WEKKULIN KOTO-PERÄ
Harjun-mäen kalliolla
oli huono tölli,
Jossa raja-suutarilla
oli poika-mölli.
Isä oli Wekka-Heikki,
poika myöskin siksi
Ensimmältä kutsuttiin ja
sitte Wekkuliksi
Äite, niinkun tuuli-mylly,
suuri nuuska-kuono,
Roima-pirjo nimeltänsä,
tavoiltansa huono.
Niin kun naulan lanka-kerät
kieppui silmät päässä,
Huulet niikun tallukan, ja
lesti-nokka räässä.
Poika oli kasvoiltansa
juuri yhtäläinen,
Mutta varsin, niinkuin isä,
tyhjä kommo-päinen.
Koska vihdoin viimmenkin se
häijy poika-kloppi
Seurakunnan kenki-rajat
rypistämään oppi;
Sitte isä mielissänsä
jutteleepi sille
Taitavalle pojallensa,
pikku Wekkulille:
"Hyvä olet hyppysistäs"
eikös olis sulla,
Poikaseni, itse halu
mestariksi tulla?
"Mutta tässä töllissä on
kahden ahdas olla;
Ota perintös ja lähde
pois nyt sovinnolla.
"Tästä vanhan lesti-pussin
ensin annan sulle,
Joka tuli perinnöksi
isältäni mulle.
"Näistä lesti-lusistani
annan sulle kuusi,
Wiisi vanhan aikasta ja
kuudes varsin uusi.
"Naskaleita muutaman ja
piki-rippuloita,
Hohtimet ja veitsi-kaakki,
pistä pussiis noita.
"Harjaksista kymmenkunta
polvi-hihnan myötä
Annnan, ettäs yösioillas
saisit tehdä työtä.
"Rasiaa ei ole mulla
muuta kun yks' ainoo,
Jota äites nuuskuansa
vasta multa vainoo.
"Muuta myös ei antamista
enää ole mulla;
Nyt on kaikki, poikaseni,
perintös jo sulla.
"Työmme on nyt päätetty ja
eikä puutu muuta
Kun se pieni lähtö-ryyppy,
sitte lyömme suuta.
"Nosta pussi hartioilles,
jää hyvästi sitte,
Kulje miinkä lystis on ja
miinkäs tahdot itte".
Poika parka pussin heitti
olallensa kohta,
Itkun-helmet silmistänsä
poskipäillä hohtaa.
Itse isä Wekka-Heikki
klani-päinen ukko,
Tuli tästä totiseks' kun
aakkos-kirjan kukko.
Mutta äite aivasteli
nuusku-rasiaansa,
Eikä paljo huomannutkaan
koko asiaansa.
Lähtö-ryypyt ryypättiin ja
muiskasteltiin suuta,
Eikä pikku Wekkulikaan
tohdi toivoo muuta.
Sitte meni lerputteli
pois hän kotoansa,
Pitkin tietä lauleskeli
yksin surussansa.
J. F. Granlund
[Ensikerran painettu 1842.]