MATTI JA PIRU
MATTI PIRULLA PALVELIJANA
Muinoin oli kolme veljestä. Ne kun olivat köyhiä hyvin, täytyi heidän lähteä palvelukseen työllänsä elatusta hankkimaan, ja vanhin veli läksi siis ensiksi paikan hakuun. Matkalla tuli häntä vastaan piru ja kysyi: "Minnekäs, mies, menet?" — "Paikan hakuun", virkkoi poika. "No tule sitten minulle!" sanoi piru, "minä tarvitsen palvelijan." — "Miksi ei, kun ottanet", sanoi poika ja oli kohta valmis lähtemään. Piru ehdotteli sitten pojalle: "Estääksemme joutavia riitoja ja toraa keskenämme tehkäämme nyt heti semmoinen kauppa, että joka meistä ensiksi suuttuu, siltä saakoon toinen anturanahan selästä ottaa." Poika suostui siihenkin ja läksi paikalla pirun kanssa hänen kotiinsa palvelijaksi.
Aamulla kysyi poika isännältänsä työtä, ja piru käski häntä rankaläjälle polttopuita hakkaamaan. Poika menikin työllensä ja rupesi hakkaamaan, vaan ei saanutkaan kirvestänsä puuhun pystymään, vaikka hän kuinka olisi heilunut. Tästä suuttui hän kohta, jätti koko työn sillensä ja läksi talosta karkuun. Mutta kauaksi ei päässytkään, sillä piru tuli jäljestä, esti hänet pakenemasta ja otti pojan selästä anturanahan niinkuin heidän välipuheensa oli.
Läksipä sitten nuorin veli taas paikan hakuun ja kulki tietä pitkin, niin tuli taas sama piru vastaan ja otti hänetkin palvelijaksensa samalla ehdolla kuin veljensäkin, että joka suuttuu ensiksi, siltä pitää anturanahka selästä otettaman. Taloon tultua pani piru taas palvelijansa puita hakkaamaan. Poika menikin lastukolle ruvetakseen työhön, vaan ei siltäkään kirves pystynyt puuhun, niin se suuttui samassa ja läksi tiehensä. Pahanen silloin läksi perästä, tapasi palvelijansa matkalla ja otti häneltä anturanahan selästä pois.
Nyt läksi keskimmäinen veli, Matti, vuoronsa työpaikan hakuun ja kohtasi taas hänkin tiellä pirun, joka pyysi häntä palvelijaksensa. Matti oli siihen valmis, ja tehtiin taas samanlainen kauppa kuin entistenkin veljien kanssa, että joka ensiksi suuttuu, siltä tuli anturanahka otettavaksi selästä. Kartanolle päästyä pani piru Matin taas niitä yksiä rankoja hakkaamaan, joita jo toisetkin veljet olivat koetelleet. Matti otti rangan esiin hakataksensa ja helisti siihen kirveellänsä, minkä jaksoi, vaan kirveen terä ei ottanutkaan pystyäksensä. Havaittuansa, mitenkä asian laita oli, rupesi Matti rankaläjää hajoittamaan, löysi sieltä kuopan ja siitä kuopasta harmaapään kissan. Siltä kissalta löi hän kohta kirveellänsä pään poikki ja heitti sen puuläjältä pois; sitten kun uudestansa taas koetti kirvestänsä, niin se pystyi puuhun hyvästi, ja hän sai kaikki rangat pieniksi. Kun sitten Matti tuli työstänsä pirttiin, kysyi piru kohta: "Jokos sait puut hakatuiksi?" — "Mene katsomaan!" vastasi Matti. Piru kävi katsomassa, tuli pirttiin takaisin ja kysyi Matilta: "No, löysitkö sinä rankaläjän alta mitään?" — "Löysinhän minä sieltä harmaapään kissan, ja sen heitin minä puuläjältä pois", sanoi Matti. Piru oli ystävällisesti puhuvinansa ja sanoi: "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi." — "No, no, isäntäkulta, ethän tuosta suuttune?" kysyi Matti. "Enmähän tuosta suutukaan", vastasi piru, ja asia jäi sillensä.
Toissa päivänä lähetti piru palvelijansa kahdella härällä metsään rankoja tuomaan, ja mustan koiransa pani mukaan sanoen Matille: "Kun sinä metsästä palaat, niin sinun pitää samasta lävestä tulla, kusta koirakin edellä juoksee." Matti kun oli saanut puukuormansa täyteen ja palasi härkinensä metsästä kotiin, juoksi koira edellä ja hyppäsi aidan lävestä pihaan. Mutta muistaen isäntänsä varoituksen, että hänen oli samasta lävestä tultava, mistä koirakin edellä meni, heitti Matti ensinnä kaikki rangat aidan lävestä pihaan, sitten särki rekensä pirstaksi ja heitti senkin samaa tietä, viimeksi tappoi vielä härät, leikkeli ne pieniksi palasiksi, että mahtuivat siitä lävestä menemään, ja syyti kaikki tyyni pihaan. Sitten meni hän siitä samasta reiästä itsekin pihaan ja astui tupaan. Piru siellä kysyi: "Joko nyt on kuorma pihassa?" — "Mene katsomaan!" sanoi Matti. Piru kohta juoksi katsomassa pihalla, tuli sieltä pirttiin ja kysyi Matilta kovasti: "Kuinkas sinä niin teit?" — "Ethän vain suuttune?" sanoi Matti, "niinhän minä tein kuin käsky oli." Pahanen ei tohtinut näyttää vihaansa, mutta sanoi: "Enmähän tuosta suutukaan", eikä sen kovemmin puhuttu koko asiasta mitään. Mutta akallensa sanoi piru salaa: "Tappakaamme tuo Matti ja viekäämme yöllä järveen, koska se niin kurjanjuoniseksi rupeaa." Sattuipa Matti itse kuulemaan tämän heidän puheensa, ja yöllä, kun piru ja hänen vaimonsa nukkuivat sikeästi, kantoi hän pirun ämmän omaan lavaansa ja rupesi itse pirun viereen, josta sitten vähän ajan perästä herätti makuukumppalinsa sanoen: "Nouskaamme nyt tappamaan Mattia hänen maatessansa!" Piru kun heräsi unestansa, sieppasi seinältä suuren piilunsa, ja mentiin sitten yhdessä siihen, missä Matin vuode oli, johon piru iski sillä suurella piilullansa, että makaaja kerran älähti vain, kun veri turskahti seinälle, ja kuoli; sitten toinen otti toisesta päästä lavaa, toinen toisesta, ja veivät ruumiin järveen. Heitettyään kannettavansa sinne rupsivat kumpainenkin maata taas ja nukkuivat sikeästi. Mutta aamusella, kun piru heräsi, rupesi hän kaipaamaan muijaansa ja kysyi viimein Matilta, jonka hän nyt ihmeeksensä keksi olevan eleillä. Matti sanoi: "Itsehän sinä veit sen yöllä minun kanssani järveen, mitä sinä sitä minulta kysyt?" Piru kun huomasi asian, tuli siitä sangen surulliseksi ja silmäili vihaisesti Mattia, vaikka ei sanoissa virkkanut muuta kuin: "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi." Mutta Matti sanoi vain: "Ethän tuosta, hyvä isäntä, suuttune toki?" Piru sanoi siihen: "Enmähän tuosta, velikulta, suutukaan", ja oli unohtavinansa koko asian.
Kuluipa aikaa vähäsen, niin piru läksi naimaan toista vaimoa, kun entinen muijansa niin onnettoman lopun oli saanut, ja käski lähtiessänsä Matin punata kartanon sillä aikaa kuin hän naimateillänsä on. Matti kun arvasi isäntänsä tulevan kotiin, pisti huoneet palamaan ja kävi isännällensä vastaan. Piru kohta kysyi: "Joko sinä teit niinkuin minä lähtiessäni käskin?" — "Jo", sanoi Matti vakavasti. Tultiin sitten yhdessä pihaan, niin oli pirun kartano tulessa. "Kylläpä on kartano punaisena!" sanoi piru. "Punaisena on, ja punaisemmaksi pitäisi tulla vielä", vastasi Matti. "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi", sanoi itkussa silmin piru. "Ethän tuosta suuttune?" sanoi Matti vain eikä ollut millänsäkään. Piru, joka muisti pidetyn välipuheen, rupesi nauramaan ja sanoi: "No enhän tuosta, velikulta, suutukaan."
Muutaman päivän päästä läksi piru taas morsiamensa luona käymään ja käski Matin sillä aikaa tehdä kolme siltaa salmen poikki, ettei tehnyt niitä puusta eikä kivestä eikä raudasta eikä mullasta. Matti ei työtänsä säikähtänyt; tappoi kaikki pirun karjan, teki yhden sillan eläinten päistä, toisen jaloista ja kolmannen kyljistä. Piru kun tulee kotiinsa ja näkee Matin työt, kysyy: "Kuinkas sinä, velikulta, niin teit?" — "Ethän tuosta, isäntäkulta, suuttune?" sanoi Matti, "itsehän sinä käskit siltoja rakentamaan, siitä minä tein, kusta minä sain." — "Niin vainen, velikulta", sanoi piru, "enmähän tuosta suutukaan."
Nyt piti pirun lähteä häitänsä pitämään, ja hän sanoi siis Matille lähtiessänsä: "Tule jäljestäpäin sinäkin, Matti, sinne silmäämään!" Matti totteli isäntänsä sanaa, tappoi härän navetasta, otti sen veriset silmät mukaansa ja läksi häihin. Hänen tultuansa häätaloon oli piru juuri morsiamensa vieressä hääruokia syömässä. Matti, joka oli pysähtynyt oven suuhun seisomaan, heitti sieltä verisellä härän silmällä isäntäänsä poskeen. Piru kun keksi Matin oven suussa seisovan ja arvasi härän silmän hänen viskaamakseen, tuli Matin tykö ja sanoi kiivaasti: "Kuinkas sinä niin teit?" — "Itsehän sinä kutsuit silmäämään", sanoi Matti ja heitti toisellakin härän silmällä vielä pirua naamaan. Suuttumaisillansa piru taas kysyi: "Minkätähden sinä niin teit?" — "Ka, ethän tuosta suuttune, kaksi silmäähän minulla onkin", vastasi Matti. "No, enpä tuosta suutukaan", sanoi taas piru ja oli olevinansa varsin ystävällinen Mattia kohtaan. Mutta tuotuansa nuoren vaimonsa kotiin haki piru kaikella väen Mattia tappaa ja keskusteli salaa vaimonsa kanssa. Mattipa, joka oli kuullut heidän tuumansa, että häntä aiottiin vuoteelle tappaa, tiesi olla varoillansa eikä mennytkään sinä yönä vuoteellensa makaamaan, vaan asetti vuoteellensa kirnun, siihen pani kiven pääksi, peitti ne hyvästi nahkasilla, että oli olevinansa siellä peitteiden sisällä, ja meni itse uunille yöksi. Sydänyön aikana, kun piru luuli Mattia nukkuneeksi, tuli hän piilu kädessä huoneeseen ja tapasi lyödä makaavata Mattia siinä vuoteellansa kaulaan, mutta piilu luiskahti kiveltä nahkakääryihin, niin että kolahti. "Kylläpä on juuttaalla kova kaula", sanoi pahanen katsellen piiluansa, "oikein terä tylsyi hänen niskaluuhunsa, vaan elähän huoli, kun paiskaan toisen kerran ja paremmasti, niin ehkähän tuosta viimeinkin loppu tulee." Samassa kohotti toisen kerran piiluansa ja pudotti kaikella voimin Mattia päähän. Siitäpä tuli löyhähti lyödessä, kun piilu kävi kiveen, ja piru säikähti niin, että hän ensi hädässänsä takana silmin hyppäsi huoneen ovelle, mutta kohta peräytyi hän sieltä taas ja paiskasi vielä kerran Mattia mahaan, niin että kirnun vanteet lentelivät pitkin seiniä. "Nyt taisi kuolla ruoja viimeinkin, koska kylkiluut seinillä lentelivät", sanoi piru itseksensä ja meni taas vaimonsa viereen sanoen: "Et sinä uskoisi, kuinka luja Matti oli! Ensi kerran kun löin, niin ei piilu pystynyt ollenkaan, ja kun toisen kerran häntä otsaan lasketin, niin tuli vain luusta löyhähti, mutta kolmannen kerran kun paiskasin, niin kylkiluut vain seiniä pitkin lentelivät; lieneeköhän nyt Matti kuollut viimeinkin?"
Aamulla kun piru heräsi unestansa, oli hän erinomattain hyvillä mielin luullen nyt iäksi päiväksi päässeensä Matista erillensä; mutta mitäs ollakaan, Matti, joka uunilla oli maannut yönsä rauhallisesti, tuli kohta suurukselle pirttiin niinkuin ennenkin eikä ollut tietävinänsä yöllisistä asioista mitään. Piru kohta kysäisi häneltä: "Kuinkas, velikulta, tänä yönä unta sait?" — "Hyvin vain kävi makuu", vastasi Matti, "olihan ikäänkuin kirppu muutamia kertoja olisi puraissut ruumistani, muusta en tiennyt mitään."
Nyt pitivät piru ja hänen akkansa taas tuumaa keskenänsä, millä kurin Matti saataisiin hengeltä pois, kun siitä heille niin paljon vastusta rupesi olemaan. Viimein sanoi akka miehellensä: "Koska siihen ei muu pysty, niin pankaamme Matti riiheen makaamaan ja sytyttäkäämme yöllä riihi tuleen, niin sillä siitä pääsemme, ruojasta, viimeinkin." Tämä neuvo oli pirusta mieleen, ja Matti pantiin riiheen yöksi maata. Mattipa, joka taaskin oli kuullut, mitenkä häntä tuumattiin tappaa yöllä, veikin lavansa pois riihestä muualle, ettei ollutkaan siellä riihessä, kun piru pisti sen tuleen, mutta kantoi vasta jäljestä päin, kun riihi jo oli palanut hiiliksi, lavansa taas samalle paikalle kuin ennenkin ja oli makaavinansa siinä, kun piru aamulla tuli katsomaan. "Mitenkä, veikkonen, yöleposi on ollut?" kysyi piru. "Varsin hyvä muuten", vastasi Matti, "mutta tahtoi olla vähän kylmä vain."
Kun eivät nyt muulla päässeet Matista erillensä, päättivät kaikki pahaset yksituumaisesti muuttaa yöllä saareen, että Matti sillä lailla jäisi heistä pois. Mutta Matti kuuli taas tämänkin tuuman edeltäpäin ja peittäysi pirun makuuvaatteisiin. Yöllä sitten soutivat kaikki pahakkaat saarelle tavaroinensa Mattia pakoon, ja kun aamulla olivat suuruksella, sanoi isäntäpiru toisille: "Jopahan nyt Matti kumminkin meistä jäi!" — "Tääll' on mies tallella vielä!" huusi samassa Matti nousten peitostansa ja astui suurukselle muiden kanssa yhdessä.
Ehtoolla puhui taas piru muijallensa: "Millä meidän nyt pitää saaman tuo Matti kuoliaaksi, ettei se enää edes tässä uudessa asunnossamme olisi meille vastukseksi? Ei se hyvällä meistä kuitenkaan erkane." — "En minä siihen muuta neuvoa tiedä", sanoi muija, "kuin että yöllä lyömme häneltä pään poikki maatessa, niin tottahan siihen jää." Mattipa kuuli tuuman, ja kun piru ja hänen vaimonsa olivat sikeästi nukkuneet, kantoi hän pirun muijan omalle vuoteellensa ja rupesi itse pirun viereen maata. Siitä herätti sitten isäntänsä vähän ajan päästä ja sanoi: "Menkäämme nyt Mattia tappamaan, jo se on nukkunut!" Piru silloin sivalsi suuren piilunsa seinältä ja löi sillä pään poikki omalta muijaltansa, jota hän aina vain piti Mattina. Mutta aamulla, kun piru heräsi unestansa, rupesi hän kaipaamaan muijaansa, jota hän nyt ei keksinytkään, ja kysyi Matilta, jonka hän ihmeeksensä vielä keksi eleillä. Matti sanoi: "Itsehän sinä yöllä tapoit muijasi, miksi sinä sitä minulta kysyt?" Piru nyt ei voinut enää kärsiä sitä, että Matti häneltä toisenkin akan oli saattanut hukkaan, vaan suuttui Mattiin kovasti ja alkoi häntä haukkua. Mutta Matti ei ollut siitä millänsäkään, vaan tarttui piruun kiinni, otti häneltä anturanahan selästä ja läksi tiehensä. Niillä pirunnahka-anturoilla käydä lipottaa Matti vielä tänäkin päivänä. — Sen pituinen se.
MATTI JA PIRUN POIKA KOETTELEVAT VOIMIANSA
Metsässä oli vuori, jonka ympärillä oli erinomattain suuria ja ihania niittymaita; mutta vuoressa asui piru, ja sen vuoksi ei kukaan ihminen niillä laitumilla tohtinut käyttää eläimiänsä, vaikka ei muualla likimaillakaan ollut eläimille ruokamaata paljon missään. Likellä tätä pirun asuntoa asui muudan köyhä mökkiläinen, jolla ei ollut muuta perhettä kuin yksi ainoa poika, joka kävi isänsä lampaita paimenessa. Kun ei ollut mökin seudussa enää lampaille ruokaa, päätti poika, joka oli nimeltänsä Matti, mennä lampainensa pirun karjalaitumelle ja otti vain muutamia nauriita evääksensä. Vaan tuskin oli hän tullut vuoren näkyviin ja saattanut lampaansa parhaimpaan ruokapaikkaan, kun pirun poika keksi hänet siinä ja vihastuneena tuli häntä vastaan sanoen: "Mitä sinä täällä minun isäni laitumella teet?" — "Ruokaa etsin lampailleni", vastasi Matti. "Näitä maita et saa lähestyä lampainesi", sanoi pirun poika, "ja jos vasta rohkenet tälle laitumelle tulla, niin minä puserran sinut niinkuin tuon kiven." Samassa otti hän maasta suuren kiven ja muserti sen ihan palasiksi. Matti ei säikähtänyt sitä, oli myös ottavinansa maasta kiven, mutta sieppasi sukkelasti lakkaristansa nauriin ja pusersi sen, niin että siitä vesi kursui ulos, sanoen pirulaiselle: "Elä sinäkään lähesty minua, muuten minäkin puserran sinut niinkuin tuon kiven kädessäni." Pirun poika kun näki Matin olevan niin väkevän, heitti hänet lampainensa sillä kertaa rauhaan, meni kotiinsa ja sanoi isällensä: "Matti on mies väkevämpi minua, se pusersi kiven niin että vesi sormien välistä juoksi maahan." Isä sanoi: "No, jos hän vasta tulee meidän maallemme lampainensa, niin pyydä häntä minun kultanuijaani kilvalla heittämään taivaalle, kumpainen sen korkeammalle saapi."
Tulipa Matti huomenna taas lampainensa pirun karjalaitumelle, niin pirun poika kävi häntä vastaan kohta ja sanoi: "Kyllä minä eilen jo näin, että kovat kourat sinulla on, mutta oletkos yhtä vahva heittämäänkin? Koetelkaamme nyt heittää kilvalla tätä kultanuijaa taivaalle, kumpainen sen ylemmäksi saa!" Samassa heitti hän nuijan niin korkealle, ettei näkynyt kuin vähän vain toisen silmiin; sitten käski Matin viskata vuoronsa. Matti, joka tuskin jaksoi nostaa sitä nuijaa, seisoi vain ja katsoi taivaalle. Pirun poika sanoi: "Mitäs sinä katsot, heitä jo!" Matti sanoi: "Minä odotan, kun tuo pilven patsas tulee, niin heitän sen päälle." Pirun poika silloin sanoi: "En minä anna heittää isäni kultanuijaa sinne", sieppasi Matilta nuijan ja meni kotiinsa. Siellä puhui isällensä: "En minä Matille pitänyt heittämisessäkään, se olisi viskannut sinun kultanuijasi pilven päälle, mutta minä en toki antanut." Isä sanoi pojallensa: "No, pyydä sinä sitä Mattia meille palvelijaksi, koska se niin väkevä on, niin siinä saamme paraitse hänen voimansa nähdä."
Huomenna, kun Matti taas ajoi lampaansa pirun laitumelle, tuli pirun poika häntä siihen puhuttelemaan ja sanoi: "Etkös läksisi minun isälleni palvelijaksi, kun sinä niin luja ja väkevä olet?" Matti vastasi: "Jos minä tuon hatullisen hopeita saan palkastani, niin sitten tulen." Toinen lupasi sen, minkä Matti vaati. Matti heitti lampaansa metsään ja meni toverinsa kanssa yhtenä vanhan pirun kotiin.
Aamulla sanoi pirun poika Matille: "Lähtekäämme nyt metsään voimiamme koettelemaan, kuka meistä vahvempi on puita kaatamaan!" Matti sanoi: "Lähtekäämme vain, siinä se miehen voima tunnetaan." Tultiin sitten metsään, niin pirun poika valitsi kaksi yhtä suurta honkaa, jotka seisoivat lähetysten, ja sanoi Matille: "Koetelkaammepa nyt, kumpainen meistä honkansa ennen maahan saapi!" Kävivät nyt kumpainenkin työhön käsin, mutta Matti, joka hakatessa kohta keksi, että pirun poika olisi ennemmin puunsa kaatanut, ärjäisi hänelle kovasti: "Pois alta sukkelaan, puuni kaatuu päällesi!" Pirun poika silloin oikaisi syrjään, ja Matti sai sillä välillä puunsa maahan. "Kylläpä näyt olevan vahva kaatamaan", sanoi pirun poika Matille, "mutta oletkos yhtä luja kantamaankin? Koetelkaamme kuljettaa tämä sinun kaatamasi honka kotiin; kanna sinä latvasta, minä kannan tyvipuolesta!" — "Ei", sanoi Matti, "käy sinä vain latvaan, kyllä minä tyveen rupean, sitä et sinä kuitenkaan voi kantaa, mutta taaksesi et saa katsoa, muuten minä heitän kirveellä päähäsi." Pirun poika suostui siihen, ja kun kantamaan ruvettiin, istui Matti vain tyvellä ja laulaa loilotteli, mutta pirun poika veti honkaa vastakynteen latvasta, että oikein vesi kasvoilta tippui, vaan ei yhtähyvin uskaltanut katsoa taaksensa peläten Matin heittävän kirveellä tyvestä. Viimein, kun kantaminen alkoi käydä hänelle kovin vaikeaksi, huusi hän latvasta ähkäen Matille: "Eikö, velikulta, sinua jo ala väsyttää?" — "Ellös sitä pelätkö!" vastasi Matti, "nythän minulta vasta kantaminen alkaa oikein käydäkin, kun tottumaan rupean." Pirun poika ei juljennut Matille ilmoittaa väsymystänsä, vaan veti honkaa yhtä haavaa kotiin asti, että oli siihen paikkaan katketa. Sitten pihaan päästyänsä heitti hän hongan olaltansa maahan, mutta Matti oli juuri vähäistä ennen hypännyt tyveltä poikkeen ja oli nyt kantavinansa honkaa tyvestä. Pirun poika, joka väsymyksestä vähällä oli vaipua maahan, tuli nyt Mattia katsomaan ja sanoi: "Kyllä kaikitse sinulle, joka tyvestä kannoit, raskaaksi kävi, kun minullakin latvaa kantaessani semmoinen helle tuli." — "Mitäs se aikamiehelle tekee", sanoi Matti, "yhdelle tuossa parhaaksi olisi ollut kantaa." Pirun poika sitten meni puhumaan isällensä, mitenkä kantaminen oli käynyt, ja sanoi viimeksi: "Mies on Matti jos minäkin, tyveä kantoi ja lauloi."
Toissa päivänä meni pirun poika askareillensa, minne lienee mennyt, ja käski Mattia siivoamaan lasta. Matti aukaisi lapselta mahan, purki sisukset kaikki pois, huuhtoi lapsen joessa ja pani sitten seinälle naulaan kuivumaan. Tulipa pirun poika kotiin, niin kysyi kohta Matilta: "Joko sinä lapseni siivosit?" — "Jo", sanoi Matti vakaisesti, "lienenköhän oikein puhtaaksi saanut", ja vei samassa isäntänsä katsomaan. "Eihän, velikulta, niin olisi pitänyt tehdäksesi", sanoi pirun poika. "Ka, niin minä tein kuin käskitkin", vastasi Matti, "puhtaaksi minä koin sinun lastasi saada." Pirun poika, joka yhtäkaikki arvasi Matin tahallansa lapsen tappaneen, meni isällensä valittamaan ja puhui sille, kuinka Matti oli tehnyt. Mattipa meni perästä kuuntelemaan, mitä vanha piru sanoo. Se käski poikansa lyömään Matilta maatessa pään poikki sillä tavalla kostaaksensa lapsensa murhan. Kuultuansa tämän tiesi Matti olla varoillansa, pani iltasella lekkerin vuoteellensa, kaatoi sen vettä täyteen ja peitti hyvästi vaatteilla, mutta itse meni oven taakse piiloon. Yöllä tulee pirun poika häntä tappamaan ja paiskaa piilullansa lekkeriin niin että vesi roiskahti. Sitä menee sitten kertomaan isällensä ja sanoo: "Nyt on Matti hengettä, oikein veri roiskahti seinälle minun lyödessäni." Mutta Matti kun näki tappajansa menneen pois, rupesi vuoteellensa maata ja oli siinä vielä aamusella, kun pirun poika tuli häntä katsomaan. Tämä säikähti ja sanoi: "No, vielähän sinä olet elossa nytkin, vaikka minä sinut yöllä olin tappavinani!" — "Mitäs se miehelle tekee", sanoi Matti, "jos verta vähän vuotaakin", ja nousi vuoteeltansa ylös. Menee pirun poika taas isällensä sanomaan: "Matti vielä on hengissä, ei sille auta mikään." — "No, kun ei muu auta", sanoi isä, "niin pane yöllä Matin huone tuleen, niin tottahan siihen palaa." Matti kun kuuli tämän tuuman, ei ruvennutkaan huoneeseensa maata, vaan oli muualla paossa, kun huone yöllä poltettiin, vasta jäljestäpäin meni hän taas sinne, heitti vettä vähäsen hiillokselle ja rupesi maata. Aamulla kun pirun poika tulee katsomaan, on Matti siellä elossa. Pirun poika hämmästyi ja kysyi: "Etkös sinä yöllä palanut?" — "Mitäs se miehelle tekee, kuumensi tuo vähäsen kylkeäni", vastasi Matti. Pahoillansa menee taas pirun poika isänsä luokse ja sanoo: "Aina se Matti vielä hengissä on, ei sille auta tulikaan; kun minä tulin katsomaan, makasi hän vain hiilloksella, vaikka koko huone oli palanut ympäriltänsä." — "No, pane hänet sitten keskeltä vuoden palveluksesta pois, koska hän niin häjynmoinen ompi", vastasi vanha piru. "No, sen minä voin tehdä", sanoi poikapiru ja meni kohta käskemään Mattia talosta pois. Matti sanoi: "Tokihan minä tästä hennon lähteä, kun vain palkastani sen lakillisen hopeita annat, minkä sinä tullessani minulle lupasit." Tätä ei pirun poika olisi ruvennut antamaan, mutta lupasi kaivata isällensä, ellei Matti hyvällä hänestä erkanisi. Matti silloin meni metsään, leikkasi sieltä kuormallisen koivunvitsoja ja kantoi ne pirun eloaitan eteen. Niistä rupesi hän nyt takkavitsaa vääntämään liittäen useampia vitsoja yhteen ja mittasi aina toisinansa aitan ympärystä, tokko jo vitsa rupeaa ylettymään. Pirun poika, joka oli keksinyt tämän Matin tuumailemisen, tuli siihen Matin luokse ja sanoi: "Mitäs Matti nyt tekee?" — "Teenpähän takkavitsaa, että vien tuon eloaittasi mennessäni, koska et hyvällä mieli palkkaani maksaa", sanoi Matti. "Elä, velikulta, sitä tee!" sanoi pirun poika ja pyysi Mattia sovinnolle. "Voit aikoja maksaa!" sanoi Matti, "paljonpa tässä työtä on ollut näitä vitsoja liittäessä; kunhan takkavitsa rupeaa ylettymään, niin sillain aitta menee, että vonkuu." Pirun poika aina rukoili Mattia sopimaan ja sanoi: "Määrää itse palkkasi, se pitää sinulle maksettaman!" — "No, kun tuonet tuon minun lakkini täydeltä hopeita niinkuin lupa oli", sanoi Matti, "niin jääköön riita sillensä." Pirulainen juoksi kohta rahoja noutamaan ja varoitti vielä mennessänsä Mattia, ettei veisi aittaa sillä aikaa. Mattipa pirun poissa ollessa puhkaisi lakkinsa päälakeen reiän ja asetti sen onttopuun kannon nenään. Pirun poika koki siihen kantaa hopeita, minkä ennätti, mutta valitti viimein, ettei hän saanut lakkia täyteen. "No, en minä ole riitaisa", sanoi Matti, "tyydyn minä yhtäkaikki siihenkin, mikä siinä jo on", otti rahat mukaansa ja meni kotiinsa. Siellä eli sitten isänsä mökissä monta aikaa hyvästi; josko elänee vieläkin, sitä en tiedä. — Sen pituinen se.
MATTI JA PIRU PITÄVÄT YHTEISTÄ HALMETTA
Matti oli kerran metsässä kaskea kaatamassa ja kassaroitsi siellä yksinänsä. Piru, joka kuuli oudon jyskeen metsästä, tuli Matin luokse ja kysyi: "Mitäs, mies, puita revit?" — "Kaskea pitäisi kaataa ja halmeeseen jyvää kylvää, että pääsisi puuron syöntiin", vastasi Matti. "No, tehkäämme työ yhtenä ja kylväkäämme puolet halmetta kumpikin!" sanoi piru. Matti suostui tuumaan, ja piru rupesi heti metsää ruhtomaan ja puita kaatamaan, niin että kaski pian oli valmis. Matti olisi nyt mielestänsä heittänyt kasken kuivamaan, mutta piru ei antanut aikaa, vaan pani kasken paikalla tuleen, viersi ja perkkasi sen hyväksi. Sitten kylvivät siihen puolet kumpikin ja heittivät halmeen kasvamaan. Mutta kun leikkuuaika tuli, tahtoi piru olla ihmistä viisaampi ja sanoi Matille: "Tämä hyvyys, mikä tästä halmeesta tulee, pitää joutuman toiselle taikka toiselle; kumpainen vain viisaamman koneen näyttää, niin olkoon kaikki sille; koetelkaammepa sitä konetta, kumpainen meistä kalulla jos millaisella välemmin reiän puuhun saa!" Matti tyytyi siihen ja sanoi: "No, koska se nyt on sinulta niin sanottu ja määrätty, niin olkoon sitten minun sanani jälkeen ja niinkuin minä tahdon kaikki muu, mitä siihen asiaan tulee. Tulkaamme huomenna tänne metsään ja koetelkaamme kumpainenkin siihen puuhun, jonka minä määrään." Piru suostui taas siihen, ja he erosivat nyt kumpainenkin kotiinsa. Mutta yöllä meni Matti yksinänsä metsään ja otti mukaansa suuren napakairan, jolla hän kaivoi reiän suureen honkaan. Toisesta puusta repäisi hän sitten vähäsen kaarnaa ja pani sitä siihen hongan läpeen, että siitä tuli niinkuin terve puu, eikä reikää näkynytkään. Tehtyänsä tämän palasi hän metsästä kotiinsa ja rupesi maata. Mutta aamulla varhain meni hän pirun kotiin ja sanoi hänelle: "Jokos sinulla nyt on kalu katsottu?" — "Kalu on katsottu ammon aikoja", sanoi piru, "minä mies valmis lähtemään." Menivät siis yhtenä metsään, ja kun tulivat sen suuren hongan luokse, johonka Matti läven oli kaivanut, määräsi Matti reikää siihen tehtäväksi ja sanoi pirulle: "Koettakaammepa nyt tähän, tee sinä reikäsi, kuhun paikkaan tahdot, minä taas siihen, kuhun minä tahdon." No, siinä kun käytiin työhön käsin, niin Matti kun aukaisi sen entisen läven, oli hänellä työ valmis, vaan pirulla ei ollut vielä alullakaan. Matti katsoi sitten pirun työtä ja sanoi: "Ka, vieläkös sinulla on niin, katso, minulla on jo näin." Piru kun näki sen, sanoi Matille: "No, sinä sen nyt voiton sait tällä kertaa, mutta jos sinä voitit tällä kertaa, niin voitan minä toisella kertaa. Kunhan tulevat viljat korjatuiksi, niin kumpainen sitten vain ajaa oudommalla hevosella ottamaan, olkoot viljat sen kaikki." Matti tyytyi siihenkin, ja he korjasivat sitten yhtenä viljat halmeesta ja panivat närtteeseen. Sitten määräsivät he päivän, jona heidän piti tulla lyhteitä hakemaan, ja erosivat kumpainenkin kotiinsa.
Määrättynä päivänä antoi Matti aikaa enemmän ja meni kummaa syrjästä katsomaan, että millaisella hevosella nyt piru närtteelle ajaa. Hänpä näkikin pirun harakalla ajavan ja mietti mielessänsä: "Kustapas minä vielä kummemman ajettavan saisin?" Vähän aikaa ajateltuaan itseksensä läksi hän kotiinsa ja luuli nyt hyvän keinon keksineensä. Otti oman akkansa, voiteli hänet tervalla, tuppuroitti tuhassa, hötysti höyhenissä, sitoi nuoralla kelkan perään ja läksi sillä tavalla närtteelle matkaamaan. Päästyänsä likemmäksi närtettä käänsi hän kelkan ja pani emäntänsä takaperin menemään. Meni taas vähän matkaa, ja kun arvasi, että se alkoi näkyä pirulle, miten hän ajoi, niin hyristi hevosellensa, otteli sitä ohjaksilla ja pani ruoskalla selkään. Akka siitä rupesi vinkumaan, ja pirulle tuli pelko ja hätä. Viimein, kun Matti ajoi aina likemmäksi, rupesi piru huutamaan: "Mies, mies, pidätä hevostasi, syöpihän tuo minun tukkonansa", ja läksi samassa juoksuun. Senhän Matti vain näki pirua, se meni omaa tietänsä, mutta Matti vei viljat närtteestä kotiinsa.
Piru kuitenkaan ei vielä mielinyt heittää asiata sillensä, vaan odotti sitä aikaa, kun Matti rupeaisi puimaan elojansa, niin tuumaili hänkin silloin ottaa siitä osansa. Matille tulikin kohta elon puute, ja hän ahtoikin siis uudisviljoilla riihensä ruvetaksensa puimaan. Mutta kun Matti sai riihensä ahdetuksi, vietiin viljat aina yöllä riihestä pois. Matti, joka arvasi pirun käyneen niitä sieltä varastamassa, meni metsään, kiskoi siellä tuohia ja teki niistä syltä pitkät virsut, jotka hän kantoi kotiinsa. Sitten ahtoi riihen uudestansa ja pani ne syltä pitkät virsut riihen portaalle pystyyn. Yön tultua tuli piru taas viljan hakuun ja mieli astua riiheen, vaan kun näki niin suuret virsut riihen portaalla pystyssä, rupesi häntä pelottamaan, ja hän kääntyi riiheltä pois. Kotimatkalla tulivat toiset pirut, joita hän oli kutsunut avuksensa viljoja kantamaan, tiellä häntä vastaan ja sanoivat: "Miksi sinä tyhjänä kotiin palaat, etkö sinä riihessä käynytkään?" — "Ei sinne uskalla mennä", sanoi toinen, "siellä oli niin suuri äijä riihessä, että sillä oli syltä pitkät virsutkin." — "Voipa häjyä!" sanoivat toisetkin pirut hämmästyksissä, menivät kaikki kotiinsa eivätkä sen kovemmin enää käyneet Matin riihestä eloja varastamassa. — Sen pituinen se.