LISÄKE.
Pieni kokeileminen "Sadan prosentin" käsikirjoituksella on osottanut kirjoittajalle että kaikilla ihmisillä on joukko kysymyksiä, joita he heti tekevät. Kuinka paljon tuosta on totta? Kuinka suuressa määrässä ovat Amerikan liikemiehet olleet pakotettuja ottamaan haltuunsa radikalismin urkkimisen ja estämisen. Ja ovatko he, tuhotessaan punikkeja, olleet pakotettuja ottamaan käytäntöön niin räikeitä menettelyjä, joita tässä kirjassa esiintyy?
Jotkut "Sadan prosentin" tapahtumista ovat mielikuvituksen tuotteita, niinkuin esimerkiksi Nell Doolinin ja Nelse Ackermanin seikkailu, mutta kaikki, mikä on yhteiskunnallista laatua, on totta ja sovitettu kulkemaan tosiseikkojen mukaan, jotka ovat tulleet joko kirjoittajan itsensä tai hänen ystäviensä huomioon. Melkein kaikki "Sadan prosentin" henkilöt ovat todellisia henkilöitä. Petteri Gudge on todellinen henkilö, ja hän on käynyt usein tapaamassa kirkottajaa ammattinsa asioilla; Guffey ja McGivney ovat todellisia henkilöitä, samoin Billy Nash ja Gladys Frisbie.
Alkakaamme alusta: "Goober-juttu" seuraa pääpiirteissään Tom Mooneyn juttua. Jos haluatte saada lähempiä tietoja tästä jutusta, lähettäkää viisitoista senttiä osotteella: Mooney Defense Committee, Post Office Box 894, San Francisco, Cal., Robert Minorin kirjoittamasta lentolehdestä, "Shall Mooney Hang." San Franciscon liikemiehet kokosivat miljoonan dollarin rahaston pelastaakseen kaupunkinsa työväenunioista ja tämä tapahtui Mooney-jutun kautta. Sattui kuitenkin niin, että tuomari, joka tuomitsi Mooneyn, ei kestänytkään vahvana loppuun saakka, vaan kirjotti valtion ylisyyttäjälle tulleensa vakuutetuksi että Mooney tuomittiin valapattoisten todistusten nojalla. Mutta Mooney on siltikin vieläkin vankilassa. San Francisco "Callin" toimittaja Fremont Older, joka on koettanut ottaa oikean selvän tämän jutun kulusta, kirjotti äskettäin tämän kirjan kirjottajalle: "Kaiken kaikkiaan on se hämmästyttävin juttu, minkä olen koskaan tavannut. Kun tulee ilmi kaikki, minkä luulen vielä joskus tulevan ilmi, niin havaitaan että valtio hereillään olevassa yhteiskunnassa on kyennyt murhaamaan miehen niillä välineillä, joita kansa on laitellut oikeuden jakamiseksi. Ei Mooneyn eikä Billingsin jutuissa ollut hitustakaan sellaista todistusta, joka ei ollut valapattoinen, paitsi miestä, joka piirsi Market kadun pohjapiirroksen."
"Kuinka suuressa määrässä on punikkien jahti ja tuhoaminen siirtynyt viranomaisten käsistä suurliikemiesten käsiin?" Kaikki liikemiehet myöntävät että kun "suurliikkeellä" on etuja puolustettavana, niin se puolustaa niitä. Niin pitkälle kuin on mahdollista käytetään tässä viranomaisia, mutta jos nämä, mädännäisyyden tai politillisten seurausten pelon takia, eivät toimi, toimii "suurliike" itse. Coloradon kivihiililakon aikana kokosivat kivihiiliyhtiöt rahat, millä maksettiin miliisin palkka, ja muodostivat uusia komppanioja omista yksityisistä salapoliiseistaan. Punikit kutsuivat tätä "pyssyhurttien hallitukseksi" ja tämän kirjoittaja — "lokaa haravoidessaan" — kirjoitti siitä kirjassaan "King Coal." Mies, joka johti miliisiä tässä lakossa, oli A. C. Felts, Baldwin-Felts salapoliisilaitoksen johtaja, joka tapettiin joku aika sitten hallitessaan useita kivihiiltä tuottavia kaunteja Länsi-Virginiassa.
Tällaiset olosuhteet vallitsevat Washingtonin ja Oregonin tukkimetsissä, Oklahoman ja Kansasin öljykentillä, Michiganin, Montanan ja Arizonan kuparikaivannoilla ja kaikilla suurilla kivihiili-alueilla. Läntisen Pennsylvanian terästeollisuus-alueella ovat kaikki paikalliset viranomaiset teräsyhtiöiden virkailijoita. Jos menette Bristoliin, R.I., niin havaitsette, että National Rubber Company on suostunut maksamaan kaksi kolmatta osaa kaupungin poliisilaitoksen kuluista.
Amerikan jokaisessa suuressa kaupungissa ovat työnteettäjäin liitot koonneet suuria summia unioiden vastustamiseksi ja punikkien tuhoomiseksi, ja näitä summia käytetään niinkuin "Sata prosenttia" osottaa. Los Angelesissa työnteettäjäin liitto kokosi miljoonan dollaria, ja seurauksena oli "Sydneyn" juttu, joka tässä kirjassa on pääpiirteissään kerrottu. Lukija, joka haluaa seikkaperäisempiä tietoja tästä jutusta, voi niitä saada luvusta LXVI kirjaa "The Brass Check." Hänen oikea nimensä on Sydney R. Flowers, ja hänen juttunsa on jo ollut kaksi kertaa esillä, ja piirilakimiehemme on kuulemani mukaan sanonut että häntä vastaan tullaan käymään oikeutta siihen saakka, että onnistutaan saamaan hänet tuomituksi. Kun juttu häntä vastaan oli esillä viimeksi, esitettiin todistajia yhteensä kaksikymmentä viisi, joista yhdeksäntoista oli sellaisia kuin Petteri Gudge ja McGivney tai muita salapoliiseja tai paikallisten politillisten koneistojen kätyreitä. Muuan Yhdysvaltain piirilakimiehen apulainen sanoi puhuessaan kanssani tästä jutusta että hän oli kieltäytynyt ajamasta tuota syytöstä, koska hän oli aivan varma, että tuo "Paulin kirje", johon koko syytös perustuu, on tekaistu, ja hän vielä lisäsi että hän on varma vielä siitäkin, kuka sen on kirjottanut. Hän myöskin selitti että Los Angelesin viisikymmentä kaikkein toimeliainta rikasta miestä on muodostanut salaisen komitean, jonka toiminnasta hän ei tiedä mitään, mutta he tulivat hänen virastoonsa ja vaativat nähdäkseen hallituksen salaisia asiakirjoja; ja kun hän kieltäytyi ajamasta juttua Flowersia vastaan, oli näillä kyllin vaikutusvaltaa saadakseen valtion kuvernöörin sähköttämään Washingtoniin vastalauseen. Kun olin todistajatuolilla, toistin tämän, mitä hän oli sanonut, ja kun tämä Yhdysvaltain piirisyyttäjän apulainen kutsuttiin myöskin todistajaksi, sanoi hän näiden juttujen olevan "kirjailijan mielikuvitusta."
Vanhalla Venäjällä ja vanhassa Itävallassa oli agitaattorien pyydystelyn tekniikka kovin kehittynyt, ja urkkijain ja kätyrien käyttäminen punikkien viekottelemiseen rikoksiin oli saavuttanut huippunsa. Meillä ei ole englanninkielessä — eikä suomenkielessäkään — "provokaattorin" vastinetta, mutta viimeisen neljän vuoden kuluessa on niitä käytetty Amerikassa tuhansittain. Flowersia vastaan haalittiin todistajiksi kolme miestä, jotka olivat toimineet I.W.W. liitossa, kiihottaen jäsenistöä rikoksiin, ja jotka saivat maksun siitä, että todistivat hallituksen puolesta. Yksi näistä miehistä tunnusti polttaneensa noin neljäkymmentä latoa, ja tunnusti myöskin että hänelle nyt maksetaan kolmesataa dollaria kuukaudessa ja kulut. Kun Chicagossa oli esillä juttu William Bross Lloydia vastaan, jota syytettiin kommunistipuolueen jäsenyydestä, esitettiin samanlainen mies todistajaksi. Joulukuun 27 päivänä, 1919, Washingtonissa sijaitsevan hallituksen oikeusdepartmentin "tutkimis-viraston" päämies sähkötti Bostonissa olevalle paikallisvirastolle seuraavaa: "Kätyrienne kautta tulisi teidän toimittaa että kommunistipuolueen ja kommunistisen työväenpuolueen osastot pitävät kokouksen määrättynä iltana. Minulle ovat ilmottaneet tämän viraston virkailijat että näin tullaan tekemään kaikkialla." Yhdysvaltain hallituksen tuomarille G. W. Andersonille esitettiin provokaattorien toiminnasta niin paljon todisteita, että hän sanoi: "Näyttää olevan epäämättömän varmaa, että hallitus omistaa ja hoitaa jotakin osaa kommunistipuolueesta."
Näyttää myöskin siltä, että tuomari Andersonilla ei ole kätyreistä sama korkea käsitys kuin on "Sadan prosentin" kirjottajalla. Hän sanoo: "En voi käsittää että hallituksen urkkijat olisivat luotettavampia tai vähemmän taipuvaisia laittelemaan häiriöitä, kun he niistä kerran hyötyvät, kuin yksityisetkään urkkijat ovat. Paitsi sodassa, jolloin joku Nathan Hale voi olla vakooja, on aivan selvää että urkkijat saadaan sellaisista kansankerroksista, jotka ovat epäluotettavia ja saastaisia. Oikein ajatteleva mies ei rupea urkkijaksi. Urkkijajärjestelmän aikaansaama vahinko teollisuudessa on kymmenien vuosien kuluessa kasvanut aavistamattomaksi. Ennenkuin se on poistettu, ei inhimillisiä suhteita voi olla työnteettäjien ja työläisten välillä, eikä edes työläistenkään kesken. Se tappaa luottavaisuuden ja varmuuden; se tappaa inhimillisen hyvän tahdon; se synnyttää vihaa."
Kuinka suuressa määrässä ovat Amerikan hallitusviranomaiset olleet pakotettuja kieltämään punikeilta ne kansalaisoikeudet, joita lait ja perustuslaki takaavat vielä hyville amerikalaisille? Lukija, joka haluaa saada tästä seikasta tietoja, voi lähettää kaksikymmentä viisi senttiä osotteella: American Civil Liberties Union, 138 West 13th St., New York, lentolehtisestä, "Report upon the Illegal Practices of the United States Department of Justice", jonka on allekirjottanut kaksitoista maan kuuluisinta lakimiestä, niiden joukossa Harvardin yliopiston lakiosaston johtaja sekä muuan entinen Yhdysvaltain piirilakimies, joka otti eron virastaan vanhanaikaisten mielipiteittensä takia lain pyhyydestä. Tässä lentolehtisessä on kuusikymmentä seitsemän sivua, useita todistuskappaleita ja valokuvia. Se on jaettu kuuteen osaan: Julmat ja tavattomat rangaistukset, laittomat vangitsemiset, epäjohdonmukaiset tarkastukset ja takavarikkoon otot, provokaattorit, henkilöiden pakottaminen todistamaan itseään vastaan, oikeusdepartementin propaganda. Voi myöskin pyytää lentolehtistä: "Memorandum Regarding the Persecution of the Radical Labor Movement in the United States", taikka "War time Prosecution and Mob Violence", joka on päivätty maaliskuulla, 1919, ja jossa on neljäkymmentä sivua pienillä kirjaimilla painettuna luetteloa eri oikeusjutuista ja tapauksista.
Kuinka suuressa määrässä on ollut välttämätöntä kiduttaa punikkeja Amerikan vankiloissa? Ne, jotka haluavat saada tästä tietoja, voivat kirjottaa osotteella: "Harry Weinberger, 32 Union Square, New York", ja pyytää lentolehtistä, "Twenty Years in Prison", joka käsittelee Mollie Steimerin ja kolmen muun juttua, jotka tuomittiin siitä, että levittivät lentolehtistä, missä vastustettiin sotaa Venäjää vastaan; taikka American Civil Liberties Unionille, pyytäen lentolehtistä, "Political Prisoners in Federal Military Prisons", ja myöskin lentolehtistä, "Uncle Sam: Jailer", jonka on kirjoittanut Winthrop D. Lane, ja myöskin lentolehtistä, "The Soviet of Deer Island, Boston Harbor", jonka on julkaissut American Civil Liberties Unionin Bostonin osasto; myöskin voi pyytää lentolehtisiä American Industrial Companyltä ja American Freedom Foundationilta, osote: 106 West Washington St., Chicago.
Voi olla joku lukija, jonka nauruhermoja kutkuttaa juttu Yhdysvaltain senaattorin veljestä ja haluaa tietää, kuka oli se, joka vangittiin, kun hän luki palasen itsenäisyysjulistuksesta. Tämä herrasmies oli Marylandia edustavan senaattori Francen veli, ja sattuvasti kylläkin, vangitseminen tapahtui Philadelphian kaupungissa, jossa itsenäisyysjulistus laadittiin. Voi olla lukija, joka haluaa tietää papista, joka vangittiin Winnipegissä siitä, että lainasi profeetta Esaiaa. Syytöskirjelmästä kuuluu osa: 'Että J.S. Woolworth kesäkuussa herran vuonna tuhat yhdeksän sataa yhdeksäntoista Winnipegin kaupungissa, Manitoban maakunnassa, laittomasti ja kapinallisesti julkaisi kapinallista solvausta seuraavin sanoin: 'Voi kirjanoppineita, jotka väärän lain tekevät, ja väärän tuomion kirjottavat.'
'Että he vääntelisivät köyhän asian, ja tekisivät väkivaltaa raadolliselle oikeudessa, minun kansassani; niin että lesket ovat heidän saaliinsa, ja orpoja he raatelevat.
— — —
'He rakentavat huoneita ja niissä asuvat; he istuttavat viinapuita ja niiden hedelmistä syövät.
'Ei heidän pidä muiden asuttavaksi rakentaman, eikä istuttaman muiden syötäväksi; sillä minun kansani päivät pitää oleman niinkuin puun päivät, ja heidän käsialansa pitää vanheneman minun valittuini tykönä.'
Tässä kirjassa on viitattu Centralian juttuun. Ei kukaan voi sanoa käsittävänsä punikkien aisoissa pitämisen tekniikkaa ennenkuin hän on tutkinut tätä juttua, ja jokaisen "suurliikkeen" ystävän olisi lähetettävä viisikymmentä senttiä osotteella: I.W.W. Headquarters, 1001 West Madison St., Chicago, kirjasesta, "The Centralia Conspiracy", jonka on kirjottanut Ralph Chaplin, joka oli läsnä tämän jutun oikeuskäsittelyssä ja joka on kerännyt kaikki yksityisseikat ja esittää ne valokuvin ja asiakirjoin.
Useita muita seikkoja I.W.W.-läisistä on kerrottu "Sadan prosentin patriootissa." Lukija luonnollisesti haluaa tietää, ovatko punikit tosiaankin noin vaarallisia ja ovatko American liikemiehet olleet pakotettuja kohtelemaan heitä niinkuin tässä kirjassa on kerrottu. Lukija voi taaskin kirjottaa I.W.W. liiton keskusvirastoon ja pyytää nelisivuisen lentolehden, jolla on sattuva nimi: "With Drops of Blood the History of the Industrial Workers of the World Has Been Written." Vaikkakin tämä lentolehtinen ei sisällä muuta kuin luettelon eri jutuista, on paraikaa Yhdysvaltain vankiloissa paljon miehiä siitä syystä, että heillä on ollut hallussaan tämä kirjanen. Mutta "Sadan prosentin" lukijat, jotka kaikki ovat sadan prosentin amerikalaisia, jotka tutkivat punikkien tuhoomisen tekniikkaa, saavat varmastikin olla rauhassa liikemiehiltä. Myöskin toivon etteivät liikemiehet pane pahakseen, vaikka lainaan muutamia kappaleita tästä lentolehdestä osottaakseni yleisölle, miten vaarallisesti nämä punikit osaavat kirjottaa. Luonnollisestikaan en tule seuraamaan heidän yllyttävää ja kiihottavaa tapaansa — veripilkkujen painattamista näille sivuille. Lainaan lentolehdestä:
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on murhattu ja mainitsemme tässä muutamia niistä, jotka ovat menettäneet henkensä:
"Joseph Michalis ammuttiin kuoliaaksi, ja teon teki niinsanottujen kansalaisten roskajoukko. Michael Hoey piestiin kuoliaaksi San Diegossa. Samuel Chinn piestiin niin raa'asti Spokanen, Wash., kauntin vankilassa, että hän kuoli sen johdosta. Joseph Hillstrom joutui oikeusmurhan uhriksi kuritushuoneessa Salt Lake Cityssä, Utahissa. Kutomotyöläinen Anna Lopeza ja kaksi muuta työläistoveria ammuttiin kuoliaaksi ja murhattiin Lawrencen, Mass., lakon aikana. Raajarikkoisen Frank Littlen murhasivat kuparitrustin palkatut roistot Buttessa, Mont. Everettissä, Wash., tappoi roikka puutavaratrustin pyssymiehiä höyrylaiva Veronalla John Looneyn, A. Robinowitzhin, Hugo Gerlotin, Gustav Johnsonin, Felix Baronin ja muita. J.A. Kelly vangittiin Seattlessa, Wash., ja sitten taas vangittiin uudelleen, ja lopuksi hän kuoli kärsimänsä kauhean kohtelun seurauksista. I.W.W. liiton neljä jäsentä tapettiin Grabow'ssa, La., jossa sitä paitsi vaarallisesti haavotettiin kolmeakymmentä. Ketchiganissa, Alaskassa, venytettiin autojen perässä kuoliaaksi kaksi liiton jäsentä.
"Nämä ovat vain muutamia niistä monista, jotka ovat antaneet henkensä ahneuden alttarille, uhrautuneet ikuisessa taistelussa teollisen vapauden puolesta.
"Me teemme syytöksen että useita tuhansia tämän järjestön jäseniä on vangittu, useimmiten ilman laillista vangitsemismääräystä, ja pidetty vangittuna ilman syytöstä. Todisteeksi tälle väitteelle tarvitsee vain lukea teollisuussuhteita tutkineen komissionin raportin, jossa on todistettu näin käyneen Lawrencessa, Mass., jossa lähelle 900 miestä ja naista heitettiin vankilaan kutomotyöläisten lakon aikana. Tämä sama raportti kertoo että silkkityöläisten lakon aikana Patersonissa, N.J., lähelle 1,900 miestä ja naista asetettiin vankilaan laittomasti ja ilman syytä. Kautta koko pohjoislännen on taiteista tapahtunut yhtämittaa I.W.W. liiton jäsenille. Melkein jokaisen valtion kauntien ja kaupunkien vankiloissa viruu tämän järjestön jäseniä.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on tervattu ja höyhenöity. North Yakimassa, Wash., tervasi ja höyhenöi eräs roikka prominentteja Frank H. Meyersin. Sedro Woolleyssa, Wash., tervasi ja höyhenöi D.S. Dietzin eräs roskajoukko, jota johtivat puutavaratrustin kätyrit. I.W.W. liiton lakimiehen, John L. Metzenin, tervasi ja höyhenöi joukko kansalaisia Stauntonissa, 111. Tulsassa, Okia., roikka pankkiireja ja muita liikemiehiä kokosi yhteen seitsemäntoista I.W.W. liiton jäsentä, lastasi heidät autoihin, kuletti pois kaupungista erääseen metsikköön, tervasi ja höyhenöi heidät ja pieksi heitä köydellä.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on karkotettu, ja viittaamme juttuun Bisbeessä, Ariz., jossa 1,164 kaivostyöläistä, useat heistä I.W.W. liiton jäseniä ja heidän ystäviään, raastettiin kodeistaan, lastattiin tavaravaunuihin ja lähetettiin pois kylästä. Heitä pidettiin piiritystilassa useita kuukausia Columbuksessa, N.M. Suuri joukko liiton jäseniä karkotettiin Jeromesta, Ariz. Seitsemän liiton jäsentä karkotettiin Florencesta, Ore., ja he olivat metsässä kadoksissa useita päiviä. Sokea sanomalehtien myyjä, Tom Lassiter, vietiin ulos Centralian kaupungista keskiyöllä ja piestiin panoin siitä syystä, että hän möi radikalisia julkaisuja.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on raa'asti ja epäinhimillisesti piesty. Sadat liiton jäsenistä voivat näyttää revityissä ruumiissaan arpia, joita ovat saaneet pakotettuina kujajuoksuun. Joe Marko ja useat toiset saivat osakseen tällaisen kohtelun San Diegossa, Cal. James Rowan piestiin melkein kuoliaaksi Everettissä, Wash. Lawrencessa, Mass., pieksivät kutomotrustin hurtat miehiä ja naisia, jotka olivat pakotetut turvautumaan lakkoon saadakseen hitusenkaan lisää elämän hyvyyksiä osakseen. Säikähdys ja raaka pieksäminen, jota eräs pieni italialainen nainen sai kärsiä, aiheutti liian aikaisen synnytyksen. Red Lodgessa, Mont., hyökättiin erään jäsenen kotiin ja hänet hirtettiin itkevän vaimonsa ja valittavien lastensa silmien edessä. Franklinissa, N.J., elokuun 29 päivänä, 1917, sieppasivat kaupungin poliisipäällikkö ja autollinen liikemiehiä I.W.W. liiton jäsenen John Avilan, ja veivät metsään lähelle kaupunkia sekä hirttivät puuhun keskellä päivää. Hänet otettiin alas ennenkuin hän oli tykkänään kuollut ja piestiin. Viisi tuntia sen jälkeen tuli Avila tuntoihinsa, jolloin 'tuomari' tuomitsi hänet kolmeksi kuukaudeksi pakkotyöhön.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä pidetään nälässä. Tämän voi todistaa tutkimalla olosuhteita missä vankilassa tahansa, jossa pidetään liiton jäseniä. Tuore tapaus on Topeka, Kan., missä liiton jäsenten oli pakko turvautua nälkälakkoon saadakseen ruokaa, jolla voi pysyä hengissä. Useissa paikoissa on sattunut niin, että jäsenten on ollut pakko turvautua nälkälakkoon. Pyydämme teitä lukemaan Winthrop D. Lanen kirjoittaman kertomuksen syyskuun 6 päivän, 1919, numerosta julkaisua 'The Survey'. Siinä on kaamea kuvaus olosuhteista Kansasin kauntivankiloista.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniltä on kielletty kansalaisoikeudet, ja jokaisessa tapauksessa tuomari sanoi suoraan että kansalaisoikeuksien kieltäminen johtuu I.W.W. liiton jäsenyydestä, lisäten tähän vielä solvaavia huomautuksia; Seattlessa, Wash., tuomari Hanford ja Scrantonissa, Pa., tuomari Paul O'Boyle kielsivät liiton jäseniltä kansalaispaperit.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniltä on riistetty oikeus puolustautua. Koska tämä liitto on työläisten liitto joilla ei ole omia varoja, oli pakko kääntyä työväenluokan jäsenten puoleen yleensä, jotta saataisiin varoja kunnollisen puolustuksen varustelua varten. Ylipostimestarilta Washingtonista, D.C, saamiensa määräysten mukaan ovat postiviranomaiset estäneet meidän pyyntökirjelmiemme ja sanomalehtiemme levittämisen. Näitä on kasattu postikonttoreihin, emmekä ole saaneet edes takasin postimerkkejä, joita niihin olimme asettaneet.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on pidetty vankilassa mahdottomien takaussummien nojalla. Esimerkkinä on Pietro Pierre, Topekan, Kan., kauntinvankilassa. Hänen takuusummakseen asetettiin $5,000, ja kun sitä tarjottiin, kohotettiin takuusumma heti kymmeneen tuhanteen. Tämä on vain yksi useista tapauksista, joita voitaisiin mainita.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on pakotettu alistumaan pakolliseen orjuuteen. Tämä ei tarkota niitä jäseniä, jotka ovat kuritushuoneissa, vaan haluamme kiinnittää lukijan huomiota erääseen I.W.W. liiton jäseneen, joka oli vangittu Birminghamissa, Ala., ja otettiin vankilasta sekä asetettiin näytteille maanviljelysnäyttelyssä kahdenkymmenen viiden sentin ovirahalla."
Lopuksi sellaisen lukijan valaisemiseksi, joka ihmettelee, miksi ei yleisö tällaisista enempää tiedä, lainaan seuraavan kirjasta "The Brass Check", sivuilta 382—383, jossa käsitellään "New York Timesia" ja sen suhdetta tämän kirjottajan novelliin, "Jimmie Higgins":
Tämän kertomuksen viimeisissä luvuissa kerrotaan miten erästä amerikalaista sotilasta kidutettiin eräässä amerikaiaisessa sotilasvankilassa. 'Times' sanoo:
'Mr. Sinclairin olisi esitettävä ne todisteet, joihin nämä hänen hämmästyttävät syytöksensä nojaavat, jos hänellä niitä on. Jos hän on kirjottanut kulkupuheiden perusteella, tai vielä pahemmin, jos hän on antanut huomiota herättämisen halunsa itseänsä johtaa, on hän asettanut itsensä asemaan, jossa voi odottaa ei ainoastaan moitteita, vaan myöskin rangaistuksen.'
"Vastaukseksi tähän lähetin 'Timesille' sangen kohteliaan kirjeen, jossa viittasin useihin eri tapauksiin ja sanoin, mistä 'Times' voi saada tietoonsa satoja muita tapauksia. Pari kuukautta kului, ja radikalien väsymättömän agitatsioonin vaikutuksesta tutki kongressi asiaa, ja todisteita raaoista julmuuksista tunkeutui sanomalehtiin. 'Times' julkaisi toimituskirjotuksen otsikolla, 'Vankileirien julmuudet', jonka ensimäinen lause kuuluu: 'Seikka että amerikalaisia sotilaita on vankileireillä kohdeltu äärimäisellä julmuudella, voidaan nyt pitää todistettuna.' Ja taaskin kirjotin kohteliaan kirjeen 'Timesille' huomauttaen että heidän olisi pyydettävä minulta anteeksi. Ja mitä teki 'Times'? Se teki ilman lupaa muutoksia kirjeeseeni. Se poisti siitä huomautukseni anteeksipyynnöstä sekä lainaamani sen omat sanat, joissa vaadittiin minulle rangaistusta! 'Times', jouduttuaan omaan ansaansa, ei salli minun muistuttaa lukijoilleen että se halusi saada minulle 'rangaistuksen' siitä, että puhuin totta! 'Kaikki uutiset, jotka ovat soveliaat painaa!'"
End of Project Gutenberg's Sadan prosentin patriootti, by Upton Sinclair