LVIII.
Lisää saapui, kunnes noin kolmekymmentä oli läsnä, jolloin kokous alettiin. Oli silminnähtävää että viranomaiset olivat tahallaan suunnitelleet dynamiittijuonen, jotta saisivat tekosyyn tuhotakseen I.W.W. liiton; ne olivat sulkeneet kokoushuoneen ja ottaneet takavarikkoon kaiken, kirjotuskoneet, kaluston ja kirjat — ja niistä antaneet erään sapoteesia käsittelevän kirjan American City "Timesin" toimittajille! Tätä tervehdittiin suuttumuksen ilmaisuilla. Myöskin olivat viranomaiset ruvenneet peukaloimaan liiton postia, joten järjestön kirjallisuutta oli nyt pakko lähettää pikarahtitavarana. Järjestö taistelee nyt olemassaolonsa puolesta, ja oli keksittävä keino, miten saadaan todellisia tietoja kansalle. Jos kellään on esityksiä, niin nyt niitä sopii tehdä.
Yksi esitys tuotiin esille toisensa perästä; ja sillä aikaa istui Petteri kuin neuloilla. Miksikä ne eivät jo tule — nuo kauppakamarin ja tehtailijain ja kauppiasten liiton nuoremmat jäsenet — ja tee tehtäväänsä ilman enempää viivyttelemistä? Luulivatko ne että Petteri tulee istumaan siellä koko illan, vavisten pelosta — eikä hän ollut syönyt edes illallistakaan!
Äkkiä Petteri hypähti. Ulkoa kuului huuto, ja Donald Gordon, joka oli puhumassa, pysähtyi äkkiä, ja kokouksessa olijat tuijottivat hetken toisiinsa ja muutamat niistä hyppäsivät pystyyn. Kuului lisää huutoja, jotka muuttuivat kipeiksi älähdyksiksi, ja jotkut huoneessa olijat riensivät oville, toiset ikkunoita ja rappusia kohti. Petteri ei tuhlannut aikaa, vaan sukelsi kaappiin, ryömi sen etäisimpään nurkkaan, vetäen siellä olevia vaatteita päälleen. Ja sitten tunkeutui kaappiin lisää ihmisiä, suojellen Petteriä vieläkin paremmin.
Piilopaikastaan hän kuunteli meteliä, mikä huoneissa vallitsi. Ilma oli täynnä naisten kiruntaa, tappelevien miesten kirouksia, sinne tänne heiteltyjen huonekalujen kolinaa ja sitä ilkeää kalketta, joka syntyy, kun kapula jysähtää ihmisten päihin. Kauppakamarin ja tehtailijain ja kauppiasten liiton nuoremmat jäsenet olivat tulleet niin suurena joukkona, että heidän suunnitelmansa varmasti tulee täytetyksi. Heitä oli kyllin täyttämään huoneet ja ovireijät ja pari kolme vartioimaan jokaista ikkunaa ja sitäpaitsi joukkioita ulkopuolella pitämään huolen siitä, ettei kukaan voi päästä pakoon käyttämällä kattoa ja pihamaan hedelmäpuita pakotienään.
Petteri veti takkinsa kauluksen korviinsa ja kuunteli melua, ja pian hän kuuli niidenkin kirkuvan, jotka olivat hänen päällään kaapissa, ja käsitti että nyt niitä vedetään ulos ja piestään; hän tunsi käsien tarttuvan häneen ja hän ulisi ja vinkui pelosta; mutta mitään ei tapahtunut hänelle ja hän sai sen verran rohkaistuksi luontoaan, että vilkasi ylös ja näki miehen, jolla oli musta naamari kasvoillaan, mutta jonka hän sittekin helposti tunsi McGivneyksi, Petteri ei milloinkaan koko elämänsä aikana ollut ollut niin iloinen kuin nyt nähdessään naamioidun rotan naaman! McGivneyllä oli kädessään kapula ja hän iski oikealle ja vasemmalle Petterin ympärillä olevia vaatteita. Hänen takanaan olivat Hammett ja Cummings peittämässä tätä hommaa, ja hekin löivät iskun silloin tällöin, mutta sangen varovaisesti ja huolellisesti.
Vähitellen taukosi tappelu huoneissa ja ulkona, sillä kaikki huoneissa olleet oli lyöty tainnoksiin tai sidottu. Ja sitten useat Guffyn urkkijoista jotka olivat tutkineet näitä punikeita pari vuotta, tarkastivat heidät ja ottivat huostaansa ne, jotka he erikoisesti halusivat saada käsiinsä, tarkastivat, oliko heillä aseita ja sen jälkeen panivat heidät rautoihin. Muuan näistä miehistä lähestyi Petteriä, joka silmänräpäyksessä pyörtyi ja ummisti silmänsä; sitten Hammett otti häntä kainaloista ja Cummings jaloista, ja McGivney käveli rinnalla kunniavahtina sanoen tuon tuostakin: "Me haluamme tämän miehen, pidämme hänestä huolen."
He kantoivat Petterin ulos, ja täällä pimeässä avasi hän silmiään sen verran, että näki kadun olevan täynnä autoja, joihin punikeita laahattiin. Petterin ystävät kantoivat hänet erääseen autoon, joka heti lähti liikkeelle, ja sitten Petteri tuli jälleen tajuntaansa ja nämä neljä miestä nauroivat katketakseen taputtaen toisiaan olalle ja huomauttaen niistä tyydytyksen tunnetta hivelevistä seikoista, joita olivat nähneet. Oliko Hammett huomannut verikuhmua, jonka Grady oli saanut otsaansa, ja miten veri siitä valui? Hänhän halusi olla punikki — he olivat vain auttaneet häntä tulemaan sellaiseksi — sisältä ja päältä! Oliko McGivney huomannut, miten eräs heidän miehistään, "Buck" Ellis, oli lyönyt kulkuri-runoilijan nenän pois sijoiltaan? Ja nuori Ogden, kauppakamarin presidentin poika, oli epäämättä osottanut tunteensa tätä karjaa kohtaan, niinhyvin narttuja kuin uroksiakin kohtaan; kun tuo Yankovich rääviö oli antanut häntä korvalle, oli hän tarttunut tuota naaraspirua tisseistä kiinni ja kiskonut ne miltei irti, kunnes hän kiljui kuin puolihullu ja lopuksi pyörtyi.
Niin, he olivat tehneet puhdasta jälkeä. Mutta siinä ei ollut vielä kaikki, he tulevat viemään asian päähän saakka tänä iltana, kautta jumalan! He antavat näiden rauhanaatteen kannattajien maistaa sotaa, he tulevat lopettamaan punasen terrorin American Citystä! Jos Petteri haluaa, voi hän tulla mukaan näkemään tätä jaloa työtä; he menevät maaseudulle ja siellä on aivan pimeä, ja jos hän pitää naamarin kasvoillaan, on hän tykkänään turvassa, Petteri myöntyi; hänen verensä kiehui ja hän oli täynnä metsästys? intoa, hän halusi olla läsnä, kun saalis tapettiin, tapahtuipa mitä tahansa.