RAKKAUS
Wienan reunall’ koivun alta
Kuulu soitto kaunihin
Aurinkoisen taivahalta
Waipuessa aaltoihin.
Siellä istu ihanainen
Neitsy kanteleinensa,
Sulhoansa surevainen
Muilla mailla kaukana.
Ilakoiten ilta-henki
Ulpukoita uittelee,
Nukkuvaisen kukkasenki
Hieno-huulet suutelee.
Näitä neitsy niiskutellen
Kyynel-silmin katselee,
Wirran vienon pyörtehellen
Suru-suulla soittelee:
"Suotta (laine läikkyväinen,
Turha vetten vierimä)
Aik' on raukan rientäväinen,
Yksinäisen yljätä.
Koska saanen sylissäni
Suositella sulhoaan'?
Ikävissä itkeväni
Tietäneekö ollenkaan?
Uskollinen olevansa
Wanno varsin kuolemaan;
Eipä liene armastansa
Häntä saatu unhottaan.
Kukostus on tärkki liljan,
Surkastuu jo muotoni.
Kultan' kurja! Ah, jos hiljan
Tulet, löydät hautani".
Niin hän laulo, levollensa
Luonnotarten mennessä,
Katosi jo laulunensa
Leivonen, lintu kielevä.
Hiljasesti kyhkyläinen
Kumppaninsa kyljessä.
Laulurastas yksinäinen
Kuultelee hän tyttöä.
Yö jo maita peitteleepi
Warjohonsa; uupuva
Ääni viimein vaikeneepi
Walittava rannalta.
Sinne aina iltasella
Palas nuori neitonen,
Siellä tahto odotella
Tulemista sulhasen.
Kuulu kerran ääni tuttu,
Tuli viimen viipynyt:
Ihanaksi mailma muuttu,
Katos kaikki tuska nyt.
Soi nyt harppu heljimmästi
Sanat, sulhon tultua,
Laula lintu lempiästi
Raiku metsä rannalla!
Tanssi kukka kauno-päinen,
hieno-helma heiluva,
Liehu lehti löyhyväinen
Leikki lumme lahdella!
Sulhasensa sai jo nainen,
Kyllä kauvan kaivatun;
Aika armas alkavainen
On nyt kanssa kihlatun.
Wiipymättä vihkiääpi
Rakkaus he rauhassa,
Suosiolla säilyttääpi.
Onnen oivan runsasna.
A. Warelius