III.
Moni poika on elämänijäkseen pilattu tällaisella hemmottelulla. Meidän täytyy sentähden totuuden nimessä edeltäkäsin sanoa, että Robbie ei koskaan joutunut pilalle, sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pysyi ikänsä kaiken "kelpo poikana", joka vaan joskus oli pahankurinen ja kiukutteli, silloin, näet, kun ei saanut tehdä kaikkea oman päänsä mukaan.
Muutaman vuoden kuluttua lähetettiin hänet suureen, hienoon oppilaitokseen, koko perheen esirukouksien, tallirengin ja lakeijan seuraamana. Kouluaikana oli hänen hallussaan suuri huoneusto, kaksi hevosta ja koiria, joiden sukujuuret ulottuivat kauvemmaksi taaksepäin kuin hänen omansa. Tällöin opetteli hän polttamaan erityisen hienoja sikareja, pelaamaan pokeria, harrastamaan kilpa-ajoja y.m.s. Ja tällöin hän myöskin, ollessaan juuri aikeissa asettua erääseen maan kuuluisimmista yliopistoista, joutui sangen jännittävään seikkailuun.
Tämä kirja on kuvaus räikeästä todellisuudesta, ja sellaiset menevät aina pikkuseikkoihin saakka kysymyksen koskiessa tämänlaatuisia asioita. Siksipä mainitsemmekin Robbien mielettömästi rakastuneen erääseen kauniiseen, nuoreen tyttöön, joka asui maalla, lähellä koulua; Robbien itsensä olleen nuoren, kauniin, vilkkaan ja hemmotellun; ja että, kun hänen tuli aika jättää koulunsa, karkasi tyttö kotoaan ja seurasi rakastettuaan kaupunkiin; että molemmat nuoret viettivät pari kuukautta ilossa ja humussa; että he näitten kuukausien kuluttua joutuivat kaikenlaisiin rettelöihin; että Robbie juuri oli aikeissa naida tytön; mutta, että ukko van Rensselaerin uteliaisuus oli herännyt niitten suurenpuoleisten vaatimusten johdosta, joita poika viime aikoina oli alkanut tehdä hänen kukkaronsa suhteen; ja vihdoin, että herra Chauncey van Rensselaerin ja herra Robert van Rensselaerin välillä tapahtui yhteentörmäys edellisen työhuoneessa.
— No, Robbie, sanoi isä, kuinka kauvan tällaista juttua on kestänyt?
— Noin vuoden ajan, vastasi Robbie katsellen alas lattiaan.
— Vuoden? Hm! Miksi et heti sanonut minulle, kun jouduit pulaan?
— Minä — minä en voinut.
— Poikain ei tietysti koskaan pitäisi ryhtyä sellaisiin hommiin, sanoi isä, mutta kun onnettomuus kerran oli tapahtunut, olisi sinun velvollisuutesi ollut puhua siitä minulle. Sinä aijot nyt siis mennä naimisiin?
— Minä — minä rakastan häntä, vastasi poika punastuen kovin, sillä hänestä itsestäänkin kuului tämä vähän naurettavalta.
— Mutta, Robbie, väitti van Rensselaer vanhempi, mahdotontahan on naida kaikkia tyttöjä, joita rakastaa.
Kun ei Robbie tähän mitään vastannut, alkoi isä jälleen pienen vaitiolon perästä puhua.
— Ja nyt, poikaseni, sano minulle, missä hän asuu, jotta voin järjestää tämän asian, kuten mukavuutesi vaatii.
Robbie teki kauhistuneen liikkeen.
— Ethän aikone olla ankara häntä kohtaan, sanoi hän rukoillen.
— Enhän toki, vastasi isä. En ole koskaan tarpeettomasti ankara kenellekään. Voin vakuuttaa sinulle tämän tulevan järjestettyä parhaimmalla tavalla.
Pari päivää tämän jälkeen kertoivat sanomalehdet Robbien aikovan lähteä vuodeksi ulkomaille. Ja kun hän meni sanomaan jäähyväisiä Daisylle, sai hän kuulla tämän matkustaneen länttä kohti — seikka, joka tuotti hänelle huolta ja surua muutamiksi päiviksi.