V.
Ihmisen suuruus on sellainen selviö, että se käy ilmi yksin hänen kurjuudestaankin. Sillä sanoessamme eläimissä ilmenevää luontoa ihmisessä kurjuudeksi tunnustamme, että hän on luontonsa, joka nyt on eläinten luonnon vertainen, sortanut alas paremmasta luonnosta, joka hänelle joskus ennen on kuulunut.
Sillä kukapa muu surisi sitä, ettei hän ole kuningas, kuin valtaistuimelta syösty kuningas? Pidettiinkö onnettomana Paulus Aemiliusta, kun hän ei enää ollut konsuli.[3] Päinvastoin, kaikki ajattelivat, että hän oli onnellinen saatuaan olla konsulina, sillä hänen asiansa ei ollut olla sinä aina. Mutta Perseusta, joka ei enää ollut kuningas, surkuteltiin, koska se oli hänen kutsumuksensa, eikä voitu käsittää, kuinka hän saattoi tulla toimeen. Kuka valittaa sitä, että hänellä on vain yksi suu? Ja kukapa ei valittaisi sitä, että hän on menettänyt toisen silmänsä? Samaten ei liene kukaan koskaan tullut murehtineeksi sitä, ettei hänellä ole kolme silmää; mutta kauheatahan olisi, jos ei olisi ainoatakaan.