43. Kaksi nappia.
Olin kerran huutokaupassa, jossa myötiin erään tuttavan herran taloutta. Muutamissa hetkissä oli kaikki se ylpeä talous hajoitettu satoihin eri käsiin. Kullat ja hopeat, sametilla katetut sohvat ja tuolit, seinillä riippuneet kuvat ja lattian kirjavat peitteet, jotka ennen olivat ystävyydellä katselleet toisiansa vainajan herran komeissa huoneissa, olivat revityt erilleen ilman armotta. Ne eivät itse virkkaneet, taikka minä en kuullut niiden virkkavan mitään. Herran leski ja lapset olivat ainoat, jotka itkusilmin sitä katselivat ja jättivät hyvästi jokaiselle eri kappaleelle.
Mitähän sanoisivat nuo kapineet, jos ne voisivat puhella? arvelin minä. Ja eivätkö ne todellakin mitä puhele, vaikka niiden puhetta ei kuulla? Tuossa oli vielä vanha kansi, täynnä kullattuja virkanappia vainajan virkatakista. Minusta tuntui, kuin ne voisivat puhella, niin järjelliseltä ne näyttivät. Niistä par'aikaa kaksi oli seisattunut vastakkain, ja ne näyttivät nyt katsovan toinen toisensa silmiin. Toinen oli vielä kirkas kullattu, vaan toinen kulunut ja tumma. Niiden keskuus näytti aivan sellaiselta kuin ylpeän esimiehen ja talonpojan. Mikä ylpeä katsanto oli tuolla kirkkaalla napilla, kuin se katsoa tuijotti yli olkansa vieressään seisovan silmiin! Todella kuulinkin pian seuraavan puheen.
"Voit sinä seisoa vähän etempänä", sanoi se kirkas nappi. "Tiedätkö, mikä sinä olet ja missä sinulla on paikka?"
"Mikä minä sitten olen?" sanoi se tumma nappi; "eikö tässä ole toinen yhtä hyvä kuin toinenkin!"
"Mitä kaikkia sinä tohdit! Eikö sinulla ole häpyä! Tiedätkö sinä, kelle niin puhut?"
"Kellenkö? Enkö minä ole sellaisia herroja nähnyt! Ja onko nykyaikana enää niin suurta eroitusta kansanluokkain välillä? Eikö kaikki ala tulla yhdenvertaisiksi?"
"Sinäkinkö ehkä yhdenvertaiseksi? Huuti! Jos se ei olisi tällaisessa tilassa, niin — Mutta mitä sinä ymmärrät!"
"Minä ymmärrän sen, että tällaisessa tilassa toinen on yhtä hyvä kuin toinenkin. Mitä parempi te nyt olette?"
"Mitäkö parempi? Kuin olisit nähnyt vähän enemmän, sinä et puhuisi niin. Sinä ymmärtäisit, missä seuroissa minä olen elänyt, ja missä sinä. Sinä olet ikäsi istunut herran seljän takana, etkä tiedä mitään, sen sijaan kuin minä olen aina etunappina saanut nähdä kaiken sen kunnian, joka herralle tuli elinaikanaan. Mitä sinä tiesit kaikista pidoista, joita herra piti korkeille vieraillensa? Näitkö sinä, miten kaikki joivat herran kunniaksi, ja kuulitko sinä ne koreat puheet, joilla herraa ylistettiin, ja kiitettiin sitä loistoa, jonka hän levitti ympärilleen? Luitko sinä ne sampanilasit, jotka juotiin, niin että se ankara juoma valui pitkin minun kirkasta naamaani? Ja näitkö sinä, miten kaikki ihmiset olivat ihastuneet siitä, että herra oli iloisin isäntä talossaan, jossa jokaisella oli hauska viipyä ja nautita? Minä arvaan kyllä, kuinka kaikki nyt itkevät ja valittavat hänen kuolemaansa."
"Antakaa anteeksi, hyvä herra etunappi! Paljon te olette kyllä nähneet, mutta ettenpä nähneet sitä, jonka minä näin samaan aikaan. Minä, joka olin herran seljän takana, minä näin aina toista kuin te hänen edessään. Ne samat herrat, ne samat ihmiset, jotka häntä silmäin edessä ylistivät, ne irvistelivät hänelle seljän takana, ne pilkkasivat ja nauroivat häntä ja sopottivat toisillensa, sanoen: 'tuota on aika narri. Sillä, jonka hän näissä juomissa ja ruuissa hävittää, hän voisi kasvattaa lapsiansa, jotka aikanaan kunnioittaisivat hänen muistoansa ja tulisivat kunnon ihmisiksi ja isänmaan kunniaksi.'"
Hannikainen.
44. Maanpetoksesta.
(Uudesta suomennoksesta 1734 vuoden Lakia.)
1 §. Joka valtakuntaa vastaan tarttuu sota-aseihin taikka tekee väkivaltaisuutta valtakunnan kuninkaalle ja herralle, kuningattarelle, tahi heidän lapsillensa, taikka näytetään syylliseksi salahankkeihin, joko kotomaalaisen tahi ulkomaalaisen kanssa kuningasta ja valtakuntaa vastaan, niiden vahingoksi ja turmioksi, taikka koettaa vihoillisen valtaan petollisesti saattaa valtakunnan alammaisia, maata tahi kansaa, sotaväkeä, linnoja, varahuoneita, laivoja ja muuta sellaista, niin menettäköön hän ja kaikki, jotka hänen kanssansa samassa rikoksessa ja aikomuksessa olivat, oikean kätensä, mestattakoot ja teilattakoot; ja heidän tavaransa, sekä irtain että kiinteä, menköön kruunulle. Jos eivät voineet vahinkoa tehdä, menettäkööt kuitenkin henkensä, kunniansa ja tavaransa.
2 §. Jos joku kirjalla, neuvolla tahi avulla yllyttää tahi auttaa sellaiseen petokseen, olkoon sama laki.
3 §. Joka tietää petollisissa salahankkeissa oltavan, ja ei niitä estä niin paljon kuin saattaa ja voipi eikä aikanansa ilmi saata, olkoon myös saman rangaistuksen alainen.
4 §. Jos hän arvelee ei olevan perustuksia, joilla voisi näyttää rikkojan syylliseksi rikokseen ja aikomukseen, niin ilmoittakoon kohta rehellisesti, kaikella varovaisuudella ja rikkojata nimittämättä, kuninkaalle tahi jollenkin sen virkamiehelle kaikki hänelle tietyt asianhaarat, että vaara voitaisiin estää ja salahankkeet ilmi saada. Jos hän sen laiminlyö, rangaistakoon sen mukaan kuin hänen rikoksensa nähdään olevan. Jos hän jonkun erityisen miehen nimittää, ja sitä ei voida syylliseksi saattaa, rangaistakoon asianhaarain mukaan.
5 §. Jos se, jolle on uskottu tietää kuninkaan ja valtakunnan salaisia keskusteluksia ja päätöksiä niissä asioissa, joihin valtakunnan suojelus ja vakavuus perustuvat, ne ilmi antaa, taikka jos joku ilman luvatta ja suosiotta antaa niitä kirjoja ulos, jotka hänen sellaisissa asioissa olisi salassa pidettävä, niin kärsiköön saman rangaistuksen kuin maanpetoksesta sanottu on.
6 §. Joka vieraalta vallalta ottaa antimen tahi suosiolahjan, ollaksensa hänelle apuna kuninkaan ja valtakunnan etua vastaan, menettäköön henkensä ja minkä saanut on. Jos kuninkaan virkamies muutoin ottaa antimen tahi lahjan vieraalta vallalta ja ei ole ennen, eikä kohta jälkeen, sitä ilmoittanut ja saanut siihen kuninkaan lupaa, menettäköön kunniansa ja virkansa ja minkä saanut on.
7 §. Elköön kukaan valtakunnan alamainen antautuko vieraan valtakunnan lähettilääksi, tahi olko vieraalle lähettiläälle apuna hänen toimeensa kuuluvissa asioissa. Joka tätä vastaan rikkoo, ajettakoon pois valtakunnasta ja menettäköön Ruotsin alammaisen oikeudet ja edut.
8 §. Joka itse, tahi muilla apuna, koettaa julkisesti tahi salahankkeilla valtakuntaan asettaa, auttaa tahi edistää ehdotonta yksivaltaa, taikka muuta hallitusmuotoa, kuin minkä valtakunnan säädyt vahvistaneet ovat, rangaistakoon niinkuin maanpettäjä, ja menettäköön henkensä, kunniansa ja tavaransa.
Cannelin.