15. Piispa Maunu Tavast.
Kolmentoista virstan päässä Turusta on peninkulmaa pitkä ja puolta leveä saari, nimeltä Kuusisto. Sen itäkulmalla on kumpuinen niemi, joka muinoin oli luotona, ja kummulla näkyy kaksi seinänrauniota pystyssä ynnä suuri joukko lohkareita hajallansa maassa. Nämät seinät ja lohkareet ovat ainoat jäännökset Suomen katoolisten piispain mainiosta Kuusiston linnasta, jossa he muinoin istuivat mahtavana ja loistavana, ja jonka muurit heillä monta kertaa olivat turvana, veristen Wenäläisten tai julmain Juuttein hävitellessä maata. — Kuusistossa oli Turun piispoilla ollut kartano aina noin vuodesta 1300 asti vaan itse kivilinna tornineen siihen rakennettiin vasta myöhemmin.
Silloin oli Turun hiipan kantajana Maunu Olavinpoika Tavast, kaikista Suomen katoolisista piispoista kuuluisin, josta eräs muinainen historioitsija mainitsee, hänen olleen jalon (magnus) ei ainoasti nimeltään, vaan myös teoiltaan. — Maunu oli syntynyt v. 1357 Alasjoen (nyt Tavastilan) kartanossa Mynämäen pitäjää. Hän oli siis Suomalainen syntyisin, niinkuin kaikki muutkin Turun piispat aina 14:n vuosisadan lopusta 16:n keskipaikoille asti. Samaten oli hän, niinkuin nimestä sopi päättää, sukuperäisin oman maamme kasvattama. Tavastit olivat Suomen vanhimpia aatelissukuja ja siihen aikaan kaikkein mahtavimpia, rikkaimpia.
Suurisukuisella nuorukaisella oli silloin kaksi tietä tarjona: taikka rupesi hän ritariksi eli sotaherraksi, taikka antoi päänsä keritä ja vihkiä itsensä papiksi. Kumpikin tie taisi saattaa mainioksi ja mahtavaksi. Josko ei katsottukaan oikein sopivaksi korkeavirkaiselle pappis-miehelle pyytää sankarin nimen sotatantereella, niin oli hän kuitenkin kuninkaan neuvokunnassa ritarin vertainen ja taisi hengellisellä voimallansa saada ylpeimmänkin herran niskat nöyrtymään. Maunu Tavast valitsi jälkimäisen tien. Kotimaassa koulut käytyään, läksi hän ulkomaille oppiansa lisäämään ja sai maisterin arvon silloin maailman mainiossa Pragin yliopistossa Bööminmaalla. Sitten oli hän jonkun aikaa kanslerina silloisella Tanskan, Norjan ja Ruotsin yhteisellä kuninkaalla, Eerikki Pommerilaisella, jonka suureen suosioon hän sitten tuli ja aina edelleenkin pysyi. Sieltä kutsuttiin hän arkkidiakoniksi Turkuun, jossa virassa jo oli v. 1410, jos ei ennen, vaikk'ei siitä ole tietoa. V. 1412 kuoli Turussa piispa Bero Balk, ja hänen jälkeensä valitsi nyt Turun tuomiokapituli arkkidiakoninsa Maunu Tavastin. Tämä läksi tavan mukaan Roomaan paavilta vaalin vahvistusta saamaan, viipyi palatessaan koko talven Pariisissa ja kävi sitten Tanskanmaalla suosijansa Eerikki kuninkaan luona, joka hänen suurella kunnioituksella vastaanotti ja runsailla armonosoitteilla lahjoitti.
Piispantoimissaan oli Maunu hyvän ja uskollisen kirkon paimenen esikuvana. Hänen aikanansa olivat ylimalkaan piispain ja muiden kirkkoylimysten tavat pahasti turmeltuneena. Suurilla tuloillansa he elivät ylellisesti, juoden ja mässäten, olivat ahneita, röykkeitä, vallanhimoisia, ja väärinkäyttivät hengellistä valtaansa maallisten etuinsa edistämiseksi. Mutta Maunu piispa piti ihan toisellaista elämää. Hänen tapansa olivat yksinkertaiset ja puhtaat, ylellisyyttä hän ei suvainnut, vaan käytti saataviansa aina kirkon ja puutteenalaisten hyväksi. Kaikissa hänen kartanoissaan elätettiin suuri joukko köyhiä ja vaivaisia, sokeita ja rampoja. Myöskin laitettiin hänen aikanaan hospitali niitä onnettomia varten, jotka spitalitautia sairastivat. — Valtaansa ja voimaansa hän ei käyttänyt yksityiseksi hyödykseen, vaan pyysi sillä aina auttaa Ruotsin valtakuntaa ja varsinkin omaa kansaansa, jolle hän, niinkuin vasta saamme nähdä, monasti hankki helpoitusta raskaista kuormista sekä suojaa sortoa ja polkemista vastaan. — Papistonsa tavoista ja toimista piti hän myöskin tarkan vaarin ja kävi itse syrjäisimmissäkin paikkakunnissa piispankäräjiä pitämässä. Sitä tehden täytyi hänen monta vaivaa ja vaaraa nähdä; sillä tiet, missä niitä olikaan, olivat enimmiten vaan ratsain kuljettavia polkuja. Sentähden kuljettiin, missä vaan oli mahdollista, järviä ja jokia pitkin, koskipaikoissa ja kannaksissa kantaen venettä maata myöten, taikka säästettiin matkat talveksi, jolloin lumihanki oli sileänä tienä. Suur-Savosta (nykyisestä Mikkelistä) Sysmään matkustaessaan täytyi piispan kerta viettää yönsä salolla, taivaan kannen alla, sillä koko sillä välillä ei vielä ollut yhtään ainoata taloa. Mutta sitten rakennutti piispa siihen paikkaan, Wahvajärven rannalle nykyisessä Hirvensalmen pitäjässä, uudistalon, jossa olisi suojaa vastaisille matkaajoille.
Kuinka Maunu piispa kirkkoja rakenteli ja koristeli ynnä jumalanpalveluksen loistoa enensi, siitä tulee puhuttavaksi toisessa luvussa. Mutta nyt on ensiksi vielä kerrottava muutamista muista ansioista, jotka olivat sangen suuret hänen aikalaistensa ja uskolaistensa silmissä. Katoolin uskon mukaan piti määrätyt päivät joka viikko ja välin koko viikkokaudet yhtä mittaa paastota, s.o. olla lihaa ja muuta rasvaista ruokaa (arkiruokaa) syömättä, ja tyytyä kalaan sekä kaaliksiin. Aika-ajoinpa ei saatu mitään muuta nauttia kuin ainoasti leipää veden kanssa. Paitsi tätä kidutettiin lihaansa jouhista kudotuilla paidoilla, kovilla vuoteilla ja välistä pieksemiselläkin, joksi käytettiin monisiimaista, väkäraudoilla varustettua ruoskaa. Tuskin lienee epäilemistäkään, että Maunu piispa näitä uskonharjoituksia tarkoin täytti, vaikk'ei siitä meille erikseen ole jäänyt mainetta. Sitä vastaan häntä nimenomaan siitä kiitetään, kuin oli niin ahkera ja harras uskonsa vaatimissa alinomaisissa rukouksissa. Katoolinuskoisen oli, näet, joka päivä luettava säätty määrä rukouksia. Sitä varten oli heillä helminauha suuremmilla ja pienemmillä helmillä, toiset merkiten Isämeitiä, toiset Ave-marioita (rukouksia neitsyt Maarialle) y.m., joita rukoillessa aina laskettiin yksi joka rukouksesta menemään sormien lomitse, ja niin tiedettiin, milloin säätty määrä tuli täyteen. — Paitsi yksityisiä rukouksiansa Maunu piispa joka paikassa, mihin tuli, itse veisasi messun kerran aamusella, toisen illalla ja kolmannen kerran vielä välillä. Kaikkein näiden jumalisten töiden lisäksi hän 64-vuotisena kävi Palestinan maalla, sillä pyhäin miesten ja vielä enemmän Wapahtajan haudalle vaeltaminen pidettiin erinomaan otollisena työnä.
Tässä lueteltuin ansioiden ynnä myös suuren sukunsa ja mahtavuutensa vuoksi oli hän papistossa rakastettu ja suuressa arvossa pidetty, niin että hän v. 1421 yksimielisesti valittiin Upsalan arkkipiispaksi. Mutta ihmeellisesti kyllä hänen suosijansa Eerikki kuningas ei tähän vaaliin suostunut. Sitä vastaan olisi Maunu kuoltuansa epäilemättä kerran tullut pannuksi pyhäin miesten joukkoon, jos ei uskonpuhdistus sitä ennen olisi koko katoolin uskon menoineen karkoittanut Suomen maasta.
Krohn.