaan ystävälliseksi."
Matkustavaiset käänsivätkin hevosensa heti ja ajoivat kiireimmittäin sepän luokse takaisin käskien vielä akankin seurata heitä sinne, että siellä muka kostaisivat häntä neuvon antamisesta. Pajalle päästyä astui Meidän Herramme ensiksi sisälle ja sanoi: "Ylimestari mainio! Lainaisitko pajaasi vähäksi aikaa meille?" Seppä kohta mulisti silmänsä kysyjään päin ja sanoi: "Toimittakaa vain, hyvät vieraat, työnne minun pajassani, kunnia kunnian antajalle ainakin." Sillä puheen jätti hän vasaran kädestänsä sekä heitti rautavanteensa nurkkaan ja jätti koko pajan vierasten valtaan lähtien itse pois koko paikasta.
Nyt tarttui Meidän Herramme pihtiin ja vasaroihin käsin. Vanha, kulunut hevosenkenkä pistettiin ahjoon, ja sysiä korjattiin ympärille. Pyhä Pietari polki paljetta, minkä jaksoi ja kerkesi, joten rauta kohta saatiinkin tulehtumaan, eikä aikaakaan, niin oli jo kenkä alasimelle otettava; mutta nyt tarvittiin hevosen jalasta mitta, isoksiko tuota uutta kenkää tehtäisiin. Kun ei nyt pajassa löytynyt pärettä eikä muutakaan puun lastua, josta olisi mitta tehtynä, meni Meidän Herramme pihalle, leikkasi veitsellään yhden jalan hevoselta poikki ja toi sen pajaan, että siitä kengän koko nähtäisiin. Otti sitten raudan ahjosta ja takoa nakutteli sitä vähän aikaa alasimella, niin tuossa oli jo kenkä valmis. Ei muuta kuin uusia nauloja taottiin vielä, ja hevosen jalkaan kiinnitettiin se uusi kenkä. Siitä vietiin jalka paikallensa sitten ja pantiin sovittelemalla hevosen alle. Tätä tehtäessä tuli Meidän Herramme havaitsemaan, että toisetkin kolme kenkää olivat huonoja ja putoamaisillaan, jonka vuoksi leikkasi kaikki ne kolme jalkaa hevoselta ja toimitti pajassa niihinkin uudet kengät niinkuin ensimmäiseen, jonka jälkeen sovitti taas hevosen jalat paikoillensa.
Sen työn tehtyään kävivät matkamiehet sepälle tarjoamaan maksua pajan lainasta, vaan tämä kun ei tahtonut mitään palkintoa, vaan sanoi: "Kissa kiitoksella elää, koira pään silittämisellä", jättivät he hänelle hyväiset ja istuivat rekeensä. Vierasten pois lähdettyä meni seppä vasta pajaansa. Hän oli syrjästä katsastanut, kuinka matkustajat uudella tavalla hevosen jalasta mittaa ottivat ja kengät kavioihin kiinnittivät. "Tuo taitohan olisi minullekin sopiva", tuumasi hän itsekseen, vaan ei muuta vielä ennättänyt, kun jo matkustajat palasivat pajaan takaisin. Vasta reessä istuessaan olivat muka muistaneet palkatta jääneen sen akan, joka heidät neuvoi sepän luokse takaisin. Toivat hänet siis myötänsä pajaan, josta vasta olivat lähteneet, palkitakseen häntä. Sepän nähden otti nyt Meidän Herramme suurimmat pihdit, mitkä pajasta löysi, joilla tavoitti akkaa niskasta kiinni ja pisti ahjoon keräten sysiä hyvästi ympärille, josta käski Pyhän Pietarin polkea paljetta. Tämä pani puhaltimen käymään, joten akka ahjossa kituen ja ähkäen kohta tulehtuikin, eikä aikaakaan, kun oli jo valmis taottavaksi. Pitkillä, vahvoilla pihdeillä otti silloin Meidän Herramme akan ahjosta ja laski alasimelle käskien Pyhän Pietarin ruveta takomaan. Pyhä Pietari nosti moukarinsa ja alkoi kaikin voiminsa sillä lyödä lynnähyttää, jota työtä ei kauan tarvinnut tehdäkään ennenkuin jo akka alkoi uudelleen luitansa liikahutella. Silloin otti Pyhä Pietari pienemmän vasaran, jolla taottavaansa siisti ja tarkemmin valmisteli. Nyt olisi vielä vettä vähän tarvittu. Pyhä Pietari etsi vesiastiaa pajasta, vaan kun ei löytänyt, otti tuon vanhan pärevasun, minkä pajan nurkasta löysi, sillä toi vettä kaivosta sitten ja valeli akkaa päästä varpaisiin asti. Tästä virkosi taottavansa täyteen eloon kohta, vaan ei ollutkaan enää vanha akka, mutta muodoltaan ja koko vartaloltaan ihana ja kaunis neito, joka monenkertaisesti kiittäen matkustajia hyppien keikkuen läksi pajasta maisiin matkoihinsa, eivätkä pitemmältä viipyneet matkustajatkaan siinä, mutta läksivät hekin tiehensä.
Yksikseen pajaan jäätyänsä alkoi seppä itsekseen tuumia: "No, kyllähän olivat noiden miesten teot kummallisia, vaan olenhan minäkin seppä, ja näinhän minä, miten he tekivät, mikäs siinä, etten voisi minä samanlaisessa työssä onnistua." Hänen näin itsekseen puhellessaan tulikin muuan mies hevosineen pajan ovelle ja pyysi seppää hevostansa kengittämään. Seppä kohta päätti uutta taitoansa näyttää ja kysyi mieheltä: "Uuteenko kenkään hevosesi pannaan, vai korjataanko vanhat?" — "Parasta uuteen panee", vastasi mies. Seppä silloin käski miehen pirttiinsä istumaan ja sitten vähän ajan päästä tulla uudesta kengitettyä hevostaan ottamaan. Mies meni niinkuin käsketty oli, ja seppä hyvän piilukirveen käteensä saatuaan sivalsi sillä hevoselta kaikki neljä jalkaa poikki, vei ne pajaan ja rupesi siitä uudesta raudoittamaan. Työ kävikin helposti kyllä, vaan kun raudoitettuja jalkoja rupesi paikoillensa asettamaan, siinä ei taitonsa auttanutkaan. Hän painoi, pusersi jalkoja ja vieläpä puhalsikin aina toisinansa, vaan nämä eivät laisinkaan tarttuneet hevosen ruumiiseen kiinni. Hevonen oli jo kuolemaisillaan ja heittikin viimein sepän käsissä henkensä. Nyt ei muu kuri auttanut enää, vaan täytyi hinta hevosesta maksaa miehelle. Tämä pisti sepältä saamansa rahat taskuunsa ja läksi matkaansa kiroten hevosensa menettämistä.
Seppä yksikseen pajaan jäätyään ei asiata sillensä jättänyt, vaan päätti uhallakin uuteen, vasta näkemäänsä sepän taitoon opetellaita, ja kun vanha äitipuolensa ikään sattui tulemaan pajaan häntä murkinalle kutsumaan, niin otti sen ja paiskasi ahjoon kooten sysiä peitteeksi hyvästi ja saattoi paljetta polkemalla ämmän tulehtumaan. Tämä ahjossa kitui ja kirisi, vaan seppä ei tuosta huolinut, polki vain paljettansa aina kiivaammin luullen sillä tavoin ihanankin neidon aikaansaavansa, vaan eipäs onnistunutkaan tämä työ sepälle. Akka ahjossa paloi tuhaksi, ja kun seppä palamatta jääneet luut viimeinkin keräsi, ei niistä tullut mitään, paha karsi vain täytti pajan. Tuosta kävi jo sepän mieli karvaaksi, ja tuskissaan läksi hän niitä matkustavaisia seppiä ajamaan takaa, jotka hänet näin pahasti pettivät. Saavuttikin heidät, ja kun siinä nyt itkusilmin puhui, päivitteli, kuinka kurjasti hänelle oli käynyt, alkoivat matkustajat sääliä häntä ja lupasivat palata hänen pajaansa katsomaan, olisiko tuolla jotakin tekemistä. Sinne kun tulivat, makasi hevosen raato kuolleena pajan ovella ja jalat poikki katkaistuina vieressä. Meidän Herramme ja Pyhä Pietari ottivat silloin kaksi jalkaa kumpikin ja rupesivat sovittelemaan niitä paikoillensa. Jalat tarttuivatkin kohta kiinni paraten terveiksi, ja kun siitä nyt hevosta vähän vain takapuoleen potkaistiin, se samassa kavahti seisoallensa ehompana entistänsä. Nyt mentiin pajaan, jossa seppä surumielin poimi ja keräsi viimeisetkin luusipaleet ahjosta sanoen: "Tuossa minäkin rupesin pyrkimään kunniasepäksi niinkuin tekin, hyvät vieraat, olette, vaan ei menestynytkään se työ minulta, haaskasin vain vanhan äitipuoleni, ettei ole minulla enää, kuka ruokanikaan valmistaisi ja yötilani tekisi; auttakaat, hyvät vieraat, minua, niin teille toimitan kunnollisen maksun."
Matkamiehet, joista seppärukan hätä ja suru kävi sääliksi, lupasivat tehdä, minkä suinkin taitaisivat, häntä auttaaksensa. Käskivät sitten sepän mennä kapalla vettä tuomaan, kokosivat sillä aikaa kaikki palaneesta akasta jälelle jääneet luusipaleet ja viskasivat ne ahjoon, josta sysiä keräsivät päälle; ja kun vähän aikaa paljetta olivat polkeneet, poimittiin ne luusipaleet aivan tulipunaisina rautakauhaan sieltä ja heitettiin vesikappaan jäähtymään. Vähän aikaa löyhysi kapasta savu, ja vesi särisi, vaan kun vesi asettui, läksi kapasta aika marakatti, joka ilosta kiljuen parkuen juoksi sepän syliin. Seppä tätä outoa ystävätä vähän oudosteli, vaan ei auttanut vierasteleminen, marakatti vain hyppäsi sepän kaulaan nuuskien hänen suutansa ja silmiänsä, vieläpä sysäsi pitkän kieliliuskansakin suustaan ja alkoi sepän poskia nuoleskella. Tuohon toveriinsa täytyi sepän viimeinkin tyytyä, ja tuntemattomat vieraat läksivät hänen pajastansa iäksi päiväksi matkoisa. — Sen verran sitä.